Aihearkisto: Arki

Helppoa arkiruokaa

Arkiruoka, voisiko yksinkertaisempaa ja mukavampaa asiaa ollakaan?

Tunnen itseni aika hölmöksi – missä vaiheessa aloin kuvitella, että ruoanlaittoon menisi tolkuttomasti aikaa, rahaa ja hermoja? Toki arjenkin tunnit saa kulutettua hellan ympärillä hääräilyyn ja rahat tuhlattua erikoisiin ja toiselta puolelta maapalloa raahattuihin raaka-aineisiin. Yksinkertaisin ja helpoin on kuitenkin melkein aina parasta. Niin kuin esimerkiksi tämä salamikiusaus. Raaka-aineet saa kaupasta muutamalla eurolla,  ja laatikko on valmis uuniin parhaimmillaan kolmessa minuutissa.

Mitään uutta tässä reseptissä ei tietenkään ole. Mutta jos siellä sattuu olemaan joku muu kaltaiseni, joka on unohtanut kuinka helppoa ja halpaa arkiruoan teko voi olla, tässä helppo keino saada juonesta kiinni.

Resepti on niin yksinkertainen, että tässä on liki mahdoton epäonnistua.

Salamikiusaus

(alkuperäisen reseptin löydät täältä, tässä oma sovellettu versio)

  • n. 500g peruna-sipulisekoitusta (pakastealtaalta/perunoita ja sipulia itse lohkottuna)
  • 2 porkkanaa
  • 0,5 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria jauheena
  • 200 g salamisuikaleita (tai kinkkua, broileria tms.)
  • 2 prk ruokakermaa

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Kaada peruna-sipulisekoitus isoon vatiin (sekoitusvaihe onnistuu helpommin vadissa kuin uunivuoassa). Jos et käytä valmista sekoitusta, niin pese, kuori ja pilko perunat, sipulit ja porkkanat. Heitä sekaan suola ja mustapippuri, lopuksi salamisuikaleet.

arkiruokaa02

Kaada sekoitus uunivuokaan ja lorauta päälle ruokakermat. Laita uunin alatasolle 45-60 minuutiksi. Jos käytät kiertoilmauunia, 45 minuuttia riittää yleensä hyvin. Jos pinta alkaa palamaan, kannattaa sekoitella kiusausta välissä. Kiusaus kannattaa pitää uunissa kuitenkin vähintään 40 minuuttia, muuten kerma ei ehdi imeytymään kunnolla ja kiusaus jää vetiseksi. Tee kiusauksen kaveriksi raikas salaatti. Nauti arkiruoasta!

arkiruokaa01

Lohi-raparperipasta

Viime viikonloppuna tuli kokeiltua raparperia aivan uudessa yhteydessä, nimittäin pastassa. Bongasin tämän reseptin naistenlehden palstalta, ja ajattelin jakaa sen täälläkin, oli nimittäin aika raikas ja herkullinen yhdistelmä. Ja kivan kesäistä vaihtelua siihen tuikitavalliseen lohipastaan. Kuvaukset jäivät pahasti puutteelliseksi ja lopputulos on todellista kotikokki-tasoa, mutta älkää antako sen häiritä. Jos tästä tuli hyvää jo meidän vähän puutteellisilla aineksilla (valkkari korvattiin vedellä jne.) niin alkuperäisreseptillä ei voi mennä pieleen.

Raparperi-lohipasta

400 g lohta

4-5 raparperinvartta (itse käytin vain kaksi)

1 punasipuli (tavallinenkin menee paremman puutteessa)

2 valkosipulinkynttä

2 rkl voita

1 dl valkoviiniä (tai vettä…)

2 dl kermaa

1 dl tillisilppua

1 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

5 dl pastaa

2 l vettä

  1. Kuutioi lohi, pilko raparperit pieniksi paloiksi (yht. 5 dl), pilko sipulit.
  2. Sulata voi ja paista sipulisilppua pari minuuttia. Lisää mukaan raparperit ja hauduttele pari minuuttia lisää. Lisää mukaan neste.
  3. Seuraavaksi sekaan kerma, hauduta taas 5 minuuttia. Lisää lopuksi lohet, kypsennä muutama minuutti ja lisää lopuksi tillisilppu ja mausteet.
  4. Keitä pasta ja sekoita lopuksi kaikki sekaisin.

