Päivä kuvina

 

Ajattelin päräyttää viikon käyntiin vanhalla kunnon päiväni kuvina -postauksella! En ole kyllä itse ikinä aiemmin tehnyt tällaista, mutta selannut lukemattomia. Niitä on mielestäni kovin kiva lukea, vaikkei arkinen elämä usein olekaan mitään kovin ihmeellistä. Kuitenkin kaikilla vähän erilaista!

kollaasi01

Herätyskello soi tänään heti kuuden jälkeen. Unelmoin usein arjesta, jossa herään aina kuudelta, saan itseni nopeasti kuosiin, ja olen töissä jo 7.30. Aamut ovat nimittäin se aika vuorokaudesta, kun saan kaikkein eniten aikaiseksi. No, todellisuudessa  torkuttelen tunnin verran ja olen yleensä töissä ysin kieppeillä. Mutta parempaa kohti, sillä tänään olin kuin olinkin työmaalla kello kahdeksan, vieläpä maanantaiaamuna! Saavutus sinänsä, onhan vielä lähes pimein aika vuodesta.

Sitä ennen söin toki aamiaista, joka näyttää joka aamu melkein identtisesti juuri tuolta kuin kuvassa yläpuolella. Kaksi leipää ja luonnonjogurttia hedelmillä. Mitäs sitä hyvää kaavaa vaihtamaan.

Töihin yritän pukeutua siististi,varsinkin jos tiedossa on asiakastapaamisia. Hiukset ovat silti arkisin vain vähän sinne päin, varsinkin nyt kun kasvatan niitä. Hitusen liian pitkät kääntymään oikein mihinkään oikeaan suuntaan.

Työmatkat mä kävelen, sillä se on usein mun päivän ainut liikunta. Kaksikymmentä minuuttia raikasta ilmaa tekee ihmeitä sekä mennessä että tullessa, ja tästä tavasta pyrin pitämään kiinni. Jokiranta on sitä paitsi oikein mukava työreitti, mitä nyt viime päivinä vähän turhan vilpakka.

Työpaikkani sijaitsee siis aivan torin laidalla. Olin tänään paikalla ensimmäisenä ja sainkin tehdä töitä ihan kaikessa rauhassa melkein lounasaikaan asti. Ensimmäiseksi aamulla keitän AINA teetä, jota juon nyt talvella päivän mittaan mukikaupalla. Aamun rutiineihin kuuluu myös vanhanaikaisen to do -listan tekeminen sähköpostien ja vaihtelevasti toimivan muistini perusteella.

lounaskollaasi

Aamupäivät kuluvat yleensä ohi vauhdilla, ja ennen kuin huomaakaan, on edessä lounasaika. Keskustassa sijaitsevan konttorin yksi parhaista jutuista on se, että lounasvaihtoehtoja riittää. Tykkään kovasti siitä, että lounaan voi syödä ravintolassa, vaikka voisihan sitä edes kerran viikossa tehdä omat eväät. Toisaalta lounasaika on usein ainut aika työpäivästä, kun lähtee oikeasti ulos ja kunnolla liikkeelle, joten siinä mielessä lounas jossakin ravintolassa ei ole ollenkaan huono idea. Tällä kertaa paikaksi valikoitui Pure, missä en ollutkaan aikoihin käynyt. Kummallista, sillä Puren lounas on ihan paras! Hurjan täyttävä salaattibuffet, joka pitää nälän loitolla aina pitkälle iltapäivään. Buffelin valinnaisen lisätäytteen listalle oli tullut uutuuksia, kuten falafelit. Pakkohan niitä oli maistaa! 

kollaasi05

Yllättäen lounasaikaan tuli napsittua eniten kuvia.. :) Pure on muutenkin niin kiva paikka, että sieltä on kiva ottaa kuvia.

Koko maanantai huristi lopulta ohi aivan hirvittävää vauhtia. Töissä sain ihan mukavasti aikaiseksi. To do -listaltakin sain useamman kohdan vedetyksi yli, mutta en kaikkea, niin kuin ei siis ikinä. Ei työ tekemällä lopu. Kuulokkeet ovat töissä usein pop, koska musiikki ja keskittyminen ne yhteen soppii.

Heti töistä kiiruhdin tapaamaan ystävääni Annikaa, jonka kanssa valikoitiin treffipaikaksi Fazerin kahvila. Pakko oli saada jotakin makeaa, mutta sitä ennen oli pakko saada jotakin suolaista, joten mulla oli sitten lopulta tarjottimella kaksi lautasta. Yhden kompromissin tein: kakku laitettiin kahtia puoliksi Annikan kanssa. Oli muuten sen verran tuhdit kakut, että puolikas pala riitti vallan mainiosti. Oikein mehevää suklaakakkua, nam.

kollaasi03a

Kahvitteluista olikin jo aika siirtyä lumisateessa ja tuiskutuulessa kohti kotia, sillä täällähän odottaa aina yksi huomionkipeä vauva… 

Tuollaisia ne ilmeet on aina ensimmäiset 20 minuuttia. Mau mau ja Hurrurrur. Katso minua, katso MI-NU-A, SYVÄLLE SILMIIIIIIN! Äläkä räpellä sitä kännykkää, vaan anna mulle ruokaa, ruokaa, lisää ruokaa! Myös toi mitä sä syöt. Ai, emmä tykkääkään tästä. 

