Kultaa, timantteja, hohtoa – miten valita vihkisormus?

 

Miten valita juuri itselle se oikea vihkisormus? Kaupasta valikoimaa vertailemalla ja  kaiken sen joukosta sen itselle sopivimman nappaamalla, toki. Vihkisormus ja sen valinta on kuitenkin selvästi kimurantimpi ostos kuin arvata saattaisi. Mikä materiaali, mikä väri, timantteja vai ei? Kuinka paljon sormus saa maksaa – tai mitä sen pitäisi maksaa?

Kuten kihlasormuksen kohdalla, myös vihkisormus on valinta loppuelämän ajaksi – ei siis mikä tahansa vaatekappale tai kaulakoru. Juuri siksi sen valinta on haastavaa, ja sormuksia onkin hyvä vertailla keskenään useamman kerran, useana päivänä.

Kirjoittelin viime vuoden puolella kihlasormuksen valinnasta. Silloin toki etuna oli se, että sormuksen rinnalla ei ollut vielä mitään muuta, johon sormusta olisi pitänyt sovittaa. Vihkisormuksen taas pitää sopia hyvin kihlaan, jos aikoo molempia pitää sormessaan. Onneksi tämä kävi mielessä jo kihlasormusta valitessa: vihkisormuksia vertaillessa ei tarvinnut luopua jostakin mieluisasta vaihtoehdosta vain sen vuoksi, että se ei sopisi kihlan kanssa.

Kävimme katselemassa vihkisormuksia ensimmäisen kerran pari-kolme viikkoa sitten, mutta silloin en tehnyt vielä lopullista päätöstä oikeasta sormuksesta, ja hyvä niin – edellisviikonloppuna Timanttisilla oli eri valmistajien esittelijät paikalla, valikoima oli huomattavasti laajempi (se toki ei auttanut päätöksentekoa…), ja kaikista sormuksista sai 20 % hinnasta pois. Kannatti siis odottaa! Parin viikon aikana myös omat ajatukset olivat selkiytyneet sen suhteen, millaiset sormukset miellyttävät omaa silmää eniten.

Vihkisormus_valinta01
Tämän postauksen kuvat otin liikkeessä sormuksia sovittaessa. Näistä kuvista oli todella paljon apua! Näiden avulla oli helppo tehdä vertailua rauhassa kotona, liikkeessä kun piti sovitella sormuksia yksi toisensa perään.

Sormusvalikoima oli hillitön, kauniita sormuksia kymmeniä. Oma taktiikka oli rankata ensin pois liian hintavat sormukset: sillä pääsee jo leijonanaskeleen eteenpäin valinnassa. Tuntuu, että sormusten hinnoissa vain taivas on rajana, joten jos suurpiirteinen budjetti on tiedossa, kannattaa se sanoa suoraan myyjällekin, niin hän osaa ehdotella suoraan sopivia vaihtoehtoja.

Sormusten hinnasta puheenolleen,maksamme vihkisormukset  yhteisestä hääbudjetista. Vaikka sormus on ikuinen, pysyvä ja näkyvä osa avioliittoa häiden jälkeen, en koe tarvetta sijoittaa siihen valtavia rahasummia. Varsinkaan kun omaan makuun olevia sormuksia löytyy niin sanotusti sopivaan hintaan. Kuten kihlankin kohdalla, sormuksen hintana mielummin useita satasia kuin useita tonneja. Vihkisormus oli kuitenkin lopulta hieman kihlaa arvokkaampi.

Kun löysin omaan hintahaitariin sopivan valikoiman, piti päättää kaikesta muusta; materiaalista, muodosta, kivistä. Tahdoin vihkisormuksen olevan keltakultaa kuten vihkisormuskin on, ja tietysti,että sormus istuu hyvin kihlan vierelle. Isoista sormuksista en pidä muutenkaan, mutta myös sopivan parin löytääkseni hylkäsin valikoimasta kaikki, missä sormuksen paksuus oli selvästi eri kuin kihlassa, ja samoin ne, joissa reuna oli jotakin muuta kuin tasainen tai selvästi koholla (esimerkki). Näiden myötä alkoi valikoima pikkuhiljaa pienentyä, ja jäljelle jäi esimerkkikuvien kaltaisia sormuksia.