Annoksesta riittää vähintään neljään annokseen ja valmistus kestää puolisen tuntia. Enjoy!

raparperipasta

(Lähes) herkuton nro 1

Onpas ankea otsikko. Herkuton elämä kuulostaa… no, aika tylsältä. Mutta kuten jo tuossa eilisen postauksessa tuskailin, viime aikoina on tullut mätettyä aika paljon sokeria naamaan. Siksi päätinkin tehdä pienen testin. Kuinka huonosti hyvin pärjään ilman turhia sokereita ja herkkuja?

Ja tarkoitan turhalla siis sellaisia ylimääräisiä herkkuja, kuten karkkia, suklaata, kakkuja, pullia ja muita sokerisia jälkiruokia, en todellakaan esimerkiksi hedelmäsokereita tai mitään muitakaan ”normaaleja” ruokia, jossa nyt sattuu olemaan vähän sokeria. Eivät ne pullat ja kakutkaan tarkemmin ajateltuna todellakaan turhia ole, nehän ovat elämän pieniä iloja. Ne pienet ilot eivät vaan nopeasti maistu enää miltään, jos niitä lappaa joka päivä suuhun isoja määriä.

aamupala

Viimeisen kuukauden aikana on mennyt ihan överiksi. Toki herkkuja on tullut ostettua itsekin, mutta esimerkiksi työpaikallani on joka päivä jokin karkkipussi tai suklaalevy auki, ja aika huomaamatta tulee syötyä hirveä määrä sokeria päivässä. Huomasin tämän, kun pidin muutaman päivän ajan ruokapäiväkirjaa. Kyllä sellainen sitten olossakin tuntuu. Ja jos ottaa yhden karkin, ottaa takuulla parikymmentä lisää hetken kuluttua. Ja sitten on ihan aidosti huono olo.

CafeCarre

Haluan nyt vähän härnätä itsekuria, ja katsoa kuinka monta päivää pystyn olemaan ilman sokeriherkkuja. Hauskintahan tässä on se, että sokeria syö vahingossakin: en tajunnut tänään Carressa juomaa valitessani, että limussahan on tyypillisesti aika paljon sokeria. Eli sen verran fuskasin tänään. Vähän lipsahti tuolla kahvilassa herkutteluksi muutenkin, mutta toisaalta kahviloiden kaikki suolaisetkin syötävät ovat aika usein voitaikinaan tehtyjä tai kermalla kyllästettyjä – mutta ei nyt mennä liian pitkälle rajoituksissa. ;)

Bucks

Ekan päivän huomiot:

  • Aamupäivä kuluu töissä kevyesti ilman sokerihimoa, kuten yleensäkin.
  • Lounaalla sattuu olemaan aidosti sellaista jälkiruokaa (rommirusinarahkaa), joka ei kiinnosta. Mikä helpotus :D
  • Lounaan jälkeen iskee aina se pahin sokerihimo. Välipalaksi syön toimiston viinirypäleitä ja mandariinin. Ja aika monta kuppia kahvia… Tekis mieli niitä irtokarkkeja, mutta pystyn vastustamaan.
  • Viikonloppu koittaa, jipii! Käyn työkaverini Katjan kanssa kahvilla. Ensin otin vain cappuccinon ja pienen piiraan, mutta se piiras oli jotenkin niin onnettoman pieni, että oli pakko hakea vielä croissantti ja se limu, josta jo sanoinkin :D Rasvavarastot tulivat siis ainakin täyteen… Mutta ei makeita! Vaikka Katja herkutteli vastapäätä runebergintortulla. Vakaa päätös auttaa eteenpäin, ainakin yhden päivän verran.
  • Kotona yritin kätkeä kaikki olemassaolevat herkut kaappeihin, etteivät ole ainakaan näkyvillä. Pitäis varmaan lahjottaa ne kaikki eteenpäin, niin ei sattuis vahinkoja. Mutta mä haluan itsekkäästi vielä joku päivä syödä ne itse :D

 riikka05022016

Jep, saa nähdä kuinka pitkälle mun itsekuri kestää, se voi nimittäin loppua jo vaikka huomenna. Riippuu siitä, tarjotaanko mulle laskiaispullaa. Ja koska ajatuksena ei ole luopua herkuista kokonaan, on tämä pikemminkin tällaista yleistä pohdintaa, ja ennen kaikkea herätys siihen, paljonko sokeria tulee mussuttaneeksi ihan huomaamatta.

