Oma taloudenhallinta – miksi pidän kirjaa menoistani?

Raha – mikä ihana kamala asia. Useimmat meistä haluavat sitä mielummin enemmän kuin vähemmän, ja monet meistä saavat sitä omasta mielestään liian vähän. Rahat ovat tiukilla, yhdestä pitää tinkiä jotta voi ostaa jotakin muuta. Raha ei kai tee onnelliseksi, mutta se mahdollistaa paljon. Ja rahojen loppuminen kyllä tekee onnettomaksi hetkellisesti, tai ainakin ahdistuneeksi: millä nyt elän?

Olen lähes aina suhtautunut rahaan tavallaan kevyesti. En ole ikinä ollut kova säästämään, vaan pikemminkin kuluttanut huoletta sen minkä olen ansainnutkin. Toisaalta en ole ikinä ajautunut elämään velaksi, vaan tiukoissa tilanteissa olen kyennyt venyttämään penniä todella paljon. Olen sitä mieltä, että hyvin helposti se, mikä tulee myös menee, olipa sitten osa-aikatöissä käyvä opiskelija vai työelämässä jo pitkään työskennellyt palkollinen. Ihmisillä on tapana keksiä rahoillensa käyttöä, niin ainakin minulla.

Miksi sitten seuraan nykyään rahan käyttöni, jos kerran suhtaudun siihen kevyesti? Yksi syy on puhdas uteliasuus, toinen on se, että toki haluan maksimoida tienaamieni rahojen hyödyn. Rahaa kun kuluu hyvin helposti sinne tänne, mutta kun menoja muutaman kuukauden seuraa, alkaa tehdä havaintoja. Ja nämä havainnot vaikuttavat omaan käyttäytymiseen ostoksia tehdessä. Muutaman kuukauden jälkeen koko hommaan onkin jo koukussa.

Olen itse seurannut omaa rahankulutustani vaihtelevasti viimeiset pari-kolme viime  vuotta. Välillä tarkemmin, välillä suurpiirteisesti. Vaikken tarkkaa kirjaa pitäisikään, kuulun silti niihin jotka tietävät tilin saldon vähintään yhden satasen tarkkuudella. En totta puhuakseni voisi edes kuvitella tilannetta, jossa minulla ei ole hajuakaan, onko tilillä pari sataa vai pari tonnia.

Toukokuussa menin kirjanpidossa askelta pidemmälle, ja ajattelin jakaa oman rahankäyttöni tuloksia nyt myös tänne blogin puolelle. Innostusta lisäsi entisestään työkaverini Katjan aiheeseen liittyvä postaus, jossa tarkasteltiin ruokaan kuluvan rahan määrää kuukausitasolla.

Kuten Katjalla, myös minulla on excel-taulukko, johon kirjaan kaiken kuluttamani rahan. En täytä taulukkoa päivittäin, välttämättä edes viikottain, vaan tapanani on säästää kaikki kuitit ja kuun lopuksi sitten käydä läpi ja kirjata kaikki, mihin rahaa on kulunut. Kuitit ovat kätevin tapa pysyä kärryillä menoista ainakin siinä tapauksessa, että edes välillä käyttää myös käteistä. Ja minähän käytän, esimerkiksi toriostoksilla tai muita pikkuostoksia tehdessä.

kukkaro

Toinen syy säästää kuitit on se, että vain kuiteista näkee tismalleen, mitä on ostanut, verkkopankista taas näkee vain sen, kuinka paljon mihinkin kauppaan on kulunut. Tästä taas päästään siihen syyhyn, miksi kulutuskirjanpidossa on mielestäni ylipäätään järkeä. Toki silläkin pääsee alkuun, että seuraa menoja suurpiirteittäin: esimerkiksi että ruokaan meni tässä kuussa 300 euroa, vaatteisiin 150 euroa, kahviloihin 70 euroa ja niin edelleen. Mutta tiedän jo suurpiirteittäin oman kulutuksen suuret linjat. Monet kuluerät kun toistuvat kuukaudesta toiseen melko samana. Tämän lisäksi se, että olen ostanut esimerkiksi Citymarketista 70 eurolla jotakin, ei tarkoita sitä, että olisin ostanut 70 eurolla ruokaa. Samoin esimerkiksi Stockmannilta voi ostaa niin meikkejä, vaatteita, ruokaa kuin huonekaluja. Toisin sanoen, menojen lajittelu pelkkä kaupan mukaan vääristää lopputulosta eikä ”opeta” oikeastaan tässä vaiheessa tällaista kuluseurantahöppänää enää mitenkään. Jättää korkeintaan jälkeensä kysymysmerkin: ”miten kauppaan X on voinut kulua noin paljon rahaa..!?!