Vihkisormus_valinta03

Pakko myöntää, että kivien puhtaudesta, hionnasta ja muista sormusten hintaan vaikuttavista tekijöistä en tiedä käytännössä juuri mitään, eivätkä ne lopulta vaikuttaneet juurikaan sormuksen valintaan. Maallikon silmin sormukset näyttivät kaikki kiiltäviltä ja kimaltelevilta, vaikka ilman muuta uskon, että erilaisten kivien arvossa ja kestävyydessä on  eroja. Oma sormukseni ei muuten ole näissä kuvissa mukana (jännitystä jännitystä), mutta valitsemani Sandbergin keltakultainen sormus on kotimainen, joka luo luottamusta siihen, että sormus on hyvää käsityötä ja siihen käytetty materiaali kaikinpuolin laillista. Tärkeää sekin. Itselle sormuksessa oleellisinta on kuitenkin se, että sormus näyttää omaan silmään nimettömässä kauniilta ja omaan tyyliin sopivalta.

Vinkkinä sinulle, joka olet piakkoin menossa vihkisormuksia valitsemaan: varaa reilusti aikaa sormusten sovitukseen. Sormukset näyttävät luonnossa melko erilaiselta kuin esitteissä tai nettikuvissa. Loppuiän sormusta ei kannata myöskään ostaa hetken mielijohteesta, joten käy sovittelemassa kaikenlaisia sormuksia, ota valokuvia, nuku yön yli, ja tee päätöksiä vasta parin päivän pohdinnan jälkeen. Toivottavasti olen itse omaan valintaani tyytyväinen, kun sormuksesta muutaman viikon päästä tulee saapumisilmoitus – uskon niin. :)

/Riikka

lokakuu17_09

Ikäkriisi

 

En pidä itseäni ihmisenä, joka olisi juurikaan kriiseillyt ikänsä kanssa.  Kun täytin kolmekymmentä, se ei tuntunut oikeastaan miltään. Olin sinkku, asuntovelaton ja vailla mieluista työpaikkaa, mutta kaikki oli silti elämässä ihan ok. Vaikka kaipasin elämääni merkityksellisyyttä, tiesin ettei mikään tule väkisin. Kokemuksen kautta se tuli jossain vaiheessa myös todistettua. Kolmekymmentä oli joka tapauksessa vain luku muiden joukossa, ei kriisin paikka. Jopa lisääntymispaineet olivat nollassa, ehkä sen takia ettei ollut ketään, jonka kanssa olisi perheen perustanut.

lokakuu17_03

Vaikka en vieläkään panikoi iästäni, enkä missään nimessä koe olevani erityisen vanha, on suhtautuminen ajan kulumiseen jollakin tapaa muuttunut.  Ymmärrän, että pian on pakko yrittää perheen perustamista, jos perheen haluaa perustaa (ja minähän haluan, nyt kun se oikeakin on löytynyt vierelle). Jotakin perustavanlaatuista on muuttunut; ennen en ajatellut, että minulla olisi vanhempana mitään annettavaa, oikeasti. Nyt taas koen, että annettavaa olisi paljonkin. Olisi ihana opastaa jotakuta elämän polulla.

