Puhtia työpäivään – Miten jaksaa töissä paremmin

Useimpien meistä kesäloma on viimeistään nyt elokuun lopussa ohitse ja paluu arkeen väistämättä edessä. En tiedä teistä muista, mutta itseäni töihinpaluu ahdistaa vuodesta toiseen: mitä pidempi loma, sitä suurempi ahdistus.

Onneksi töihinpaluuahdistus kuitenkin helpottaa aina parin viikon sisällä. Siinä ajassa tottuu taas ajatukseen aikaisista heräämisistä, aikatauluista ja palavereista ja pääsee kärryille siitä, mitä kaikkea se oma työ taas sisältääkään. Olen huomannut, että päivästä toiseen jatkuvalla työllä on kuitenkin jälkiseurauksensa, vaikka työssä ei mitään erityistä stressiä tai muita huolia olisikaan: niska on jumissa, päätä särkee työpäivän päätteeksi, mieli on levoton tai muuten vaan maassa.

työ

Olen aina ollut sitä mieltä, että työn ja vapaa-ajan välillä pitää olla selkeä jako, jaksaminen tyssää muuten kuin seinään. Toinen tärkeä pointti on se, että myös arjesta ja työpäivistä pitää tehdä itselle mahdollisimman mielekkäitä. On todella uuvuttavaa elää pelkkiä viikonloppuja tai pidempiä lomia varten. Se tuntuu myös haaskaukselta, sillä suurin osa elämästämme on nimenomaan arkea.

Vaikka lomaltapaluu tuntuikin aluksi lohduttomalta, niin oikeasti rakastan arkea. Rytmiä, rutiinia, ennalta-arvattavuutta. Koska olen kuitenkin tiedostanut oman arkeni mukanaan tuomat haasteet, keräsin tähän muutaman jutun työssä jaksamisesta, jotka olen itse ottanut käyttöön ja joista osaa itsekin vasta harjoittelen.

Herää varttia aikaisemmin  (ja syö)

Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, aamu alkaa parhaiten aamupalalla. Siis: syö aamupala. Poikkeuksetta. Itse olen niin tottunut aamupalaan, että aamiaisen skippaamisella on selvä negatiivinen vaikutus: huono olo, päässä ei ole senkään vertaa järkeviä ajatuksia kuin normaalisti, ja muutun äkäiseksi ”kaikki on huonosti” -ääliöksi.

Jos aamun minuutit tuntuvat luisuvan käsistä, pihistä vaikka meikkaamisesta tai laita herätyskello soimaan varttia aikaisemmin. Ylimääräinen vartti aamussa kannattaa itse asiassa muutenkin: oman kokemuksen mukaan kiireessä aloitettu päivä lisää päivän stressitasoa.

Tee töitä kun olet tehokkaimmillasi

Yhä useammassa työpaikassa saa päättää itse työskentelyaikansa. Voisin itsekin aloittaa työpäivät yhdeksän-kymmenen aikaan, mutten kuitenkaan ikinä tee niin. Miksen? Ensinnäkin: koen, että vuorokauteen saa lisää tunteja, kun menee aikaisin töihin. Jo se, lähdetkö töistä 15.30 vai 16.30, vaikuttaa omaan arkeen huomattavasti. Vaikka 5.45 herääminen tuntuu välillä tuskalta, pyrin aloittamaan työt normaalisti niin, että olen työssä jo reilusti ennen kahdeksaa. Olen myös tehokkaimmillani aamupäivällä, ja monesti iltapäivä kuluu tahmeammin. Se on vain jokin ominaispiirre, saan enemmän aikaiseksi aamupäivisin. Kannattaa siis tehdä töitä silloin, kun potentiaalisesti on parhaimmillaan. Jos tiedät, että pääset kunnolla käyntiin vasta iltapäivällä, venytä aamua ilman tunnontuskia.

työpäivä

Tau-ko

Tässä hyvä nyrkkisääntö: jos kenenkään henki ei ole vaarassa, pidä 10 minuutin tauko. Usein kiire ja paniikki on oman päämme sisällä, ja vain harvoin työt ovat sellaisia, että niiden lykkääminen 10 minuutilla tai vaikka kahdella tunnilla saisi aikaan massiivisen ja traagisen lumipalloefektin. Pidetyistä deadlineista ja tapaamisista kannattaa toki pitää kiinni, mutta tässä minuuttiaikataulun kulttuurissa unohtuu usein kohtuus. Asiat eivät ole sekunneista kiinni. Sen vuoksi: pidä tauko. Jaloittele joka tunti, pyörittele hartioita ainakin kerran aamupäivän ja iltapäivän aikana, käy joka päivä lounaalla (tai oman työpaikan lounastilassa) ja pidä tee- tai kahvitauko työkavereiden kanssa.

