Aihearkisto: Arki

Askartelua bonuslapsen kanssa vol.1: syysketut

Kuten osa lukijoista tietääkin, olen äitipuoli 7-vuotiaalle tytölle. (tosin en pidä tuosta äitipuoli-nimestä, mutta parempaa nimeä odotellessa). Olen ollut toisen R:n kanssa pian jo kaksi vuotta, ja lähes yhtä kauan olen tuntenut tietysti myös hänen tyttärensä. Hän, kutsuttakoon häntä nyt vaikka bonukseksi, on meillä vain joka toinen viikonloppu sekä yleensä yhden illan viikossa, ei siis esimerkiksi viikko-viikko systeemillä, kuten monissa uusioperheissä.

Äitipuolena olemiseen liittyy paljonkin erilaisia omaa tunne-elämää myllertäviä asioita, mutta yksi käytännön haaste on se, että minun on vaikea välillä keksiä tekemistä bonuslapsen kanssa. Siis sellaista luontevaa tekemistä, mistä molemmat tykkäisivät.

Olen aina kokenut olevani surkea lasten kanssa. Olen itse kuopus, eli minulla ei ole ikinä ollut pikkusisaruksia, joita hoivata. Perhepiirissä tai vaikka serkkujen joukossa ei sen liiemmin ollut nuorempia, vaan olin itse yleensä se kaikkien nuorin. Iän karttuessakaan en hakeutunut lasten pariin sen enempää työelämässä kuin vapaa-ajalla. Lasten kanssa seurustelu on ollut itselleni aina jotenkin vähän luonnotonta, ja okei –  tylsää. Jotenkin olen itse aina kokenut, ettei mulla ole lapsille annettavaa, kun en ole mikään hauskuuttaja ja muutenkin usein se, joka kaipaa niitä rauhallisia hetkiä ilman hälinää. Ei siis ehkä se helpoin yhtälö lapsen kanssa, joka taas on erittäin sosiaalinen, puhelias ja haluaisi tehdä paljon asioita yhdessä.

Luonnollisesti en halua kuitenkaan olla moukka. Toivon, että olisin bonuslapselle se kiva aikuinen, enkä ainakaan se pelätty, paha äitipuoli. Siksi päätin kokeilla meille yhteistä kahden hengen askartelukerhoa (isäkin otetaan mukaan, jos suostuu). Toivon, että tämä on se juttu, josta me molemmat voidaan innostua ja joka on sellainen ”meidän juttu”. Tykkään askastelusta ja näpertelystä (olihan taideaineet peruskoulussa aina niitä parhaita tunteja), mutta aikuisena se usein jää näennäisesti tärkeämpien asioiden jalkoihin. Bonus taas on usein kysynyt, että voitaisiinko taiteilla jotain, joten voilà, tässä meille loistava ajankulu.

Viime kerralla askarteimme maitopurkeista kynätelineet, tälla kertaa vessapaperirullista kettuja.

Yritän etsiä netistä sekä helposti toteutettavia että edullisia askarteluideoita. Kettuihin ei tarvinnut muuta kuin kasan vessapaperirullien hylsyjä, mustan tussin ja akryylivärit (muutkin värit toiminevat).

askartelu_kettu06

Toteutus on tosi helppo. Ensin vessapaperirullasta taitetaan päät sisään niin, että niistä muodostuu ketulle korvat. Sen jälkeen saakin taiteilla oman vision mukaan. Arkyyliväreillä pahviin sai heti tosi hyvän pigmentin.

askartelu_kettu05

Jos haluat tehdä tarkkaa työtä, ota avuksi jämäkkä sivellin. Me maalattiin ketut vain sormia apuna käyttäen, mutta hauskannäköisiä ketuista tuli näinkin, varmasti ainakin persoonallisia. Lopuksi kun väri on kuivunut, ketulle piirretään silmät, nenä ja muita yksityiskohtia paksulla mustalla tussilla.

askartelu_kettu04

askartelu_kettu02

Mä innostuin askartelemaan jopa kolme kettua, kolmannen jo siinä vaiheessa, kun muut olivat jo lopettaneet. :D Yksi mun ketuista muistutti enemmän pöllöä, joten oli pakko testata vielä kolmatta saisinko siitä kunnon otuksen… Ehkä en, mutta ainakin nämä ovat kaikki uniikkeja!

