Viikon lounastärpit

Uusi viikko, tällä kertaa ensimmäinen elokuinen. Ajattelin heittää pari lounastärppiä Turun keskustassa ruokaileville, sillä olen syönyt näissä ravintoloissa toistuvasti hyvää lounasta. Ei ole muuten ihan itsestäänselvyys, sillä usein muuten hyvien ravintoloiden lounaat tuottavat pettymyksen.

Pure Foodin

Pure Foodinista olen hakenut lounaan sekä mukaan että syönyt paikan päällä. Lounaan runko (puffet-pöytä) on päivästä toiseen pitkälti samanlainen: muutamaa erilaista salaattia pohjalle, kurkkua, tomaattia, kuskusta ja ituja, erilaisia kasvistahnoja, fetaa ja pähkinöitä. Tämän lisäksi lounashintaan kuuluu lisätäyte, jonka saa valita listalta. Itse otan yleensä lohta tai halloumia. Vaikka salaatin sisältö on pitkälti toistuva, on siinä kuitenkin usein jotakin erilaista, ja ennenkaikkea: kokonaisuus on jotakin sellaista, mitä ei muualta Turusta tahdo löytyä. Ehkä kirkkaimpana plussana näen sen, että lounas on TODELLA täyttävä. Kun syö Puressa, ei nälkä ehdi yllättää juurikaan ennen iltaa. Hintaan kuuluu myös kahvi, jonka voi ottaa vaikka mukaan, jos lounastunti uhkaa venyä liian pitkäksi.

Pure Foodin, Eerikinkatu 7bA, 20100 Turku

Pure Foodin

Roots

Olen viime aikoina käynyt useamman kerran myös Kauppahallissa Rootsin lounalla, missä sielläkin on tarjolla kivaa kasvisruokaa. Vaikken kasvissyöjä olekaan, tykkään usein kokeilla erilaisia kasvisvaihtoehtoja, sillä olo niiden jälkeen on usein jotenkin ravitumpi ja vähemmän ähky. Rootsin lounalla on yleensä pari-kolme eri vaihtoehtoa. Hintaan  kuuluu ehkä vaatimattoman näköinen mutta taivaallisen makuinen leipä, jota en voi ikinä vastustaa. Rootsin hassu ”the thing”: vuoronumeron sijaan mukaansa saa eläinfiguurin, kuten kengurun tai kirahvin.

Roots, Turun Kauppahalli, Eerikinkatu 16

Roots kauppahalli

Cafe Art – Kaikkien kahvila

Olen kiertänyt turkulaisia kahviloita ristiin rastiin viime vuosien aikana. Olen juonut suodatinkahvia, makeita kaakaoita ja erikoisempia kahvisekoituksia satunnaisessa järjestyksessä. Aika monessa sortunut myös kakkuihin, korvapuusteihin, suolaisiin leipiin ja pikkuleipiin. Kahvilat ovat itselleni sitä pientä arjen piristystä, jolla on väistämätön vaikutus kukkaroon – mutta joka on silti sen arvoista.

Cafe Art Cappuccino

Jotta rahoilleen saisi sitä kuuluisaa vastinetta, on oma maku kahviloiden suhteen tietysti jalostunut, ja kiikutan luuni mieltymysten mukaan niihin hyväiksi havaittuihin paikkoihin. Hyvä voi olla monella tavalla: yhdestä saa parhaat kahvit, toisesta herkullisimmat leivokset. Kolmannessa tuntee olevansa kuin kotonaan ja neljännessä saa olla aina omassa rauhassaan.

Cafe Art

Cafe Art on vakiinnuttanut asemansa turkulaisten kahviloiden joukossa. Sen asemaa on vaikea edes horjuttaa, sillä Artin kahvi ja puitteet nyt vaan sattuvat toimimaan. Jos ulkona paistaa aurinko, on kovin mutkatonta pysähtyä hetkeksi Artin terassille. Jos ulkona sataa kaatamalla, on helppo pelastautua Artin sisälle tunnelmoimaan. Oikeastaan ainut asia, joka Artissa ärsyttää, on se että parhaat ikkunapaikat on usein varattuna ja vitriiniä on vaikea ohittaa valikoimatta sieltä juustokakkua tai muuta herkkua.

Harvassa ovat kuitenkin ne kerrat, kun Art olisi ollut niin täynnä, ettei sinne mahdu lainkaan. Kahvila pitää sisällään yhä uusia huoneita ja hiljaisempia sopukoita. Vasta hetki sitten löysin Artista kokonaisen uuden huoneen, jota en ollut aiemmin hokannut. Terasseineen Art tuntuu vetävän puoleensa lähes satapäisen asiakasjoukon. En tosin ole sen paremmin laskenut asiakaspaikkoja.

