Aihearkisto: Hyvinvointi

Ripsien ja kulmien värjäys – sekä ajatuksia meikkaamisesta

 

Luin pari päivää sitten Sunnuntaimedian mainion postauksen meikkaamisesta. Reetta kirjoitti tekstissä auki monta asiaa, joita olen itsekin usein pyöritellyt päässäni: miksi aina on ”pakko” meikata? Miksi meikkaamatta jättäminen tuntuu erityisen (uhka)rohkealta teolta? Miksi miehet eivät näytä  ilman meikkiä väsyneiltä? Oi miksi, miksi, miksi?

Arkimeikkini ei ole raskas, eikä sen tekemiseen mene aamuisin kymmentä minuuttia kauempaa. Silti se vie aamustani ajallisesti leijonanosan. Usein nukun niin pitkään kuin suinkin mahdollista, ja siitä kärsivät kaikki aamurutiinini. Tuntuu nololta kirjoittaa tämä: priorisoin arkimeikin aamupalan edelle, ja siksi paniikissa kyhätty aamiainen tulee usein syötyä automatkalla tai junassa, jos silloinkaan. Meikki tulee aina tehtyä. Häpeällistä, tiedän.

Joissakin asioissa on menty eteenpäin. Nuorempana meikki oli minulle maski, jotakin minkä taakse kätkeytyä. Olen aina ollut tietyllä tavalla herkkä ihminen, ja siksi jännittävät tai hämmentävät tunnetilat ovat aina näyttäytyneet naamallani kirkkaana punana – tätä peittelin ennen mahdollisimman peittävillä meikkivoiteilla. Sittemmin olen saanut kai enemmän itsevarmuutta, mutta toisaalta myös fiiliksen siitä, että tietyissä asioissa on aivan sama mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Puna poskilla siis näkyköön jos näkyy – joku on joskus sitä paitsi kirjoittanut, että punastuminen on merkki ihmisen aitoudesta ja vilpittömyydestä.

kulmat_ja_ripset04

Nykyään meikki on arjen rutiini, jotakin mitä ilman näytän oudolta, nuhjuiselta, kipeältä (!) tai harmaalta hiireltä. Arkimeikkini koostuu kevyestä CC-voiteesta, kulmakynästä, ripsarista, aurinko- ja poskipunasta sekä huulipunasta, ei siis kovin monesta tuotteesta. Yritän panostaa terveeseen ihoon ja meikin tarkoituksena on nykyään kuulas, raikas lopputulos. Olen myös siinä iässä, että liika meikki vain vanhentaa – yksi syy lisää meikata vähemmän. Yksi osa raikasta ulkonäköä ovat huulipunat, jotka olen löytänyt vasta joitakin vuosia sitten. Ne tuovat ulkonäköön väriä ja särmää, ja niiden käyttö on myös yllättävän helppoa.

Toki meikkaaminen on silloin tällöin myös aidosti hauskaa. Varsinkin kun sen saa tehdä muulloin kuin arkiaamuisin kuudelta. Arkisin on kuitenkin mukava päästä helpommalla. Siksi parin viikon takainen käynti kosmetologilla oli erityisen hyödyllinen.

kulmat_ja_ripset01

Otin nimittäin viime kosmetologikäynnillä kestovärin sekä ripsiin että kulmiin. Olin unohtanut, kuinka paljon se helpottaakaan elämää! Huokeahintainen toimenpide (ainakin ripsipidennyksiin ja microbladingiin verrattuna) on hintansa väärti ja helpottaa todella paljon juuri arkimeikin tekoa. Varsinkin ensimmäisen viikon aikana ripsiväriä tai kulmakynää ei käytännössä tarvitse ollenkaan. Ero varsinkin luomuripsiin on itselläni niin suuri, että omia ripsiä tuli katsottua peilistä monta kertaa ensimmäisen illan aikana: ovatko nämä todella mun omat? Sama juttu kulmien kanssa; en tiennyt omaavani niin tuuheita kulmia, kun ennen suuri osa niistä oli vaaleudessaan ”hukkunut”  ihon väriin.