Katsotaan kestänkö edes viikonlopun yli. Parempi otsikko olisi varmaan ollut Herkuttomampi. Ikävältähän se kuulostaa sekin.

/R

Carre03

 

Kadotettujen tuntien mysteeri

Toistan samaa kysymystä omassa päässäni viikoittain, jopa päivittäin. Siihen on aina yhtä vaikea keksiä vastausta ja se siinä juuri turhauttavaa onkin. Mihin nämä kaikki vuorokauden tunnit kuluvat?

Olen itse omasta mielestäni mestari ajan kadottamisessa. Osaan olla todella tehokas silloin, kun keskityn ja tiedän tasan tarkkaan mitä pitää tehdä ja missä ajassa. Olen hyvä arvioimaan, kuinka kauan mikäkin työ tai tehtävä vie aikaa. Mutta silloin, kun minulla ei ole mitään tähdellistä tekemistä, lipuu aika ohi tehottomasti, ilman että siitä jää jälkeen mitään näkyväistä. Näin käy hyvin usein työpäivän jälkeen. Ennen kuin huomaankaan, kello on jo yksitoista ja olisi aika mennä nukkumaan. Todella raivostuttavaa.

turku_inthemorning2016

Nurinkurista, sillä en muista, koska olisin viimeksi ajatellut, että ”mitäs sitä sitten tekisi”. Siis ihan aito yli minuutin kestävä hetki, jonka lopputulos olisi etten keksi mitään tekemistä. Ei minulla siis tylsää ole, ja jotain puuhastelen koko ajan. Hyvin usein aikaa syö pari jatkoa Täykkäreitä tai lukematon määrä YouTube-videoita. Mutta sentään kokonainen puolikas hereillä olleesta ajasta? Ei voi olla…

Mietitäänpäs tarkemmin. Mihin vietin eilen aikani?

5.45. Heräsin aivan liian aikaisin. Kävin suihkussa, meikkasin, söin aamupalaa.

6.55. Lähdin junalla Salosta kohti Turkua.

7.32. Saavuin Turkuun. Kävelin töihin.

7.45 Aloitin työt. Sähköposteja.

8.30 Päätän pitää hetken tauon, ja haen alakerran kahvilasta hyvän cappuccinon. Jos se vaikka auttaisi heräämään kunnolla. Takaisin työn pariin: suunnittelua, lisää sähköposteja, lopulta lounas Kauppahallissa.

12.20 Takaisin sorvin ääreen. Valokuvausta, sähköposteja, suunnittelua. Todella monta kuppia teetä.

15.45 Työpäivä täynnä. Kotia kohti.

16.10. Kotona. Kissa odottaa ovella. Ruokin kissan ja puristan sitä sylissä aika monta minuuttia.

16.15.-18. Mystinen hetki vuorokaudesta. Söin viikonlopulta jäänyttä perunamuusia ja lihapullia, paijjaan lisää kissaa, maksan pari laskua. En katso telkkaria enkä pyöri netissäkään. Jonnekin se aika kuitenkin lipuu.

18-19.30. Siskon lapset kylässä. Juodaan mehua ja syödään keksejä. Leikitään kissan kanssa. Jutellaan koulusta.

19. Iltapala. Jakso täykkäreitä.

20. Alan tepastamaan blogin kanssa, kunnes on aika mennä nukkumaan.

Okei, kyllähän mä nyt jotain tein. Kun oman päivän lohkoo osiin, niin jotain sisältöäkin löytyy pikkuhiljaa. Ja löytää myös ne sudenkuopat, joille voi tehdä jotakin.

turku_bluemoment2016

Olen toisaalta turhaa arjen aikatauluttamista vastaan. Toisinaan nimittäin tuntuu siltä, että sopiva ripaus rentoutta pitää mielenterveyden raiteillaan. Toisaalta elämässä on kuitenkin X määrä asioita, joita olisi syytä tehdä, ja ne jäävät vain roikkumaan, jos niitä ei tee ajallaan. Toisena ovat asiat, joita haluaisi tehdä, muttei saa aikaiseksi. Siksi suunnittelusta ja aikatauluttamisesta on myös hyötyä. Ainakin itsellä toimii työpäivän suunnittelu, To do -listojen teko ja kaikki muu vastaava, joten sellaisten soveltaminen vapaa-aikaan ei ole lainkaan hassumpi idea.

