Throwback: vuonna 1988

Päätin aloittaa uuden maanantaiperinteen. Teidän onneksenne se liittyy blogiin, musiikkiin ja itselleen nauramiseen. Ajattelin nimittäin ilahduttaa teitä lukijoita joka maanantai jollakin musiikillisella sekä kuvallisella muistolla menneisyydestä.  Ideana on muistella parilla sanalla mennyttä aikaa ja kaivaa arkistojen syövereistä jotakin vanhaa kuvamateriaalia.

Sain idean parisen viikkoa sitten, kun Spotify heitti minulle biisin, jota kuuntelin hyvin ahkerasti reilu kymmenen vuotta sitten, mutta jota en ole kuullut ainakaan viiteen. Yhtäkkiä huomasin miettiväni tiettyjä tilanteita tiettyjen ihmisten seurassa. Seuraavalla sekunnilla huomasin, kuinka paljon elämä onkaan muuttunut niistä ajoista. Hienointa on kuitenkin se, miten vahvasti jokin aika voi jäädä elämään jonkin kappaleen kautta. Ne tuovat mieleen tiettyjä aikakausia, tilanteita ja olotiloja, hyvässä ja pahassa. Jo pelkästään tämän perusteella lienee perusteltua sanoa, että musiikki todella liikuttaa meitä.

Mutta pidemmittä puheitta, hypätään ajassa taaksepäin 28 vuotta, ja samalla meikäläisen ensimmäisiin musiikillisiin muistoihin. Vuonna 1988 olin 5-vuotias valkopäinen tyttö, joka tiesi musiikista sen, mitä kotoa sattui löytymään.

5-vuotiaana

Omia C-kasetteja mulla ei vielä 5-vuotiaana ollut, mutta onneksi isosiskolla oli. Koska isosisko oli muutenkin tuohon aikaan coolein asia maailmassa, kuuntelin tietysti samaa musiikkia. Tästä musiikillisesta heräämisestä elävimpänä on jäänyt mieleen Stephanie. Ei Samantha Fox tai Sabrina, vaan Stephanie. Tosin kovia ässiä nuo kaksi muutakin.

Minulla oli pienenä suuri viehtymys kuninkaallisia kohtaan. Opettelin jossakin vaiheessa kuningasperheiden sukutaulua suurinpiirtein ulkoa, joten ei suuri yllätys että ihan oikea prinsessa nousi ehkä vähemmän lahjakkailla musiikillisilla taidoillaan 5-vuotiaan Riikan soittolistan kärkeen. Stephanien levy näköjään ilmestyi jo vuonna 1986, mutta kasetti taisi löytää meidän perheeseen vasta paria vuotta myöhemmin.

Tässä olkaa hyvät! Stephanie, jolle ei suotu lavakarisman jaloa taitoa. Stephanieta lainatakseni:

He’s a maker of fashion
he’s a faker of passion.

Kyllä ne vaan 80-luvulla osasivat…

Tammikuun suosikit 3/3

Okei, tässä nyt viimeiset kuukauden suosikit. Helmikuussa nämä sitten videon muodossa… ehkä ;)

Tähän viimeiseen osaan kerääntyi sekalaiset loput, toisin sanoen jalkasysteemit, kosteusvoiteet ja yksi erityinen saippua.

jalkavoiteet

Jalkojen kuorintavoiteet, jalkavoiteet ja kaikki jalkojen hyvinvointiin liittyvät tuotteet ovat mulle ylitsepääsemättömän vaikeita käyttää. Suurin ”ongelma” on ehkä se, että jalkavoiteiden kuivumista pitää odotella. Yksi ratkaisu olisi tietysti pitää jalkavoidetta yöpöydällä ja rasvata jalat viimeiseksi illalla. Mutta mä olen aamusuihkuihminen. Ja kuka nyt likaisiin jalkoihin haluaisi levitellä jalkarasvaa. Pitäisi mennä ensin jalkapesulle ja äääääh… Aamulla sitten taas on muutenkin niin tokkurassa, että liukastella siinä sitten vielä rasvat jalassa pitkin kämppää? Ei ei ei.

Tästä syystä kantapäät ovat yleensä kovat kuin korput. Aineista se ei ainakaan ole kiinni. Niitä on kotona kokonainen repertuaari, sillä jalkarasvoja suorastaan kannetaan eteeni säännöllisin väliajoin. Joulukuun puolella Marin pikkujoulujen bloggaajapussukassa oli Himalayan Foot Scrub sekä Foot Care cream, ja joka toisessa Livboxissa tuntuu olevan joku jalkajuttu. Minulle siis yritetään selkeästi kertoa, että nyt kannattaisi ihan oikeasti edes yrittää. Siksi olen päättänyt keskittyä tähän oikein ajatuksella. Tuosta kuvan rivistöstä suosikiksi on noussut jo mainittu Himalayan kuorintavoide. Sen käyttö onnistuu aamusuihkussakin. Samalla voi tehdä päivän tasapainoharjoituksen (riskialtista toki sekin).

vaseline

Toinen juttu, jonka kanssa välillä laiskottaa, on ihonhoito. Kasvot ovat oikeastaan ainut kohta ihosta, jota jaksan aamuin illoin pestä, kosteuttaa ja joskus jopa kuoria. Vartalo taas kärsii kuivuutta, kunnes se alkaa kirvellä ja hilseillä. Olen tehnyt pienen korjausliikkeen tämänkin suhteen, varsinkin näin talven pakkasilla, mutta parannettavaa on edelleen. Nyt olen kuitenkin löytänyt pari tuotetta, jotka imeytyvät ihoon mukavasti, eikä tuloksena ole sellainen limainen iho, jota pitää kuivatella kaksi tuntia (ja samalla varata se kaksi tuntia luppoaikaa kotona nakuiluun). Nämä ovat Vaselinen suihkutettava vartalospray ja Aqualanin perusvoiteet.  Tuo Vaselinen suihkutettava versio on älyttömän hyvin imeytyvää tavaraa ja siksi aivan paras. Suihkutettuna se tuntuu vähän turhankin viilentävältä ainakin tähän vuodenaikaan, mutta siihenkin tottuu. Aqualanin apteekeista löytyvät perusvoiteet taas ovat kaikkea, mitä vartalovoiteen pitääkin olla: hoitavia ja nopeasti imeytyviä. Neutraalin tuoksuisia, joka sekin on muuten aika iso plussa: lähes kaikki rasvat ja meikit tuoksuvat nykyään joltakin. Hankalaa, kun lopulta päällään kantaa suihkugeelin, kosteusvoiteen, hiuslakan, ties minkä ja lopulta itse parfyymin tuoksua. No, nyt lähti juttu taas vähän rönsyilemään, mutta pointti oli se, että kosteusvoiteissa yleensä se yksinkertaisin ja rumin purkki on se paras.

method

Viimeisenä mainittakoon Methodin käsisaippua, jonka haksahdin ostamaan muutama viikko sitten. Maksaa noin kolme kertaa enemmän kuin peruspirkka, mutta joskus näitäkin on vain ihan pakko saada. Tuoksu on miellyttävä, pullo kivannäköinen ja lisäksi tämä ei kuivata käsiä samoin kuin ne peruspirkat. Kotisivuilla lukee, että tätä käyttämällä voi teleportata itsensä Ranskan maaseudulle, mutta mä en toistaiseksi ole päässyt kuin kylpyhuoneesta takaisin olohuoneeseen. Hmph.