Kuivuttuaan ketut pääsivät meidän takan päälle lämmittelemään. Sieltä niiden kelpaa katsella syksyn saapumista.

Lämpöistä viikkoa kaikille!

/Riikka

askartelu_kettu01

Miksi uuden oppiminen on tärkeää – aikuisenakin

Muistatko, milloin olisit viimeksi oppinut  jotakin uutta? Jotakin, joka ei liity uuden ohjelmiston haltuunottoon työpaikalla tai verotuspäätöksen korjaamiseen? Jotakin, mitä olet oma-aloitteisesti innostunut kokeilemaan?

Olen miettinyt viime aikoina paljon oppimista. Uuden oppiminen ei enää aikuisena ole itsestään selvää, sillä iso osa arjestamme koostuu suorittamisesta tai rutiineista. Ei uusien tai houkuttelevien, vaan välttämättömien ja tavanomaisten asioiden tekemisestä.

kukkia05

Miksi oppiminen kannattaisi kuitenkin pitää mukana elämässä aikuisenakin? Koska uuden oppiminen synnyttää iloa ja onnistumisen tunnetta. Usein se vaatii myös sisua ja rohkeutta epäonnistua, mutta lopulta oppiminen tuntuu hyvältä.

Oppimisen ilon näkee helposti, kun seuraa hetken sivusta pientä lasta. Mitä nuorempi, sitä enemmän intoa. Pelkkä omasta suusta muodostuva ääni tai omien käsien heiluttaminen herättää iloista kikatusta. Mietipä aikuista, joka pyörän päälle noustessaan hihkuisi innoissaan, että jes, taas osasin nousta pyörän päälle ja polkaista.

Noh, pyörää eikä pyöräilemistäkään kannata uudestaan keksiä, mutta omaehtoinen oppimisen ilo sävähdyttää takuulla meistä ketä tahansa. Se vain helposti mielletään seikaksi, joka liittyy vahvasti lapsuuteen ja nuoruuteen: pieni lapsi oppii joka päivä, koululainen koko oppivelvollisuuden ajan, monet meistä vielä vuosia sen jälkeen opintojen parissa. Entä sen jälkeen? Aikuisuuden ja vastuunoton rajamailla uuden oppiminen saattaa yksinkertaisesti unohtua. Ja toisaalta: mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä enemmän tietää (tai on tietävinään) asioista, ja monella meistä saattaa olla se fiilis, että mikään ei tunnu enää miltään. Kaikki on jo nähty. Harvemmin asian laita kuitenkaan on niin. Ehkä osittain juuri tuon harhakuvan vuoksi, että kuvittelen tietäväni yhtä jos toista, huomaan suhtautuvani elämään usein yhä kyynisemmin, ja se jos mikä on pelottavaa.

Voisivatko nämä tunteet johtua osittain siitä, että tyydymme suorittamaan arkea ilman uuden oppimista ja sen mukanaan tuomia ärsykkeitä?

kirjastossa01

Elämä ei meistä useimmilla ole parin viikon surffauskursseja tai maailman ympäri kiertämistä oppiaksemme lisää taitoja ja enemmän elämästä. Meillä on velvollisuudet, laskut ja tiskit, lapset pitää hakea joka päivä hoidosta ja töissä olla kahdeksasta neljään, jotta normaali elämä pysyy hanskassa. Uuden oppimista pohtiessa ei siksi kannatakaan olla välttämättä liian kunnianhimoinen, siten ne uudenvuoden lupauksetkin kosahtavat alta aikayksikön. Varaa mielessäsi pieniä hetkiä sieltä täältä: tunti viikossa uuden harrastuksen parissa, puoli tuntia päivässä kirjan lukemista. Tai jos teet joka päivä arkiruokaa ja nautit ruoanlaitosta, kokeile kerran viikossa jotain aivan uutta reseptiä.