Tein siis tälle viikolle suunnitelman. Mietin läpi kaikki menot, jotka olin jo sopinut tälle viikolle. Sitten mietin läpi sellaiset omat askareet, joita ei yleensä tule merkinneeksi kalenteriin, mutta jotka kuitenkin vievät tietyn ajan elämästä viikoittain. Näitä ovat esimerkiksi pyykinpesu, kauppareissu, viikon kahvilareissu tai tämän blogin kirjoittaminen. Samalla mietin, mitä kaikkea HALUAISIN tehdä joka viikko, mutta jotka lähes aina jäävät ajatuksen asteelle. Sanonta, jonka mukaan asioille pitää vain ottaa oma aikansa, pitää täysin paikkansa. Vapaa-ajan suunnitelmassa on kyse nimenomaan juuri siitä. Jos mieli tekee hengailla Stockan kosmetiikkaosastolla vähintään kerran viikossa, varaa sille tarkka aika kalenterista. Jos haluat katsoa joka päivä tunnin verran YouTube-videoita aivot narikassa, merkitse sekin.

Omia esimerkkejä:

  • Haluaisin lakata kynnet vähintään kerran viikossa. Ehkä ne olisivat silloin nätimmät, useammin.
  • Haluaisin katsoa viikossa yksi tai kaksi kiinnostavaa ASIAohjelmaa telkkarista. Kyllä,  niitä todella tulee vielä telkkarista – elämää ei vaan enää rytmitä televisio-ohjelmien mukaan.
  • Haluaisin käydä kirjastossa ainakin muutaman kerran kuukaudessa, ja lukea kaikessa rauhassa tunnin verran.
  • Haluaisin tehdä ainakin pari kertaa viikossa itselleni ihan oikeaa ruokaa kotona (=ei vain leipää ja hedelmiä välipalaksi).

Moniin ideoihin liittyy lisää ennakoitavaa suunnittelua: jos haluan tehdä illallista kotona, kannattaa resepti etsiä ennakkoon, jotta tiedän jo viikon ruokaostoksia tehdessä mitä pitää hankkia. Ja jos haluan katsoa pari kiinnostavaa telkkariohjelmaa, kannattaa katsoa viimeistään saman päivän aamuna, mitä telkkarilla on tarjottavanaan, niin voi vaikka ajastaa ne etukäteen. Todennäköisesti juuri tällaisten sivujuonteiden vuoksi monet suunnitelmat jäävät usein pelkän ajatuksen asteelle.

Koska olen itse heikkona taulukoihin ja listoihin, tuntuu viikkosuunnitelman teko kiehtovalta. Samaan suunnitelmaan voi lisätä ne ainaiset muistutukset varata aika hammaslääkäriin/parturiin/näöntarkastukseen tai epämiellyttävän kotiaskareen, kuten vaikka lattiakaivon puhdistuksen, jonka ainakin itse alitajuntaisesti yritän aina siirtää jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Jos se lukee oikein kalenterissa, on suunnitelmaa helpompi totella.

Elän nyt siinä toivossa, että viikkosuunnitelman avulla en tule niin helposti vain istahtaneeksi sohvalle kaukosäätimen kanssa tai hengailemalla epämääräisesti kotona nurkkia nuoleksien. Tekemättömistä jutuista tulee konkreettisia arjen ohjelmanumeroita, ja kuluneesta arjesta tehokkaampaa. Omatunto soimaa vähemmän.

Liiallisuuksiin ei silti kannata mennä. Joka minuuttia ei tarvitse, eikä kannatakaan aikatauluttaa. Kyse on itsellä lähinnä siitä, millaisena haluan tarkastella mennyttä viikkoa tai kuukautta. Ja voihan siitä vapaa-ajan suunnitelmastakin livetä, jos siltä tuntuu.

Välillä pitää olla myös niitä hetkiä, jolloin makaa reporankana napa kohti kattoa.

turku_bynight2016

Järjestelijän paljastukset, osa 3: koristeet, härpäkkeet ja tilpehöörit

Mitä tavaroita kaikkien koteihin kertyy kaikkein herkimmin? Mitä ihmiset yleensä tuovat lahjaksi? Mitä kirjahyllyt ja laatikostot usein ovat pullollaan? Koriste-esineitä, erilaisia härpäkkeitä ja tilpehöörejä. Kaikkea Mariskooleista tuikkuihin ja Kanariansaarten matkamuistosta viisi vuotta vanhoihin joulukortteihin. Katosta roikkuvia enkelikoristeita. Pyykkipoikia, joihin voi ripustaa pyyhkeen.