Nyt jäkikäteen harmittaa, etten ymmärtänyt ottaa itsestäni kuvaa luomuvärisillä ripsilläni ja kulmillani – olisi ollut hauska verrata näitä keskenään. Tässä postauksessa kuitenkin muutama kuva heti värjäyksen jälkeen. Näissä kuvissa minulla ei ole ripsiväriä eikä kulmakynää lainkaan. Arkimeikissä voi siis keskittyä ihonvärin tasoittamiseen ja huulipunaan! Halleluja!

kulmat_ja_ripset

Väri ei tietysti ole kulmissa tai ripsissä ikuinen, sillä väri haalenee sitä mukaa kun kasvoja pesee päivittäin. Sen lisäksi sekä ripset että kulmakarvat kasvavat vähitellen, ja molempia myös irtoaa päivittäin. Yleisesti ohjeistetaan, että värjääminen kannattaa toistaa kuukauden välein, mutta tässä on varmasti yksilöllisiä eroja. Toisilla väriaine jämähtää karvoihin paremmin kuin toisilla. Omasta värjäyksestäni on nyt reilut kaksi viikkoa aikaa: kulmiin en ole käyttänyt värjäyksen jälkeen väriä lainkaan (ainoastaan näppärää kulmageeliä joilla kulmat eivät harota joka suuntaan), ripsiväriäkin paljon vähemmän kuin ennen värjäystä.

Suosittelen tätä toimenpidettä siis lämpimästi niille, jotka toivovat arjen meikkaukseen helpotusta. Kuten sanoin, varsinkin tällaiselle luonnostaan blondille on hämmentävä huomata, miten pitkät omat ripset ovatkaan, että itsellä on alaripsetkin olemassa, ja että kuinka paljon kulmakarvojakin on ihan omasta takaa.

Kulmien ja ripsien kestovärjäyksestä
  • Värjäys ei itsessään ole erityisen epämiellyttävä kokemus, vaikka toimenpiteessä ollaankin silmien kanssa tekemisissä – osalle meistä kaikki silmiin liittyvä sorkkiminen on inhottavaa. Lähes koko värjäyksen ajan saa kuitenkin maata silmät kiinni. Toimenpiteen epämiellyttävin osuus on se, kun väriaine pyyhitään ripsistä. Tässä tilanteessa väriainetta saattaa päästä hieman silmiin, ja tottakai se kirvelee. Hyvä kosmetologi osaa kuitenkin poistaa värin nopeasti ja tehokkaasti, eikä silmien kirvely muutenkaan kestä pitkään.
  • Värjäys on nopeasti ohi. Yleensä kosmetologi varaa tähän aikaa 30 minuuttia. Värjäys maksaa paikasta riippuen n. 20-30 €.
  • Jos haluat, voit toki värjätä vain jommat kummat, ripset tai kulmat.
  • Kosmetologi osaa valita sinulle sopivan kulmien ja ripsien värivahvuuden, sitä ei tarvitse itse osata päättää. Minulla ripsiin on lähes poikkeuksetta laitettu sini-mustaa väriä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lopputuloksena olisi siniset ripset. Tällä väriyhdistelmällä vain tulee intensiivisin lopputulos.
  • Heti värjäyksen jälkeen varsinkin kulmat saattavat näyttää omaan silmään liian voimakkaan sävyisiltä. Ei kannata pelästyä – väri tasoittuu päivän-parin aikana.
  • Kestovärin yhteydessä kosmetologi siistii halutessasi myös kulmat muotoonsa. Kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus, sillä kosmetologi löytää kulmiin usein hyvän, kaarevan muodon. Varsinkin, jos kulmien nyppiminen on päässyt unohtumaan viime kuukausina.

/Riikka

 

Firstbeat hyvinvointianalyysi – Mitä opin omasta hyvinvoinnistani? 

Sukelsin muutama viikko sitten tutkimaan omaa hyvinvointiani, kun meille tarjottiin työnantajan puolesta Firstbeat-hyvinvointianalyysi. Sain omat tulokseni pari päivää sitten kouraan. Mitä opin omasta hyvinvoinnistani?

Mikä Firstbeat?

