Meidän talossa: olohuone

Aloitin viime viikolla tänne blogiin juttusarjan meidän omakotitalosta ja siitä, millaisista huoneista se koostuu. Jatkan tänään kertomalla kotimme sydämestä; tilasta, jossa vietetään eniten aikaa ja joka muodostaa suurimman kokonaisuuden koko talossamme. Kyseessä on tietysti olohuone.

olohuone04

Yhteen tasoon rakennettu talomme jakautuu periaatteessa kolmeen osaan: toisessa päädyssä on pesutilat ja kodinhoitohuone, toisessa makuuhuoneet, ja kaiken keskellä avoin tila, joka muodostuu yhdessä olohuoneesta, ruokailutilasta ja keittiöstä. Tästä isosta tilasta on käynti myös pääsisäänkäynnille ja eteiseen sekä takapihan terassille.

Olohuoneen muodostama iso tila tuntui aluksi jäätävän kokoiselta – ja onhan se sitä, arviolta noin 60 neliötä – mutta äkkiä siihen on tottunut. On myös mukavaa, että olohuoneessa on paljon vapaata liikkumatilaa eikä se ole oikeastaan koskaan ahtaan tuntuinen. Kalusteiltaankin olohuone on ainakin toistaiseksi melko simppeli: iso sohva, tv-taso ja pari lipastoa.

Materiaalit

Koko avoin tila on tapetoitu vaalealla kevyesti kohokuvioidulla tapetilla ja lattia on tummaa, pähkinänsävyistä laminaattia. Silloin kun muutimme tähän taloon, pidimme ensimmäisenä remonttikohteena laminaattilattiaa (joka on paikoin kärsinyt) ja tietyistä kohdista kärsinyttä vaalea tapettia, mutta saa nähdä, koska todella toteutamme tuon remontin. Ajankohta on vielä avoin. Oma valinta lattian sävyksi olisi jotakin nykyistä selvästi vaaleampaa, mutta katsotaan. Lattiasta puheenollen, tämän talon lattioissa on kauttaaltaan lämmitys, mikä on sekin mukava lisä talviasumiseen.

olohuone03

Takka

Olohuoneesta löytyy myös takka, joka on kesää lukuunottamatta lähes päivittäisessä käytössä. Takka onkin ehdottoman kiva lisä olohuoneeseen tunnelman luojana. Käytämme takkaa paljon myös puhtaasti lämmitystarkoituksiin, ja takalla saakin tupaan erityistä lämmön tuntua.

olohuone01

Kissaa varten olohuoneen yhteen nurkkaan on tällä hetkellä sijoitettuna korkea kiipeilypuu, josta on hyvä tähyillä pihan tapahtumia (kissan siis ;) ). Tuossa Upi onkin tykännyt paljon istuskella (toisin kuin silloin, kun kiipeilypuu oli kulmahuoneessa. Tarkkaa on!).

Kissan kiipeilytelineen vieressä on käynti ulos terassille, toinen terassin ovi taas  sijaitsee kulmahuoneen puolella, eli huoneessa, joka sijaitsee ylläolevasta kuvasta katsottuna oikealla puolella.

Valoa ja vino sisäkatto

Meidän olohuoneessa, kuten muuallakin talossa, on kiitettävästi ikkunoita, joten valoa tulee oikeastaan joka puolelta. Toinen avaran tunnetta lisäävä seikka on olohuoneen vino sisäkatto, jonka hahmottaminen saattaa olla näistä kuvista hieman hankalaa, mutta joka on nähtävissä ehkä parhaiten vähän alempana olevassa takkakuvassa. Valo ja tilantuntu ovat itselleni todella tärkeitä asioita kodissa – isonkin tilan kun saa tuntumaan ahtaalta tai tunkkaiselta liialla tavaramäärällä, pienillä ikkunoilla, isoilla verhoilla ja matalilla huoneilla.

ruokailutila01

Ruokailutila

Ruokailutila on meillä jatkoa olohuoneelle, se sijaitsee takasta katsottuna oikealla puolella. Ruokailutilan erottamisessa selvästi itse keittiöstä on sekä puolensa että haittansa. Meillä molemmilla oli pitkään visio keittiön ja olohuoneen muodostamasta avoimesta tilasta, jossa keittiön puolelta pystyisi huutelemaan ruokapöytään ja päinvastoin, eli seurustelemaan myös ruoanlaiton lomassa. Nyt se ei ole mahdollista, sillä vaikka ruokailutila ja keittiö sijaitsevat aivan vieri vieressä, niitä erottaa paksu seinä, joka hälinän keskellä hajoittaa puheensorinan tehokkaasti. Väliseinässä on kuitenkin myös hyvät puolensa: keittiön sotkut eivät ikinä näy olohuoneeseen tai ruokailutilaan asti  ja siten koko keittiön voi tarvittaessa sulkea omaksi kokonaisuudekseen.

Haave isosta ruokailuryhmästä, jossa koko joukko pääsee tilavasti syömään yhdessä kävi siis toteen tässä kodissa! Tähän asti keittiön pöytänä on toiminut yleensä reilusti pienempi pöytä paljon ahtaammassa tilassa. Ostimme uuden ruokaryhmän heti tänne muutettuamme, ja ainakin toistaiseksi korkeakiiltoinen ja valkoinen, lakattu pöytä on säilynyt siistinä. Samoin tuolit, jotka näyttävät kuvassa tummemmilta kuin oikeasti ovatkaan, ovat palvelleet moitteetta.

olohuone07

Myös sohva on hankittu tätä kotia varten, muuten olohuone on kalustettu joko minun tai toisen R:n edellisistä kodeista tulleilla huonekaluilla. Seinät ovat toistaiseksi pysyneet melko tyhjinä, mahdollisia taulupaikkoja vielä miettiessä.

olohuone06

Sellainen on siis olohuoneemme! Ensi kerralla jatketaan  joko keittiön tai kodinhoitohuoneen merkeissä. :)

Kivaa viikonloppua!

/Riikka