Aurajoki

Artin palvelutiski hiljenee vain harvoin, ja varmasti sen vuoksi palvelukin on sangen tehokasta. Ei erityisen sydämellistä, mutta tehokasta. Sitä sen kai pitää ollakin, kun ovesta vaeltaa sisään jatkuva asiakasvirta. Kassa laskuttaa, ja barista hakkaa vieressä tasaiseen tahtiin cappuccino-kuppia puista pöytää vasten. Kun linjasto hetkeksi hiljenee, innostuu baristakin hetkeksi jutustelemaan asiakkaan kanssa vallitsevasta säätilasta – ja tietysti kaikkien aikojen surkeimmasta kesäsäästä. Suurin osa asiakkaista tuntuu kuitenkin tyytyvän tehokkaaseen toimintaan, jossa tavara tulee ulos sutjakkaasti ja takuuvarmasti.

Artin taika piilee uskoakseni oikeasti laadukkaassa kahvissa, kelpo tarjottavissa, tunnelmallisessa miljöössä joen rannassa sekä siinä, että se sopii ihan kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihmisolennoille. On arvokkaassa jakkupuvussa asioivia rouvia, Turun parasta kahvilaa googlanneita turisteja, pillifarkkuihin pukeutunutta nuorisoa ja pohdiskelevia taiteilijasieluja.

Yllättävän moni kahvittelee myös yksikseen, viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Osa hörppää kahvinsa parissa minuutissa, monet saattavat uppoutua keskusteluun tuntikausiksi. Kaikissa kahviloissa se ei onnistu. Artissa ei tunne olevansa ikinä yksin.

Turun kahvipaahtimo Cafe Art

H2Ö – ensikertalaisen tunnelmia

Aloitin viikko sitten heinäkuun viimeisen viikonlopun suuntaamalla kohti Turun vanhaa telakka-aluella ja H2Ö:tä. Kaikkea voi kokeilla kerran, ja tällä kertaa listalla oli festarit ihan itsekseen. Vaikka viihdynkin vallan mainiosti keskenäni kahviloissa ja voin käydä esimerkiksi leffassa yksin, tämä jännitti vähän etukäteen. Että mitä mä siellä sitten oikein teen, haahuilen eestaas itekseni vai?  No, aivan niin, eikä se ollut edes vaikeaa näillä festareilla, sillä nekemistä oli paljon. Onneksi vastaan tuli sentään muutamia tuttujakin, mutta muuten viiletin illan ihan itsekseni tunnelmaa haistellen.

Erikoista tähän tapahtumaan osallistumisessa oli myös se, etten ollut perehtynyt siihen millään tavalla etukäteen. En tiennyt H2Ö:stä etukäteen oikeastaan muuta kuin että sellainen festari järjestettiin viime vuonna ekaa kertaa ja että se on sellainen vaihtoehtomusiikin ja hipstereiden paikka. Myönnän auliisti, että olen sen verran valtavirtaa, etten tiennyt esimerkiksi esiintyjistä ainuttakaan etukäteen. Kaikki muukin oli uutta. Veikkaisin, etten liiottele hirveästi sanoessani, etten ollut aivan festarin kohderyhmää. Sukelsin vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

H2Ö

En ole mitenkään kokenut festarikävijä, mutta rohkenen silti sanoa, että H2Ö erottuu selkeästi muista Suomen festareista. Enkä usko, että havaintoni johtuu pelkästään siitä, että vaeltelin alueella paitsi yksin myös selvinpäin. H2Ö oli persoonallinen, intiimi ja monin paikoin myös erittäin tunnelmallinen. Jotenkin paljon yhteisöllisempi kuin muut festarit, eikä perisuomalainen perskänneily jäänyt jälkimauksi tästä tapahtumasta. Omaa fiilistä nostatti erityisesti Veistämöön luotu tunnelma: isot himmelit, värjätyt”risut” sekä muu katosta riippuvat jutut (joille tämä kuvailuni ei varmasti tee oikeutta). Niin ja Gaggui Kaffela, josta leijaili sieraimiin taivaallinen kahvin tuoksu!

H2Ö

H2Ö

H2Ö

Vaikka Veistämön lava oli esteettisesti itselleni se mieluisin, oli festareilla paljon muutakin erikoista nähtävää. Lavasteiden luomisessa oli todellakin nähty vaivaa ja taidetta oli ihan joka puolella. En mä niistä niin kauheasti ymmärtänyt. Mutta osa oli kyllä tosi hienojakin.

H2Ö

Kuuntelin Veistämöllä myös eniten keikkoja illan aikana: Mirel Wagneria sekä Burning Heartsia, joita molempia minulle suositeltiin etukäteen. Pidin molemmista, varsinkin Burning Heartsista. Yleisesti ottaen festareiden hienointa antia on kuunnella bändejä, joista ei ole ikinä kuullutkaan ja löytää joksus sattumalta uusia suosikkeja. Mirel Wagner oli myös hyvä, tosin hänen keikkansa kärsi ajoittain äänentoisto-ongelmista, kun joltain toiselta lavalta kantautuva mökä hälvensi tunnelmaa Veistämöllä.

H2Ö veitsämö

H2Ö veistämö

Mainitsemani festarialueen persoonallinen ja intiimi tunnelma konkretisoitui esimerkiksi lavojen edustalle tuoduilla sohvilla ja muilla hengailupaikoilla, joissa istuskella. Yleensä festareilla voi nimittäin istua joko anniskelualueen pelkillä tai paljaassa maassa. Myös ruokakojuja oli kiitettävä määrä, tosin oma valinta ruoan suhteen ei mennyt aivan putkeen. Onneksi tilanteen korjasi Gaggui Kaffelan cappuccino ja taivaallinen banaani-mascarpone-kuppikakku!

