Aihearkisto: Matkat

Levillä

Terve!

Jestas, vihdoin sain kahlattua kaiken videomateriaalin Levin reissulta ja editoitua sen videoksi asti.

Talviloma on tosiaan taputeltu, töihinkin palattu kevyen horroksen kera ja huomenna onkin taas jo viikonloppu!

Hiihtoladulla

Lomalla oli kivaa, tosin tuo laskettelu ei ole edelleenkään ihan mun ykköslaji. Tehtiin me Levillä paljon muutakin: hiihdettiin murtsikkaa (minä jopa  parikymmentä kilometriä), Käytiin moottorikelkkailemassa (ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni kelkkaa, noin kolmen minuutin ajan), käytiin ajamassa ice cartingia, syötiin ja juotiin hyvin. Työt unohtuivat totaalisesti, mikä lomailussa on tietysti erittäin oleellista.

Hiihtämässä

Lautailemassa

Levillä

Moottorikelkkailu

Sammuntupa

Videolla välittyy valitettavasti vain osa meidän tekemisestä, koska GoPro ei kulkenut ihan joka paikassa mukana. Ylivoimaisesti suurin osa videosta on muuten toisen R:n kuvaamaa, hänellä oli toi videosysteemi kypärässä päässä. Eipä siinä mun laskemisessa paljon näkemistä olisi ollutkaan, paitsi ehkä viihdearvo. ;D

Kuullaan pian, kirjoittelen lisää kuulumisia lähipäivinä!

/Riikka

Levillä02

Miksi en rakasta matkustamista

Saan usein epäuskoisia katseita jos kerron, etten oikeastaan pidä erityisesti matkustamisesta. Matkustaminen on monelle inspiraation lähde, unelma, ja se asia, johon säästetään rahaa ja mitä odotetaan vuodesta toiseen kaikkein kiihkeimmin. Minä taas matkustan vain satunnaisesti, enkä oikeastaan ikinä säästää reissaamista varten.

crete01

Älkää ymmärtäkö väärin – en minä matkustamista inhoa. Mutta en janoa matkustamista enkä matkustaminen eri maailman kolkkiin kuulu suurimpiin haaveisiini. Säästän rahat mielummin muihin asioihin, ja lähden reissuun vain, jos se pienellä vaivannäöllä on mahdollista.

Miksi?

Eksyminen. Ensinnäkin, matkustaessa todennäköisyys eksymiseen kasvaa noin sadalla prosentilla. Ja minulle, joka voi eksyä jo suurinpiirtein kotikylän raitilla, on tämä ongelma. Tiedän – aina voi kysyä neuvoa, kartat on keksitty ja ikinä ei eksy niin pahasti, että se kävisi kohtaloksi. Mutta ajatus siitä, että käytän lomani suunnistaessa, on inhottava.

Lentokentät (+ ”Are we there yet?”) Kansainvälinen ilmapiiri ja vapauden tunne? Juu ei. Lentokentillä odotellaan, maksetaan liian kalliista oluesta ja odotellaan vielä vähän lisää. Sen jälkeen päästään lentokoneeseen, jossa ilma ei vaihdu ja saadaan ostaa lisää kalliita juomia. En pelkää lentämistä enkä terrori-iskuja, mutta lentäminen on maailman tylsintä puuhaa. Minulla on pitkät jalat, ja ahtaassa tilassa istuminen tuntuu nälkävuodelta. Usein itse matkustamiseen kuluu vähintään puolikas päivä, kun pitää siirtyä lentokentälle ja toisessa päässä lentokentältä kohteeseen. Se vain on yksinkertaisesti tylsää. Ja tappaa aineenvaihdunnan.

Kieli. Kuten kaikki muutkin suomalaiset, haluaisin puhua virheetöntä vierasta kieltä, jos lähden sitä puhumaan. Toki puhun englantia, ja hädän tullen välttävää ruotsia ja alkeellista saksaakin, mutta vaivaannuttavaa se on. No eihän sen pitäisi olla niin vakavaa. Mutta tilanne, jossa olen eksyksissä, vieraassa paikassa, ja joudun vielä puhumaan kieltä, jota en täysin hallitse (tai vaihtoehtoisesti ymmärrä), on ahdistava.