Firstbeat on hyvinvointianalyysi, jossa seurataan kolmen vuorokauden ajan meissä tapahtuvia stressi- ja palautumistiloja sykevälimittauksella. Käytännössä mittaus tapahtuu mittalaitteella, jota pidetään päällä 24/7. Kun laite on päällä, pidetään myös päiväkirjaa, eli kirjataan ylös, mitä on mihinkin aikaan tehnyt: koska on mennyt nukkumaan, koska herännyt, kuinka kauan työpäivä on kestänyt ja niin edelleen. Laitteen käyttö itsessään on vaivatonta, tarralätkät kiinni ihoon ja laite lätkiin kiinni neppareilla. Itse laite toimitetaan postitse ja se myös palautetaan postitse analysoitavaksi.

FirstBeat

Mitä kaikkea Firstbeat selvittää?

Käytännössä Firstbeatin kautta selviää, miten vuorokautesi jakautuu erilaisiin stressi- ja palautumisjaksoihin. Öisin laite analysoi unen palauttavuutta ja päivisin vireystason eri muotoja. Analyysissä määritellään myös lepo- ja maksimisyke, jonka mukaan laite tietää, milloin normaali aktiivisuus vaihtuu liikunnaksi. Sykevälimittauksen perusteella selvitetään, milloin keho on vireystilassa ja milloin tapahtuu palautumista.

First_beat

Omat odotukset

Minua kiinnostaa oma sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi kovasti. Itseään ei ole järkeä ajaa piippuun henkisesti eikä fyysisesti, ei työn sen enempää kuin minkään muunkaan asian vuoksi. Koen itse tunnistavani aika helposti omat henkiset voimavarani, ja jos tahti äityy liian kiivaaksi, se näkyy minulla ensimmäisenä kropassa. Fysiikka sanoo niin sanotusti sopimuksensa irti (esimerkiksi vatsakipujen muodossa), ja silloin tiedän helposti, että nyt on syytä painaa jarrua.

Mittaus oli ehdottomasti mielenkiintoinen ja odotin todella innolla, millaisia tuloksia saan. Koen, että pärjään hyvin 6,5-7 tunnin yöunilla, mutta onko se vain omaa harhakuvaa, tottumuskysymys? Joskus stressaan kovasti, mutta esimerkiksi tämän vuoden puolella en ole kokenut itseäni erityisen stressaantuneeksi. Ovatko anturit samaa mieltä?

Lisäksi yksi mielenkiintoinen seikka, johon mittauksessa kehotettiin kiinnittämään huomiota, oli alkoholin käyttö. Meitä ohjeistettiin kirjaamaan ylös kaikki nautitut alkoholiannokset ja ajankohdat – alkoholilla  kun saattaa olla suuri vaikutus palautumiseen ja esimerkiksi unen laatuun.

Omat tulokset

Sain oman analyysini tiedot itselleni noin kaksi viikkoa mittauksen jälkeen. Tämän vuoksi oli hyvä, että kirjasin ylös päivän tapahtumia mahdollisimman tarkasti. Jos en olisi pitänyt mitään päiväkirjaa,  olisin tuskin muistanut mittauspäivistä juuri muuta kuin kohokohdat – enkä niistäkään kellonaikoja. Siksi vahva suositus niille, jotka teette tämän mittauksen: kirjatkaa omat tekemiset mahdollisimman tarkkaan ylös, ei niitä jälkikäteen muista. :)

Tässä alla nyt ote omasta ”parhaasta” päivästäni. Mittalaite oli mulla päällä torstaista sunnuntaiaamuun, eli kaksi työpäivää ja yhden vapaapäivän. Tässä on perjantai alla, joka on vähemmän yllättäen  mittaustuloksiltaan paras päivä. Perjantaihan ON viikon paras päivä. ;)

Mustalla näkyy mun sykekäyrä, punaisella stressikäyrä (ei siis tarkoita varsinaista stressiä, vaan kuvaa pikemminkin aktiivisuutta ja vireystilaa), vihreällä palauttava käyrä ja sinisellä rasittava eli sykettä nostava liikunta.

