Levi

Nyt viimein muutama sana talvilomasta, jonka vietin pari viikkoa sitten Levi-maisemissa.

Loma oli edeltäviin nähden erilainen monestakin syystä. Matkustin ensinnäkin ensimmäistä kertaa elämässäni Lappiin. En ollut tätä ennen käynyt Oulua pohjoisempana. Ja olihan sinne matkaa, yli 1000 kilometriä suuntaansa.  Olimme liikkeellä autoilla, joten matka yhteen suuntaan kesti kellon ympäri ja ylikin. Tulipahan nähtyä Suomen teitä oikein urakalla! Tämä olikin ehdottomasti pisin yksittäinen automatka, jolla olen ikinä ollut.

Täydellinen talvi uusissa maisemissa maistui: oli ihana kokea kunnon lumihanget ja pikkupakkanen vielä ennen kevääseen siirtymistä – siksi maaliskuu oli Lapin reissulle ehdottomasti nappiratkaisu. Aurinko paistoi mutta maassa oli metri lunta. Talvi, jollaista täällä etelässä harvemmin, jos koskaan, kokee.

levi02

Erityistä oli myös se, että vietin suuren osan lomasta laskettelurinteessä. Minä, joka pelkään mäkiä, vauhtia ja laskettelua. Minä aka arkajalka, joka olin varma, että taitan koipeni, poksautan polveni tai vähintään jään keikkumaan jonkin hissin kyytiin sukset ristissä ja pää alaspäin. Lomaan sisältyi siis aika iso jännitysmomentti, jota onneksi lievensi hieman  kuukauden takainen kuivaharjoitteluni Hirvensalossa.  Taustalla oli silti vain heppoinen tuntuma lasketteluun, tai edes hiihtämiseen, jota sitäkin olin kokeillut viimeksi joskus viime vuosituhannen puolella.

Olin siis kala rutikuivalla maalla, ja kyllä se  ensimmäinen päivä rinteessä sisälsi myös niitä kauhun hetkiä, kun en kertakaikkiaan uskaltanut laskea niitä pirun  rinteitä alas. Ensimmäistä rinnepäivää ei helpottanut myöskään se seikka, että koko Levin huippu oli paksun usvakerroksen peitossa, eli käytännössä näin eteeni vain pari metriä, ja sen että edessä siintää joku rotko. Pitkä vai lyhyt? Pitääkö jossain välissä kaartaa jonnekin suuntaan? Ei voinut tietää. Ensimmäinen päivä oli siis kirosanojen täyttämää, mutta helpottihan se sitten seuraavina päivinä, varsinkin kun ilma kirkastui. Totta puhuakseni en edes loppuviikosta nauttinut muista kuin loivimmista rinteistä, enkä lopultakaan uskaltanut laskea rinteitä kovalla vauhdilla, mutta itseni ylitin takuulla moneen kertaan.

leviselfie

Viikkoon sisältyi myös pieni määrä hiihtämistä ja mm. ice karting, jota sitäkään en ollut aiemmin kokeillut, edes ihan perinteisessä karting-muodossa.  Ratilla ohjaaminen olikin sitten jo hauskempaa, helpompaa eikä varsinkaan yhtään pelottavaa. Suosittelen!

P3160033

Levillä todella pääsi irti arjesta, ja varsinkin sitä tunnetta olen ikävöinyt nyt, kun arki on taas täällä ja pitäisi palata takaisin omiin rutiineihin. Tämä loma oli erilainen ja täynnä uutta, mutta ikimuistoinen siitäkin syystä, että se oli ensimmäinen uuden mielitietyn kanssa. Loma oli siis paljon muutakin kuin laskettelujännitystä, mm. hyvää ruokaa, juomaa, saunaa, minttukaakaota, makkaranpaistoa kodassa ja ennen kaikkea parasta seuraa.

En siis saanut (suuria) traumoja laskettelusta, enkä lopulta jäänyt kiinni sinne hissiinkään, kuten pelkäsin. En edes kaatunut koko viikon aikana paitsi kerran, mitä sitäkin etukäteen jännitin. Seuranani oli koko reissun ajan porukka, joka on viettänyt Lapissa lomia jo vuosien ajan, joten itse ei tarvinnut kuin seurata perässä – jos uskalsi, heh. Ehkä ensi vuonna siis uudestaan!

