Aihearkisto: Tyyli

Vaatekaappini

Kun muutin nykyiseen asuntooni, heitin kaikki vaatteeni nopeasti henkareille satunnaisessa järjestyksessä ja loput vaatteista sinne, minne ne sillä hetkellä mahtuivat. En jaksanut – tai vaivautunut – miettimään järjestystä sillä hetkellä sen enempää, vaikka tiesin, että 32 neliön kämpässä sitä todellakin kannattaa miettiä. Ja tiedättehän: kun muuttaa ja ”väliaikaisesti” siirtää tavarat johonkin tiettyyn paikkaan, ovat ne siellä helposti vielä kuukausienkin päästä. Niin kävi tälläkin kertaa.

Viime viikonloppuna päätin lopulta siivota vaatekaappini, eli käytännössä kaksi liukuovellista peilikaapistoa, jotka eteisessäni on. Niihin pitää mahtua kaikki vaatteet takeista kenkiin ja housuista alusvaatteisiin. Sen lisäksi nämä kaapistot ovat toimineet liinavaatevarastona ja siivouskomerona, sillä varsinkaan imurille ei ole mitään muutakaan paikkaa. Näennäisen tilanpuutteen takia osa vaatteista oli ennen siivousta laatikoston lipastoissa ja vaatteet epämääräisessä järjestyksessä. Eli siis mytyssä.

Vedin alkajaisiksi kaikki vaatteet ja muut tavarat kaapeista ulos, ja aloin järjestellä. Pidän suurinta osaa vaatteista henkareilla, joten aloitin niistä. Koska olen lukenut Konmarin, ja poden muutenkin pientä järjestelmällisyysoireyhtymää, laitoin vaatteet tietyille henkareille tietyssä järjestyksessä. Vasemmalle ensin juhlamekot, sitten muut mekot ja hameet, neuleet, kauluspaidat, muut pitkähihaiset ja aivan oikealle lyhythihaiset. Mustat henkarit vasemmalle, valkoiset oikealle.

vaatekaappi02

Helpottavaa on se, että omistan nykyään oikeasti aika vähän vaatteita. Hankkiuduin suuresta osasta eroon jo vuosia sitten. Tästä olkoon  todisteena se, että kaikki vaatteeni todellakin mahtuivat tuohon kuvassa olevan liukuovikaapiston sisään. Rekkiin suurin osa, loput (housut, alusvaatteet, T-paidat, hihattomat, ulkoiluvaatteet, kotivaatteet) toiselle puolelle hyllyille. Jopa osa pyyhkeistä mahtui samaan kaapistoon, mutta lakanat jouduin siirtämään laatikostoon (jonka siivoaminen on muuten seuraavana edessä).

Järjestelmällisyydestä on kyllä aivan aidosti hyötyä (tosin nautin järjestyksestä niin paljon, että tekisin sitä, vaikka sillä ei olisi mikään muu kuin esteettinen funktio). Esimerkiksi se, että kaikki kauluspaidat ovat rekillä vierekkäin, helpottaa arkista elämää yllättävän paljon. Ei tarvitse miettiä yhtä vilkaisua enempää, mikä oma valikoima on. Samalla alitajuntaan syöpyy selvempi kuva oman vaatekaapin todellisesta sisällöstä. Selkeästi järjestellystä vaatekaapista näkee helposti mahdolliset puutteet sekä ylitarjonnan. Jos rekissä siis roikkuu viisi täysin toistaan muistuttavaa paitaa, muistaa ehkä olla ostamatta niitä enää lisää. Tai kuten itselläni: jos siellä ei ole ainuttakaan hyvää neuletakkia, kannattaa sellainen lisätä ostoslistalle.

vaatekaappi

Toinen juttu on sukkalaatikko, jonka järjestys on ihan oma lukunsa. Pidätte minua tämän jälkeen ehkä vähän friikkinä, mutta…