Ja ruokien hinnat, mikä lempiaiheeni! Olen oppinut paljon ruoan hinnasta yksinkertaisesti hintoja koneelle näpytellessä. Sinänsä hassua, että vaikka altistumme hintalapuille viikoittain erilaisia ostoksia tehdessä, hinnat sisäistää paremmin vasta kun tavara on ostettu kodin hyllylle ja raha on lähtenyt pois omasta pussista. Kuluja seuratessa herkistyy nopeasti eri summille: tunnistaa, onko vihannesten kilohinta kallis vai ei, mistä kaupasta saa juustot tai mehut edullisimmin ja onko neljä euroa oliiveista paljon vai vähän. Jos nimittäin olet useampaan kertaan naputtanut koneelle, että puoli litraa maustamatonta jogurttia maksaa Lidlissä  70 senttiä, yli kolmen euron jogurtti alkaa väkisinkin tuntua kalliilta.

hedelmät

Lajittelin omat menoni toukokuussa seuraaviin kategorioihin:

  • Ruoka (alakategorioina vihannekset, hedelmät, liha, maitotuotteet, juomat, herkut, einekset, viljatuotteet, kissanruoka, alkoholi, muovikassit(!) ja muut.
  • Muut ruokakulut (alakategorioina lounas, ravintolat&pikaruoka, kahvilat)
  • Sisustus
  • Puutarha & kukat
  • Astiat
  • Kodinhoito
  • Huonekalut
  • Kosmetiikka
  • Terveys & hygienia
  •  Vaatteet
  • Asusteet
  • Lahjat
  • Hupi
  • Kissa (muu kuin ruoka)
  • Sekalaiset
  • Vakuutus
  • Julkinen liikenne
  • Lainanlyhennys
Ruokakulut

Ruokakulut ovat yksi arjen isoimmista menoeristä. Maksan meidän taloudessa suuren osan ruokakuluista, sillä toinen R maksaa sen sijaan paljon muita kuukausittaisia juoksevia kuluja, kuten vesi-, sähkö- ja nettikuluja. Ruokakulut ovat se menoerä, johon olemme viime aikoina pyrkineet vaikuttamaan erityisen paljon, koska se on menoerä johon todella pystyy vaikuttamaan. Esimerkiksi sillä, että käy Lidlissä Cittarin tai Prisman sijaan ostoksilla säästää kuukaudessa ainakin satasen. Myös ruokien suunnittelu etukäteen auttaa karsimaan ruokalaskun summaa. Tämän suhteen on vielä varaa kehittyä, kuten myös siinäkin ettei ruokahävikkiä tulisi lainkaan.

Arvaatteko mihin ruokaryhmään kului toukokuussa eniten rahaa? Ehkä vähän yllättäen: maitotuotteisiin, 59 euroa! Tähän ryhmään kuuluvat niin maidot, jogurtit, kermat kuin erilaiset juustotkin. Toiseksi eniten kului lihaan ja kalaan (44 €), sitten hedelmiin (42 €), vihanneksiin (30€) ja juomiin (41€). Alkoholiin kului 38 euroa, herkkuihin 35 euroa ja kissanruokiin 27 euroa. Eineksiin taas kului vain 19 euroa (mistä olen erityisen ylpeä) ja viljatuotteisiin 14 euroa. Kategorioiden ulkopuolella oleviin (kananmunat, salaatinkastike, hummus, mansikkahillo…) kului samoin 14 euroa. Muovikassien ostamista on pyritty pääsemään eroon, ja niihin menikin onneksi vain 57 senttiä. Jes! :D

Ruokakauppojen ulkopuoliisiin ruokakuluihin kului kuitenkin vielä selvä summa rahaa: lounaisiin 53 euroa, kahviloihin 50 euroa, ravintoloihin 15 euroa ja Bestbites-ruokalähetykseen 40 euroa.

Ruokamenojen määrä ei vastaa ihan puhtaasti totuutta, sillä vaikka maksoin toukokuussa suuren osan ruokakuluista, niin en kuitenkaan aivan kaikkea. Ruokakaupan kokonaissumma 363 euroa ei siis aivan vastaa totuutta. Muiden ruokakulujen eli ravintoloiden ja kahviloiden menot, 158 euroa, ovat olleet laskusuhdanteessa jo pitkään. Erityisesti kahvilamenojen määrään olen tyytyväinen: 50 euroa on vielä melko maltillinen summa kahvilakäynteihin, ainakin tällaiselle kahvilafanille.

tulppaanit1

Koti (sisustus, puutarha, huonekalut, kodinhoito, astiat)

Kotiin kuluvien menojen määrä vaihtelee kuukausittain todella paljon. Tämän kategorian menoista pystyy välillä tinkimään, jos tarve vaatii. Esimerkiksi astiat, huonekalut ja muut sisustusmenot ovat niitä, joita vain harvoin on aivan pakko ostaa, mutta tietysti joitain kodin hyödykkeitä, vaikkapa nyt saippuaa ja talouspaperia, on luonnollisesti pakko ostaa.

