Hetki, jona vinksahdin

Tapahtuuko tätä kenellekään muulle? Lähdet pahaa aavistamatta Stockmannin kauneusosastolle kaupoille, tiedät tasan tarkkaan mitä olet hakemassa. Oikea puteli löytyy nopeasti, mutta kassalla sinulla onkin yhden tuotteen sijasta kolme.

Mulle käy näin toisinaan. Onneksi suhteellisen harvoin nykyään, ehdinhän juuri hehkuttaa, miten karsin kaiken kosmetiikan minimiin ja ostan vain tarpeeseen… Onneksi näistä kaikki kolme ovatkin olleet ahkerassa käytössä heti ensimmäisen viikon aikana.

clinique_huulipuna

Tässäpä tämä heräteostos. Kukapa toisaalta  voisi vastustaa herkullisena kiiltävää punaa pimenevässä syyssäässä? Cliniquen Punch Pop on juuri sopivan pirteä, pysyy alkutuntumalta hyvin eikä kuivata huulia. Sitten kun myyjä vielä punasi huuleni tällä sävyllä ja totesi perään, kuinka hyvin punan sävy syventää omaa silmienväriäni, oli puna myyty, samoin minä. Olen niin helppo…

estee.lauder

Toinen pienoinen heräteostos oli tämä Estée Lauderin Double Wear -huultenrajauskynä, vaikka vaaleahko rajauskynä olikin tarkoitus ostaa jossakin vaiheessa. Olisin tietysti voinut etsiä kaikista maailman rajauskynistä vähän edukkaamman vaihtoehdon, mutta toisaalta tämä rajaus jumahti huulille siihen malliin, ettei ostosta ole ainakaan vielä tarvinnut katua.

Clinique_allabouteyes

Sitten vielä se juttu, mitä alunperin lähdin ostamaan: Clinique All about eyes concealer. Luin tästä Erikan Nude-blogista, ja vaikutuin niin kovasti, että päätin hankkia vähän tyyriinpuoleisen peitevoiteen itsellenikin. Omat silmänaluset ovat ilman väsymystäkin melko tummat, joten kunnon peitevoide on usein paikallaan. Tämä pieni tuubi maksoi paljon, mutta toisaalta en ole vieläkään tottunut puristamaan tätä purkkia tarpeeksi vähän, jotta sitä ei tulisi liikaa kerralla.  Ainetta tarvitsee siis kerralla todella, todella vähän. Peittää loistavasti, eikä kuivu sellaiseksi kuivaksi ryppykököksi.

Kuukauden kosmetiikkabudjetti meni näihin kolmeen tuotteeseen yhdessä hujauksessa, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen! Punakuvat eivät vielä tähän postaukseen ehtineet, mutta ovat kyllä tulossa. ;)

Kivaa tiistai-illan jatkoa kaikille!

Still Alice

Käväisin viikonloppuna nopeasti R-kioskilla, ja ihan sattumalta tulin katsoneeksi leffahyllyä. En ole ikuisuuksiin vuokrannut ihan oikeaa levyä, koska Netflix, mutta nyt silmiin osui samantein Still Alice, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Leffa jäi mieleeni viime talven Oscar-gaalasta, jossa Julianne Moore nappasi kyseisen leffan naispääosasta Oscarin. Olen aina pitänyt Mooresta: hyvä näyttelijä ja kauniisti ikääntyvä nainen.

Still Alice… Tässä leffassa oli erittäin mielenkiintoinen aihe, Alzheimerin tauti. Kiinnostava, mutta samalla ahdistava, sillä muistisairaus on yksi ikävimmistä taudeista, johon ihminen mielestäni voi sairastua. Tauti on järkyttävä paitsi itselle, myös lähipiirille, enkä oikein tiedä kumpi olisi pahempi: sairastua itse, ja vähitellen huomata oman muistin rappeutuminen vai seurata vierestä, kun oma äiti, veli, puoliso tai ystävä liusuu henkisesti tästä maailmasta pois.

Moore onnistui mielestä erinomaisesti kuvaamaan sitä ahdistusta, raivoa ja epätoivoa, jota tautiin sairastunut varmasti kokee. Huomata itse, ettei enää muista miksi lähti paikasta A paikkaan B, ei muista missä oman kodin vessa on tai keitä omista illallisvieraistaan on jo tervehtinyt. Millaista häpeää se itselle tuottaa ja miten läheisten hyysäys käy hermoon. Mooren vastanäyttelijä, aviomiehen roolia vetävä Alec Baldwin ei mielestäni yltänyt roolissaan kovinkaan kummoiselle tasolle, mutta miehen rooli olikin jätetty elokuvassa aika ohueksi.

Elokuvassa oli mielenkiintoista myös se, miten fiksu ja tieteellisesti ansioitunut henkilö käsitteli omaa sairauttaan ja pyrki kaikin tavoin kuntouttamaan omaa muistiaan ja olemaan itse perillä siitä, miten tauti etenee. Kaikkea ei voi silti ennakoida, suunnitella ja järkeillä, kuten elokuvassakin kävi ilmi.

