Throwback: vuonna 1988

Päätin aloittaa uuden maanantaiperinteen. Teidän onneksenne se liittyy blogiin, musiikkiin ja itselleen nauramiseen. Ajattelin nimittäin ilahduttaa teitä lukijoita joka maanantai jollakin musiikillisella sekä kuvallisella muistolla menneisyydestä.  Ideana on muistella parilla sanalla mennyttä aikaa ja kaivaa arkistojen syövereistä jotakin vanhaa kuvamateriaalia.

Sain idean parisen viikkoa sitten, kun Spotify heitti minulle biisin, jota kuuntelin hyvin ahkerasti reilu kymmenen vuotta sitten, mutta jota en ole kuullut ainakaan viiteen. Yhtäkkiä huomasin miettiväni tiettyjä tilanteita tiettyjen ihmisten seurassa. Seuraavalla sekunnilla huomasin, kuinka paljon elämä onkaan muuttunut niistä ajoista. Hienointa on kuitenkin se, miten vahvasti jokin aika voi jäädä elämään jonkin kappaleen kautta. Ne tuovat mieleen tiettyjä aikakausia, tilanteita ja olotiloja, hyvässä ja pahassa. Jo pelkästään tämän perusteella lienee perusteltua sanoa, että musiikki todella liikuttaa meitä.

Mutta pidemmittä puheitta, hypätään ajassa taaksepäin 28 vuotta, ja samalla meikäläisen ensimmäisiin musiikillisiin muistoihin. Vuonna 1988 olin 5-vuotias valkopäinen tyttö, joka tiesi musiikista sen, mitä kotoa sattui löytymään.

5-vuotiaana

Omia C-kasetteja mulla ei vielä 5-vuotiaana ollut, mutta onneksi isosiskolla oli. Koska isosisko oli muutenkin tuohon aikaan coolein asia maailmassa, kuuntelin tietysti samaa musiikkia. Tästä musiikillisesta heräämisestä elävimpänä on jäänyt mieleen Stephanie. Ei Samantha Fox tai Sabrina, vaan Stephanie. Tosin kovia ässiä nuo kaksi muutakin.

Minulla oli pienenä suuri viehtymys kuninkaallisia kohtaan. Opettelin jossakin vaiheessa kuningasperheiden sukutaulua suurinpiirtein ulkoa, joten ei suuri yllätys että ihan oikea prinsessa nousi ehkä vähemmän lahjakkailla musiikillisilla taidoillaan 5-vuotiaan Riikan soittolistan kärkeen. Stephanien levy näköjään ilmestyi jo vuonna 1986, mutta kasetti taisi löytää meidän perheeseen vasta paria vuotta myöhemmin.

Tässä olkaa hyvät! Stephanie, jolle ei suotu lavakarisman jaloa taitoa. Stephanieta lainatakseni:

He’s a maker of fashion
he’s a faker of passion.

Kyllä ne vaan 80-luvulla osasivat…

Tammikuun suosikit 3/3

Okei, tässä nyt viimeiset kuukauden suosikit. Helmikuussa nämä sitten videon muodossa… ehkä ;)

Tähän viimeiseen osaan kerääntyi sekalaiset loput, toisin sanoen jalkasysteemit, kosteusvoiteet ja yksi erityinen saippua.

jalkavoiteet

Jalkojen kuorintavoiteet, jalkavoiteet ja kaikki jalkojen hyvinvointiin liittyvät tuotteet ovat mulle ylitsepääsemättömän vaikeita käyttää. Suurin ”ongelma” on ehkä se, että jalkavoiteiden kuivumista pitää odotella. Yksi ratkaisu olisi tietysti pitää jalkavoidetta yöpöydällä ja rasvata jalat viimeiseksi illalla. Mutta mä olen aamusuihkuihminen. Ja kuka nyt likaisiin jalkoihin haluaisi levitellä jalkarasvaa. Pitäisi mennä ensin jalkapesulle ja äääääh… Aamulla sitten taas on muutenkin niin tokkurassa, että liukastella siinä sitten vielä rasvat jalassa pitkin kämppää? Ei ei ei.