Perjantai oli siitä poikkeava päivä, että töiden jälkeen istuin suoraan auton kyytiin, ja me lähdettiin ajamaan kohti Alastaroa mun vanhempien luokse. Autossa istumista oli siis monta tuntia illasta, samoin kylässä oloa. Sen jälkeen istuttiin takas autoon, ja kotiin päästyä sohvalle. Mä itse asiassa ennakkoon odotin, että tuona perjantai-iltana olisi mun stressikäyrät tosi ylhäällä, koska mun vanhemmat tapasi silloin ekan kerran toisen R:n isän, ja se oli todella jännittävää se. :D Mutta ei tuossa nyt mitään ihan hurjaa piikkiä tullutkaan.

Liikunnan suhteen päivässä ei kyllä ole mitään poikkeavaa: mun arki ei sisällä juuri liikuntaa, vaan kaikki aktiivisuus koostuu arjen hyötyliikunnasta: junalta toimistolle, toimistolta lounaalle ja takaisin, hyvinä päivinä raput ylös alas toimistolle ja  toimistolta takaisin junalle. Keskimäärin muutamana päivänä viikossa tehdään yhdessä toisen R: n kanssa pitkä kävelylenkki, mutta muuten liikunta on kyllä aika vähäistä tällä hetkellä. Etäpäivinä olen pyrkinyt pitämään kiinni puolen tunnin ulkoilusta keskellä päivää, koska sillä on selvä vaikutus vireystilaan ja fiilikseen. Eli: note to self, lisää päiviin liikuntaa, edes se 15 minuuttia sinne tänne. 

Mittaustuloksen mukaan mä ilmeisesti nukun yöni tosi hyvin. Tuon pe-la yön muistan myös omasta mielestäni nukkuneeni hyvin ja pitkään, mutta to-pe yö oli tosi katkonainen, ja tuntui että havahdun jatkuvasti hereille. Käyrän mukaan nukuin kuitenkin ihan hyvin ja palauttavasti, vaikka siellä vähän olikin katkonaisuutta.

Nautin alkoholia nykyään todella vähän, mutta jo ihan tieteen nimissä oli kiinnostava kokeilla alkoholin vaikutusta kehoon. ;) Tuossa perjantaina join ns. perjantaipullon, eli pienen siiderin ja kotiin päästyä lasin viiniä. Viinilasillisella on saattanut pieni vaikutus olla tuohon alkuyön levottomuuteen ja punaisiin käyriin, mutta ei mitään suurempaa. Pleksejä en jaksanut vetää, edes tieteen nimissä – uskottakoon muutenkin, että yöunet eivät olisi silloin kovin kummoiset. :D

Analyysin tulosten läpikäynnissä kävi ilmi, että palauttavia hetkiä saisi olla päivän aikana paljon enemmän. Selvähän se – ihan liian usein työpäivän ainut kunnollinen tauko on lounastauko. Ei hyvä. Tässä siis toinen juttu, mihin mun kannattaa jatkossa kiinnittää huomiota.

Kokonaisuudessaan tämä tutkimus oli kiinnostava ja siinä mielessä hyödyllinenkin, että sain vahvistusta monille asioille, joita jo etukäteen ounastelinkin. Oli mukava nähdä, että nukun myös tutkimuksen mukaan keskimäärin hyvin, jos vain maltan nukkua tarpeeksi pitkiä yöunia.  Tutkimus todisti sen, mitä tiesin jo ennakkoon: liian vähän liikuntaa ja liian vähän palauttavia jaksoja. Olen stereotyyppinen asiakas: tiedostan ne kohdat, joissa olisi petrattavaa, mutta en aina tee niiden eteen tarpeeksi työtä. Tässä siis taas lisämotivaatiota tarttua niihin juttuihin, joihin voi itse pienillä muutoksilla vaikuttaa!

/Riikka

First_beat01

(Yllättävän) rentouttavaa puuhaa – palapelit

 

Arjen keskelle on mukava löytää välillä jotakin rentouttavaa, uutta puuhaa. Vähän yllättäen löysin tällaisen, vuosia sitten unohduksiin jääneen ”harrastuksen” palapelien rakentamisesta. Onnistuin koukuttamaan tämän puuhan pariin paitsi itseni, myös toisen R:n.