H2Ö

Gaggui Kaffela

20150724_192652_HDR

Se mikä H2Ö:ssä oli ehkä parasta, oli se kuinka pienehkön kävijämäärän myötä myös kaikki toiminta – ruokajonot, vessajonot, paikasta toiseen liikkuminen ja lopulta itse alueelta poistuminen – oli todella vaivatonta (toisin kuin Ruisrockissa, missä suuri osa päivästä kuluu sisäänpääsyä, juomaa tai vessahelpotusta odotellessa). Sääkin suosi festarikävijöitä koko perjantain pienellä onnenkantamoisella.

H2Ö H2Ö

Kun aurinko alkoi laskea ja jalkani väsyä, siirryin kohti rantaa odottelemaan seuraavan vesibussin saapumista. Sielläkään ei ollut jonoa, ylläriylläri. Vesibussimatka telakka-alueelta keskustaan oli auringonlaskussa aika mahtava, ja herkästä kesäfiiliksestä oli ihana nauttia ja katsella jokivarren maisemia taas pitkästä aikaa joelta käsin.

H2Ö

Lopulta olin kai oikeassa – ei H2Ö aivan oma paikkani ollut, mutta se oli silti ilo kokea. Kuuntelin hyvää musiikkia, näin tonneittain itsestäni seuraavan sukupolven iloa ja energiaa, paljon ihmisiä, joihin en törmäisi missään muualla. Voisin kai sanoa, että tunsin oloni ehkä vähän tädiksi sen kaiken nuoruudesta pursuavan ilon keskellä, mutta eihän tuo iästä ole kiinni, vaan sielusta. Oma sieluni vaan taitaa vaeltaa jossakin aivan muualla.

Tervetuloa!

Tässä se nyt on, mun ihkaoma uusi blogi, ja ihan omassa Santsikuppi.fi-osoitteessa. Iik, iik, iik! Olen aika innoissani! Uusi alku, uusi syksy, todennäköisesti joka tavalla vähän erilainen kuin mihin on viime aikoina tullut totuttua. Tästä kaikesta johtuen tämä uusi alku uudella alustalla on mulle TOSI tärkeä juttu. Toivon, että mahdollisimman moni teistä haluaa jakaa sen kanssani.

Moni siellä ruudun toisella puolen minut ehkä tietääkin, ja tietää senkin, että Santsikupissa on ollut tähän asti paljon juttua turkulaisista kahviloista sekä Turusta muutenkin. Blogini aiheet pysyvät jatkossakin tiiviisti Turun ympärillä tavalla tai toisella (koska Turku <3), mutta kirjoitan tulevaisuudessa monesta muustakin. En halua jumiutua tiettyjen aihepiirien ympärille, ja haluan kirjoittaa juuri siitä, mikä milloinkin tuntuu jakamisen arvoiselta seikalta. Olen kenties itse luonut itselleni turhia rajoja bloggauksen suhteen, ja nyt ajattelin päästää niistä irti. Kun bloggausta on takana Santsikupin nimissä jo melkein kolme vuotta, on myös vähitellen sellainen olo, että kaipaa muutosta. Siksi ollaan nyt tässä!

Blogin ensimmäiseen postaukseen on usein tapana kertoa jotakin näppärää ja kiinnostavaa itsestään, mutta jotenkin sellaista mediaseksikästä esittelyä ei nyt irtoa. Päädynkin aloittamaan näin ehkä vähän tylsästi, mutta  niitä tiedon jyviä meikäläisestä tippuu sitten postauksien lomassa siellä täällä, aivan varmasti.

Riikka Mikkola

Siinä nyt kuitenkin ulkoinen habitukseni suht lähiaikoina tallennettuna, samalla kertaa kun pyysin vastentahtoista kuvaajaa ottamaan mulle tyylikkään bannerikuvan blogiini. Hah…

Tästä kuvasta voi päätellä meikäläisestä jo kaksi asiaa: rakastan Marimekkoa. Ja kuvat onnistuvat aina paremmin, kun ei niin kovasti yritä poseerata.

Ihanaa ihan just alkavaa elokuun alkua kaikille! Toiveeni tulevalle kuukaudelle:

  • edes kaksi lämmintä kesäpäivää,
  • sopiva määrä töitä,
  • onnistunut ravintolapäivä (teaser!)
  • hurja määrä sisua itselleni.

Ainiin: yritän parhaani mukaan saada kaikki somekanavat mukaan tänne sivuille, samoin ulkoasun kuosiin, mutta näin alkuun on kauheesti opettelemista, niin tässä menee hetki säätäessä. Jos joku ei juttu sivuilla ei toimi, niin vinkatkaa.  Tässä nyt alkuun suorat linkit eri kanaviin:

Facebook täällä,

Instagram täällä,

Pinterest täällä,

Snapchatistakin mut löytää käyttiksellä riikkamikkola.