Mulla oli ennen pohjaton laatikollinen sukkia. Parittomia, nuhjaantuneita, osa sellaisia mistä en pitänyt lainkaan, monet unohtuneena kopan pohjalle. On muuten jännä juttu nuo sukat: tietyistä tulee suosikkeja, toisista inhokkeja. Hyljeksintää voi aiheuttaa väri, kuvio, sukan varren pituus tai muu mukavuusseikka: jotkut sukat ovat yksinkertaisesti väärän mallisia. Kuinka usein ehjiä sukkia silti heittää roskiin? Ei ikinä. Oma järjestelmä on kuitenkin pettämätön: laitan sukat sukkalaatikkoon riviin, viimeksi pestyt aina perälle. Jos etummaisena olevat sukat jäävät ottamatta useamman päivän ajan, heitän ne surutta roskiin. Jokin vika niissä silloin selkeästi on: väri, malli tai jokin. Tällä tekniikalla kaikkia sukkia (tai alusvaatteita tai vaikka sukkahousuja) tulee myös käytettyä tasapuolisesti.

Toiseen liukuovikaapistoon laitoin kaikki ulkovaatteet, siivoustavarat, osan laukuista sekä huivit, pipot ja muut talviasusteet. Mahtuivat kaikki kevyesti. Ainoa asia, jolle jouduin etsimään uuden paikan olivat ne liinavaatteet.

Ai että tätä tunnetta, kun tiedän tasan tarkkaan, missä mikäkin vaate on. Järjestelijä sisälläni kiittää, ja yrittää pitää vaatteet jatkossa oikeassa järjestyksessä. Järjestelijä sisälläni myös kuiskaa, että vielä vois ostaa kaikille vaatteille samanlaiset henkarit ja vaihtaa rumanväriset kopat uusiin. Noh, katsotaan…

 vaatekaappi03

LG G4 – Kelpo elämänkumppani

Ajattelin löpistä muutaman sanan uudehkosta puhelimestani. LG:n G4 on ollut hyppysissä nyt nelisen kuukautta, joten uutuudenviehätyksissä sanonut ylisanat eivät puske enää niin helposti läpi, ja toisaalta olen päässyt paremmin sinuiksi uuden ”elämänkumppanin” kanssa. Voin nimittäin myöntää, että puhelin on mulle yksi materialistisen elämäni tärkeimmistä asioista. Vietän puhelin kourassa vähän liiankin paljon aikaa. Toisaalta hoidan paljon myös työasioita puhelimella (jollaista laatua tämäkin laite on), joten on oleellisen tärkeää, että käsissä on laite, joka on ominaisuuksiltaan helppo, toimiva ja mielellään sellainen, joka ajattelee välillä jopa mun puolestani (kuulostaa siis ihanteelliselta puolisolta).

LG2

Takana on muistini mukaan neljä iPhone-vuotta, joten siirtyminen Androidiin kieltämättä hirvitti aluksi. Jos toisenlainen järjestelmä ei sovikaan omaan makuun tai sen käyttäminen tuntuu hankalalta? Toisaalta olin aika kyllästynyt iPhonessa esimerkiksi verrattain huonoon kameraan, joka ei uudemmassakaan mallissa ollut aivan sitä mitä toivoin. LG:n puhelinten kameroista taas olin kuullut pelkkää hyvää. Kamera olikin yksi ehdottomasti suurimmista vaikuttimista lopullisessa päätöksenteossa.

Tästä ei nyt tule millään tasolla teknistä tuotearviota, sillä en osaa siitä teknisestä puolesta edes kirjoittaa. Sanon siis vain omia huomioita, joita puhelinta käyttäessä on tullut vastaan.

No ensinnäkin se kamera. Yksi sana: loistava. Puhelimen kamera on melkein korvannut järkkärin, sillä tällä puhelimella vaan yksinkertaisesti saa todella hyviä kuvia. Ennen ongelmana oli juuri se, että tykkään räpsiä kaikesta kuvia, mutta en jaksa kantaa järkkäriä joka paikassa. Puhelimen kamera taas ei ennen ollut kovinkaan hyvä, ja ainoat edes kohtalaiset kuvat sai otettua todella hyvässä valaistuksessa. Nyt kuvaaminen on todella vaivatonta ja esimerkiksi alla olevat kuvat on otettu ihan automaattiasetuksilla. Peruskameran lisäksi puhelimessa on mahdollisuus myös manuaaliasetuksiin, jossa ISO-arvoa, suljinaikaa jne. voi säätää.

