Kohti vuotta 2016

Vuosi 2015 on lopuillaan, ja uusi alkamassa. Muutoksen vuosi, ainakin minulla. Enpä todellakaan aavistanut vuosi sitten tulevan vuoden kynnyksellä raketteja katsellessa, mitä tuleman pitää.

Paljon tapahtui, hyvässä ja pahassa. Vuosi sitten olin vielä harjoittelijana, kuitenkin samassa yrityksessä, mutta nyt kourassa on vakkarityöpaikka ja kivoja työtehtäviä. Töiden osalta vuosi 2015 olikin varsin onnistunut, jopa nousujohteinen. Vuosi sitten asuin vielä edellistä edeltävässä asunnossa, itse asiassa melko lähellä tätä paikkaa, missä asun nyt. Sitten keväällä tuli muutto, ja taas syksyllä toinen muutto. Juuri tällä hetkellä, nyt kun vuotta 2015 on enää muutama tunti jäljellä, näyttää elämä valoisalta. Yhtä valoisalta kuin asuntoni, jonka olen koristellut  kymmenillä kynttilöillä ja Clasulta löytämälläni valojohdolla. Skippasin joulukoristelut tänä vuonna kokonaan, koska en –öh– päässyt siihen pisteeseen ajoissa, että olisin kaivanut koristeet varastosta. Talven valot ovat siitä kätevät, että ne saavat olla päällä paljon loppiaista pidempäänkin. Valaista, kunnes kevät valaisee.

valot

Kevät. Kun viime keväänä makasin päiväkausia sairaalassa ja murehdin kiivaasti, mikä minua vaivaa, olin peloissani. Muistan katselleeni ikkunasta ulos, ja ajatelleeni että täällä sitä ollaan, vankilassa. En voinut tehdä muuta kuin maata aloillani ja odottaa. Silloinen koti näkyi melkein sairaalan ikkunasta, mutta oli silti niin kaukana. Itkin silkasta tietämättömyydestä, mutta välillä myös kivusta. En ikinä unohda elämäni kamalinta tutkimusta, jonka suoritti eräs vaalea, polkkatukkainen hurja. Sillä oli paksut punaiset sukkahousut ja olemus kuin vanhojen Bond-leffojen naiseverstillä, sillä jolla oli kengänkärjissä myrkkyä. Kengänkärjestä en saanut, mutta unohtumattoman tutkimuksen, jonka mielekkyyden kuuli takuulla myös koko muu osasto. Saan tosin kiittää tätä naiseverstiä, sillä hänen ansiostaan sain lopullisen diagnoosin ja oikeat lääkkeet. Senkin tämä vuosi opetti: välillä pitää sattua niin helvetisti, että pääsee eteenpäin.

Jälkeenpäin pohdin taas kerran, kuinka onnekas olen kun olen terve. Oma sairasteluni oli lopulta lapsen leikkiä, vaikkei se siltä sillä hetkellä tuntunutkaan. Vaikka kuinka kiittäisi onneaan, ei omasta terveydestä ole varmasti ikinä tarpeeksi kiitollinen. Aina se muuttuu jossakin välissä itsestäänselvyydeksi. On kai hyvä, että sen tiedostaa edes toisinaan. Sillon kun kävelee töihin, vaikka kadulla sataisi vettä vaakatasossa. Mielummin vettä vaakatasossa kuin jalattomana, ja niin edelleen. Kun asiat laittaa perspektiiviin, muuttuu maailma aika paljon kivemmaksi paikaksi.

upi

Maailma muuttui myös aika paljon kivemmaksi, kun hankin tuon mustan mörön syksyllä. Se puree, repii, tärvelee mun hienon sohvan ja riehuu kuin mielipuoli, mutta kiva se on silti.