Uuden oppimista ei tarvitse ajatella edessä olevana jyrkkänä ylämäkenä, vaan pieninä juttuina joita voi ripotella keskelle arkea. Ja unohtaa se suorittaminen, tehdä niitä juttuja jotka tuottavat itselle iloa.

kukkia03

Itse tykkään oppia lukemalla. Kirjoitin viime vuonna siitä, etten erityisemmin nauti matkustamisesta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä, mutta silti olen utelias maailmaa ja erilaisia ihmisiä kohtaan. Tässä kohtaa kuvioon tulevat kirjat, sillä niistä voi oppia maailmasta ja ihmisistä aivan rajattomasti. Lukemistakaan ei kuitenkaan kannata ottaa isona haasteena, johon ryhtyy ”sitten ensi kuussa kun on enemmän aikaa” ja lupaamalla  että lukee ainakin viisi kirjaa kuukaudessa. Se voi hyvin olla esimerkiksi korkeintaan puolen tunnin lukuhetki päivässä.

kirjastossa03

Jos mietin pari minuuttia sitä, mitä itse haluaisin vielä oppia, on listalla ainakin kitaransoittoa ja cha chan tai jonkin toisen tanssin oppiminen. Kitara nojaa, ja on nojannut jo tovin huoneen seinää vasten ja tanssikursseja löytyisi varmasti googlaamalla pitkin vuotta. Silti ainakin nämä kaksi ovat syystä tai toisesta jääneet toistaiseksi ajatuksen tasolle. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, mitkä ovat oikeasti niitä itseä kiinnostavia ja helposti toteutettavia uusia juttuja ja lähteä pyrkimään kohti niitä.

Mitä sinä haluaisit vielä oppia?

/Riikka

Oma taloudenhallinta – miksi pidän kirjaa menoistani?

Raha – mikä ihana kamala asia. Useimmat meistä haluavat sitä mielummin enemmän kuin vähemmän, ja monet meistä saavat sitä omasta mielestään liian vähän. Rahat ovat tiukilla, yhdestä pitää tinkiä jotta voi ostaa jotakin muuta. Raha ei kai tee onnelliseksi, mutta se mahdollistaa paljon. Ja rahojen loppuminen kyllä tekee onnettomaksi hetkellisesti, tai ainakin ahdistuneeksi: millä nyt elän?

Olen lähes aina suhtautunut rahaan tavallaan kevyesti. En ole ikinä ollut kova säästämään, vaan pikemminkin kuluttanut huoletta sen minkä olen ansainnutkin. Toisaalta en ole ikinä ajautunut elämään velaksi, vaan tiukoissa tilanteissa olen kyennyt venyttämään penniä todella paljon. Olen sitä mieltä, että hyvin helposti se, mikä tulee myös menee, olipa sitten osa-aikatöissä käyvä opiskelija vai työelämässä jo pitkään työskennellyt palkollinen. Ihmisillä on tapana keksiä rahoillensa käyttöä, niin ainakin minulla.

Miksi sitten seuraan nykyään rahan käyttöni, jos kerran suhtaudun siihen kevyesti? Yksi syy on puhdas uteliasuus, toinen on se, että toki haluan maksimoida tienaamieni rahojen hyödyn. Rahaa kun kuluu hyvin helposti sinne tänne, mutta kun menoja muutaman kuukauden seuraa, alkaa tehdä havaintoja. Ja nämä havainnot vaikuttavat omaan käyttäytymiseen ostoksia tehdessä. Muutaman kuukauden jälkeen koko hommaan onkin jo koukussa.

Olen itse seurannut omaa rahankulutustani vaihtelevasti viimeiset pari-kolme viime  vuotta. Välillä tarkemmin, välillä suurpiirteisesti. Vaikken tarkkaa kirjaa pitäisikään, kuulun silti niihin jotka tietävät tilin saldon vähintään yhden satasen tarkkuudella. En totta puhuakseni voisi edes kuvitella tilannetta, jossa minulla ei ole hajuakaan, onko tilillä pari sataa vai pari tonnia.