LG_kuvat

En pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä valokuvaajana, mutta aivan susihuonoja kuvia tällä puhelimella ei helposti edes saa. Voidaan siis puhua älypuhelimesta isolla Ä:llä. Havainnollistaakseni kaiken tämän otin itsestäni pari selfietä meikittä. Pieni kynnys laittaa nämä kuvat, mutta ajattelin urhautua, sillä tämä todistaa erinomaisesti paitsi etukameran tarkkuuden myös ”kauneusfiltterin” maagisuuden.

Lg etukamera

Jep. Vasemmalla siis minä – meikittä, väsyneenä ja kalpeana. Oikealla taas minä kaksi sekuntia myöhemmin, ilman sen enempää yhtään mitään voiteita tai meikkejä. Etukameran ”kauneusfiltteri” on kuitenkin täysillä, joten kaikki ikävät piirteet on pyyhitty pois ja näytän kuvassa jotakuinkin siltä kuin toivoisin meikittä näyttäväni :D Sitten kun naamassa oikeasti on meikkiä, niin tämä dollface-filtteri on jo vähän liikaa (alla), sillä iho tosiaan on filtterin kanssa kuin vauvan pylly. Kätevä kuitenkin silloin kun elämä, silmäpussit ja turvotus potkii päähän ja itselleen valehtelu auttaa pääsemään yli pahimmasta kriisistä. :)

selfie3

Tässä julkaisussa käytetyt kuvat – paitsi nuo joissa olen kännykkä kourassa – on otettu puhelimellani. Itse asiassa hyvin monet blogissani näkyvät kuvat on otettu puhelimellani. Toki tuo laite on paljon muutakin kuin kamera, vaikka sen hienous ehkä kiilaakin koko laitteen parhaaksi ominaisuudeksi. Tykkään kovasti myös itse puhelimen ulkonäöstä: nahkakuorista, isosta näytöstä ja pienestä kaarevuudesta, joka takaa sen, että vaikka puhelin tippusi maahan, niin välitöntä tuhoa ei niin helposti synny.

LG1

Puhelimessa on myös liuta fiksuja ominaisuuksia, joilla puhelin neuvoo käyttäjäänsä: se esimerkiksi ehdottaa turhien tiedostojen ja käyttämättä jääneiden sovellusten poistoa. Tai laittaa Spotifyn automaattisesti päälle, kun laitan kuulokkeet laitteeseen kiinni. Myös itsekseen pyörivä kunto-ohjelma, joka laskee päivän aikana otetut askeleet tai poljetut kilometrit, on näppärä. Yhtenä päivänä se tosin laski, että olisin kävellyt 64 kilometriä. Hmph.

iPhonen jälkeen kesti hetken totutella siihen, että puhelimessa ei ole sitä yhtä kaiken kattavaa näppäintä, vaan esimerkiksi näytön aktivointi tapahtuu tuplaklikkaamalla itse näyttöä tai painamalla puhelimen takana olevaa näppäintä. Takana olevan näppäimen yllä ja alla on lisänäppäimet, joilla saa säädettyä esim. äänenvoimakkuutta. Alanäppäimellä saa myös kameran lepotilasta päälle ennätysajassa (en muista kuinka nopeasti). Aluksi puhelimen takana olevaan näppäimeen oli hankala tottua, mutta nyt sitä ei tarvitse enää edes miettiä. Olen pitkälti luopunut näytön tuplaklikkauksesta, koska se ei valitettavasti aina toimi. Toinen juttu, josta olen joutunut luopumaan, on kännykän käyttäminen yhdellä kädellä, koska peukalo ei vaan yllä usein isolla näytöllä tarpeeksi pitkälle asti :D

LG3

Ainut asia, jota olen iPhonesta jäänyt kaipaamaan, on todella simppeli muistio, sillä olen ihminen joka kirjoittaa kaiken muistiin: kauppalistan, to do -listoja, mitä kirjoja pitää muistaa lukea, mitä leffoja katsoa… LG:n versio on aivan liian monipuolinen ja hankala, tai sitten en ole vielä hokannut sen hienoutta.  Toki yksinkertaisen version voisi ladata sovelluksena, mutta puhelimen oma muistio ei ole mieluinen. Pitänee perehtyä siihen oikein ajan kanssa.