Rakensin palapelejä paljon nuorena, mutta jossain vaiheessa niiden tekeminen jäi kokonaan. Yhdistän palapelin rakentamiseen erityisesti joulun ajan, sillä usein joku perheenjäsenistä sai palapelin, tai sellainen tuli joulupukilta koko perheen yhteiseksi joulunajan puuhaksi. Lasten palapelejä tuli tietysti tehtyä yhä uudelleen ja uudelleen (suosikkini oli My Little Pony), mutta vähän isompana rakensin yhdessä äidin kanssa yhden jos toisenkin 1000 palan palapelin.

20180131_200212_HDR

Joulupukki ei tuonut viime jouluna aikuisten palapeliä, mutta lasten version bonuslapselle. Siitä se ajatus sitten lähti. Kirjakaupasta löytyi ”sopivan haastava” 2000 palan Las Vegas, jossa riittikin pähkinää purtavaksi koko tammikuun ajaksi. Palapeliä ei tullut suinkaan tehtyä joka päivä, vaan sopivissa väleissä silloin kun ehti. Erityisen palauttavaa se oli sellaisina päivinä kun pää oli ollut koetuksella pitkän työpäivän ajan – päätä tämäkin vaatii, mutta ihan eri tavalla. Otollisin aika palapelin tekemiseen oli silti viikonloppujen valoisat ajat, sillä keinovalossa värisävyjen tiirailu oli vähän turhauttavaa.

palapelin_kokoaminen

Las Vegas saatiin valmiiksi eilen, ja tänään käytiin ostamassa Forum Romanum – jonkinlainen koukku näiden tekemiseen siis kehittyi. Palapelien tekeminen on käsittääkseni aikuisiälläkin yhdistettävissä aivojumppaan samaan tapaan kuin esimerkiksi ristikot, mutta voi palapeleihin yhdistää myös nykyaikaan jopa eksoottisen piirteen: tätä on mahdoton tehdä nopeasti. Vastausta ei voi (kai?!) hakea Googlesta tai YouTubesta, vaan on pakko keskittyä rauhassa yhteen asiaan kerrallaan. Pysyä paikoillaan ja sovittaa paloja kärsivällisesti paikoilleen. Ihan tervetullutta vaihtelua, aikuisillekin. Niskat palapelejä tekemällä voi toki silti saada jumiin, joten palastelun pariin kannattaa syventyä korkeintaan tunniksi kerrallaan. Suosittelen! 👍🏼

/Riikka

20180203_124959_HDR

Uusi vuosi – älä lupaa mitään

 

Uuden vuoden alku häämöttää jälleen. Taas on kulunut 365 päivää ohi äkkiarvaamatta. Alkuvuoden pitkä talvi, sitä seurannut lyhyt kesä, ihanan värikäs syksy ja hitaasti ohi lipunut pimeys kääntyi jälleen joulun kautta kohti valoisampaa vuodenaikaa. 2017 meni ohi hujauksessa, kuten vuosilla on tapana mennä.

Monet aloittavat uuden vuoden puhtaalta pöydältä: jotkut tipattomana, osa vegaanisena, monet milloin mitäkin lupauksia tehden. Minä kehotan: älä lupaa mitään, kenellekään.

Uudenvuoden lupauksissa on huono kaiku, ne ovat usein kuin luotuja epäonnistumaan. Uusi elämänasenne, uusi ruokavalio, uusi harrastus, uusi ennätys. Miksi mikään näistä tavoitteista olisi parempi ja toimivampi juuri vuoden alusta lähtien? Miksen voisi pudottaa painoa keskellä pimeintä marraskuuta? Miksei rahaa voisi opetella säästämään joululahjaostoksia tehdessä?