Toukokuussa menin kirjanpidossa askelta pidemmälle, ja ajattelin jakaa oman rahankäyttöni tuloksia nyt myös tänne blogin puolelle. Innostusta lisäsi entisestään työkaverini Katjan aiheeseen liittyvä postaus, jossa tarkasteltiin ruokaan kuluvan rahan määrää kuukausitasolla.

Kuten Katjalla, myös minulla on excel-taulukko, johon kirjaan kaiken kuluttamani rahan. En täytä taulukkoa päivittäin, välttämättä edes viikottain, vaan tapanani on säästää kaikki kuitit ja kuun lopuksi sitten käydä läpi ja kirjata kaikki, mihin rahaa on kulunut. Kuitit ovat kätevin tapa pysyä kärryillä menoista ainakin siinä tapauksessa, että edes välillä käyttää myös käteistä. Ja minähän käytän, esimerkiksi toriostoksilla tai muita pikkuostoksia tehdessä.

kukkaro

Toinen syy säästää kuitit on se, että vain kuiteista näkee tismalleen, mitä on ostanut, verkkopankista taas näkee vain sen, kuinka paljon mihinkin kauppaan on kulunut. Tästä taas päästään siihen syyhyn, miksi kulutuskirjanpidossa on mielestäni ylipäätään järkeä. Toki silläkin pääsee alkuun, että seuraa menoja suurpiirteittäin: esimerkiksi että ruokaan meni tässä kuussa 300 euroa, vaatteisiin 150 euroa, kahviloihin 70 euroa ja niin edelleen. Mutta tiedän jo suurpiirteittäin oman kulutuksen suuret linjat. Monet kuluerät kun toistuvat kuukaudesta toiseen melko samana. Tämän lisäksi se, että olen ostanut esimerkiksi Citymarketista 70 eurolla jotakin, ei tarkoita sitä, että olisin ostanut 70 eurolla ruokaa. Samoin esimerkiksi Stockmannilta voi ostaa niin meikkejä, vaatteita, ruokaa kuin huonekaluja. Toisin sanoen, menojen lajittelu pelkkä kaupan mukaan vääristää lopputulosta eikä ”opeta” oikeastaan tässä vaiheessa tällaista kuluseurantahöppänää enää mitenkään. Jättää korkeintaan jälkeensä kysymysmerkin: ”miten kauppaan X on voinut kulua noin paljon rahaa..!?!

Ja ruokien hinnat, mikä lempiaiheeni! Olen oppinut paljon ruoan hinnasta yksinkertaisesti hintoja koneelle näpytellessä. Sinänsä hassua, että vaikka altistumme hintalapuille viikoittain erilaisia ostoksia tehdessä, hinnat sisäistää paremmin vasta kun tavara on ostettu kodin hyllylle ja raha on lähtenyt pois omasta pussista. Kuluja seuratessa herkistyy nopeasti eri summille: tunnistaa, onko vihannesten kilohinta kallis vai ei, mistä kaupasta saa juustot tai mehut edullisimmin ja onko neljä euroa oliiveista paljon vai vähän. Jos nimittäin olet useampaan kertaan naputtanut koneelle, että puoli litraa maustamatonta jogurttia maksaa Lidlissä  70 senttiä, yli kolmen euron jogurtti alkaa väkisinkin tuntua kalliilta.

hedelmät

Lajittelin omat menoni toukokuussa seuraaviin kategorioihin:

  • Ruoka (alakategorioina vihannekset, hedelmät, liha, maitotuotteet, juomat, herkut, einekset, viljatuotteet, kissanruoka, alkoholi, muovikassit(!) ja muut.
  • Muut ruokakulut (alakategorioina lounas, ravintolat&pikaruoka, kahvilat)
  • Sisustus
  • Puutarha & kukat
  • Astiat
  • Kodinhoito
  • Huonekalut
  • Kosmetiikka
  • Terveys & hygienia
  •  Vaatteet
  • Asusteet
  • Lahjat
  • Hupi
  • Kissa (muu kuin ruoka)
  • Sekalaiset
  • Vakuutus
  • Julkinen liikenne
  • Lainanlyhennys
Ruokakulut