Kokonaisuudessaan olen LG:n puhelimeen erittäin tyytyväinen, enkä vaihtaisi takaisin iPhoneen. Epäilen, että puhelimessa on vielä paljon kaikenlaisia ominaisuuksia, joiden hyödyntämistä en ole edes tajunnut käyttää. Kelpo kumppani siis. I think we’re gonna be very happy together. ;)

 

Järjestelijän paljastuksia, osa 2: vaatekaappi

Järjestelijä täällä taas, iltaa! Pääsen kirjoittelemaan jälleen lempiaiheestani, ja tällä kertaa vaatteiden järjestelystä, säilytyksestä, hankkimisesta ja kierrättämisestä. Mulla on itseasiassa pieni pakkomielle tähän vaaterumbaan. Ei niinkään siis ostosten tekoon (okei, välillä siihenkin) vaan siihen järjestelypuoleen.

Vielä puolitoista vuotta sitten omistin vaatekaapin, jossa oli vähän kaikkea:

  • Kourallinen hyviä vaatteita. Sellaisia, joita käytin viikoittain.
  • Kasa mekkoja, joita tulin käyttäneeksi (hyvällä tuurilla) kerran tai kaksi vuodessa.
  • Kulahtaneita T-paitoja kotikäyttöön, siivoukseen, puutarhan hoitoon ja ties mihin ”likaiseen työhön”.
  • Vaatteita, jotka olivat sopivia viisi kiloa sitten.
  • Vaatteita, jotka näyttivät tosi kivalta, mutta jotka jostain syystä eivät päätyneet ikinä päälle.
  • Vaatteita, jotka olivat aikanaan maksaneet tosi paljon, ja jotka halusin säilyttää vaikken niitä enää käyttänytkään.
  • Puseroita, joista puuttui yksi nappi. Neule, joka oli ratkennut kainalosta, mutta oli muuten tosi kiva. Siis rikkinäisiä vaatteita.

Sitten luin Rinna Saramäen Hyvän Mielen Vaatekaapin, josta jo mainitsinkin aiemmassa järjestelyä käsittelevässä postauksessani. Se oli mielestäni aivan hurjan inspiroiva kirja. En oikein malttanut lukea sitä loppuun, sillä halusin niin kovasti aloittaa vaatekaapin sisällön karsimisen.

Mietitäänpäs tarkkaan: meillä kaikilla on varmasti ne suosikkivaatteet, joissa viihdymme kaikista parhaiten. Miksei siis pukeutua sellaisiin vaatteisiin aina? Okei, verkkarit, jotka ehkä moni vaihtaa päälleen aina kotiin päästyään, eivät sovi useimpiin työyhteisöihin, eikä jakkupuvussa voi tepastella ihan joka tilanteessa, vaikka kuinka haluaisi. Mutta ne tilanteet, joita meillä elämässämme on, ansaitsevat kaikki sellaisen vaatekerran, jossa on aidosti kiva olla.

Tilanteita on toki monia, mutta harvemmin arkinen elämä on niin monimuotoista, että siihen tarvitsisi täydellisen garderoopin aina golf-asusta punaisen maton gaalaillallisiin. Ainakin oma elämäni pyörii oikeasti aika pitkälti aivan arkisessa elämässä: töissä, kavereiden kanssa vapaalla, ja suuri osa ajasta myös kotona, koska olen kotihiiri. Siksi esimerkiksi se, että ostin pari vuotta sitten aina uuden mekon milloin mihinkin kissanristiäisiin, oli hyvin lyhytnäköistä. Oikeasti olisin tarvinnut lisää vaatteita arkielämään, jota vietin 95 % ajasta.

Tuon kirjan luettuani tein aika raivopäisen remontin omaan vaatekaappiin. Tuijotin joka ikistä vaatetta silmästä silmään ja mietin, tykkäänkö siitä tarpeeksi. Tuleeko käytettyä vai eikö? Sopiiko omalle kropalle vai ei?  Onko liian kulunut vai onko fiksattavissa pienellä säädöllä? Olen ehkä joskus maininnutkin, mutta jos innostun tekemään jotakin, niin vien koko homman vähän överiksi. Ja niin kävi tässä vaaterumbassakin. Mutta siistiä tuli!