Uskallan väittää, että  ihmiset lupaavat  uuden vuoden kynnyksellä jotakin, mitä ideaali minä edustaa; oli kyse sitten terveellisemmästä ruokavaliosta, sosiaalisemmasta elämästä, vuorokauden tuntien jakamisesta paremmin työn ja läheisten kesken, tai mistä tahansa, joka tekisi meistä omassa mielessämme parempia ihmisiä. Kuntokeskusten cardio-tunneille on pitkät jonot tammikuussa, mutta jo maaliskuussa on hiljaista. Miksi? Siksi, että ne, jotka tammikuussa aloittavat, eivät joko olekaan oikeasti kiinnostuneita jumppaamaan tai ovat aloittaneet niin kovalla tahdilla, että potentiaalinenkin into on tapettu alkurähinällä ennen aikojaan. Kuinka moni meistä voi sanoa, että kaikki uudenvuoden lupaukset ovat aina pitäneet? Kuinka moni meistä on luvannut vuodesta toiseen samaa asiaa, voimatta ikinä vuoden loppuessa sanoa, että tämä lupaus muuten piti? Monet meistä eivät edes muista mitä ovat luvanneet vuoden alussa.

Tarkoitukseni ei ole kehottaa makaamaan sängyn pohjalla ja olla pohtimatta tulevaa. Tarkoitukseni on kehottaa kuuntelemaan itseään, ja tehdä heti tammikuun alusta asti niitä juttuja mistä piti jo viime vuonnakin,  ja antaa itselle se mielenrauha, että se on ihan ok jatkaa elämää ihan sellaisenaan, jos kaikki on hyvin. Ja jos taas jokin kaipaa muutosta, miniaskeleet ovat paljon parempia kuin suuri loikka tuntemattomaan.

Lupausvapaata tulevaa vuotta 2018 kaikille!

/Riikka

Ps. tässä mun vuoden 2017 kuvat hyvin tiukkaan ahdettuna koosteena.

Materialismin ja minimalismin välissä – mikä on sopivasti?

Iltaa.
Nyt on korkea aika jakaa nämä lokakuussa kuvatut kuvat, joissa syksyn väriloisto on vielä parhaimmillaan. Ilma on ollut nyt marraskuussakin vielä monena päivänä erityisen kaunis(ei tänään), mutta lehdet alkavat olla lopullisesti poissa pelistä.

lokakuu09

Olen miettinyt viime aikoina paljon tavaraa ja sen merkitystä elämässäni. Sitä mitä materiaali minulle merkitsee ja mitä se minulle tekee. Ensin meinasin taiteellisesti verrata näiden kuvien vaahteranlehtimerta omiin materialistisiin houkutuksiini, mutta enpäs sitten vertaakaan. Puiden lehdillä kun on ihan oikea tehtävä ja tarkoitus tässä maailmassa, samoin niiden tippumisella. Oma materialismini taas liittyy sellaisiin käsitteisiin kuin turhamaisuus ja pinnallisuus. Molemmilla sanoilla aika ikävä kaiku. Materialismissa ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, kuten noilla puilla lehtineen. Siinä on kyse houkutuksille altistumisesta, tavaramaniasta, ylipäätään siitä, että jokin tavara tuottaa hetkellistä mielihyvää.

lokakuu10

Minussa asuu sekä materialisti että (pieni) minimalisti: toisaalta takaraivossani on koko ajan kytevä ajatus siitä, että tavaraa ei saisi olla liikaa ja kaikkia ostoksia pitäisi punnita huolella. Kammoksun sellaista omaisuutta, minkä olemassaolon olen unohtanut tai mikä nököttää jossakin kaapissa tyhjänpanttina. Ahdistaa, jos ostan epähuomiossa jonkin tavaran, joka minulla itse asiassa jo on. Siis jo se ärsyttää, jos ostan uuden valkopippurin, vaikka sellainen itse asiassa maustekappista jo löytyi. Pääasiassa olenkin aika tietoinen kotimme tavaroista, eli siitä, mitä minulla on ja missä nuo tavarat sijaitsevat. Kierrätän itselleni turhaksi jääneet tavarat herkästi eteenpäin, mutta toisaalta pyrin siihen, ettei hutiostoksia ylipäätään syntyisi. Rapatessa roiskuu, eli tottakai niitä vahinkoja silti välillä tulee.

