Kun ostan vaatteet(kin) Lidlistä

Tähän on tultu – ostan vaatteetkin jo Lidlistä.

Ajauduin tähän tilanteeseen täysin vahingossa. Aina ennen katsoin ruokaostosten yhteydessä niitä Lidlin keskellä olevia tavaralaareja hyvin epäilevästi. Tiedättekö; niitä, mihin Lidleissä on aina sijoitettu kaikki sadeasuista akkuporakoneisiin. Kaikenlaista krääsää, ajattelin.

Lidl_mekko07

Halikon Prisman viereen avattiin viime vuonna uusi Lidl, paljon edeltäjiään valoisampi ja avarampi. Aloimme tehdä ruokaostokset pääosin siellä, ja pikkuhiljaa ajauduin myös sinne hallin keskiosaan. Ensin löysin alusvaatteet. Alkkarit, sairaan hyviä. Nilkkasukat, oikein kivoja. Tällä viikolla päädyin ostamaan jo mekkojakin.

Lidl_mekko06

Lidlin valikoima on siitä hauska, että ikinä ei oikein voi varmasti tietää mitä löytää. Toisin kuin perinteisissä ruokamarketeissa, Lidlistä saattaa lempituorejuusto olla joskun loppu ja tilalla jotakin vähän samantyyppistä muttei kuitenkaan samaa. Sama juttu vaatteiden kanssa: samaa valikoimaa tuskin on enää seuraavalla kerralla kun astelet kauppaan.

Hintataso on sen verran edullinen, että kun löytää jotakin, jonka tuntee (tai luulee tuntevansa) oikeaksi, se kannattaa ostaa. Sovittamaan Lidlissä eipysty(ainakaan toistaiseksi), mutta palautusoikeus toki on. Edellispäivänä ostinkin surutta kaksi mekkoa ja kaksi toppia, koska tiesin että täyssusiostoksen voi palauttaa ja ensi kerralla mekot on loppu. Toinen mekoista on tämä maksimekko, toinen oli khakinvärinen polvipituinen  mekko. Mekkojen ja toppien yhteissumma huimat 25 euroa.

Lidl_mekko03

Lidlin vaatteiden hintaa ja alkuperää pohtiessa mieleen tulee tietysti, että ketähän tätäkin kolttua tuottaessa on riistetty. Oma vastuullisuuteni vaateteollisuuden epäoikeudenmukaisuutta kohtaan kiteytyy kuitenkin siihen, että olen vähentänyt vaateostosten tekoa viime vuosina huomattavasti: Mukaan ei siis lähde joka viikko (tai edes joka kuukausi) viiden euron (liian) halpoja vaatekappaleita. Toiseksi: Lidlin vaatteet ovat omien tähänastisten kokemusteni kertakäyttökamasta, joka menisi kahden käyttökerran jälkeen roskiin.

Lidl_mekko01

Mitä te löysitte viimeksi Lidlistä? :)

Rentouttavaa sunnuntaita,

/Riikka

4 vastausta artikkeliin ”Kun ostan vaatteet(kin) Lidlistä”

  1. Et sentään vielä shoppaile kaikkia vaatteita Prismasta kuten mä? :D Olisin halunnut tutustua niihin Lidlin urheilu- ja joogavaatteisiin mutta enpäs ehtinyt kun se kamppis oli jo ohi.

    1. Prismaan en oo vielä pahemmin tutustunut ;D Joo, noihin Lidlin kamppiksiin pitää kyllä iskee kätensä heti, erät on yleensä pieniä ja ne menee ihan hetkessä kaikki.

  2. Siis lidlissähän on oikeasti ihan käyttökelpoisia ja näteejä vaatteita! Itsekin olin ennen niitä kohtaan epäileväinen, mutta olen myös jo ostanut alusvaatteita kyseisestä kaupasta ja pari kertaa ihan tosissani hypistellyt jotain mekkojakin :’D

    1. Jep ;) Niin siinä tosiaan salakavalasti käy! Oon tykännyt ihan hurjasti niistä alusvaatteistakin :D :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.