Tästä syystä kantapäät ovat yleensä kovat kuin korput. Aineista se ei ainakaan ole kiinni. Niitä on kotona kokonainen repertuaari, sillä jalkarasvoja suorastaan kannetaan eteeni säännöllisin väliajoin. Joulukuun puolella Marin pikkujoulujen bloggaajapussukassa oli Himalayan Foot Scrub sekä Foot Care cream, ja joka toisessa Livboxissa tuntuu olevan joku jalkajuttu. Minulle siis yritetään selkeästi kertoa, että nyt kannattaisi ihan oikeasti edes yrittää. Siksi olen päättänyt keskittyä tähän oikein ajatuksella. Tuosta kuvan rivistöstä suosikiksi on noussut jo mainittu Himalayan kuorintavoide. Sen käyttö onnistuu aamusuihkussakin. Samalla voi tehdä päivän tasapainoharjoituksen (riskialtista toki sekin).

vaseline

Toinen juttu, jonka kanssa välillä laiskottaa, on ihonhoito. Kasvot ovat oikeastaan ainut kohta ihosta, jota jaksan aamuin illoin pestä, kosteuttaa ja joskus jopa kuoria. Vartalo taas kärsii kuivuutta, kunnes se alkaa kirvellä ja hilseillä. Olen tehnyt pienen korjausliikkeen tämänkin suhteen, varsinkin näin talven pakkasilla, mutta parannettavaa on edelleen. Nyt olen kuitenkin löytänyt pari tuotetta, jotka imeytyvät ihoon mukavasti, eikä tuloksena ole sellainen limainen iho, jota pitää kuivatella kaksi tuntia (ja samalla varata se kaksi tuntia luppoaikaa kotona nakuiluun). Nämä ovat Vaselinen suihkutettava vartalospray ja Aqualanin perusvoiteet.  Tuo Vaselinen suihkutettava versio on älyttömän hyvin imeytyvää tavaraa ja siksi aivan paras. Suihkutettuna se tuntuu vähän turhankin viilentävältä ainakin tähän vuodenaikaan, mutta siihenkin tottuu. Aqualanin apteekeista löytyvät perusvoiteet taas ovat kaikkea, mitä vartalovoiteen pitääkin olla: hoitavia ja nopeasti imeytyviä. Neutraalin tuoksuisia, joka sekin on muuten aika iso plussa: lähes kaikki rasvat ja meikit tuoksuvat nykyään joltakin. Hankalaa, kun lopulta päällään kantaa suihkugeelin, kosteusvoiteen, hiuslakan, ties minkä ja lopulta itse parfyymin tuoksua. No, nyt lähti juttu taas vähän rönsyilemään, mutta pointti oli se, että kosteusvoiteissa yleensä se yksinkertaisin ja rumin purkki on se paras.

method

Viimeisenä mainittakoon Methodin käsisaippua, jonka haksahdin ostamaan muutama viikko sitten. Maksaa noin kolme kertaa enemmän kuin peruspirkka, mutta joskus näitäkin on vain ihan pakko saada. Tuoksu on miellyttävä, pullo kivannäköinen ja lisäksi tämä ei kuivata käsiä samoin kuin ne peruspirkat. Kotisivuilla lukee, että tätä käyttämällä voi teleportata itsensä Ranskan maaseudulle, mutta mä en toistaiseksi ole päässyt kuin kylpyhuoneesta takaisin olohuoneeseen. Hmph.

Kadotettujen tuntien mysteeri

Toistan samaa kysymystä omassa päässäni viikoittain, jopa päivittäin. Siihen on aina yhtä vaikea keksiä vastausta ja se siinä juuri turhauttavaa onkin. Mihin nämä kaikki vuorokauden tunnit kuluvat?