Syksy 2015

Rinnan kirjassa oli paljon asiaa vaateteollisuuden nurjasta puolesta ja siitä, miten paljon vaatteet nykyään kuormittavat maapalloa. Vaikken itse edelleenkään boikotoi mitään vaateketjua aivan erityisesti, pyrin ostamaan vaatteet nykyään niin, ettei kaappiin päätyisi niitä vaatekappaleita, jotka ovat nukkavieruja ja saumoista vääntyneitä kahden pesun jälkeen. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta olen kehittänyt itselleni vähän kalliimman maun,  jotta säästäisin rahaa pitkässä juoksussa. Nykyinen taktiikkani on siis ostaa vähän kalliimpaa ja laadukkaampaa, mutta kokonaisuudessaan vähemmän vaatekappaleita. Kun vaate maksaa enemmän, sen ostamiseenkin kuluttaa enemmän aikaa ja harkintaa.

Toisaalta yksi suurimmista ongelmista on nykyään se, että vaatteet hinnasta ei voi päätellä enää mitään. Kallis voi olla laadultaan huono, ja toisinpäin. Vaatteen käyttöikää ei voi valitettavasti ennustaa, mutta toki materiaaleista voi päätellä jotakin. Hyvän Mielen Vaatekaapissa paneudutaan myös erilaisiin tekstiileihin, mistä olin erityisen iloinen. Kirjasta saa kaiken lisäksi irrotettua taiteltavan muistivihon, jota kannan edelleen kukkarossa mukana. Siihen on lueteltu yleisimpien materiaalien plussat ja miinukset. Kätevää!

riikka

Mitä vaateostoksilleni on sitten tapahtunut käytännössä viimeisen puolentoista vuoden aikana? Olen tehnyt sekä hyviä että huonoja ostoksia. Ensinnäkin sain pakkomielteen suunnitella itselleni nopeasti TÄYDELLINEN vaatekokoelma, josta löytyisi kaikki tarpeellinen. Sorruin (kirjan hyvistä vinkeistä huolimatta!) ajatukseen, että vaatekaapissani tulisi olla tietyt jutut, kuten siisti kynähame. Löysin toki siistin ja aivan hyvälaatuisen kynähameen, mutta käyttökerrat ovat reilun vuoden aikana jääneet yhden käden sormilla laskettaviksi. Vaikka hame on hyvä olla olemassa, on se omaan tyyliini ehkä kuitenkin liian ”hieno”. Oma tyylini kun on jotakin hillityn ja klassisen sekä tyttömäisen tennaritytön välimaastosta.

Ongelma oli siis ehkä siinä, että haluaisin pukeutua myös tyylikkään elegantisti, mutta se ei vaan istu omaan persoonaani. Muutamien hutien ohella olen ostanut liudan todella kivoja vaatteita, ja laittanut kierrätykseen suurimman osan vanhan vaatekaappini sisällöstä.

En halua vihjata, että vaatekaappi tulisi ensin putsata kaikesta vanhasta ja ostaa tilalle toimivia yksilöitä. Tosiasia oli kuitenkin se, että suurin osa vaatekaappini sisällöstä täyttyi sellaisista vaatteista, joita alussa luettelin: vähällä käytöllä olevia, kivoja muttei tyyliin sopivia, liian pieniä, ratkenneita, ja ah, pahimpia kaikista: kulahtaneita KOTIVAATTEITA.

Oikeasti, kuinka usein niitä muodostaan menneitä T-paitoja ja muita ”siivouskuteita” käyttää? Jätin kaappiin kaksi T-paitaa, joista molemmat ovat sellaisia, että niillä kehtaa avata ovenkin, jos tulee yllätysvieraita. Aloin miettiä, että jos kerran vietän ratkaisevan ison osan elämästäni omassa kodissani, eikö siellä voisi myös pukeutua kivasti? Kaapissani on siis edelleen kotivaatteita, mutta ei niin kulahtaneita. Entisajoista poiketen ostan nykyään myös vaatteita, joissa on tarkoituskin olla vain kotona.