Vaikken koekaan vieraan kielen puhumista matkustamisessa pahimpana asiana, on sillä silti vaikutuksensa, koska matkustan Suomen sisällä hyvin mielelläni. Esimerkiksi roadtripit tai vaikkapa viime kevään reissu Pohjois-Suomeen oli vallan hauska. Tuttu ja turvallinen kieli ja kulttuuri lisäävät matkustusmukavuutta.

turku_lokakuu

Keskinkertaisuus. Tässä tulee ehkä suurin syy, mikä on vuosien saatossa latistanut matkustusviettiäni: ei ulkomailla yleensä ole niin ihmeellistä.

Okei, nyt pieni tarkennus: en ole ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella, joten joo, on varmasti tuhansia paikkoja missä on takuulla erilaista, ihmeellistä, ainutlaatuista. Haluaisin vielä joskus käydä Euroopan ulkopuolella, ja tällä hetkellä se jopa houkuttaa matkustusvaihtoehdoista eniten, koska juuri Euroopan sisällä on sellainen fiilis, ettei ole enää mitään nähtävää (vaikka tietysti on). Tämä on kuitenkin pitkälti budjettikysymys: haluanko säästää rahaa matkaan, joka vaatii selkeästi isomman budjetin?

Alkeellinen talotekniikka, vanhanaikainen sisustus. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavammin haluan matkustaa. Ja sitä enemmän arvostan visuaalisia yksityiskohtia ja siistejä majapaikkoja. Miksi hitossa maksaisin hotellihuoneesta satoja euroja, jos huone ei ole vähintäänkin siisti ja mielellään  jopa sitä arkipäiväistä petiä parempi? Tässäpä suurin haaste: en halua tuhlata huoneeseen, ellei se ole todella hieno, mutta en toisaalta majoittua halpaankaan, koska halpa se vasta kamala onkin. Olen majoittunut paikallisen mittapuun mukaan hienoissa hotelleissa, mutten astunut vielä yhteenkään, josta olisin voinut sanoa, että wow.

turku_lokakuu02

Ihmiset. Suomesta löytyy kaikkien ihanien ihmisten ohella myös tympeitä moukkia ja epäkohteliaita sikoja. Mutta niin löytyy muualtakin. En esimerkiksi sanoisi, että italialaiset ovat ihanan sydämellisiä ihmisiä (varmasti monet sitäkin), sillä minun makuuni he ovat lähinnä kovaäänisiä. Arvostan lopulta niin paljon aitoa suomalaista rehtiyttä, hajuraon pitämistä ja tahdikasta rauhallisuutta, että yhtäkkiset tunteenosoitukset ja kadulla kovaan ääneen puhuminen ärsyttävät pidemmän päälle.

Mukavuudenhalu. Kaikki tiivistyy oikeastaan mukavuudenhaluun, johon taas liittyy kaikki edellä kertomani. En halua olla eksyksissä, puhua kieltä jota en hallitse, olla jouten vieraassa paikassa, majoittua huonokuntoisessa talossa ja sitten lopuksi maksaa tästä kaikesta satoja euroja.

Silti lähden kerta toisensa jälkeen silloin tällöin ulkomaille, ihan samalla tavalla kuin käyn silloin tällöin Hesellä vaikka tiedän, että ranskalaiset ovat kuivia ja kerroshampparista saattaa puuttua majoneesi. Sillä onhan matkustamisessa toki positiivisiakin puolia.

Kreeta14

Mikä matkustamisessa on hienoa? Usein lämpö ja aurinko. Monesti iho alkaa voimaan hyvin matkustaessa lämpöön (kunnes astuu lentokoneeseen). Toisinaan ne erilaiset, uudenlaiset maisemat. Ihminen, jonka kanssa matkustan. Se, että ylipäätään on loma. Historialliset kohteet.

Uskon kaikesta huolimatta, että matkustaminen avartaa ihmistä. Sen vuoksi jokaisen tulisi matkustaa edes vähän elämänsä aikana ja oppia ymmärtämään tätä maailmaa eri perspektiivistä. Onneksi voin sanoa jo matkustaneeni jonkin verran elämässäni, etten vaan vanhuuttani huutele täällä maailman pahuudesta ja Suomen paremmuudesta. Joskus olen jopa pohtinut mahdollisuutta hyväntekeväisyystyöhön jossakin päin maailmaa, jotta voisin sanoa tehneeni edes jotakin hyvää tämän maailman eteen. En kuitenkaan usko, että tulen niin koskaan tekemään, koska mukavuudenhalu ja itsekkyys,  halu sijoittaa rahat eri juttuihin. Ehkä teen oman korteni kekoon siis jollakin toisella tavalla.