Olen itse omasta mielestäni mestari ajan kadottamisessa. Osaan olla todella tehokas silloin, kun keskityn ja tiedän tasan tarkkaan mitä pitää tehdä ja missä ajassa. Olen hyvä arvioimaan, kuinka kauan mikäkin työ tai tehtävä vie aikaa. Mutta silloin, kun minulla ei ole mitään tähdellistä tekemistä, lipuu aika ohi tehottomasti, ilman että siitä jää jälkeen mitään näkyväistä. Näin käy hyvin usein työpäivän jälkeen. Ennen kuin huomaankaan, kello on jo yksitoista ja olisi aika mennä nukkumaan. Todella raivostuttavaa.

turku_inthemorning2016

Nurinkurista, sillä en muista, koska olisin viimeksi ajatellut, että ”mitäs sitä sitten tekisi”. Siis ihan aito yli minuutin kestävä hetki, jonka lopputulos olisi etten keksi mitään tekemistä. Ei minulla siis tylsää ole, ja jotain puuhastelen koko ajan. Hyvin usein aikaa syö pari jatkoa Täykkäreitä tai lukematon määrä YouTube-videoita. Mutta sentään kokonainen puolikas hereillä olleesta ajasta? Ei voi olla…

Mietitäänpäs tarkemmin. Mihin vietin eilen aikani?

5.45. Heräsin aivan liian aikaisin. Kävin suihkussa, meikkasin, söin aamupalaa.

6.55. Lähdin junalla Salosta kohti Turkua.

7.32. Saavuin Turkuun. Kävelin töihin.

7.45 Aloitin työt. Sähköposteja.

8.30 Päätän pitää hetken tauon, ja haen alakerran kahvilasta hyvän cappuccinon. Jos se vaikka auttaisi heräämään kunnolla. Takaisin työn pariin: suunnittelua, lisää sähköposteja, lopulta lounas Kauppahallissa.

12.20 Takaisin sorvin ääreen. Valokuvausta, sähköposteja, suunnittelua. Todella monta kuppia teetä.

15.45 Työpäivä täynnä. Kotia kohti.

16.10. Kotona. Kissa odottaa ovella. Ruokin kissan ja puristan sitä sylissä aika monta minuuttia.

16.15.-18. Mystinen hetki vuorokaudesta. Söin viikonlopulta jäänyttä perunamuusia ja lihapullia, paijjaan lisää kissaa, maksan pari laskua. En katso telkkaria enkä pyöri netissäkään. Jonnekin se aika kuitenkin lipuu.

18-19.30. Siskon lapset kylässä. Juodaan mehua ja syödään keksejä. Leikitään kissan kanssa. Jutellaan koulusta.

19. Iltapala. Jakso täykkäreitä.

20. Alan tepastamaan blogin kanssa, kunnes on aika mennä nukkumaan.

Okei, kyllähän mä nyt jotain tein. Kun oman päivän lohkoo osiin, niin jotain sisältöäkin löytyy pikkuhiljaa. Ja löytää myös ne sudenkuopat, joille voi tehdä jotakin.

turku_bluemoment2016

Olen toisaalta turhaa arjen aikatauluttamista vastaan. Toisinaan nimittäin tuntuu siltä, että sopiva ripaus rentoutta pitää mielenterveyden raiteillaan. Toisaalta elämässä on kuitenkin X määrä asioita, joita olisi syytä tehdä, ja ne jäävät vain roikkumaan, jos niitä ei tee ajallaan. Toisena ovat asiat, joita haluaisi tehdä, muttei saa aikaiseksi. Siksi suunnittelusta ja aikatauluttamisesta on myös hyötyä. Ainakin itsellä toimii työpäivän suunnittelu, To do -listojen teko ja kaikki muu vastaava, joten sellaisten soveltaminen vapaa-aikaan ei ole lainkaan hassumpi idea.