Kevätkärpänen

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa – kuten kevät. Taivas aukenee ja yhtäkkiä kaduilla onkin paljon enemmän ihmisiä. Varsinkin kesäaikaan siirtymisen jälkeen on uskaltanut hiljalleen haaveilla  terassikahveista ja jokirantapiknikeistä. Kevään tulo on saanut maailman näyttäytymään taas entistä kivempana paikkana.

Kevään kunniaksi kävin ostamassa jopa uudet juoksutossut, joilla tosin en juokse, vaan kävelen. Askel on kevyt ja ne kuin ihmeen kaupalla saavat aikaan optisen harhan pienentämällä muuten hieman isokokoista jalkaani. Kaiken lisäksi voin leikkiä vähän sporttista ja aktiivista, kun on tossut jalassa – ja onhan tuo juoksutossuilla tassuttelu kai ihan muotiakin.

Paitsi että hetkinen! Kevät teki eilen taikojaan, kun pitkästä, siis todella pitkästä aikaa, teki mieli lähteä juoksulenkille. Viimeksi olin sellaisella marraskuussa, sitä ennen luoja ties koska. Juoksin joskus männä vuosina enemmänkin, mutta sitten polvi alkoi vihoitella eikä juokseminen ollut enää ollenkaan kivaa, jos se nyt suorastaan kivaa oli ikinä ollutkaan.

selfie2903

Mutta nyt oli kivaa. Ulkona oli +8, satoi, mutta pisarat olivat pehmeitä, ja happi kulki. Ei se varmaan kauniilta näyttänyt, mutta tuntui kuitenkin. Rapakunto se muistutteli itsestään, kun tuli se tunne, etä olisi kiva juosta kovaa, mutta ai niin, enhän mä jaksakaan.

Vaikka kunto on huono, niin sanoisin, että elämä on nyt aika mallillaan, kun Riikka lähtee vapaaehtoisesti juoksulenkille ja jopa nauttii siitä.

Saa nähdä jäikö tämä vain yhden kerran inspiraatioksi, vai saako kevät ja onni aikaan muutakin. Vaikkei minusta ikinä tule tavoitteellista liikkujaa tai sykerajojen kyttääjää, satunnainen juoksulenkki ei takuulla ole pahitteeksi.

/Riikka

Maaliskuinen bloggaajabrunssi

Järjestin bloggaajakollegoilleni vajaa kuukausi sitten brunssin. Idea tällaisen tapahtuman järjestämiseen  tuli eräänä tammikuun iltana kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja ennen kuin huomasinkaan, olin kutsunut kotiini liudan kanssabloggareita.

Brunssithan ovat yksi parhaista tavoista viettää sunnuntaita – varsinkin, jos brunssin järjestää itse tai yhdessä ystävien kanssa. Hyvää ruokaa, seuraa ja musiikkia sekä lupa olla tekemättä mitään sen kummallisempaa. Liputan nykyään enemmän kotibrunsseja, sillä ravintoloiden brunssit ovat kokeneet aikamoisen inflaation (ainakin täällä Turussa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Itse suunniteltu ja valmistettu menu voi olla mitä tahansa: kevyempi yhden annoksen setti tai koko päivän kestävät ruokakarkelot, teemaan kootut, erimerkiksi hamppari- tai tortillabuffetin omaiset, lettubrunssit, kakkubrunssit, salaattibrunssit. Vain mielikuvitus on rajana.

Ajatus brunssien, kekkereiden, fiinimpien juhlien tai vaikka pienimuotoisten festivaalien järjestämisestä on tuntunut minusta aina inspiroivalta, hauskalta ja  ihanalta – olenpa joskus jopa vakavissani pohtinut jonkinlaisen juhlaorganisoijan työn mahdollisuutta. On hauska suunnitella kemuihin teemavärit, tehdä soittolista, pohtia tarjottavat, ostaa koristeita ja miettiä vieraille viihdykettä. Useissa kotibileissä olen intoutunut väsäämään leikkimielisiä tietovisoja tai laittanut blenderin soimaan loihtien milloin mitäkin drinksuja.