Finlayson

Olen melko maltillinen sisustaja: en osta sisustustavaroita hetken mielijohteesta, vaan pohdin niitä yleensä melko pitkään. Joskus saatan silti ostaa jotakin yllättäen, jos kohdalle osuu hyvä löytö. Esimerkiksi yllä kuvassa olevat pyyhkeet ja lakanat ostin heräteostoksena Finlaysonin popupin loppuunmyynnistä, missä suurin osa valikoimasta oli 60 prosentin alennuksella (ostokset  jo maaliskuulta).

Kodinhoitoon kuuluvia tavaroita (pesuaineita, tiskirättejä…)ostan yleensä könttänä Tokmannilta, joten niitä kuluja ei edes kerry jokaiseen kuukauteen, esimerkiksi toukokuuhun. Huonekaluihin on mennyt nyt viimeisten kuukausien aikana paljon rahaa, sillä ostimme uuteen taloon niin uuden sängyn, sohvan kuin keittiökalusteetkin, ja maksoin näistä viimeisen erän, 200 euroa, toukokuussa pois. Myös sisustukseen (mm. matto, kaitaliina, tyynynpäälliset) kului toukokuussa melko paljon rahaa, 158 euroa. Vierailin toukokuun alkupuolella myös Iittalan outletissa, jonka vuoksi astioihin kului jopa 149 euroa, puutarhaan ja kukkiin sen sijaan vain 21 euroa.

omapiha10

Hyvinvointi & ulkonäkö (vaatteet, kosmetiikka, terveys)

Toinen kategoria, josta pystyn nipistämään halutessaan todella paljon, on vaatteet ja muutenkin ulkonäköön liittyvät ostokset. Esimerkiksi välttämättömiä vaatehankintoja on vain harvoin, useammin on kyse halusta näyttää kivalta ja saada jotakin uutta. Kuukausittaiseen budjettiini ei sisälly läheskään aina vaateostoksia, mutta toukokuussa niitä oli muutamia: vaatteisiin kului 115 euroa, asusteisiin 12 euroa, kosmetiikkaan 32 euroa ja terveyteen reilu euro.

kissa01

Kissa

Kissan pitäminen lemmikkinä on pääasiassa hyvin edullista. Ruoat maksavat pari-kolmekymppiä kuussa, ja usein kulut jäävätkin siihen. Toukokuussa rahaa kului kuitenkin punkkikarkotteisiin, matokuureihin ja kaulapantaan, yhteensä 52 euroa.

Lainat, vakuutukset, julkinen liikenne

Pakolliset tylsät ja suuret kulut, jotka on pakko maksaa kuukausittain. Vakuutusmaksuja ei onneksi joka kuukaudelle tipahda, mutta asuntolaina ja työmatkakustannukset kyllä. Junamatkoihin kului toukokuussa 140 euroa, lainanlyhennykseen 550 euroa ja vakuutuksiin 91 euroa.

Huvit, lahjat, sekalaiset

Joka kuukaudesta pieni osa kuluu myös kaikkeen sekalaiseen, jota ei oikein osaa kategorisoida. Osa tästä summasta menee lahjoihin,  (toukokuussa äitienpäivään ja Helsinki-tuliaisiin, 69 euroa), osa huvituksiin (toukokuussa reissu Helsinkiin hotelleineen, 106 euroa) ja kaikkeen sekalaiseen, kuten Netflixin ja Spotifyn kuukausimaksuihin ja muuhun vastaavaan (31 euroa). Menojen laputtaminen eri ryhmiin ei ole aina yksinkertaista, koska esimerkiksi reissukuluja voi laskea sekä ravintolakuluihin että puhtaasti matkakuluihin.

Kaikkineen vaikuttaa siltä, että toukokuussa minulla kului rahaa melko tarkalleen 2 200 euroa.

Onhan se paljon rahaa – mihin sitä sitten vertaakin. Näin lopuksi päästään kuitenkin takaisin siihen, miksi pidän kirjaa menoista: jotta voisin vaikuttaa niihin paremmin. Jos tuntuu joskus siltä, että huhhu, vaatteisiin meni aivan liikaa rahaa tässä kuussa, niin ihmeesti sitä seuraavassa kuussa miettii, ennen kuin lampsii jokin rätti kourassa kassalle.

Koko toukokuuhun ei oikeastaan sisälly kovin paljon mitään menoja, joiden kuluttaminen varsinaisesti harmittaisi. Monet kuluista ovat kuitenkin edellytys sille, että elän maallisesti sellaista elämää kuin haluankin elää. Ja jotain pientä pystyy laittamaan sukanvarteenkin, mikä sekin on aina hyvä juttu.

/Riikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.