Nykyään omistan ehkä noin 40 aktiivikäytössä olevaa vaatekappaletta. Väljä ja puhdas vaatekaappi on ihana asia, ja jos et ole vielä kokeillut, niin suosittelen lämpimästi. Se on ihan totta, että päällepuettavaa löytää paljon helpommin, kun on vähemmän mistä valita.

Teen nykyään myös listaa a) siitä, mitä, millaisia ja minkähintaisia vaatteita ostan (eli paljonko rahaa kuluu esim. kuukaudessa) b) siitä, mitä uusia vaatteita todella tarvitsisin. Tietoinen pohdinta on auttanut ainakin omalla kohdalla. Toki heräteostoksia tulee edelleen joskus tehtyä, eikä vaatteiden ostamisesta tarvitse tehdä rakettitiedettä, mutta suunnittelu on hyvä keino pitää homma hallinnassa.

Ah, mä voisin siis paasata tästä aiheesta vaikka miten pitkään, mutta veikkaan, että sitä ei kukaan jaksaisi lukea loppuun asti. Olisikin hirmuisen kiva kuulla teidän muiden kokemuksia vaatekaappirumbasta. Onko vähempi parempi? Onko laadukkaita vaatteita nykyään vaikea löytää?

Kuvat: Mari H

090915_03

 

Jutellaanpas laukuista

Siitä on useampi vuosi aikaa, kun keräsin yksi kaunis päivä kaikki laukkuni röykkiöksi lattialle, karsin kasasta raa’asti omat suosikit ja heitin loput kirppislaatikkoon. Sittemmin tuostakin karsinnasta on lähtenyt useampi laukku pois, ja nykyään kotoa löytyy enää kahdeksan laukkua: työlaukku, Matkuri, musta ”fiinimpi” käsilaukku, vaalea isompi laukku, värikäs kesälaukku, Marimekon pussukka, pikkuruinen ruskea olkalaukku sekä käsintehty hopeinen laukku. No, olihan sitä jo siinäkin.

Laukkujen kanssa on kuitenkin käynyt vähän samoin kuin kaiken muunkin tavaran kanssa: en kaipaa kuin muutaman hyvän. Laukut tahtovat silti olla vähän ikuisuusprojekti, sillä en ole nuukuuksissani raskinut ostaa vielä kovin montaa laukkua, joihin voisi olla 100% tyytyväinen. Ja tyytyväisyys tarkoittaa siis sitä, että laukku kestää kovassa käytössä pienen ikuisuuden ja sopii mahdollisimman moneen tilanteeseen.

Kuvissa oleva Marimekon olkalaukku on ollut yksi parhaista lahjoista, joita olen ikinä saanut. Se on käytössä joka arkipäivä.

marimekko5

Käytän tätä töissä päivittäin, siis ihan jokaikinen työpäivä. Läppäri oli aluksi vähän nafti mahtumaan siihen suojakuoren kanssa, mutta ajan kanssa se on asettunut tähän laukkuun juuri sopivasti, ja läppäri tuo itseasiassa tälle olkalaukulle sopivasti ryhtiä. Laukku kulkee välillä mukana muuallakin, usein esimerkiksi viikonloppureissuilla, sillä sisään mahtuu aika kiitettävästi tavaraa. Nahka on kestänyt päivittäistä käyttöä loistavasti,  laukkuparkani nimittäin lojuu usein myös lattialla tai kastuu sateen yllättäessä. Ei tunnu missään!

marimekko1 En ole ainakaan tähän päivään mennessä saanut hinkua säästää jotakin luksuslaukkua varten, sillä sijoitan sellaiset rahasummat mielummin muihin juttuihin. Ei sillä, ettenkö usein kuolaisi Pinterestissä Célinen Box-laukkua…   Niin kauan kuin oma hintahaitari laukkujen suhteen pyörii kuitenkin sadoissa eikä tuhansissa euroissa, katselen suosiolla esimerkiksi Marimekon tai Samujin laukkuvalikoimaa. Molemmissa miellyttää yksinkertaisuus ja kauniit värit. Inhoan kaikkia ylimääräisiä rimpsurämpsyttimiä ja glitteriä laukuissa, joten mitä yksinkertaisempi laukku, sitä parempi!