Ruokakulut ovat yksi arjen isoimmista menoeristä. Maksan meidän taloudessa suuren osan ruokakuluista, sillä toinen R maksaa sen sijaan paljon muita kuukausittaisia juoksevia kuluja, kuten vesi-, sähkö- ja nettikuluja. Ruokakulut ovat se menoerä, johon olemme viime aikoina pyrkineet vaikuttamaan erityisen paljon, koska se on menoerä johon todella pystyy vaikuttamaan. Esimerkiksi sillä, että käy Lidlissä Cittarin tai Prisman sijaan ostoksilla säästää kuukaudessa ainakin satasen. Myös ruokien suunnittelu etukäteen auttaa karsimaan ruokalaskun summaa. Tämän suhteen on vielä varaa kehittyä, kuten myös siinäkin ettei ruokahävikkiä tulisi lainkaan.

Arvaatteko mihin ruokaryhmään kului toukokuussa eniten rahaa? Ehkä vähän yllättäen: maitotuotteisiin, 59 euroa! Tähän ryhmään kuuluvat niin maidot, jogurtit, kermat kuin erilaiset juustotkin. Toiseksi eniten kului lihaan ja kalaan (44 €), sitten hedelmiin (42 €), vihanneksiin (30€) ja juomiin (41€). Alkoholiin kului 38 euroa, herkkuihin 35 euroa ja kissanruokiin 27 euroa. Eineksiin taas kului vain 19 euroa (mistä olen erityisen ylpeä) ja viljatuotteisiin 14 euroa. Kategorioiden ulkopuolella oleviin (kananmunat, salaatinkastike, hummus, mansikkahillo…) kului samoin 14 euroa. Muovikassien ostamista on pyritty pääsemään eroon, ja niihin menikin onneksi vain 57 senttiä. Jes! :D

Ruokakauppojen ulkopuoliisiin ruokakuluihin kului kuitenkin vielä selvä summa rahaa: lounaisiin 53 euroa, kahviloihin 50 euroa, ravintoloihin 15 euroa ja Bestbites-ruokalähetykseen 40 euroa.

Ruokamenojen määrä ei vastaa ihan puhtaasti totuutta, sillä vaikka maksoin toukokuussa suuren osan ruokakuluista, niin en kuitenkaan aivan kaikkea. Ruokakaupan kokonaissumma 363 euroa ei siis aivan vastaa totuutta. Muiden ruokakulujen eli ravintoloiden ja kahviloiden menot, 158 euroa, ovat olleet laskusuhdanteessa jo pitkään. Erityisesti kahvilamenojen määrään olen tyytyväinen: 50 euroa on vielä melko maltillinen summa kahvilakäynteihin, ainakin tällaiselle kahvilafanille.

tulppaanit1

Koti (sisustus, puutarha, huonekalut, kodinhoito, astiat)

Kotiin kuluvien menojen määrä vaihtelee kuukausittain todella paljon. Tämän kategorian menoista pystyy välillä tinkimään, jos tarve vaatii. Esimerkiksi astiat, huonekalut ja muut sisustusmenot ovat niitä, joita vain harvoin on aivan pakko ostaa, mutta tietysti joitain kodin hyödykkeitä, vaikkapa nyt saippuaa ja talouspaperia, on luonnollisesti pakko ostaa.

Finlayson

Olen melko maltillinen sisustaja: en osta sisustustavaroita hetken mielijohteesta, vaan pohdin niitä yleensä melko pitkään. Joskus saatan silti ostaa jotakin yllättäen, jos kohdalle osuu hyvä löytö. Esimerkiksi yllä kuvassa olevat pyyhkeet ja lakanat ostin heräteostoksena Finlaysonin popupin loppuunmyynnistä, missä suurin osa valikoimasta oli 60 prosentin alennuksella (ostokset  jo maaliskuulta).