lokakuu07

Toinen puoleni taas saa suurta mielihyvää uusista tavaroista: loppujen lopuksi rakastan materiaa, sitä isoa röykkiötä joululahjoja.  Ostointoni menee sykleissä: ensin innostun vaatteista ja himoitsen tiettyjä vaatekappaleita, kuten kenkiä, huiveja, juoksutrikoita ja mitä ikinä. Yhden aallonharjan laskeuduttua kiinnostus siirtyy kosmetiikkaan. Kuolaan punasävyjen, seerumien, kynsilakkojen ja tuoksusaippuoiden perään. Jos oikein innostun, haluaisin ostaa  tietyn kosmetiikkasarjan koko kavalkadin. En toki osta. Mutta ostaisin, jos olisi rahaa. Jossain vaiheessa kiinnostus siirtyy kohti sisustusta ja kaikkea kotiin liittyvää. Verhot, tyynyt, nojatuolit, tuoksukynttilät, pöytätabletit, uusi astiasarja… Sitten on tietysti kaikki ihanat paperitarvikkeet, joihin minulla on erityisen kummallinen suhde. Kirjat. Sarjat. Pesuaineet. Monet tavarahaaveista toki jäävät vain haaveeksi ja hyvä niin. Pakko se silti on myöntää: olen aika materialistinen ihminen.

lokakuu06

Joskus ostin paljon ajattelemattomammin, nykyään jo harkitsen. Koen siis jossain määrin kehittyneeni kuluttajana. Itse asiassa jopa välttelen kauppoja yhä useammin: poissa silmistä, poissa mielestä. Verkkokaupat ovat  usein (väsyneenä) petollisia, vaikka tietyissä jutuissa pidän edelleen kivijalkaputiikeista enemmän. Toisaalta, verkkokaupoissa on se hyvä puoli, että ostoskoriin voi kerätä hulluna tavaraa, ja sitten lopulta poimia joukosta muutaman suosikin ja palauttaa loput tavaroista rekkiin.

lokakuu02

En ole se ihminen, joka rohmuaa kotinsa kaikki nurkat täyteen purkkia ja nyssykkää – pikemminkin mitä vähemmän näkyvillä olevaa tavaraa, sen parempi. Ja se tavara mitä on, haluan pitää siististi järjestyksessä (totuus on välillä toinen, heh). Tavarahulluuteni on siis jossain määrin hallittua, mutta totta puhuakseni sitä hallitsee se, milloin rahapussin pohja alkaa pilkottaa. Olen joskus miettinyt, että kuinka vaikeaa olisi olla lottovoittaja, kun voisi yhtäkkiä ostaa mitä vaan.

Koska minussa on sekä vahva materialistinen puoli että myös se, joka ei haluaisi kotiinsa yhtään turhaa tavaraa, herättää näiden kahden piirteen yhteensovittaminen joskus ristiriitoja. Mikä olisi sopivasti, missä menee kultainen keskiväylä?

Olen yrittänyt hallita kulutusta esimerkiksi sillä, että tietyt vaatekappaleet ostan mahdollisimman laadukkaina, mutta kaikkiin vaatteisiin ei tämäkään filosofia istu: koska kaikkeen kyllästyy, on laadukkaasta vaatteestakin iloa vain rajallisesti, vaikka vaate olisi ikuinen. Ihminen vaan kaipaa vaihtelua, ja siksi laadukkaiden juttujen ostaminen kannattaa vain tiettyjen juttujen kohdalla. En voi sanoa, ettenkö ajattelisi laatua lähes kaikkien tavaroiden kohdalla vähän, mutta monissa jutuissa siitä voi tinkiä. Toisaalta jo se, että ylipäätään miettii omia kulutustottumuksiaan, on jo askel oikeaan suuntaan.

Mietin tässä hetken, että mikä nyt sitten oli tämän kirjoituksen pointti. Kai se, että välillä se oma turhamaisuus ärsyttää, välillä sitten taas tajuaa, että vaikka elämässä on todellakin paljon tärkeämpiäkin juttuja, tarjoaa nämä tavarat niitä arjen pieniä iloja. Onko se sitten kuitenkaan niin paha olla vähän materialisti?

/Riikka

Takki: Vila
Panta: Lindex
Kengät: Tamaris

lokakuu05

Kuvat: Linda Piiparinen