Aihearkisto: Musiikki

Vuoden kuunnelluimmat biisit 2016

Oletteko huomanneet Spofityn mainoskamppiksen, jossa käytettiin käyttäjädataa hyväksi aika hauskalla tavalla?

Spotifylle pitää kyllä antaa pienet kumarrukset asiakkaiden tyytyväisenä pitämisestä. Olikohan se vuosi sitten, kun Suomessakin joka käyttäjälle alkoi muodostua viikottain vaihtuvia viikon suositellut-soittolistoja sekä paljon muita räätälöityjä soittolistoja?

En tiedä miten te muut, mutta itse en ole ainakaan se, joka jaksaisi tehdä oikeastaan mitään löytääkseen uutta musiikkia. Laitan aina soimaan niitä samoja tuttuja ja takuuvarmoja biisejä sen sijaan, että alkaisin kaivamaan uusia, ehkä parempia tilalle. Spotify on kuitenkin mahdollistanut sen, että tällainen laiskakin kuuntelija voi löytää uutta kuunneltavaa laittamatta tikkua ristiin. Ja olenkin kuunnellut vuonna 2016 monia uusia artisteja ja kokoonpanoja. Olen löytänyt eri ehdotusten kautta uusia yhtyeitä tai bogannut niitä, jotka olen unohtanut kokonaan.

Tuo mainio  palvelu listasi myös vuoden 2016 kuunnelluimmat biisit, joita oli listalla moniakymmeniä, mutta joista keräsin tähän vain muutamia suosikkeja. Tässä siis TOP-biisejä vuosimallia 2016 satunnaisessa järjestyksessä!

1. Justin Timberlake – Mirrors. Mitä olisikaan elämä ilman poikabändifanituksen jäänteitä?

2. The Verve – Sonnet. Tätä jo 90-luvulta lähtien…

3. BOY – We were here. Maikkari tykitti alkuvuodesta mainostaan, jossa tämä biisi soi. Mainos onneksi päättyi, mutta tämä biisi jäi elämään koko vuodeksi.

4. Röyksopp – Girl with the robot. Tämäkin kestosuosikki vuosien takaa, roikkuu soittolistojen kärjessä aina vaan

5. Emeli Sande – Heaven. Yksi ehdottomasti parhaista naisartisteista.

6. Marina and the Diamonds – Froot. Marinan ja kumppanit bongasin Varsovassa, kun kokoonpano toimi Coldplayn lämppärinä joskus vuonna 2011. Ihastuin heti, todennäköisesti paras lämppäri ikinä!

7. David Garrett, Royal Philharmonic orchestra – Dangerous. Mulla menee kylmät väreet kun kuulen tämän. Moninkertaisesti parempi versio kuin alkuperäinen.

8. Evelina f. Mikael Gabriel – Honey. Tämä soi jatkuvasti alkuvuodesta kun aloin seurustella R:n kanssa ja mietittiin mikä voisi olla meidän biisi. ;) Tämä sitten ikään kuin jäi sellaiseksi, koska soi aina radiossa.

Tunsin itseni vanhaksi, kun oli pakko tarkistaa netistä, mitä graindaaminen, raidaaminen ja flexaaminen tarkoittaa (viimeksi mainittu ilmeisesti myös jotain muuta kuin mitä Urbaani Sanakirja ilmoittaa).

9. First Aid Kit – The Lion’s Roar. Mun folk-suosikki <3

10. The Cardigans – Please Sister. Ja toinen ruotsalaissuosikki. Nyt ja aina.

Bonusbiisinä Matt Terryn ja Nicole Scherzingerin tulkinta Purple Rainista. Okei, you can’t beat Prince, mutta mä pidin tästäkin niin kovin, että video lukeutui takuulla Youtuben katselluimpien joukkoon.

Svengaavaa viikkoa toivotellen,

/Riikka

Parasta ennen

Rakastan 90-luvun musiikkia. Rakastin sitä jo silloin, kun asiasta puhuminen oli vielä vähän noloa, eli silloin kun ysärimusiikki ei ollut vielä muodissa.