Hyvää draamaa, pitkästä aikaa! Pitääköhän sitä useammin käydä vuokraamassa se aito levy, jospa niitä hyviä leffoja tulisi siten enemmän vastaan…

LG G4 – Kelpo elämänkumppani

Ajattelin löpistä muutaman sanan uudehkosta puhelimestani. LG:n G4 on ollut hyppysissä nyt nelisen kuukautta, joten uutuudenviehätyksissä sanonut ylisanat eivät puske enää niin helposti läpi, ja toisaalta olen päässyt paremmin sinuiksi uuden ”elämänkumppanin” kanssa. Voin nimittäin myöntää, että puhelin on mulle yksi materialistisen elämäni tärkeimmistä asioista. Vietän puhelin kourassa vähän liiankin paljon aikaa. Toisaalta hoidan paljon myös työasioita puhelimella (jollaista laatua tämäkin laite on), joten on oleellisen tärkeää, että käsissä on laite, joka on ominaisuuksiltaan helppo, toimiva ja mielellään sellainen, joka ajattelee välillä jopa mun puolestani (kuulostaa siis ihanteelliselta puolisolta).

LG2

Takana on muistini mukaan neljä iPhone-vuotta, joten siirtyminen Androidiin kieltämättä hirvitti aluksi. Jos toisenlainen järjestelmä ei sovikaan omaan makuun tai sen käyttäminen tuntuu hankalalta? Toisaalta olin aika kyllästynyt iPhonessa esimerkiksi verrattain huonoon kameraan, joka ei uudemmassakaan mallissa ollut aivan sitä mitä toivoin. LG:n puhelinten kameroista taas olin kuullut pelkkää hyvää. Kamera olikin yksi ehdottomasti suurimmista vaikuttimista lopullisessa päätöksenteossa.

Tästä ei nyt tule millään tasolla teknistä tuotearviota, sillä en osaa siitä teknisestä puolesta edes kirjoittaa. Sanon siis vain omia huomioita, joita puhelinta käyttäessä on tullut vastaan.

No ensinnäkin se kamera. Yksi sana: loistava. Puhelimen kamera on melkein korvannut järkkärin, sillä tällä puhelimella vaan yksinkertaisesti saa todella hyviä kuvia. Ennen ongelmana oli juuri se, että tykkään räpsiä kaikesta kuvia, mutta en jaksa kantaa järkkäriä joka paikassa. Puhelimen kamera taas ei ennen ollut kovinkaan hyvä, ja ainoat edes kohtalaiset kuvat sai otettua todella hyvässä valaistuksessa. Nyt kuvaaminen on todella vaivatonta ja esimerkiksi alla olevat kuvat on otettu ihan automaattiasetuksilla. Peruskameran lisäksi puhelimessa on mahdollisuus myös manuaaliasetuksiin, jossa ISO-arvoa, suljinaikaa jne. voi säätää.

LG_kuvat

En pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä valokuvaajana, mutta aivan susihuonoja kuvia tällä puhelimella ei helposti edes saa. Voidaan siis puhua älypuhelimesta isolla Ä:llä. Havainnollistaakseni kaiken tämän otin itsestäni pari selfietä meikittä. Pieni kynnys laittaa nämä kuvat, mutta ajattelin urhautua, sillä tämä todistaa erinomaisesti paitsi etukameran tarkkuuden myös ”kauneusfiltterin” maagisuuden.

Lg etukamera

Jep. Vasemmalla siis minä – meikittä, väsyneenä ja kalpeana. Oikealla taas minä kaksi sekuntia myöhemmin, ilman sen enempää yhtään mitään voiteita tai meikkejä. Etukameran ”kauneusfiltteri” on kuitenkin täysillä, joten kaikki ikävät piirteet on pyyhitty pois ja näytän kuvassa jotakuinkin siltä kuin toivoisin meikittä näyttäväni :D Sitten kun naamassa oikeasti on meikkiä, niin tämä dollface-filtteri on jo vähän liikaa (alla), sillä iho tosiaan on filtterin kanssa kuin vauvan pylly. Kätevä kuitenkin silloin kun elämä, silmäpussit ja turvotus potkii päähän ja itselleen valehtelu auttaa pääsemään yli pahimmasta kriisistä. :)

selfie3

Tässä julkaisussa käytetyt kuvat – paitsi nuo joissa olen kännykkä kourassa – on otettu puhelimellani. Itse asiassa hyvin monet blogissani näkyvät kuvat on otettu puhelimellani. Toki tuo laite on paljon muutakin kuin kamera, vaikka sen hienous ehkä kiilaakin koko laitteen parhaaksi ominaisuudeksi. Tykkään kovasti myös itse puhelimen ulkonäöstä: nahkakuorista, isosta näytöstä ja pienestä kaarevuudesta, joka takaa sen, että vaikka puhelin tippusi maahan, niin välitöntä tuhoa ei niin helposti synny.