Monena hetkenä tänä vuonna olen miettinyt itsenäisyyttä ja yksin oloa. Olen aina pitänyt ympärilläni pienen kehän, jonka sisälle kyllä harvat pääsevät, mutta jonka pidän mielellään itselläni tietyn osan ajasta. Yksinkin on välillä hyvä olla, vaikkakaan ei liian pitkiä aikoja, eikä yksinäisyys ole kivaa pysyvänä olotilana. Vaikka jokainen meistä on tässä maailmassa yksin, on elämä silti hienompaa jaettuna. Ympärillä kannattaa pitää mahdollisuuksien mukaan kaikki ne ihmiset, jotka siinä itse haluaa pitää, mutta toisaalta ne, jotka siihen haluavat myös jäädä. Vaikka elämä on usein täynnä velvollisuuksia, on se myös täynnä vapauksia. Vapaus tehdä elämästä oman näköinen. Joskus kannattaa tehdä jotakin ylimääräistäkin ihan muuten vaan ja muiden hyväksi, sillä se usein singahtaa takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Ellikin sen sanoi:

Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo, me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa, joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt.

Ripustin seinälle jo merkin tulevasta vuodesta, jonka sain ystävältäni Annikalta joululahjaksi. Onnellista tulevaa vuotta kaikille!

2016

Joulu kuvina

Kotiuduin juuri takaisin Turkuun. Huomasin, että muutama lumihiutale oli eksynyt joulukaupunkiin sinä aikana kun olin poissa. Nappasin taksin  rautatieasemalta, ja olin muutamassa minuutissa kotiovella.  Urho tuijotti silmät kiiluen, kun ajoimme Käsityöläiskadulta Rauhankadulle, Mikaelinkirkon ja lopulta Förin ohi. Urho on ajellut taksin kanssa herroiksi jo useamman kerran, sillä en tällä(kään) kertaa jaksanut kantaa painavia kasseja ja Urhon kantokoppaa kävellen kotiin asti. Tuolle pikkuherralle on tapahtunut paljon uutta ja jännittävää viimeisten neljän päivän aikana, sillä se pääsi temmeltämään sille eksoottisiin maalaismaisemiin. Nyt kotiin päästyä maanmatkaajaa odottikin melkein heti ikkunalaudan lempipaikka viltteineen.

Vietin joulun tänä vuonna lapsuusmaisemissa. Olin Alastarolla poikkeuksellisesti jo aatonaattona, usein joulun viettoon on nimittäin päässyt siirtymään työesteiden vuoksi vasta aattona. Nyt aloitin loman kuitenkin jo keskiviikkona. Astuin Urhon kanssa aamulla  junan pienenpieneen lemmikkivaunuun, ja perille päästiin jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Ovat muuten aika pieniä nuo lemmikkivaunut. 12 paikkaa, ja keskiviikkoaamun pikkuhytissä 3 koiraa, 5 kissaa, yksi vauva ja kaikkien näiden äidit ja isukit. Urho meinasi ensin heittää tassut tiskiin kokonaan, mutta rauhoittui onneksi nopeasti. Jo tuntia myöhemmin olimme perillä, ja siellä äiti leipoi pullaa.  Kaivoin esille lainaksi saamani järkkärin ja aloin napsia kuvia. Sen jälkeen kaivoin esiin hyvin aikaa kestäneen piparkakkutalon. Kolmatta vuotta porskuttaa jo, eikä vieläkään muuta tuhoa kuin sokerikuorrutteiden satunnaista tipahtelua.

joulupulla

piparkakkutalo

Aatonaaton jälkeen koitti luonnollisesti aatto, ja kesäistä joulumaisemaa saapui koristamaan kuusi, josta Urhokin lajilleen ominaisesti innostui. Mutta ei kaatanut, eikä tukehtunut havuihin. 