Kodinhoitoon kuuluvia tavaroita (pesuaineita, tiskirättejä…)ostan yleensä könttänä Tokmannilta, joten niitä kuluja ei edes kerry jokaiseen kuukauteen, esimerkiksi toukokuuhun. Huonekaluihin on mennyt nyt viimeisten kuukausien aikana paljon rahaa, sillä ostimme uuteen taloon niin uuden sängyn, sohvan kuin keittiökalusteetkin, ja maksoin näistä viimeisen erän, 200 euroa, toukokuussa pois. Myös sisustukseen (mm. matto, kaitaliina, tyynynpäälliset) kului toukokuussa melko paljon rahaa, 158 euroa. Vierailin toukokuun alkupuolella myös Iittalan outletissa, jonka vuoksi astioihin kului jopa 149 euroa, puutarhaan ja kukkiin sen sijaan vain 21 euroa.

omapiha10

Hyvinvointi & ulkonäkö (vaatteet, kosmetiikka, terveys)

Toinen kategoria, josta pystyn nipistämään halutessaan todella paljon, on vaatteet ja muutenkin ulkonäköön liittyvät ostokset. Esimerkiksi välttämättömiä vaatehankintoja on vain harvoin, useammin on kyse halusta näyttää kivalta ja saada jotakin uutta. Kuukausittaiseen budjettiini ei sisälly läheskään aina vaateostoksia, mutta toukokuussa niitä oli muutamia: vaatteisiin kului 115 euroa, asusteisiin 12 euroa, kosmetiikkaan 32 euroa ja terveyteen reilu euro.

kissa01

Kissa

Kissan pitäminen lemmikkinä on pääasiassa hyvin edullista. Ruoat maksavat pari-kolmekymppiä kuussa, ja usein kulut jäävätkin siihen. Toukokuussa rahaa kului kuitenkin punkkikarkotteisiin, matokuureihin ja kaulapantaan, yhteensä 52 euroa.

Lainat, vakuutukset, julkinen liikenne

Pakolliset tylsät ja suuret kulut, jotka on pakko maksaa kuukausittain. Vakuutusmaksuja ei onneksi joka kuukaudelle tipahda, mutta asuntolaina ja työmatkakustannukset kyllä. Junamatkoihin kului toukokuussa 140 euroa, lainanlyhennykseen 550 euroa ja vakuutuksiin 91 euroa.

Huvit, lahjat, sekalaiset

Joka kuukaudesta pieni osa kuluu myös kaikkeen sekalaiseen, jota ei oikein osaa kategorisoida. Osa tästä summasta menee lahjoihin,  (toukokuussa äitienpäivään ja Helsinki-tuliaisiin, 69 euroa), osa huvituksiin (toukokuussa reissu Helsinkiin hotelleineen, 106 euroa) ja kaikkeen sekalaiseen, kuten Netflixin ja Spotifyn kuukausimaksuihin ja muuhun vastaavaan (31 euroa). Menojen laputtaminen eri ryhmiin ei ole aina yksinkertaista, koska esimerkiksi reissukuluja voi laskea sekä ravintolakuluihin että puhtaasti matkakuluihin.

Kaikkineen vaikuttaa siltä, että toukokuussa minulla kului rahaa melko tarkalleen 2 200 euroa.

Onhan se paljon rahaa – mihin sitä sitten vertaakin. Näin lopuksi päästään kuitenkin takaisin siihen, miksi pidän kirjaa menoista: jotta voisin vaikuttaa niihin paremmin. Jos tuntuu joskus siltä, että huhhu, vaatteisiin meni aivan liikaa rahaa tässä kuussa, niin ihmeesti sitä seuraavassa kuussa miettii, ennen kuin lampsii jokin rätti kourassa kassalle.

Koko toukokuuhun ei oikeastaan sisälly kovin paljon mitään menoja, joiden kuluttaminen varsinaisesti harmittaisi. Monet kuluista ovat kuitenkin edellytys sille, että elän maallisesti sellaista elämää kuin haluankin elää. Ja jotain pientä pystyy laittamaan sukanvarteenkin, mikä sekin on aina hyvä juttu.

/Riikka