Tässä minullakin on paljon oppimista – työpisteellä huonossa ryhdissä jumittaminen on liian helppoa. Jos muu ei auta, ripottele tauot ensin kännykkään herätyksinä, ja pidä niistä kiinni. Sovi vaikka työkaverin kanssa yhteisestä kahvitauosta. Tauon vaikutuksen huomaa aika nopeasti, kun on pitänyt niistä kiinni muutaman päivän ajan. Terveeseen työpäivään sisältyy myös  taukoja, monikossa. Piste.

Pidä vesilasi aina työpöydälläsi

Liittyy läheisesti jo edellä sanottuun, mutta veteen kiteytyy monta muutakin hyvää juttua. Yritän itse pitää nykyään juuri vettä päivän pääasiallisena juoman lähteenä, en esimerkiksi kahvia tai teetä. Vesi johtaa myös luonnollisiin taukoihin, kun lasia pitää täyttää tai käydä vessassa.

työ02

Käytä jotakin omaa ajanhallintajärjestelmää

Selkeyttää tekemistä, saa aikaan onnistumisen tunteita ja mahdollistaa työviikon sekä työpäivien organisoinnin. Siinä tärkeimmät pointit, miksi itse teen to do -listoja ja viikoittain suunnitelmia sähköiseen Google-kalenteriin.

Mieti kiireellisimmät, stressaavimmat, aikaavievimmät.

Teen lähes joka päivä ruutupaperille  konkreettisen to do -listan. Google-kalenterissa taas on suurpiirteisesti suunniteltuna viikon palaverit ja erinäiset projektit, joiden tiedän syövän aikaa työajasta. Aina ajan tasalla oleva Google-kalenteri on myös korvaamaton omassa työyhteisössä, jotta sekä sisäiset että ulkoiset palaverit on helppo sopia ja suunnitella.

Oma työni on täynnä silppua, ja siksi homma valahtaisi käsiin, jos en suunnittelisi asioita. Ainakin itse koen, että olen tilanteen rouva niin kauan, kuin tiedän mitä kaikkea työlistallani on, osaan arvioida kuinka kauan niiden tekemiseen suurinpiirtein menee, ja suunnittelen ne kalenteriin tiettyyn ajankohtaan.

Lyhyesti sanottuna: sähköisen kalenterin avulla pystyn kontrolloimaan suuria linjoja ja omaa ajankäyttöä, to do -listalla pönkitän omaa itseluottamusta onnistumisen tunteesta. Jos listassa on päivän päätteeksi enemmän ylivedettyjä kohtia kuin vielä jäljellä olevia, voi lähteä hyvillä mielin kotiin.

Sulje häiriötekijät pois

Omassa työssä sosiaalisen median sulkeminen pois näytöltä ei oikein toimi, sillä työni on juuri siellä. Jotain rytmitystä päivään saa kuitenkin sillä, etteivät kaikki mahdolliset kanavat piippauksineen ja punaisine palluroineen ole kokoajan päällä. Esimerkki: jos aloitan työkokonaisuuden, johon tiedän kuluvan kaksi tuntia, suljen ainakin sähköpostin siksi aikaa. Kahden tunnin viive vastaamisessa ei ole ainakaan omasta mielestäni katastrofi.