Vaikka omaa elämää onkin tullut jo jonkin aikaa tallattua, on hämmentävä ajatella, että joistakin aikuisiässä kokemistani asioista on jo lähes 20 vuotta. Miten se on mahdollista? Juurihan vasta olin 25-vuotias. Utopistiselta vaikuttaa myös ajatusleikki, että minulla voisi teoriassa olla jo lähes täysi-ikäinen lapsi. Puhumattakaan siitä, että itseäni vähintään kymmenen vuotta nuoremmilla ihmisillä on jo lapsia. Mitä ihmettä? Mihin aika on hävinnyt?

syyskuu2017

En haikaile 25-vuotiaaksi. Puhumattakaan siitä, että olisi taas 18-vuotias. Se aika oli minulla tiettyjä asioita varten, ja minun kohdallani ei ollut silloin aika vakiintua tai perustaa perhettä, esimerkiksi. Tilalle tuli jotakin muuta, joka olisi jäänyt muuten kokematta. Sitä ehkä salaa toivon, että 25-vuotiaan ja 35-vuotiaan välillä olisi vielä lisää vuosia, se aika nimittäin kuluu kuin siivillä.  En myöskään sure tällä hetkellä, että miksen tehnyt sitä ja tätä nuorempana, sillä kaiken (lapsia lukuunottamatta) voi tehdä minkä ikäisenä tahansa: opiskella, matkustella, kouluttautua lisää, aloittaa uuden harrastuksen, muuttaa eri paikkakunnalle, mitä hyvänsä. Kaikki tämä on omasta päästä kiinni.

Onneksi ikä tuo kokemusta ja näkemystä, ainakin uskon niin. Vanhetessa viisastuu, jos vain ymmärtää elää avoimin mielin. Silti, tänään penkkariajeluita katsoessani mietin kaikkia niitä tilanteita, joiden edessä olen viime aikoina miettinyt, etten ole nuori aikuinen enää. Näihin keventäviin tunnelmiin, rentouttavaa viikonlopun odotusta!

/Riikka

Mistä tiedät, ettet ole enää ihan nuori?
  • Alkossa kassa kysyy papereitasi yhä harvemmin, vaikka paperit pitäisi kysyä kaikilta, jotka näyttää alle 30-vuotiaita. (Ai niin, sitähän onkin jo aika monta vuotta sitten täyttänyt sen 30…)
  • Luet uutisista teinibändistä, ja voit aidosti sanoa, ettet ole ikinä kuullutkaan ko. yhtyeestä. Marcus & Martinus, who?
  • Tajuat, että vanhin kummilapsesi pääsee ripille. Ja että omista rippijuhlistasi on 20 vuotta aikaa. 😭
  • Ylipäätään voit sanoa, että jostakin kokemastasi asiasta on jo liki 20 vuotta aikaa, vaikka olet jo tuonakin ko. aikana ollut täysi-ikäinen.
  • Googlaat salaa sanoja/sanontoja, joita kuulet nuorten käyttävän, jotta ymmärtäisit edes puolet teinien puheesta.
  • Jotenkin jopa ne 18-vuotiaat näyttää tosi pieniltä.
  • Tervehdit nuoria kavereiden tai sukulaisten lapsia sanomalla, että ”kylläpä sinä olet Ville-Petteri kasvanut!” Muistat vain hämärästi, miten ärsyttävää sitä oli kuunnella itse lapsena.
  • Huomaat, että kasvojen alueelle on ihan yhtäkkiä ilmestynyt ylimääräistä, löysää ihoa. Erityisesti silmäkulmiin. Ja otsassa on kurttu, vaikka ilme on peruslukemilla.
  • Aloitat perustelusi sanoilla: ”Silloin, kun minä olin nuori…
  • Nukkumaan voi mennä jo kymmeneltä, ja aamuisin saattaa herätä ilman herätyskelloa jo viideltä.
  • Ilta yökerhossa kuulostaa pikemminkin raskaalta suoritukselta kuin hauskanpidolta.
  • Et enää välitä (niin paljon), mitä muut sinusta puhuvat/ajattelevat.
  • Yleisellä tasolla kuitenkin pelkäät, mihin tämä maailma on menossa.

minä

Kaikki kuvat otettu viimeisen vuoden aikana.

Tervetuloa-kyltti vihdoin paikalleen

 

Tiedättehän ne jutut ja askareet, joita ei vain millään saa nopeasti aikaiseksi? Minulla niihin lukeutuu hammaslääkäriajan varaaminen, kukkamultien vaihtaminen – ja Tervetuloa-kyltin sekä pyyhemerkkien ostaminen.