joulukuusi03

joulukuusi01

urho&joulukuusi

Urholla on tapana istua takajaloillaan varsinkin leikkiessä. Sama asento oli erityisen sopiva myös kuusta raapiessa.  Hyvä, että edes kuusen vierellä rentoutui, muuten tuo ensimmäinen vuorokausi oli nimittäin vähän levoton. Niin paljon nurkkia koluttavana, kaksi eri kotia… Olimme nimittäin sekä veljelläni että vanhemmillani. Siksi ilme oli puolet ajasta suurinpiirtein tämä…

urho03

Pieni nenä nuohosi jokaisen ovenpielen ja maton reunan moneen kertaan. Uusia ääniä, kuten esimerkiksi tulen sytyttäminen uuniin ja sitä seuraava kipinöiden lentely. Ja joka puolella isoja ikkunoita täynnä uusia maisemia ulkomaailmasta, josta Urho ei tiedä mitään.

urho02

pianonsoittaja lauluenkelit

Maisemia katselin itsekin. Ulkona näytti kylmältä kesältä. Jouluvalojen ja vihreän ruohon yhdistelmä oli koominen, mutta aurinko sentään paistoi.

ulkona

Kahdentoista aikaan katsottiin perinteisesti joulurauha. Olen  osallistunut tuohon tilaisuuteen paikan päällä vain kaksi kertaa, joten tämä on se itselle perinteisempi ja tutumpi tapa aloittaa joulu.

joulurauha

Lisää perinteitä.  Joulupuuro.

joulupuuro

tonttupari

Olen joskus vuosia, vuosia sitten tehnyt omin kätösin nämä kaksi tonttua. Ovat ihan uniikkeja, tehty from scratch. Torso (jos sitä sellaiseksi voi tässä tapauksessa kutsua) on neulottu itse, täytetty vanulla ja vaatteet töppösistä liiviasuun ommeltu itse. Nuo hiuksetkin sain jotenkin istutettua päähän. Mistä lie tullut kipinä tuollaisten tekemiseen, mutta niitä katsellessa tulee olo, että ehkä pitäisi ruveta neulomaan ja ompelemaan enemmän. Saisi joskus jotain näkyväistä aikaiseksi.

Jouluaatto jatkui perinteiden mukaisesti viemällä kynttilät hautausmaalle, menemällä joulukirkkoonkin pitkästä aikaa, ja sitten ruokaa, lahjoja ja kahvittelua. 

joulupöytä02

enkelioriste

joulutortut

Illan tullen siirryin vanhempien mukana heidän kotiinsa, missä Urhon lempipuuhaa oli ehdottomasti kangaspuilla kutominen. :)

kangaspuut02

kangaspuut

Kangaspuissa riitti langanpätkää, jolla leikkiä ja hauskoja koloja joihin hypellä. Silmät vaan kiilsivät lankojen takaa.

tuli

kahvipannu

maitokannut

Vanhempani muuttivat hiljattain remontin kohteena olleeseen vanhaan, vuonna 1926 rakennettuun taloon. Tuo koti on täynnä pieniä arkkitehtuurisia yksityiskohtia, joita ei enää tänä päivänä taloihin rakenneta.  Kuka esimerkiksi nykyään rakentaisi tuollaisen muutaman neliön välihuoneen (näkyy alla heikosti), jossa ei ole kuin ovi kellariin?

näkymä_keittiöön

Juuri nämä yksityiskohdat ovat kuitenkin melkein parasta koko rakennuksessa, jota olen ihaillut koko ikäni. Rakennus on kulkenut äitini suvussa kautta aikojen, ja se oli isoisoisäni kuoleman jälkeen vuosikymmeniä asumattomana. Kun korjaustyöt sitten lopulta aloitettiin, riitti talossa tekemistä.  Nyt se on kuitenkin vihdoin herännyt henkiin. Kakluuneja on lähes joka huoneessa, ja kaikessa korjaustyössä on pyritty mukailemaan rakennuksen vanhaa henkeä. Sisävessat ja sauna toki tehtiin, sillä sellaisten rakentamisesta ei ole aikoinaan ollut puhettakaan. 