Härpäke on kaikista kodin tavaroista se vaikein, koska sitä kertyy nurkkiin erittäin salakavalasti. Varsinkin naisilla. Jokin esteettisesti kaunis saattaa hypätä silmiin kaupassa aivan hetken mielijohteesta ja sitten se onkin jo aivan pakko saada kotia kaunistamaan.

Kuten jo aiemmissa järjestelypostauksissa kerroinkin, olen aina ollut kova keräilemään tavaraa, mutta toisaalta olen jo pitkään inhonnut kaikkea koristetavaraa. En voi sietää tavaroita, joilla ei ole selvää funktiota. Siksi esimerkiksi posliinikoristeet ja juuri ne pyykkipojalla ripustettavat pyyhkeet ovat saaneet melkein repimään hiuksia päästä. Miksi ihmeessä pyyhe, jossa oletuksena on jo valmiiksi jokin ripustin, tarvitsisi vielä välikappaleeksi ankkakuviolla koristellun pyykkipojan? En ymmärrä.

Toisaalta muutamilla koristeilla on oma paikkansa kotona. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa olevasta puulinnusta en luopuisi kuuna päivänä. Mutta se ei olekaan mikä tahansa koriste, vaan puulintu, joka on välillä rinta rottingilla, toisinaan pää painuksissa. Linnulla on irrotettava pää, ja se on oikeasti mulle tärkeä. Ei sen takia, että sen pää irtoaa, vaan sen takia, että se voi myötäelää mun kanssa. Ja onhan se nyt muutenkin aika sympaattinen.

puulintu

Toiset ihmiset rakastavat tavarapaljouden keskellä elämistä, minä taas yritän päästä koko ajan kaikesta mahdollisesta ylimääräisestä eroon.  Tavaran karsiminen tulee taas pian ajankohtaiseksi, sillä olen jälleen muuttamassa, tällä kertaa hyvin paljon nykyistä pienempään asuntoon. Tavaraa ei kannatakaan raahata perässä väkisin, vaan pistää ennemmin hyvä kiertämään sinne missä sitä tarvitaan.

Jos edessä on suursiivous tai vaikkapa juuri se muutto, ja tavaran karsiminen on toiveissa, kannattaa urakalle varata kunnolla aikaa. Kiireessä tehty siivous ei toimi ainakaan itsellä, koska silloin laitan ”paniikissa” kaiken turhankin ennemmin varastoon kuin kierrätykseen. Mieti siis ihan rauhassa. Jos et muista, milloin jostakin tavarasta olisi viimeksi ollut hyötyä tai iloa, laita se pois. Hyöty ei siis tarvitse olla konkreettinen: eihän tuo puulintukaan mitään saa aikaiseksi, mutta siitä tulee hyvä mieli. Funktio selvä!

pöytälaatikko

Pahimpia ovat tällaiset lipastolaatikot, sillä ne ovat oikeita magneetteja keräämään sisäänsä kaikenlaista tilpehööriä. Nyt näyttää aika hyvältä, mutta usein ei todellakaan näytä. Lykkään tähän laatikkoon erittäin helposti kaiken ylimääräisen pois silmistä, tavaroita, lippuja ja lappuja ”joihin voin sitten myöhemmin palata”. Uggh…

Kannattaa silti hankkia erilaisia laatikoita ja lokerikkoja, joihin pikkutavarat voi lajitella. Pelkkä lipaston laatikko on aika nopeasti yksi sekasotku. Toinen juttu on paperi ja erinäiset asiakirjat. Digitaalisena aikakautena voi aika hyvin luottaa siihen, että melkein kaikki löytyy jostain tietokannasta sähköisessä muodossa. Viisi, viisitoista tai viisikymmentä vuotta vanhoja laskumappeja ei lähinnä kukaan halua katsella ”sitten joskus”.

kotona

Omasta mielestä koti vähällä mutta kivalla tavaramäärällä on paras koti. Sellaisessa ei muuten yleensä ole mikään edes hukassa. Ja silloin kun mikään ei ole hukassa, ei tarvitse menettää hermojaan niin usein.

Yritän päästä muuttolaatikkopuuhiin mahdollisimman pian, jotta ehdin sitten katsomaan joka ikistä tavaraa silmästä silmään ja kysymään itseltäni, että tarvitsenko todella. Tuskin tarvitsen.