Yksi haaste kaikenlaisten juhlien organisoinnissa on kuitenkin aina, tai oikeastaan kaksi:  ajan ja budjetin puute. Ihanat ja viihdyttävät kemut, puhumattakaan ikimuistoisista, vaativat aivonysyröitä, suunnittelua ja ostoksia – toisin sanoen myös paljon tunteja. Oma, joskus vähän täydellisyyteen pyrkivä luonteeni olisi halunnut tehdä myös tästä brunnista vieläkin paremman, mutta jouduin kalkkiviivoilla menemään sieltä mistä aita oli matalin.

Sain kuitenkin koottua brunssia varten kivat goodiebagit jokaiselle osallistujalle ja myös vieraita miellyttäneen ruokalistan: porkkana-kaali-appelsiinisalaattia, bataattiranskalaisiagluteenitonta vuokaleipää, perinteistä mansikkarahkaa, irtsaripuffan sekä tietysti virvokkeita ja hedelmiä. Sekä salaatti että vuokaleipä olivat uusia tuttavuuksia, ja molempia voin suositella lämpimästi, olivat nimittäin oikein maukkaat. Maku Kitchen Life jeesasi tapahtumaani antamalla jokaiselle vieraalle mukaan kivan juomapurkin, johon mahtuu isompikin juoma tai smoothie.

brunssi02

brunssi

Onneksi brunssi oli siis kaikesta huolimatta onnistunut, ja senhän meistä tietää kaikki, että olipa suunnittelu ja viihdykkeet miten hienoja tahansa,  eivät ne ole mitään ilman huippuvieraita! Minua ja Upia kävi moikkaamassa upea Susanna, aina yhtä positiivinen Victoria,  suuren kissarakkauden kanssani jakava Janna, herttainen Maria, uusin blogituttavuuteni, supersymppis Reetta, aina osuvaa tekstiä kirjoittava Eino, temperamenttia räiskyvä Mari, aitoa lappilaisuutta mukanaan tuova Maarit sekä blogista jo seuraaviin haasteisiin siirtynyt ihana Duussi, joka toi mukanaan myös suloista jälkikasvuaan. Käykää ihmeessä lukemassa näiden tyyppien blogeja, ja myös heidän postauksensa tästä brunssista (linkit postauksiin tässä pääsiäisjulkaisussa).

Kuten sanottu, brunssi meni lopulta varsin hyvin, ja ruoatkin onneksi maistuivat vieraille. Jos tässä nyt jokin jäi harmittamaan, niin se ettei tullut juuri kuvamatskua teille jaettavaksi – toisaalta, eikös se ole usein merkki onnistuneista kemuista?

/Riikka

brunssi03

Iloista pääsiäistä!

Tämä on näemmä kaikki, mitä saan aikaiseksi tämän viikon aikana blogiini – pääsiäistoivotukset.

Loman jälkeinen viikko on ollut aikaansaamaton. Olen tehnyt vain kaikkein pakollisimmat. Loman jälkeen vissiin saa, ja jopa kannattaa, ottaa vähän kevyemmin, mutta kai tässä jotain kevätväsymyksen merkkejäkin on ilmassa.

Luonnoskansiossa on kuitenkin kymmenittäin oivallisten blogijulkaisujen aiheita, joista osa on jo viittä vaille valmiita, joten ensi viikolla pääsen toivottavasti taas rytmiin kiinni. Juttua Levistä, seuraavasta kahvilasta, throwbackeistä ja myös taannoin pitämästäni blogibrunssista on siis tulossa. Brunssista on muuten kirjoittanut jo ainakin Mari, Maria, Susanna, Maarit ja Victoria, käykää siis tsekkaamassa! Minä tyydyn tässä vaiheessa toivottamaan oikein leppoisaa pääsiäistä – sellaisen ajattelin viettää itsekin.

pääsiäinen

Throwback: vuonna 1999

Tittiditii! Millenium ja vuosituhannen loppu häämötti edessä 17 vuotta sitten. On jälleen kerran aika muistella vanhoja.