En juuri käy nykyään yökerhoissa, mutta jos kävisin, olisin intsinä lähinnä siitä kaikesta ysärimusiikista, jota baareissa nykyään soitetaan. Tai enhän mä tiedä soitetaanko, kun en käy, kuvittelen vain. Tai sitten sekin villitys on jo ohi.

Vaikka radion kuunteleminen on nykyään lähinnä kanavalta toiselle surffailua ja edes sen yhden hyvän biisin metsästystä, voi onneksi luottaa Retroperjantaihin ja Yle X:n Parasta ennen! -iltoihin. Radio Novan ysäri-illassa kuulee takuulla Pandoraa ja DJ Boboa, kun taas Yle X soittaa myös valtavirrasta poikkeavaa settiä.

Oma ysärilistani on luonnollisesti paras, mitä maasta löytyy. Tätä kuuntelen usein: kotona, junamatkalla, lenkillä ja missä tahansa missä tekee mieli retroilla. Extrasuperhypermageeta retroperjantaita itse kullekin!

/Riikka

spotify:user:rimami:TheBeatAndWorstOf90’s

Yle X:n Parasta ennen! perjantaisin klo 20–22

Radio Novan retroperjantai klo 19–23

Soittolista juoksulenkille

Ihme on tapahtunut: olen viimeisen kuukauden aikana käynyt säännöllisesti juoksulenkillä. Kuten tästä blogistakin ehkä monelle on käynyt ilmi, en ole todellakaan mikään aktiiviurheilija, pikemminkin hyötyliikkuja. Olen vuosikausia pyrkinyt ylläpitämään edes jonkinlaista peruskuntoa sillä, että todellakin kävelen ja pyöräilen joka paikkaan. Saloon muuttaminen, välimatkojen pidentyminen ja sitä myötä autolla kulkeminen on johtanut kuitenkin siihen, että hyötyliikunta on vähentynyt. Ei täysin, mutta kuitenkin. Olen huono sitoutumaan mihinkään lajiin, jota pitäisi harrastaa tiettyyn aikaan tiettynä päivänä. Siksi juoksu on laji, jota jaksan harrastaa.  Jaksan, jos on a) lenkkiseuraa tai b) musiikkia.

Jos siis lähden yksin juoksemaan, on juoksumusiikki pakollinen. Vielä on ratkaisematta, mikä olisi kätevin tapa kantaa musiikki mukana, puhelin kun hölskyy inhottavasti taskussa. Jos joku on ratkaissut ongelman jollakin näppärällä tavalla, niin laittakaa ihmeessä vinkkiä kommenttikenttään.

lenkki02

Tässä juoksulista, jonka kokosin syksyn varalle: kunnolla ysäriä, vähän uudehkoja biisejä sekä kaikenlaista siltä väliltä. Juostessa kuuntelen monia sellaisia biisejä, joita en ihan ensimmäiseksi kotona laittaisi soimaan (paitsi ysäriä). Se musiikissa onkin niin hienoa: kaikelle on oma aikansa ja paikkansa. Toivottavasti tämä lista piristää jonkun toisenkin lenkkihetkiä! :)

spotify:user:rimami:playlist:1OlZMWoCN8HfofJP3vEPFK

Throwback: vuonna 1999

Tittiditii! Millenium ja vuosituhannen loppu häämötti edessä 17 vuotta sitten. On jälleen kerran aika muistella vanhoja.

Vuosi 1999 oli monessa suhteessa merkityksellinen. Päätin peruskoulun, siirryin lukioon, tein ensimmäisen kunnollisen ulkomaanreissuni. Ainakin jonkin mittapuun mukaan elämä alkoi kunnolla.

Alkuvuosi kului vielä peruskoulussa oppivelvollisuuden viimeisiä kursseja suorittaen. Kun kevät ja kesäloma koitti, lähdin kielikurssille englantilaiseen rannikkokaupunkiin. Kolmen viikon irtiotto kotioloista alkoi pikavisiitillä Pariisissa ja jatkui muutaman päivän kuluttua Brightonissa.