Tee omaa juttuasi

Se, mitä se itse kullekin on, riippuu ihmisestä. Minua auttaa tietyissä työtehtävissä suunnattomasti se, että voin laittaa napit korviin ja sulkea kaiken ulkopuolisen pois. Ei luonnollisesti toimi kaikissa työtehtävissä, mutta monissa. Toinen aika oleellinen asia: omasta työpisteestä tai -huoneesta kannattaa tehdä viihtyisä. Tarkoittipa se sitten sitä, että pöydällä on aina kukkia tai ettei pöydällä loju kasaa sekalaisia papereita, omasta viihtyvyydestä kannattaa pitää kiinni.

työ03

Arvosta työtäsi

On helppo ajaa itsensä loppuun, jos muistuttaa itseään aina vain niistä tekemättä jääneistä töistä ja saadusta kritiikistä. Mieti ennemmin, missä onnistuit, mitä opit, mitä asioita sait vedettyä yli to do -listalta. Ja hei, usein työ on myös sitä, että ainut saatu palaute on negatiivista palautetta. Jos siis et saa kiitosta, voi taputtaa itseään olkapäälle, koska se on sama asia kuin että kaikki on mennyt hyvin. Arvostus lähtee itsestä, muut seuraavat kiltisti perässä.

Helppoa arkiruokaa

Arkiruoka, voisiko yksinkertaisempaa ja mukavampaa asiaa ollakaan?

Tunnen itseni aika hölmöksi – missä vaiheessa aloin kuvitella, että ruoanlaittoon menisi tolkuttomasti aikaa, rahaa ja hermoja? Toki arjenkin tunnit saa kulutettua hellan ympärillä hääräilyyn ja rahat tuhlattua erikoisiin ja toiselta puolelta maapalloa raahattuihin raaka-aineisiin. Yksinkertaisin ja helpoin on kuitenkin melkein aina parasta. Niin kuin esimerkiksi tämä salamikiusaus. Raaka-aineet saa kaupasta muutamalla eurolla,  ja laatikko on valmis uuniin parhaimmillaan kolmessa minuutissa.

Mitään uutta tässä reseptissä ei tietenkään ole. Mutta jos siellä sattuu olemaan joku muu kaltaiseni, joka on unohtanut kuinka helppoa ja halpaa arkiruoan teko voi olla, tässä helppo keino saada juonesta kiinni.

Resepti on niin yksinkertainen, että tässä on liki mahdoton epäonnistua.

Salamikiusaus

(alkuperäisen reseptin löydät täältä, tässä oma sovellettu versio)

  • n. 500g peruna-sipulisekoitusta (pakastealtaalta/perunoita ja sipulia itse lohkottuna)
  • 2 porkkanaa
  • 0,5 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria jauheena
  • 200 g salamisuikaleita (tai kinkkua, broileria tms.)
  • 2 prk ruokakermaa

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Kaada peruna-sipulisekoitus isoon vatiin (sekoitusvaihe onnistuu helpommin vadissa kuin uunivuoassa). Jos et käytä valmista sekoitusta, niin pese, kuori ja pilko perunat, sipulit ja porkkanat. Heitä sekaan suola ja mustapippuri, lopuksi salamisuikaleet.

arkiruokaa02

Kaada sekoitus uunivuokaan ja lorauta päälle ruokakermat. Laita uunin alatasolle 45-60 minuutiksi. Jos käytät kiertoilmauunia, 45 minuuttia riittää yleensä hyvin. Jos pinta alkaa palamaan, kannattaa sekoitella kiusausta välissä. Kiusaus kannattaa pitää uunissa kuitenkin vähintään 40 minuuttia, muuten kerma ei ehdi imeytymään kunnolla ja kiusaus jää vetiseksi. Tee kiusauksen kaveriksi raikas salaatti. Nauti arkiruoasta!

arkiruokaa01

Kirjavinkki: Kuinka kasvattaa bébé

Olen jo pitkään pyrkinyt elvyttämään ruostuneita lukutottumuksiani, sillä lukeminen ei hyvistä aikeista huolimatta tule enää aivan luonnostaan. Vaikken ikinä ole ollut lukutoukka, kirjoja tuli silti ennen luettua säännöllisesti. Jossain vaiheessa havahduin siihen, etten ollut lukenut kirjan kirjaa vuoteen tai kahteen. Keväällä ja kesäloman aikana terästäydyin. Siitä lähtien jokin kirja on ollut koko ajan työn alla, ja sillä linjalla yritän jatkaakin.  Yksi kesän kirjoista oli tämä, jo aikoja sitten suomeksikin julkaistu, Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé.