Tein siis tälle viikolle suunnitelman. Mietin läpi kaikki menot, jotka olin jo sopinut tälle viikolle. Sitten mietin läpi sellaiset omat askareet, joita ei yleensä tule merkinneeksi kalenteriin, mutta jotka kuitenkin vievät tietyn ajan elämästä viikoittain. Näitä ovat esimerkiksi pyykinpesu, kauppareissu, viikon kahvilareissu tai tämän blogin kirjoittaminen. Samalla mietin, mitä kaikkea HALUAISIN tehdä joka viikko, mutta jotka lähes aina jäävät ajatuksen asteelle. Sanonta, jonka mukaan asioille pitää vain ottaa oma aikansa, pitää täysin paikkansa. Vapaa-ajan suunnitelmassa on kyse nimenomaan juuri siitä. Jos mieli tekee hengailla Stockan kosmetiikkaosastolla vähintään kerran viikossa, varaa sille tarkka aika kalenterista. Jos haluat katsoa joka päivä tunnin verran YouTube-videoita aivot narikassa, merkitse sekin.

Omia esimerkkejä:

  • Haluaisin lakata kynnet vähintään kerran viikossa. Ehkä ne olisivat silloin nätimmät, useammin.
  • Haluaisin katsoa viikossa yksi tai kaksi kiinnostavaa ASIAohjelmaa telkkarista. Kyllä,  niitä todella tulee vielä telkkarista – elämää ei vaan enää rytmitä televisio-ohjelmien mukaan.
  • Haluaisin käydä kirjastossa ainakin muutaman kerran kuukaudessa, ja lukea kaikessa rauhassa tunnin verran.
  • Haluaisin tehdä ainakin pari kertaa viikossa itselleni ihan oikeaa ruokaa kotona (=ei vain leipää ja hedelmiä välipalaksi).

Moniin ideoihin liittyy lisää ennakoitavaa suunnittelua: jos haluan tehdä illallista kotona, kannattaa resepti etsiä ennakkoon, jotta tiedän jo viikon ruokaostoksia tehdessä mitä pitää hankkia. Ja jos haluan katsoa pari kiinnostavaa telkkariohjelmaa, kannattaa katsoa viimeistään saman päivän aamuna, mitä telkkarilla on tarjottavanaan, niin voi vaikka ajastaa ne etukäteen. Todennäköisesti juuri tällaisten sivujuonteiden vuoksi monet suunnitelmat jäävät usein pelkän ajatuksen asteelle.

Koska olen itse heikkona taulukoihin ja listoihin, tuntuu viikkosuunnitelman teko kiehtovalta. Samaan suunnitelmaan voi lisätä ne ainaiset muistutukset varata aika hammaslääkäriin/parturiin/näöntarkastukseen tai epämiellyttävän kotiaskareen, kuten vaikka lattiakaivon puhdistuksen, jonka ainakin itse alitajuntaisesti yritän aina siirtää jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Jos se lukee oikein kalenterissa, on suunnitelmaa helpompi totella.

Elän nyt siinä toivossa, että viikkosuunnitelman avulla en tule niin helposti vain istahtaneeksi sohvalle kaukosäätimen kanssa tai hengailemalla epämääräisesti kotona nurkkia nuoleksien. Tekemättömistä jutuista tulee konkreettisia arjen ohjelmanumeroita, ja kuluneesta arjesta tehokkaampaa. Omatunto soimaa vähemmän.

Liiallisuuksiin ei silti kannata mennä. Joka minuuttia ei tarvitse, eikä kannatakaan aikatauluttaa. Kyse on itsellä lähinnä siitä, millaisena haluan tarkastella mennyttä viikkoa tai kuukautta. Ja voihan siitä vapaa-ajan suunnitelmastakin livetä, jos siltä tuntuu.

Välillä pitää olla myös niitä hetkiä, jolloin makaa reporankana napa kohti kattoa.

turku_bynight2016