Tavoitteena onkin uudistaa vähän nykyistä kokoelmaa,  sillä usea mun laukuista on käytössä liian harvoin syystä tai toisesta. Esimerkiksi vaalea isompi laukku on kyllä kiva, mutta sen sisältä ei ikinä löydä mitään. Aika iso miinus.  Ne laukut, joihin olen tyytyväinen, ovat tämä Marimekon työlaukku, musta ”juhlalaukku” (sillä on myös tunnearvoa), hopeiseen käsintehtyyn pikkulaukkuun (koska uniikki, käsintehty ja ihana) sekä Marimekon viininpunaiseen nahkapussukkaan, joka toimii sekin melkein aina ja kaikkialla. Ainut isompi puute on sellainen keskikokoinen olkalaukku työlaukun ja pikkulaukkujen välimaastosta. Myös Matkuri on nähnyt jo niin paljon kilometrejä ja ottanut iskua, että se kaipaisi ehkä uudistusta. 

Mitenkäs muilla: enempi kivempi, vai onko jollain muullakin lähtenyt turhat laukut kirppikselle? Olisiko teillä muuten suosituksia laukuista, joiden hinta ei nouse ihan pilviin, mutta jotka ovat kuitenkin yksinkertaisen tyylikkäitä ja laadukkaita?

marimekko7

Kuvat: Katja

Swedish Hasbeens

Tänään on historiallinen päivä. Blogihistorian ekat asukuvat ovat nimittäin julki! ;)

En ole tähän päivään mennessä asukuvia ottanut kertaakaan, mutta ostin tuossa kesällä niin päheät kengät, että päätin täpinöidä niistä myös täällä blogin puolella. Swedish Hasbeens, pure love.

sh10

Olin käännellyt ja väännellyt Swedish Hasbeenseja jo useita kertoja, kun eräs kesäinen päivä poikkesin Televisioon. Siellä ne taas olivat – tällä kertaa alennuksessa. Kiertelin aikani katsellen Telkkarin muuta valikoimaa, mutta katse harhaili jatkuvasti tähän kenkäpariin. Olin aiemmin katsellut samaa mallia mustana ja beigenä, mutta kun sitten kokeilin näitä punaisia yksilöitä, niin kaikki muut värit vaikuttivat sen jälkeen liian valjuilta. 

sh8

Niinpä mä sitten ostin ne. Kirkkaan huutavina ja kaksinkerroin korkeampina kuin kenkäni yleensä. En yleensä osta muuta kuin simppelin neutraaleja värejä, jotka sopivat vähän kaiken kanssa, mutta ajattelin kerrankin repäistä. Sitä paitsi keksin jo kenkiä sovittaessa puoli tusinaa asua, joiden kanssa voin punakenkiäni pitää. Sopii kaiken tarpeeksi yksinkertaisen kanssa! 

sh1

Aluksi vähän pelotti, että miten nämä itselleni epätavallisen korkeat korot kohtelevat tällaista lättämalleihin tottunutta. Kuulkaas, yllättävän hyvin. Olen käyttänyt näitä töissä, juhlissa ja vapaa-ajalla, ja kaikissa tilanteissa on tarvinnut olla jalkojen päällä ainakin osa ajasta. Kenkien vankka ja tarpeeksi leveä korko sekä omaan jalkaan sopiva malli, siinä näiden salaisuus. Toki pitkän päivän jälkeen on ihana palata maan pinnalle ja riisua kengät pois, mutta olen joka tapauksessa vaikuttunut kenkien käyttöystävällisyydestä.

sh9

sh7

sh5

Nyt sitten toivotaan pitkää ja lämmintä elo-syyskuuta, että saan tepastella näiden kanssa vielä mahdollisimman pitkälle syksyyn.

Kuvasin asukuvia muuten herttaisen Katjan kanssa, josta tuli pari viikkoa sitten työkaverini. Olipas yllättävän kivaa puuhaa! Saattaa siis olla, että jotain asukuvia tulee jatkossakin, vaikka pääpaino on jatkossakin tekstipuuhissa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

sh3

sh11