Omissa visioissa hienon Tervetuloa-ovikyltin sekä kaiverretun nimikyltin hankkiminen kuuluu selkeästi omakotitalossa asumiseen, jopa alkutaipaleen muuttorituaaleihin. Kerrostalossa nimi laitetaan oveen automaattisesti muuttaessa, mutta omakotitalossa tällaiset asiat on hoidettava itse. Ja kappas; kesti ”vain” vuoden ja pari kuukautta päälle, että sain aikaiseksi tilattua kylttini. Ei siis ihan lukeutunut niihin muuttopuuhiin ja -rituaaleihin. Pääasia, että sellainen kuitenkin vihdoin pääsi oveemme. Nimikyltti odotuttakoon itseään vielä pari kuukautta, kun sukunimikin on pian sama molemmilla. :)

Tervetuloa_Puine

Eksyin kylttejä googlatessani Puine-verkkokauppaan, ja ihastuin ikihyviksi heidän valikoimiinsa. Puine-tuotteista olisi tehnyt mieli ostaa yhtä jos toista, mutta tällä kertaa päädyin tuohon oveen kiinnitettävään kylttiin sekä vessan nimikoituihin pyyhemerkkeihin sekä WC-kylttiin. Yksinkertaisen tyylikäs puumuotoilu vetosi, ja on kiva ajatus kannattaa edes välillä kotimaista käsityötä.

Kuine_pyyhemerkit

Pahoittelut kelmeän värisistä kuvista, jotka eivät tee oikeutta merkeille – sain paketin käsiini pimeänä vuorokaudenaikana, enkä toki malttanut odottaa näiden paikoilleen asettelua. Harmaat, omalla nimellä varustetut pyyhemerkit näyttävät tässä ruskealla pohjalla ja keinovalon alla vähän eriltä kuin oikeasti, mutta wc:n mustaa kaakelipintaa vasten yhdistelmä on oikein toimiva. Vessassakin oli hiukan ongelmia tuon valon kanssa…

Puine_pyyhemerkki

Kyltit ja merkit olivat kaikinpuolin huolellisesti tehtyjä ja helppo kiinnittää seiniin ja oviin, tervetuloa-kylttiä lukuunottamatta niissä oli kaksipuolinen tarra valmiina. Näihin ajattomiin puukyltteihin ei voi olla kuin tyytyväinen.

Muita ihania Puine-verkkokaupassa:

Tekstikyltti esimerkiksi huoneen seinään tai oveen
Emuu-korvikset
Kuvataulu
Kranssit

…ja ihan selvyyden vuoksi, tämä ei ole maksettu mainos (kuten ei mikään muukaan postaus, ellei toisin mainittu). Tykkäsin näistä vain niin kovasti. <3

Puine.fi

kädet-pyyhemerkki

Kampaus: niskaletti

Tavallinen ponnari ja sotkunuttura ovat helppoutensa puolesta aivan parhaita kampauksia. Mutta myönnettäköön: ilman minkäänlaista twistiä tai kuohkeutusta ne ovat helposti myös laimeita ja latteita. Itsekin sorrun joka toinen päivä tavalliseen ponnariin, mutta jo pienellä muutoksella saa itselleen vähän erilaisen pääpäivän: niskanuttura on raskanletti niskasta päin tehtynä.

niskaletti02

niskaletti03

Niskaletti on tehtävä pää alaspäin, mutta sen tekeminen ei kestä kauan. Olennaista on se, että ranskanletti on jo sen verran selkärangassa, että letin osaa tehdä ilman peiliä ja silmät kiinni, muuten saattaa hermot mennä ja ärräpäät lennellä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä letti on siis aivan normaali ranskanletti, joka vain aloitetaan ohimon sijaan niskasta. Jotta letti pääsee oikeuksiinsa, kannattaa ponnarille jäävät hiukset sitoa esimerkiksi sotkunutturalle. Oma letti ei jatku tässä kovinkaan ylös, mutta tältä Lainey Marie Beautyn videolta voi katsoa paitsi tekniikkaa, myös söpön rusetin, jonka jäljelle jäävistä hiuksista voi tehdä. Oma hiusten pituus ja  ei toistaiseksi riitä tuollaiseen kampaukseen.