Olisi tosi kiva kuulla myös teidän muiden ajatuksia matkustamisesta. Mikä matkustamisessa houkuttaa? Onko jossakin joku muukin joka ei rakasta matkustamista? Tai kenties joku, joka on samantyyppisestä ”fobiasta” huolimatta löytänyt oman tapansa matkustaa?

/Riikka

 

 

Tunnelmia Kreetalta

Terve taas pitkästä aikaa! Blogissa on ollut hiljaista parisen viikkoa, sillä viime viikon lomailimme Kreetalla ja tämän viikon kaikki vapaa-aika on vierähtänyt mm. asuntoasioihin liittyvissä jutuissa ja ystäviä nähdessä; kaikkineen koko viikko on hujahtanut ohi vauhdilla! Nyt kuitenkin tunnelmia lomaviikolta.

Lomailimme siis viime viikon Välimeren viidenneksi suurimmalla saarella, Kreetalla. Lokakuun toinen viikko oli Kreetalla aurinkoinen, tuulinen, levollinen ja oikeastaan juuri sitä mitä tilasimmekin.

Kreeta05

Kreeta14

Kreeta13

Yksi viikon parhaista hetkistä oli vierailu Kreetan länsirannikolla sijaitsevalla Elafonisin saarella ja sen kuvankauniilla aurinkorannalla. Itse saarelle pääsi matalassa vedessä kahlaten – näin ei kuitenkaan välttämättä ole aina, jos vesi on korkeammalla. Toinen persoonallinen seikka tässä rannassa oli vesirajan vaaleanpunainen väri, joka tarun mukaan muistuttaa verilöylystä, joka saarella tehtiin parisataa vuotta sitten. Yksi parhaista jutuista tässä rannassa oli myös sen rauhallisuus – ei donitsien, selfie-keppien, hierontojen tai kultakellojen myyjiä. Vain silminkantamattomiin turkoosia vettä ja hienonhienoa hiekkaa.

Kreeta04

Kreeta09_

Kreeta08_

Samalla reissulla pääsimme tutustumaan myös Kreetan vuoristomaisemiin ja vuoriston mutkitteleviin teihin. Elämys sekin, ja varsinkin taukopaikan maisemat vuorenkielekkeellä olivat sanoinkuvaamattomat!

Kreeta07

Kreeta12

Kreeta06

Lomakohteemme sijaitsi Hania kyljessä, kylässä nimeltä Agii Apostoli. Kohde oli siitä loistava, että siellä ei ollut omaa rantabulevardia ravintoloineen ja krääsäkauppoineen – ei siis myöskään sisäänheittäjiä, kaupustelijoita tai kerjäläisiä. Kylässä oli silti monia ravintoloita eri puolilla kylää, ja söimme itse asiassa joka ilta kylän ravintoloissa. Harvinaista kyllä, mutta yksi parhaista ravintoloista löytyi oman hotellin altaan reunalta, eli hotelliravintolasta! Sydämellinen henkilökunta, hyvät mojitot ja raikkaat salaatit ajoivat meidät kerta toisensa jälkeen saman pöydän ääreen.

Kreeta01

Kreeta02

Loma Kreetalla sisälsi lautaskaupalla hyvää kreikkalaista ruokaa, aurinkotuoleja, lukemista, lukemattomat määrät Mythosta, hitaita kävelyretkiä kaupunkiin ja takaisin, välillä uimistakin. Tämä loma oli suunnitelman mukaisesti hyvin pitkälti rantaloma, joten rentoutumista ja rusketusrajoja saatiin, juuri niin kuin pitikin. Sää Kreetalla on muuten lokakuun puolessa välissä edelleen sopivan aurinkoinen ja lämmin, joten ajankohta ei ollut suinkaan liian myöhäinen rantalomailuun.

Omat suositukseni Kreetalla: Elafonisi, kiertomatka Kreetan vuoristoihin, kävelyretket hiekkarantojen pehmeällä hiekalla, raikkaat salaatit (feta! oliivit! tomaatit!) ja tuorepuristetut raikkaat mehut.  Ja ravintolassa ei kannata ikinä tilata jälkiruokaa, kaupan päälle tulee yleensä rakia, hedelmiä tai jotakin muuta. Jos jälkiruokaa nyt muutenkaan jaksaisi, kreikkalaisannokset ovat yleensä valtavia alkuruokia myöten.

Kiitos Kreetan aurinko, sinun voimallasi jaksan taas pitkän ja pimeän vuodenajan yli.

/Riikka

Kreeta10

Kreeta03

Kreeta11