Kohti joulua, osa 11: Parhaat joululaulut

 

Jos ulkona ei näytä joululta, tai jos mieli ei vielä syystä tai toisesta ole löytänyt joulumieltä, saattaa siihen auttaa joulumusiikki.

Mulle joulumusiikki merkitsee hirmuisen paljon jouluna, ne samat joululevyt, joita olen kuunnellut joulusta toiseen. Pienenä paras joululevy oli Arja Korisevan Saa joulu aikaan sen, sittemmin Jari Sillapään Joululevy sekä Celine Dionin These Are Special Times. Viimeksi mainittua pidän ehkä edelleen kaikkien aikojen parhaana joululevynä.

Jouluun kuuluu myös livemusiikki, ja ystäväni kanssa meillä on ollut jo vuosikausia tapana käydä yhdessä joulukonsertissa. Menneinä jouluina esiintyjänä on ollut esimerkiksi Vesku Loiri, Arja Koriseva, Rajaton – ja tänä vuonna Kaija Koo, joka teki hienon joulukonserttikiertueen kirkoissa.

Tähän jouluun kuului myös toinen joulukonsertti, täysin edellisestä poikkeava Raskasta Joulua Helsingissä, joka hieman yllätti tällaisen perinteisiä joululauluja kuuntelevan. Monilla hevilaulajilla on todella monipuolinen ääni, vaikken hevimusiikista itse niin sytykään. Konsertti oli siis yllätyksellisen hyvä, ja sen voi muuten katsoa aatonaattona Neloselta.

Alla mun oma joululistani, josta löytyy kaikki vanhat ja uudet suosikit. Hyvää jouluviikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.