Ulkomaat olivat näyttäytyneet minulle tähän hetkeen asti kiillotettuna paratiisina: kuvittelin, että ulkomailla on jotain todella paljon ihmeellisempää kuin Suomessa. Muistan vieläkin pettymyksen katkeran maun, kun pääsimme perille kapisen pariisilaishotellin huoneeseen. Kadut olivat likaisia, ruoka ihan tavallista eikä kaikki ollutkaan kuin Disneyn sadusta. Suurin kauhun hetki koitti kuitenkin vasta ensimmäisenä iltana Brightonissa, kun pääsimme isäntäperheen luokse. Perheen äiti otti meidät vastaan sätkä huulessa tupakkapilven keskellä, kokolattiamattojen kyllästämässä, törkyisessä asunnossa. Hirvitti.

Loppujen lopuksi kielikurssi oli kuitenkin oikein onnistunut ja täynnä kivoja muistoja. Kävin elämäni ensimmäisen (ja ainakin tähän asti ainoan) kerran Lontoossa, ihastuin erääseen kielikurssilla olleeseen poikaan (ei sillä että olisin uskaltanut tehdä asialle mitään), ja kirmasin tyttöjen kanssa pikkukivien täyttämällä rannalla iltamyöhään, kaikista varoituksista piittaamatta.

1999

Syksyn koittaessa aloitin lukion Loimaalla ja koulunkäyntikin oli pitkästä aikaa hauskaa, vaikkei ehkä kovin menestyksekästä. Syksy toi mukanaan ensimmäisen seurustelusuhteen, viikonloput Lallintalolla ja Goldencapin päärynäsiiderin (yök). Lalliksella kierrettiin kehää tanssilattialla, eikä kukaan valittanut, vaikka Daruden Sandstorm soi repeatilla. Daruden lisäksi autossa ja mankoissa soi Freestyler, Bad Touch ja Baby One More Time.

Vaikka tämä taitaa mennä seuraavan vuoden puolelle, on pakko nostaa yksi aikakauden parhaista biiseistä. En tiedä mahtoiko Sonique jäädä parin hitin ihmeeksi, mutta tämä on timanttia.

Niin, ja alkoihan vuosituhannen viimeisenä vuonna myös Salkkarit! Seurasin sarjaa silmä tarkkana pari ensimmäistä vuotta, lähinnä koska Saku oli niiiiiiin ihana.

Kaveripiirikin heitti vuosituhannen vaihteessa volttia suuntaan jos toiseen. Uusia tuli, vanhoja jäi, pitkälti myös lukioon siirtymisen takia. Luulen, että ne, joiden kanssa aloitin vuoden 1999, eivät olleet messissä enää seuraavana vuonna, ainakaan kovin tiiviisti.

Vuosi päättyi jossakin Loimaan suunnalla olevissa, epäilemättä hauskoissa bileissä, joiden jälkeen räjäyteltiin raketteja Loimaan torilla. Tai siis muut räjäyttelivät, minä vain katselin. En itse asiassa muista vuosituhannen vaihteesta mitään erityistä, mutta sen muistan, että vuosi 1999 oli edeltäjiään selvästi hauskempi ja iloisempi. Epävarma teini-ikä otti sykäyksen kohti itsenäisempää, itsevarmempaa ja iloisempaa elämää.

/Riikka

Throwback: vuonna 1998

Hypätään tänään vuoteen 1998, josta siitäkin on muuten jo 18 vuotta aikaa.  Voihan huokaus. Siis kahdeksanT-O-I-S-T-A vuotta. Olin tuolloin 14-vuotias tyttö. En ollut vieläkään puhjennut kukkaan.  Olin edelleen niin vaivaantunut ja ujo, että ulkoinen olemus puhui puolestaan.

Ja en, en ole laittamassa tänne kuvaa 14-vuotiaasta itsestäni. 8. luokan luokkakuvassa näytän nimittäin siltä, että olisin juuri lyönyt hanskat tiskiin elämän suhteen. Tai käynyt viisi minuuttia sitten oksentamassa. Jossain määrin vuosi 1998 taisikin kulua vahvassa epätoivossa. Sumussa.