LG1

Puhelimessa on myös liuta fiksuja ominaisuuksia, joilla puhelin neuvoo käyttäjäänsä: se esimerkiksi ehdottaa turhien tiedostojen ja käyttämättä jääneiden sovellusten poistoa. Tai laittaa Spotifyn automaattisesti päälle, kun laitan kuulokkeet laitteeseen kiinni. Myös itsekseen pyörivä kunto-ohjelma, joka laskee päivän aikana otetut askeleet tai poljetut kilometrit, on näppärä. Yhtenä päivänä se tosin laski, että olisin kävellyt 64 kilometriä. Hmph.

iPhonen jälkeen kesti hetken totutella siihen, että puhelimessa ei ole sitä yhtä kaiken kattavaa näppäintä, vaan esimerkiksi näytön aktivointi tapahtuu tuplaklikkaamalla itse näyttöä tai painamalla puhelimen takana olevaa näppäintä. Takana olevan näppäimen yllä ja alla on lisänäppäimet, joilla saa säädettyä esim. äänenvoimakkuutta. Alanäppäimellä saa myös kameran lepotilasta päälle ennätysajassa (en muista kuinka nopeasti). Aluksi puhelimen takana olevaan näppäimeen oli hankala tottua, mutta nyt sitä ei tarvitse enää edes miettiä. Olen pitkälti luopunut näytön tuplaklikkauksesta, koska se ei valitettavasti aina toimi. Toinen juttu, josta olen joutunut luopumaan, on kännykän käyttäminen yhdellä kädellä, koska peukalo ei vaan yllä usein isolla näytöllä tarpeeksi pitkälle asti :D

LG3

Ainut asia, jota olen iPhonesta jäänyt kaipaamaan, on todella simppeli muistio, sillä olen ihminen joka kirjoittaa kaiken muistiin: kauppalistan, to do -listoja, mitä kirjoja pitää muistaa lukea, mitä leffoja katsoa… LG:n versio on aivan liian monipuolinen ja hankala, tai sitten en ole vielä hokannut sen hienoutta.  Toki yksinkertaisen version voisi ladata sovelluksena, mutta puhelimen oma muistio ei ole mieluinen. Pitänee perehtyä siihen oikein ajan kanssa.

Kokonaisuudessaan olen LG:n puhelimeen erittäin tyytyväinen, enkä vaihtaisi takaisin iPhoneen. Epäilen, että puhelimessa on vielä paljon kaikenlaisia ominaisuuksia, joiden hyödyntämistä en ole edes tajunnut käyttää. Kelpo kumppani siis. I think we’re gonna be very happy together. ;)

 

Syyskuun empties

Lisää höpönlöpöä luvassa videon muodossa! ;) Jaarittelin taas viime sunnuntaina niitä näitä kauneustuotteista videolle.

Tällä kertaa luvassa empties, eli tyhjäksi kulutetut kauneustuotteet. En hyvistä aikeista huolimatta keksinyt tälle parempaa suomenkielistä vastinetta. Tiedän, tyhjien purkkien esittely kuulostaa lähtökohtaisesti  järjettömältä. Kummasti  sitä vaan – ainakin minä – jäin koukkuun, kun brittiläiset kollegani kertovat minuuttikaupalla omista tyhjistä purkeistaan.

Piispankadun Fika

Kesä vilahti ohi ilman, että olisin testannut yhtä Turun uusimmista kahviloista, Fikaa. Tänä viikonloppuna kesä palasi kuitenkin takaisin, joten oli aika nauttia vielä viimeisistä terassi-ilmoista.

Fika_ulkoa

Fika_ostokset

Fika_sisältä

Fika avautui Piispankadulle kesäkuun alussa. Kahvila tarjoilee kahvin, kakkujen ja piiraiden lisäksi keittolounasta, myös lauantaisin. Bongasin vitriinistä heti myös gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja, ja kuulemani mukaan kaikki tarjottavat tehdään itse. Itse valmistetut tuotteet huokuttelevat aina enemmän, joten tähän paikkaan pitää ehdottomasti palata maistiaiskierrokselle! ja maisteltavaa riittää, kuten kuvasta näkyy.

Fika_vitriini

Fika_kahvila

Nappasin terassille mukaan omenalimun ja palan suolaista piirakkaa, sillä oli lounasaika. Pala tosin on vähän mitättelevä määrite, sillä lautaselle saamani sieni-sipulipiirakka oli ennemminkin möhkäle, hyvä kun mahtui lautaselle :) Korvasi siis hyvin lounaan!

Fika_terassilla

Tuo omenainen limonadi oli jännittävän makuista, ja kotoisin jostakin Keski-Suomesta (katsoin etikettiä, mutten tietenkään muista enää mitä siinä luki). Ai niin, Fikalla on myös A-oikeudet, joten valikoimissa on mm. muutamia siideri- ja olutmakuja!

Fika_juomat

Fika_juoma

Ensi kerralla pitää maistaa siis kahvia sekä jotakin makeaa kakkua. Voin kuvitella että Fika sopii mainiosti myös syksyn ja talven tunnelmointiin, ja asiakaspaikkojakin on kahdessa eri huoneessa.  Löydät Fikan Sibelius-museota vastapäätä, ja kahvila on auki tiistaista perjantaihin 10-17, viikonloppusin11-16. 

Fika_kahvit

Fika_pannut