Hullu järjestelijänainen

Siivoaminen ja ennen kaikkea JÄRJESTELY on ollut aina aika iso osa omaa elämääni. Kuulostaa jo lähtökohtaisesti aika hullulta, mutta tämä on täyttä totta. Siivoaminen on mielestäni usein aika kivaa, ja järjestely se vasta kivaa onkin. Olen järjestellyt maallista omaisuuttani ties mihin järjestykseen: kirjat aiheen mukaan, cd-levyt aakkosiin, vaatteet henkarille tummimmasta vaaleimpaan. Lista on loputon. Asiaan liittyy myös monia epäloogisuuksia, sillä kotini ei todellakaan ole aina supersiisti. Koen järjestelemisen joka tapauksessa todella terapeuttisena puuhana, samoin siivoamisen. Siksi se toistuukin kerta toisensa jälkeen ilman sen suurempia ponnisteluja.

konmari

Kun sitten kuulin useammasta suunnasta mielenkiintoista kohinaa KonMarin siivousoppaasta, mielenkiintoni heräsi. Kirja eheyttävästä järjestelystä ja siivouksen voimasta? Kyllä kiitos! Lukaisin kirjan läpi innoissani parissa-kolmessa päivässä. Monet ovat kuvailleet kirjaa suorastaan käänteentekeväksi, mutta omaa elämääni se ei ihan mullistanut sentään, johtuen ehkä juuri siitä, että siivoaminen ja järjestely on minulla ”verissä”. Monia erinomaisia pointteja kirjassa sen sijaan oli, vaikka se monissa kohdin menikin aika överiksi. Välillä kirjasta paistoi läpi japanilainen kulttuuri, jota oli pakko aika ajoin tirskahdella – en esimerkiksi itse tästä eteenpäin(kään) tervehdi kotiani saapuessani sisälle tai kiitä vaatteitani ja laukkujani hyvin sujuneesta yhteistyöstä – sukkien taittelusta puhumattakaan. Kirjan syvempi olemus: se, että tavaranpaljous ei tee meitä onnelliseksi – on mielestäni kuitenkin aivan totta. Kun omistaa vain itselle tärkeää ja olennaista, on kaikin puolin kivempi ja rauhallisempi olo. Lopputuloksena on sellainen koti, jossa on itsellä hyvä ja onnellinen olla.

Järjestely alkoi itselläni jo aivan lapsuudessa. Olin kai aina se hiljainen lapsi, joka tykkäsi touhuta omiaan omassa huoneessaan, ja keksi puuhaa vaikka pyyhekumien järjestelystä. Muistan, miten pikkutyttönä järjestelin oman huoneeni uuteen uskoon useamman kerran vuodessa. Siirtelin huonekaluja omin nokkineni paikasta toiseen. Työnsin hyllyjen ja sängyn alle mattoa, jottei lattia naarmuuntuisi, ja hinasin mööpeleitä paikasta toiseen katsomalla, miltä mikäkin missä näyttäisi. ihme, etten sentään ikinä kaatanut mitään huonekalua päälleni. Tykkäsin puuhastella yksinäni, ottaa kaikki tavarat kirjahyllystä pois ja järjestellä ne hieman eri tavalla. Saman tein vaatteille ja pöytälipaston laatikoille. Itse huonekalut pysyivät vuodesta toiseen samoina, mutta uudelleenjärjestelyllä ne sai näyttämään aina vähän ”uusilta”.

Olin pienenä myös ahkera keräilijä. Ala-asteella keräsin lehtileikkeitä idoleistani (näitä kansioita on lapsuudenkodissa vintit täynnä), ”pikkupapereita” (ainakin 80-luvulla syntyneet tietävät mistä puhun), tarroja ja Kinder-munien yllätyksiä. Aikuisempana siirryin cd-levyihin, elokuviin, kirjoihin, astioihin… Keräily on pysynyt elämässä vuodesta toiseen jossakin muodossa, ja tavoitteena on aina ollut saada keräily johonkin lopputulokseen. Saada se puuttuva osa kirjasarjasta tai yhtä kahvikuppia uupuva astiasto täydennetyksi. Jopa hieman ärsyttävää, koska se puuttuva osa saattaa olla joskus suhteettoman hintainen (mutta pakkohan se on silti saada).

Välillä tulee sellainen olo, että taidan olla vähän erikoinen, oikea hullu järjestelijä-keräilijänainen. Mutta erikoisuus sallittakoon. Ei sitä varsinkaan enää tässä iässä vaivaudu miettimään, onko pöhkö vai ei. Sitä on mitä on.

Olen kuitenkin huomannut, että kerääminen, järjestely ja siivoaminen ovat kasvattaneet ympärilleen usein kehää, jolle ei ole loppua. Toisin sanoen: vaikka kuinka järjestelisi, on koti usein vähän sotkuinen, sillä lopulta tavarat eksyvät omilta paikoiltaan, joukkoon eksyy lisää uutta tavaraa, ja äkkipikaistuksissa ostetut tilpehöörit ovat lopulta vain tiellä.  Vaikka lopulta edessä onkin taas perinpohjainen järjestely ja siivoaminen, jonka jälkeen voi katsella tyytyväisenä ympärilleen, ei kierteelle vain ole loppua. Siksi esimerkiksi huutokaupat ja kirpputorit ovat minulle oikeastaan paikoista pahimpia, sillä siellä jos missä tulee ostaneeksi asioita hetken mielijohteesta. Kyse ei ole rahasta, vaan siitä, että tavaraa kertyy aina vaan enemmän ja enemmän.

kirjahylly

Olen luonteeltani materialisti, ja myönnän sen auliisti. Pidän kauniista tavaroista, ja usein haluan ostaa niitä itselleni. Olen tehnyt kuitenkin viimeisen vuoden-kahden aikana suuren harppauksen eteenpäin luopumalla aikamoisesta kasasta maallista mammonaa kierrätysten, myymisen ja lahjoitusten avulla. Siksi KonMarin kirja olikin itselleni niin ajankohtainen, sillä siinä tavarasta luopuminen on se olennaisin osa siivoamista ja karsimisen kautta asiat loksahtavat kohdilleen.