Nopea kierros kirjan juoneen: Amerikkalainen toimittaja muuttaa brittimiehensä kanssa Pariisiin ja perustaa perheen keskellä Pariisia, missä lapset käyttäytyvät aina hyvin ja syövät ravintolassa viiden ruokalajin illallisia kuin aikuiset konsanaan. Mistä johtuu, että ranskalaisvauvat nukkuvat läpi yön parikuisesta alkaen? Miksi ranskalaislapset eivät  juokse villinä ja muistavat aina sanoa vieraille Bonjour? Miten äidit pysyvät hoikkina, nätteinä ja rentoina? Tässä artikkelissa avataan tarkemmin, mistä kirjassa on kyse.

Kuinka kasvattaa bébé oli vallan piristävää ja kiinnostavaa luettavaa, vaikken äiti olekaan tai sellaiseksi vielä tulossa. Lapset ja kasvatus herättävät nykyään kuitenkin entistä enemmän ajatuksia, sillä arjessa on mukana säännöllisesti myös avomiehen 6-vuotias lapsi ja lapsen kasvatus ei ole ennen tätä kuulunut käytännössä elämääni lainkaan. Olen perheeni neljästä lapsesta nuorin ja onnistunut väistämään koko elämäni olematta juuri ikinä edes lapsenlikkana. En ole ikinä hakeutunut lasten seuraan tai ammattiin, jossa lapset olisivat oleellinen osa työtä. Kaiken tämän pohjalta aihe on siis minulle aika vieras, mutta herättelevä.

Kirjassa on oma koukkunsa jo siinäkin mielessä, että vastakkain asetetaan kaksi eri kulttuuria ja lapsenkasvatusmallia, ranskalainen ja amerikkalainen. Kirja on silti ennen kaikkea kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, ja vaikka asioita epäilemättä kirjassa kärjistetäänkin, uskon että sivuilla piilee myös totuuden siemen. Ranskalaisissa, amerikkaisissa ja varmasti ihan kaikenmaalaisissa vanhemmissa on sekä curling-vanhempia, jotka tekevät kaikkensa lapsensa onnen eteen ja toisaalta itsenäisiä vanhempia, jotka vaativat elämäänsä ennen kaikkea tasapainoa, jossa mikään, edes oma lapsi, ei saa nousta liian korostettuun asemaan.

Kirja herätti aivan valtavan määrän ajatuksia, ja ensin ajattelin, että kirjoittaisin aiheesta enemmänkin. Sitten muutin mieleni, sillä ehkä on parempi pitää suu kiinni aiheesta, josta ei vielä ole käytännön kokemusta. Lupaan kuitenkin palata aiheeseen, kun aihe ehkä joku päivä on ajankohtaisempi. ;)

Tämän sanon: kirja kannattaa lukea, oli sitten lapsia tai ei. Teos oli oivallista luettavaa tällaiselle lapsettomalle, sillä kirja kuvaa kepeän viihdyttävästi, miten se lapsi kannattaa ”oikeasti” kasvattaa.  Vielä nyt voi lohduttautua ajatuksella, että ilman itkupotkuraivareita, unettomia öitä ja myötähäpeän tunteita on mahdollista selviytyä tiettyä kaavaa naoudattamalla. Voi huokaista helpotuksesta, että kaikki saattaakin mennä juuri niin yksinkertaisesti kuin kirjassa annetaan ymmärtää. ;)

Kirjasuositus01

Turun Food Walk

Jo tovin takataskussa poltelleet Turku Food Walk-kortit tulivat käyttöön nyt elokuussa, kun vietimme synttäreitä edellisviikonloppuna Turussa.

Niille teistä, joille Food Walk on vielä ennestään tuntematon käsite: kyseessä on Turkuun jalkautettu ruokakävely. Karttaan on merkittynä yhdeksän Turun keskustasta löytyvää ravintolaa tai kahvilaa,  ja ajatuksena on valita näistä viisi itselleen mieluisinta vierailtavaksi. Kortti on käyttöönotosta alkaen voimassa kolme vuorokautta. Ravintoloiden annokset ovat ennalta määriteltyjä, mutta joukossa on sekä alku-, pää- että jälkiruokia. Food Walkin ravintoloissa ovat mukana tänä vuonna Brahen Kellari, Café Art, Cafe Brahe, Di Trevi, Grill It! Marina, Pinella, Sevilla, Smör ja Svarte Rudolf. Tarjolla olevat annokset voi tsekata tämän linkin kautta.  