Rakennus on siis korjattu sekä vanhaa että nykyajan vaatimuksia kunnioittaen.  Iso piha ja jokinäkymä tekevät talolle lisää oikeutta varsinkin kun kesä tulee. Sitä odotellessa!

enkeli

Kuten tuolla alkupuolella nopeasti mainitsin, sain Canonilta ennen joulua lainaan Canon EOS 6D:n 24-105mm f/4L IS USM -objektiivilla. Kaikki kuvat on kuvattu sillä. Koen olevani itse edelleen todella noviisi kameran käyttäjä, ja olen varma etten kertakaikkiaan osaa ottaa täyskennokamerasta kaikkea irti, mutta kivoja kuvia sillä joka tapauksessa saa aikaan. Pitää nyt lomalla kuvata myös täällä omassa kodissa ja lähteä ehkä myös Turun kaduille. Meikäläinen nimittäin viettää lomaa ensi viikon! Kuullaan!

Joululeffat TOP 5

Joulun klassikkoelokuvia on listattu vaikka ja miten monta kertaa. Hassua on se, että listalla on usein  liuta elokuvia, joita en ole itse ikinä katsonut. Näiden joukossa on mm. klassikot, kuten Lumiukko ja  Ihmeellinen on elämä. Walking in the air tosin tulee kuunneltua joka joulu, ja monesti muulloinkin. Ehkä tuo Lumiukko pitäisi vihdoin katsoa.

Omat joulun suosikit ovat pääasiassa tuttuja jo vuuuuuosien takaa, ajalta jolloin olin vielä pieni tyttö,  ja todennäköisesti niissä on juuri siksi sitä hohtoa, jonka takia haluan katsoa ne edelleen  jouluisin. Kuulun siihen heimoon, joka voi katsoa yhden ja saman leffan vaikka 67 kertaa. Kyllä, siitäkin huolimatta että tiedän tasan tarkkaan miten vuorosanat etenevät ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta sehän ei ole se pointti, vaan se että tietää että luvassa on hyvä leffa. ;)

Pidemmittä puheitta tässä omat joulun suosikkini! Näiden ja muiden leffojen pariin kukin voi vetäytyä nyt, kun lahjat on avattu ja tutkittu, kinkku puoliksi syöty ja vielä monta vapaata edessä.

Die Hard

Se ensimmäinen osa, ehdottomasti ensimmäinen osa. Tykkään limusiininkuljettajasta, hölmöstä poliisista, tökeröistä saksalaisrooleista ja tietysti Brucesta! Toppen!

Now I have a machine gun. Ho-ho-ho. 

Bridget Jones´s diary

Bridget on aivan mahtava! Mitäpä tähän muuta lisäämään. Paitsi että miksei tämä leffa ole Netflixissä?!?

Love Actually

Lienee jokaisen naisen joululeffalistalla, niin minunkin. Tämän olen ehkä nähnytkin sen 67 kertaa. Ihana tarina siitä huolimatta ja kasassa joukko loistavia näyttelijöitä.  Mun lempparikohtaus on se kun Jamie kosii Auréliaa. Liikkis!

Home Alone

Tässäkin leffasarjassa se ykkösosa. Tätä olen tuijottanut vuodesta 1990 (tai 1991) lähtien, ja menee vieläkin joulusta toiseen. Katsoin tämän juuri viime viikolla ystävän kanssa ja huomattiin, miten hieno ysäriöverisisustus tuossa leffassa on. Nostalgiaa isolla ännällä!

Sleepless in Seattle 

Tässä leffassa on sitä jotakin – vaikka Meg Ryan on aika karsea näyttelijä. Tarina on jotenkin kotoisa, ja tässä jos missä elokuvassa on joulun ja rakkauden tunnelmaa! Toki tarina on vähän korni. Ei haittaa.

Luulen, että tänä vuonna voisin laajentaa repertuaaria näistä ikisuosikeista vähän laajemmalle, ja antaa mahdollisuuden myös leffoille, joita en ole oikeasti ikinä nähnyt ;) Olisiko suosituksia?