Teini-ikäiset tytöt ovat kyllä hassu asia. Kaikki se epävarmuus, itsensä inhoaminen, ihailemiensa ihmisten mielistely, tyhmille asioille kikattaminen ja jatkuva ylianalysoiminen vie kyllä mehut kenestä tahansa. Noh, naisilla se ylianalysointi toki jatkuu hamaan loppuun asti.  Ja kai se tuomiollinen teini-ikä on vain pakko käydä läpi. Näin jälkikäteen voin onnitella itseäni, etten hairahtanut tekemään mitään ihan älyttömyyksiä, kuten potkimaan mummoja tai aloittamaan tupakoimista. Toisaalta, en ollut ikinä se rohkea teini, joka olisi uskaltanut puolustaa kiusattuja tai vastustaa vääryyttä.

Mutta siirrytään syvällisistä asioista pinnallisiin! Mainitsin jo vuoden 1997  Throwbackissa Titanicin, joka itse asiassa tuli Suomen elokuvateattereihin vasta 1998. Ja tämän elokuvan kävin tosiaan katsomassa elokuvateatterissa  jopa kahdesti. Samana vuonna elokuvateattereihin putkahti myös Armageddon, joka oli ihana lähinnä Ben Affleckin takia.

Vuodelta 1998 muistan erityisesti Demi-lehden, Spice Girlsien hajoamisen ja Radiomafian Leilan ja Annukan. Vapaa-ajasta 90% kului sarjojen, leffojen tai musiikin kuuntelun parissa, uskoisin. Siinä samassa vuodatin paperille epäilemättä todella hienoja ajatuksia ja elämänviisauksia.

Vuonna 1998 tehtiin paljon oikeasti hyvää musiikkia, jota en tosin vielä tuolloin osannut arvostaa. Vasta muutamaa vuotta myöhemmin soitin levyt puhki Beastie Boysia, Massive Attackia, The Cardigansia, Manic Street Preachersia ja The Verveä.

Vuonna 1998 sen sijaan kuuntelin E-typeä, S.O.A.P.:ia  ja Ace of Basea. Eikö olekin hauskaa, että melkein kaikki 90-luvun populaarikulttuurin biisit olivat joko jumputijumputi tai sitten letkeän notkealla poika-/tyttöbändibiitillä varustettuja poppibiisejä? Vuonna 1998 yksi ehdottomasti parhaista biiseistä oli mielestäni Waldo’s Peoplen You Drive me crazy. Vitsit tätä kuunneltiin, tanssittiin ja hoilattiin satoja ellei tuhansia kertoja. Joskus oli siis myös kivaa, vaikka pääasiassa varsin ankeaa.

Tuolloin pinnalla olivat myös klassista musiikkia sivuavat Enigma ja Era, joiden kuuntelu oli jopa teini-ikäiselle aivan normaalia. Mahtui tuolle vuodelle myös maailman ärsyttävin lällätys, Emilian Big Big World.

Ja hei! Vuonna 1998 markkinoille ja varsinkin omaan kaveripiiriini eksyivät myös ensimmäiset kännykät, erityisesti 5110 vaihtokuorineen.  Silloin pelattiin matopeliä tai lähetettiin kiertoviestejä, joihin oli muodostettu joku hassunhauska kuvio kirjaimista ja numeroista. Itse en omistanut vielä 1998 kännykkää. Ei ollut Radiolinjan liittymää eikä monta markkaa maksavia tekstiviestejä. Miettikää: jokaisesta tekstiviestistä todella maksettiin aina erikseen. Silloin kaikki oleellinen mahtui siihen 160 merkkiin.

Aurinkoa kohti, sillä pikkuhiljaa myös oma elämä alkoi kirkastua vuosituhannen viimeisen vuoden saapuessa. Ensi kertaan ja vuoteen 1999,

/Riikka