Oma vinkkini Food Walkilla kulkeville : Annokset eivät ole maisteluannoksia, vaan pikemminkin pieniä pääruokia. Kannattaa siis ehdottomasti jakaa käyntikerrat suosiolla vähintään kahdelle tai jopa kolmelle päivälle.

Ensimmäinen omista kohteistamme oli  Di Trevi, josta alkaa hyvää vauhtia tulla yksi suosikeistani Turun ravintolamaailmassa. Kortti lupasi tapaslankun, jonka kuvittelin olevan lähinnä nälkää herättelevä alkupala. Saimme kuitenkin eteemme todella ruokaisan lankun, josta löytyi bruscettaa, kasa oliiveja, joukko pähkinöitä sekä vielä  ruhtinaallinen annos perunaa erittäin maukkaassa muodossa. Todella hyvä. Di Trevi jäi mieleen myös erityisen hyvästä cocktailistaan. Nam!

Seuraavaksi vuorossa oli Pinella, missä Food Walkin annos oli päivän jälkiruoka. Söimme Pinellassa myös pääruoan, mutta koska Di Trevin annos oli jo täyttänyt vatsaa aika mukavasti, päätin valita listalta jotain kevyttä.

Pinellan_salaatti

Nyt korvat tarkkana: jos menette joskus syömään Pinellaan, kannattaa kaikkeen muuhun kuin jättiläismäiseen nälkään valita pieni salaatti. Isot salaatit ovat.. noh,  isoja.  Siis oikeasti todella isoja, mutta toki myös hyviä. Valitsin vaihtoehdoista itse lämminsavulohisalaatin (toim.huom. annokset ovat samankokoisia myös lounasaikaan). Itse jälkiruoka oli maitosuklaamoussea mansikkasorbetilla ja tummalla suklaalla. Very nice!

Foodwalk_kollaasi
Ylhäällä oikealla Di Trevin tapaslankku, alhaalla vasemmalla Pinellan valkosuklaamousse, alhaalla oikealla Cafe Art.

Ymmärrettävistä syistä siirryimme tämän jälkeen kierien hotellille. Seuraavana päivänä hotelliaamiainenkin riitti pitkälle päivään, mutta lopulta valikoimme kortista Grill It! Marinan Pulled Pork Burgerin. Täyttävä annos sekin, mutta monenlaisia nyhtöburgereita nauttineena tämä ei yltänyt aivan kärkisijoille.

Tässä vaiheessa olimme dilemman edessä: molempien vatsat olivat täpötäynnä, kortista oli vielä kaksi paikkaa käyttämättä ja viikonloppu lähentymässä loppuaan. Jaksoimme kuitenkin siirtyä vielä päivän päätteeksi Cafe Artiin, kortin kanssa kun sai sekä vapaavalintaisen kahvin että minkä tahansa kakkupalan.

Kuten kaikki tietävät, Café Art on Turussa käsite ja kahvi poikkeuksetta pettämättömän hyvää. Kahvissa tai kakuissa ei tälläkään kertaa ollut mitään vikaa, mutta valitettavasti olen joutunut jo useaan otteeseen todistamaan Artissa nuivaa palvelua. Väkisinkin tulee mieleen, että onko asiakaspalvelu päässyt unohtumaan loppumattoman asiakasvirran edessä. Eipä sillä, suurin osa Artin henkilökunnasta on vähintäänkin neurtaalin palveluhenkistä, osa hyvinkin positiivisia, mutta tällä kertaa palvelu jätti pahan maun suuhun.

Kaiken kaikkiaan Food Walk oli kuitenkin onnistunut kokemus. Erityisesti Di Trevi vakautti asemaansa parhaiden turkulaisravintoloiden joukossa, ja heidän À la carte -listaltaan tulen takuulla tilaamaan jatkossakin. Viimeinen, käyttämätön rasti olisi varmasti kohdistunut Smörin päivän alkuruokaan. Ehkä ensi kerralla!

