Jas kamerakaupan valokuvauskurssilla

Heippa kaikki!

Osallistuin viime viikonloppuna Jas kamerakaupan valokuvauskurssille. Kurssi oli suunnattu nimenomaan bloggaajille, ja ideana oli paitsi tutustua Puutorin laidalla sijaitsevaan Jas kamerakauppaan ja sen tarjontaan, saada myös ammattilaisvalokuvaajalta vinkkejä blogikuvaamiseen. Perimmäinen kiitos kurssin järjestymisestä kuuluu Marille, joka aloitti keskustelun tällaisen tapahtuman mahdollisuudesta järjestäjätahojen, eli Jas kamerakaupan, Canonin ja valokuvauskouluttaja Tiina Puputin kanssa. Kiitos siis Mari!

jas_tekniikka04

Jas kamerakauppa oli itselleni ennestään tuntematon, mutta sitäkin kiinnostavampi kauppa, sillä kyseessä ei ole pelkkä kamerakauppa, vaan muun muassa myös kameramuseo. Tästä paikasta löytyy ”tavallisen” kamerakaupan lisäksi myös vintagepuoli, josta löytyy vaikka ja mitä! Uskoisin, että liike on jokaisen kameraharrastan todellinen karkkikauppa. En itse ole hurahtanut kameroihin vielä niin pahasti, että pohtisin retrokameran hankintaa, mutta vanhat ja ajan patinoimat kameralaukut pistivät kyllä heti silmään. Näitähän voisi ostaa omaksi iloksi, vaikka ihan olkalaukuksi. :)

 jas_tekniikka03

Kaupan museopuolella on pääsääntöisesti kameroita, jotka eivät ole kaupan, mutta vintagepuolelta todellakin löytyy yhtä jos toista, ja siellä taas kaikki on kaupan. Kamerat, kirjat ja muut oheistarvikkeet A:sta Ö:hön. Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen poikkeamaan! Varoituksen sana kuitenkin: älä poikkea kiireessä, tässä kaupassa saattaa aika nimittäin vierähtää yllättävän nopeasti. ;)

jas_tekniikka06

jas_tekniikka05

jas_tekniikka02

Jas kamerakaupasta siirryimme pienen tutustumiskierroksen ja aamupalan jälkeen Panimoravintola Kouluun, missä Tiina järjesti meille bloggaajille erilaisia demoja liittyen henkilö- ja esinekuvaukseen. Päivän aikana opin liudan uusia pointteja valokuvauksesta, ja tämän lisäksi monet asiat muistuivat vähitellen mieleen jostakin muistin onkaloista. Niin sitä vain unohtaa, kun ei kuvaa tarpeeksi usein.

Kädestä pitäen opettaminen on minulle valokuvauksessa  todella tarpeellista – valokuvaus kun ei ikinä ole tullut luonnostaan. Vaikka kehitystä on tapahtunut, olen edelleen epävarma paitsi asetusten myös sommittelun suhteen. Tärkein asia olisi kuitenkin vain harjoitella, harjoitella, harjoitella… ja käydä välillä juuri tallaisilla kursseilla herättelemässä omia pinttyneitä tapojaan.

jas_tekniikka08

jas_tekniikka10

Tiinan demojen jälkeen saimme tilaisuuden kokeilla henkilökuvausta pareittain tai ryhmissä. Vaeltelin Koulun käytävillä Marin ja Susannan kanssa etsien sopivia taustoja ja sopivaa valon kulmaa. Itse en tosin juuri uskaltautunut kameran eteen, oli nimittäin vielä normaaliakin hompsuisempi viikonloppuolo.

jas_tekniikka

Onneksi Tiina antoi  erittäin monia, mieleenpainuvia vinkkejä poseeraukseen liittyen. Olen todella huono poseeraamaan kuvissa, siis jos pitäisi sillä tavalla oikein esitellä omaa vaatetustaan. Se vaan on niin epätavallista ja outoa itselle. En osaa ”keikistellä”. Ja haluaisin itsestä mahdollisimman normaalin näköisiä kuvia, en sellaisia joissa näyttää siltä että poseeraan. Ja se ei ole helppoa se.

Mitä tästä kurssista sai irti? Kurssi sai aikaan uudenlaisen kipinän kuvailla yhä enemmän ja testailla eri juttuja. Lisää vaikkapa sitä poseerausta. Valokuvaus on kuitenkin aina läsnä paitsi tässä bloggausharrastuksessa myös omassa työssä. Kurssin jälkeen myös kuume ostaa uusi objektiivi vain yltyi, jaiks… Kavalia paikkoja tällaiset kurssit. :)

Kiitos tuhannesti Tiina, Canonin Valpuri ja koko Jas kamerakaupan väki kurssin järjestämisestä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.