niskaletti04

Suurin haaste omassa tukassa on tällä hetkellä se, että hiuksia on niin monen pituisia. Kuten näkyy, latvat on mahdoton saada siististi nutturan alle piiloon, ja niitä sojottaa vähän joka puolelta. Pientä apua tuo värikäs donitsi, joka peittää alleen pinniviidakon ja osan hiustupsuista. Lopputulos ihan ok, vai mitä olette mieltä? :)

Kivaa viikonloppua!

/Riikka

Aiemmat vinkkini helppoihin kampauksiin:

Päätä kiertävä ranskanletti
Joka sään sotkunuttura
Helpot köysiletit

niskanuttura01

Kuvat: Mira Lahtinen

(Yllättävän) rentouttavaa puuhaa – palapelit

 

Arjen keskelle on mukava löytää välillä jotakin rentouttavaa, uutta puuhaa. Vähän yllättäen löysin tällaisen, vuosia sitten unohduksiin jääneen ”harrastuksen” palapelien rakentamisesta. Onnistuin koukuttamaan tämän puuhan pariin paitsi itseni, myös toisen R:n.

Rakensin palapelejä paljon nuorena, mutta jossain vaiheessa niiden tekeminen jäi kokonaan. Yhdistän palapelin rakentamiseen erityisesti joulun ajan, sillä usein joku perheenjäsenistä sai palapelin, tai sellainen tuli joulupukilta koko perheen yhteiseksi joulunajan puuhaksi. Lasten palapelejä tuli tietysti tehtyä yhä uudelleen ja uudelleen (suosikkini oli My Little Pony), mutta vähän isompana rakensin yhdessä äidin kanssa yhden jos toisenkin 1000 palan palapelin.

20180131_200212_HDR

Joulupukki ei tuonut viime jouluna aikuisten palapeliä, mutta lasten version bonuslapselle. Siitä se ajatus sitten lähti. Kirjakaupasta löytyi ”sopivan haastava” 2000 palan Las Vegas, jossa riittikin pähkinää purtavaksi koko tammikuun ajaksi. Palapeliä ei tullut suinkaan tehtyä joka päivä, vaan sopivissa väleissä silloin kun ehti. Erityisen palauttavaa se oli sellaisina päivinä kun pää oli ollut koetuksella pitkän työpäivän ajan – päätä tämäkin vaatii, mutta ihan eri tavalla. Otollisin aika palapelin tekemiseen oli silti viikonloppujen valoisat ajat, sillä keinovalossa värisävyjen tiirailu oli vähän turhauttavaa.

palapelin_kokoaminen

Las Vegas saatiin valmiiksi eilen, ja tänään käytiin ostamassa Forum Romanum – jonkinlainen koukku näiden tekemiseen siis kehittyi. Palapelien tekeminen on käsittääkseni aikuisiälläkin yhdistettävissä aivojumppaan samaan tapaan kuin esimerkiksi ristikot, mutta voi palapeleihin yhdistää myös nykyaikaan jopa eksoottisen piirteen: tätä on mahdoton tehdä nopeasti. Vastausta ei voi (kai?!) hakea Googlesta tai YouTubesta, vaan on pakko keskittyä rauhassa yhteen asiaan kerrallaan. Pysyä paikoillaan ja sovittaa paloja kärsivällisesti paikoilleen. Ihan tervetullutta vaihtelua, aikuisillekin. Niskat palapelejä tekemällä voi toki silti saada jumiin, joten palastelun pariin kannattaa syventyä korkeintaan tunniksi kerrallaan. Suosittelen! 👍🏼

/Riikka

20180203_124959_HDR