Food Walk on erinomaisen hieno tapa tutustua Turun ravintolatarjontaan. Toki valinnanvaraa saisi olla vieläkin enemmän, Turusta kun löytyy liuta uskomattoman hyviä ravintoloita. Food Walk on hieno mahdollisuus myös ravintolalle tai kahvilalle: satunnaisista asiakkaista saattaa tulla seuraavia vakiokävijöitä, jos paikka jää mieleen hyvistä ruoista ja kivasta palvelusta.

Koska Food Walkin hinta ei päätä huimaa (44€), saattaa moni muukin lisäkseni kuvitella, että annokset ovat lähinnä maisteluannoksia. Näin ei kuitenkaan omien kokemusten pohjalta todellakaan ollut! Kuten sanoin, varatkaa suosiolla vähintään kaksi kokonaista päivää kierroksen tekemiseen. Päivien lomaan on helppo upottaa vaikka vierailu muutamassa museossa tai muuta kevyttä tekemistä. Jos taas asut Turussa, Food Walk voi toimia vaikka arjen piristyksenä:  käytä korttia muutamana päivänä työpäivien jälkeen. Mikä olisikaan mukavampaa kuin siirtyä töistä suoraan valmiiseen illallispöytään!

/Riikka

Kun elän ilman puhelinta

Jouduin pahaa aavistamatta viikko sitten puhelimettomaksi.

Olin vielä lomalla. Käyskentelin  kotona, ja olin juuri lähdössä Turkuun tapaamaan ystävääni, kun se tapahtui. Otin puhelimen latauksesta, avasin Forecan sääsovelluksen katsoakseni sääennusteen, ja tööööööööt. Ruutu pimeni, ja hetken päästä näytölle jäi junnaamaan LG:n logo. Life’s good!

No ei sillä hetkellä ollut. Myönnän kernaasti, että ilman puhelinta olo hermostutti ja teki olon levottomaksi.

Yritin sammuttaa puhelimen väkisin, bootata, irrottaa akun, buutata uudelleen, irrottaa akun, irrottaa SIM-kortin. Ei inahdustakaan. Etsin Youtubesta, jos LG:lle olisi olemassa jokin salainen boottauskomento. Ei ollut. Ei auttanut muuta kuin lähteä autolla matkaan ja hoitaa ongelma myöhemmin. Huvittavinta tarinassa on, että viikko sitten, kun en ollut ehtinyt tottua ajatukseen puhelimettomuudesta, pakkasin mukaani tabletin ja mokkulan, jotten joudu maailmalla vallan ilman internettiä menemään. Tämähän saattaisi olla juuri se päivä, kun maantierosvot kaappaavat auton tai eksyn matkalla Salosta Turkuun.

Kuulostaa surulliselta, tiedän, mutta luultavasti moni muu osaa samastua tunteeseen. Tajusin itse hyvin nopeasti, millainen puhelinaddikti minusta oli vuosien saatossa tullut. En kuitenkaan miettinyt asiaa vielä tuolloin sen enempää. Menin ystäväni luokse, missä sielläkin vielä varmuudeksi irrotin puhelimesta osia ja pakkasin puhelinta uudelleen siinä toivossa, että se heräisi. Ei herännyt. Ei auttanut muu kuin kiikuttaa puhelin huoltoon. Vaikka korjaus menikin takuun piikkiin, oli luvassa ainakin viikko ilman puhelinta.

Nyt se viikko ja reilukin on vierähtänyt. Pakko myöntää, että ilman tablettia olisin ollut muutamassa tilanteessa hukassa. Esimerkiksi silloin, kun lähdin työreissulle Espooseen, ja jouduin suunnistamaan paikkaan, jossa en ollut ennen käynyt. (Olen maailman huonoin suunnistaja. Jos ei olisi ollut Google Mapsia,  olisin ehkä joutunut ostamaan paperikartan).  Päänrapsuttelua vaati sekin, kun yritin miettiä, miten laitan äidilleni viestin, että olen kunnossa vaikka puhelimeni on kiinni. Lähes kaikki muut tavoittaa joko sähköpostilla tai Messengerillä, onneksi. (Niin, ja totesinhan jo, että Android-puhelimeni ja Macin iPadini vaativat toisistaan poikkeavan SIM-kortin, joten en voi sitäkään kautta hyödyntää puhelintani.)