KonMari ei ole kuitenkaan se kirja, joka sai itseni ajattelemaan keräilijä-järjestelijäluonnettani ja sen negatiivisia puolia syvemmin. Se tapahtui jo reilu vuosi sitten, kun luin Rinna Saramäen Hyvän Mielen Vaatekaapin. Vaikka siinä käsitelläänkin ainoastaan vaatevalikoimaa, on kirjan sanoma saanut miettimään myös muuta omistamaansa tavaraa. Kirjan luettuani olen pienin askelin päässyt kohti sellaista vaatevalikoimaa, jossa ei ole mitään turhaa, pelkästään käytössä olevaa ja itselle sopivaa. Vaatteiden lisäksi olen pistänyt kiertoon suurimman osan dvd-kokoelmastani, lähes kaikki cd-levyni, paljon kirjoja, astioita joille ei ole käyttöä ja varsinkin sellaista pientä tilpehööriä, jota takuulla kerääntyy jokaisen kotiin.

Olen myös huomannut, että mitä enemmän tavaraa karsii, sitä nopeammin huomaa kodistaan nekin asiat, jotka voi edelleen laittaa kiertoon. Kun uhraa tarpeeksi ajatusta kaikelle omistamalleen, alkaa alitajuntaisesti kiinnittää niihin huomiota. Tauluun, josta ei ole oikeastaan ikinä pitänyt. Koruihin, jotka ovat ihan kivoja, mutta eivät päädy ikinä päälle. Kirjoihin, joita ei tule ikinä lukeneeksi. Koristetyynyihin, joilla ei ole mitään virkaa.

Oma haasteeni on viime aikoina ollut pidättäytyä niistä moninaisista ostamisen mieliteoista, joita eteen tulee päivittäin. On hyvä pitää mielessä, että kaikkea ei tarvitse omistaa, joskus voi vain ihailla tavaroita kaupoissa. Siinä säästää paitsi selvää rahaa, myös omia hermojaan huomatessaan, että jätti jonkin turhan tavaran onneksi kauppaan. Tässä minulla on edelleen tekemistä, ja välillä tulee pieniä repsahduksia. Vaatteiden kanssa olen kuitenkin päässyt jo niin pitkälle, että olen oikein ylpeä. Oikein ahdistaa, jos eteen  tulee tilanne, jossa pitäisi ostaa jokin vaate hetken mielijohteesta. Lähtee vaikka reissuun, ja tajuaa että pukeutui kuitenkin liian köykäisesti ja olisi pakko ostaa joku lämmittävä neule, jota ei ehkä lopulta niin montaa kertaa tule käyttäneeksi.  Vaatteista voisin kirjoittaa vaikka miten paljon, mutta taidan säästää niille ihan oman postauksensa.

Meitä ihmisiä on niin moneen lähtöön, että monelle KonMarin radikaali tapa luopua suurimmasta osasta tavaraansa olisi varmasti järkytys. Jos itsellä on kuitenkin ahdistava ja kaaoottinen olo omassa kodissaan, suosittelen kirjan lukemista, samoin Hyvän Mielen Vaatekaapin lukemista. Koska oma projektini on vielä pahasti kesken, niin palaan aiheeseen uudestaan aivan pian. Suurennuslasin alle on nimittäin joutunut jo vaatteiden ohella esimerkiksi kosmetiikkavarasto. Mutta siitä lisää myöhemmin!

4 vastausta artikkeliin ”Hullu järjestelijänainen”

  1. Mä olisin voinut kirjoittaa tämän postauksen itse, olen ihan samanlainen sun kanssa tässä asiassa! Luin myös pari viikkoa sitten Konmarin ja siitä innostuneena rullasin kaikki paitani vetolaatikkoon. :) Vielä on liian aikaista sanoa toimiiko se, mutta ainakin näen helpommin kaikki paitani.

    1. Moi Petra ja kiitos kommentista! :) Hihi, meitä on siis enemmän, jes! Vetolaatikko kuulostaa loistavalta, saattaa olla että sitä itsekin ottaa KonMarilta vielä lisää mallia :D

  2. RAKASTAN järjestelyä: listoja, värien mukaan henkaroimista, pyykkien lajittelua koneeseen ja kuivamaan, vauvan housujen viikkaamista eri kasoihin materiaalin mukaan, lehtileikkeiden mapittamista eri kategorioihin, mapittamista ylipäänsä.. You name it. Pidän itseäni vähän omituisena, kiva etten ole ainoa :D
    Tunnistan myös kaiken maailman pikkutavaran keräilyn lapsuudesta (mulla oli meikkipussi täynnä pikkuvihkoja).
    Kiitos tästä – tunnen itseni aavistuksen normaalimmaksi :)

    1. Moi Laura ja kiitos ihanasta kommentista ja eipä kestä! Tosiaan, meitä taitaa sittenkin olla useampia samanlaisia järjestäjiä :) Toi mapittaminen kuulostaa muuten kans aika tutulta ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.