Vuosi 1999 oli monessa suhteessa merkityksellinen. Päätin peruskoulun, siirryin lukioon, tein ensimmäisen kunnollisen ulkomaanreissuni. Ainakin jonkin mittapuun mukaan elämä alkoi kunnolla.

Alkuvuosi kului vielä peruskoulussa oppivelvollisuuden viimeisiä kursseja suorittaen. Kun kevät ja kesäloma koitti, lähdin kielikurssille englantilaiseen rannikkokaupunkiin. Kolmen viikon irtiotto kotioloista alkoi pikavisiitillä Pariisissa ja jatkui muutaman päivän kuluttua Brightonissa.

Ulkomaat olivat näyttäytyneet minulle tähän hetkeen asti kiillotettuna paratiisina: kuvittelin, että ulkomailla on jotain todella paljon ihmeellisempää kuin Suomessa. Muistan vieläkin pettymyksen katkeran maun, kun pääsimme perille kapisen pariisilaishotellin huoneeseen. Kadut olivat likaisia, ruoka ihan tavallista eikä kaikki ollutkaan kuin Disneyn sadusta. Suurin kauhun hetki koitti kuitenkin vasta ensimmäisenä iltana Brightonissa, kun pääsimme isäntäperheen luokse. Perheen äiti otti meidät vastaan sätkä huulessa tupakkapilven keskellä, kokolattiamattojen kyllästämässä, törkyisessä asunnossa. Hirvitti.

Loppujen lopuksi kielikurssi oli kuitenkin oikein onnistunut ja täynnä kivoja muistoja. Kävin elämäni ensimmäisen (ja ainakin tähän asti ainoan) kerran Lontoossa, ihastuin erääseen kielikurssilla olleeseen poikaan (ei sillä että olisin uskaltanut tehdä asialle mitään), ja kirmasin tyttöjen kanssa pikkukivien täyttämällä rannalla iltamyöhään, kaikista varoituksista piittaamatta.

1999

Syksyn koittaessa aloitin lukion Loimaalla ja koulunkäyntikin oli pitkästä aikaa hauskaa, vaikkei ehkä kovin menestyksekästä. Syksy toi mukanaan ensimmäisen seurustelusuhteen, viikonloput Lallintalolla ja Goldencapin päärynäsiiderin (yök). Lalliksella kierrettiin kehää tanssilattialla, eikä kukaan valittanut, vaikka Daruden Sandstorm soi repeatilla. Daruden lisäksi autossa ja mankoissa soi Freestyler, Bad Touch ja Baby One More Time.

Vaikka tämä taitaa mennä seuraavan vuoden puolelle, on pakko nostaa yksi aikakauden parhaista biiseistä. En tiedä mahtoiko Sonique jäädä parin hitin ihmeeksi, mutta tämä on timanttia.

Niin, ja alkoihan vuosituhannen viimeisenä vuonna myös Salkkarit! Seurasin sarjaa silmä tarkkana pari ensimmäistä vuotta, lähinnä koska Saku oli niiiiiiin ihana.

Kaveripiirikin heitti vuosituhannen vaihteessa volttia suuntaan jos toiseen. Uusia tuli, vanhoja jäi, pitkälti myös lukioon siirtymisen takia. Luulen, että ne, joiden kanssa aloitin vuoden 1999, eivät olleet messissä enää seuraavana vuonna, ainakaan kovin tiiviisti.

Vuosi päättyi jossakin Loimaan suunnalla olevissa, epäilemättä hauskoissa bileissä, joiden jälkeen räjäyteltiin raketteja Loimaan torilla. Tai siis muut räjäyttelivät, minä vain katselin. En itse asiassa muista vuosituhannen vaihteesta mitään erityistä, mutta sen muistan, että vuosi 1999 oli edeltäjiään selvästi hauskempi ja iloisempi. Epävarma teini-ikä otti sykäyksen kohti itsenäisempää, itsevarmempaa ja iloisempaa elämää.

/Riikka