170816_03

Sitten on tietysti liuta muita hetkiä, jolloin olen hapuillut puhelintani taskusta. Silloin, kun pitäisi näyttää mobiililippu junan konduktöörille. Tai kun tsekkaisin henkilökohtaisen sähköpostini työpäivän aikana. Kaikkina niinä hetkinä, kun olisin halunnut ottaa kuvan jostakin. Kuvaan ilmeisesti kaikkea ja koko ajan, ja aina vain kännykän kameralla.

Kaiken tämän ymmärrettyäni aloin pohtia, että ehkä tämä puhelimettomuus onkin blessing in disguise. Ehkä nyt on korkea aika todella ymmärtää, kuinka paljon aikaa puhelin päivästä nielaisee. En tavallisesti soittele henkilökohtaisia  puheluita juuri nimeksikään, mutta Whatsapp, Google Maps, nettiselain sekä lukuisat muut sovellukset ovat päivittäisessä käytössä enemmän kuin kehtaan myöntää. Kyse ei ole vain somen selailusta, vaan paljon laajemmasta kokonaisuudesta, jossa ihmisen elämä helpottuu puhelimen myötä kuin huomaamatta. Yksinkertaisesti: kaikki löytyy puhelimesta.

170816_02

Niin kätevä kuin tuo laite onkin, niin se saa meidät myös tyhmentämään itsemme ja tekemään itsestämme kiireisiä. Miksi kohentaisin suuntavaistoani, kun voin niin helposti etsiä reitin, seurata sitä ja tietää vielä etukäteen, kuinka kauan kävely paikasta A paikkaan B kestää? Matkan pituuden perusteella voin miettiä, mitä kaikkea ehdin tekemään matkan aikana puhelin kourassa: ainakin näpytellä kaksi sähköpostia, 3 tekstaria ja laittaa Instaan kuvan.

Heureka! Siinä missä puhelin helpottaa suunnattomasti elämäämme, se myös halvaannuttaa meidät ja luo meille kiireen. Aivojen ei tarvitse enää pinnistellä jokapäiväisissä asioissa, sillä puhelin tekee sen puolestamme. Samalla kaikki ne asiat, joita puhelimesta haemme, vievät myös aikaa. Aika paljonkin, jos testimielessä laskisi kellon kanssa.

En kiellä monien oivallisten sovellusten tärkeyttä itselleni, jatkossakaan. Onhan se nyt oikesti paljon fiksumpaa, että se mobiililippu kulkee puhelimessa mukana, sadetutkasta voi tarkistaa, tarvitseeko sontsaa ja ne sähköpostit voi lukea muualtakin kuin kodin pöytäkoneelta.

Itse toivon kuitenkin löytäväni sen kuuluisan keskitien.

Kun on ollut pakko, olen odottanut ulkona, ja katsellut edessä olevaa maailmaa. Kuullut paremmin ääniä, haistanut tuoksuja, katsonut ihmisiä. Olen elänyt pieniä hetkiä epätietoisuudessa, koska en ole voinu tarkistaa, olenko oikeassa paikassa, mitä kello on tai olenko varmasti muistanut ajan tapaamiselle oikein. Onneksi vierellä on ihminen, joka voi silti iltaisin laittaa herätyskellon soimaan puolestani. Olen joutunut monissa tilanteissa näkemään suurempaa vaivaa, ja haastamaan myös aivojani, kun kaikki ei olekaan enää tarkistettavissa tai varmistettavissa.

Älypuhelin on mahdollistanut jokaisen sekunnin hyötykäytön, mutta samalla se on vienyt myös jotain pois. Onko jokainen odottava sekunti käytettävä näytön katsomiseen, oli siellä sitten Facebook, Iltalehti tai mikä tahansa sovellus tai sivusto? Onko se aina merkityksellisempää kuin se, mitä on sillä hetkellä silmien edessä?