Sitten purraan vähän jalkaa ja seuraavaksi ollaan jo kiipeämässä syliin hempeilemään. On muuten tavallisen huomionkipeä ja mustasukkainen katti, kirjaimellisesti. Mutta hellyyttävä.  Ilta on mennyt siis Upia viihdyttäessä, välipalaa syöden, Täykkäreitä katsoen sekä näitä päivän kuvakollaaseja väsätessä ja lopulta tekstiä kirjoittaessa.

Nyt kello on jo yli kymmenen, joten seuraavaksi saa mennä nukkumaan, jotta huomennakin pääsisi ylös kello 6.  Näin nää arkipäivät menee ohi, ihan hirmusta vauhtia. Mä olen viime aikoina yrittänyt oikein ajauksella pohtia ajankäyttöä, mutta siitä on tulossa vähän myöhemmin ihan oma postauksensa. Mutta nyt mä sanon hei hei, jotta pääsen huomennakin kuudelta ylös. Hyvää yötä!

Talvimaisemia

Talvista sunnuntaita!

Mennyt viikko on todellakin lyönyt ytimiin asti, tuntuu ettei moista pakkasta ole kokenut moneen vuoteen. Eikä varmaan olekaan, sillä en muista viime talvesta yhtäkään kunnon pakkaskeliä. Yhtenä aamuna astuin ulos ja hengitin ilmaa nenän kautta. Sierainkarvat jäätyivät. Eksoottista! Yksi vaatimus mulla on silti: jos tällaisia pakkasia pukkaa, niin lunta kiitos enemmän Turkuun.

Kaivoin itse heti alkuviikosta kaapin perukoilta fleecehousut, nahkahanskat ja kaikki mahdolliset lämpöä edistävät jutut, sillä jos jotain inhoan, niin palelemista. Mukavuus edellä, ja siksi olen painellut koko viikon ei-niin-näteissä Gore-Tex-kengissä ja miehekkäissä nahkatumpuissa. Ei väliä, kunhan tarkenee kunnolla.

Lauantaille osui täysin vapaa aamupäivä, ja päätin lähteä kuvaamaan jokirantaa, kun ilmakin näytti lupaavalta. Ja sitä se myös oli, aurinko paistoi ja kaupunki uinui hiljaisuudessa.

Nappasin mukaan lainakamerani, eli Canonin D6:n, johon sain sopivasti viikonlopuksi myös laajakulmaobjektiivin lainaan. Täytyy sanoa, että käsissäni on taas jotakin, jonka hyötyjä en todellakaan osaa täysin hyödyntää. Tarvitsisin jonkun kuvauksen personal trainerin aina kuvausreissuille mukaan :D Mutta räpsin sen minkä osaan, ehkä sieltä muutama hyväkin kuva tuli, vahingossa ;)

IMG_8067

IMG_8089

IMG_8120

IMG_8155

IMG_8157
IMG_8171

IMG_8202

IMG_8215

IMG_8233

IMG_8234

IMG_8248

IMG_8253

IMG_8274

IMG_8363

Vuoden eka postaus

Mulla kesti viikko ennen kuin ennätän vuoden ensimmäisen postauksen pariin. Shame on me! Pitäisi tehdä enemmän vain sellaisia, tällaisia ihan ex tempore postauksia, eikä suunnitella niin hienoja. Ei niistä tarkkaan suunnitelluista lopulta edes niin hirveän hienoja tule.

Kaataa kyllä naisen ihan tainnoksiin tämä pakkanen. Huh. Fysiologinen totuushan se on, että pakkasessa pitää elimistönkin tsempata tuplasti, jottei veri lakkaa virtaamasta, mutta että tässä määrin koomauttaa, huh. Ehkä heti vuoden alkuun puskeneella pikaflunssallakin on jotakin osuutta asiaan.

jokiranta020116

Mä en tehnyt uudenvuodenlupauksia, en tänäkään vuonna. Tässä suhteessa olen vähän vastarannan kiiski, en ymmärrä vuoden alkuun tehtyjä lupauksia sen enempää kuin kesäkuntoon tähtäämistä tai  kesäkilojen karistamista syyskuussa.

Tosiasiassa vuoden vaihtuminen ei vaikuta yhtään mihinkään, mutta toisaalta elämää on kiva laittaa välillä pieniin paketteihin, karistaa kintereiltä ikäviä juttuja tai antaa jollekin uudelle mahdollisuus. Siinä mielessä vuoden vaihtuminen on tietysti aika luonnollinen ajankohta puhdistaa pöytä, kiillottaa hopeat, karistaa möröt kintereiltä.

Itse aloitan vuoden vaihtumisen jälkeen aina kevään odotuksen. Se on aina tammikuun alussa jotenkin paljon lähempänä kuin vielä jouluna. Sen lisäksi olen yleensä ostanut ihkauuden, kiiltävän ja virheettömän vuosikalenterin, johon vakaasti päätän kirjoittaa päivittäiset kuulumiset. Noh, intoa riittää ehkä kolmen viikon verran, ja loput kalenterista jäävät surullisen valkoisiksi. Ja jos totta puhutaan, niin ei elämässäni tapahdu niin jännittäviä asioita päivittäin, että niitä edes jaksaisi 85-vuotiaana kiikkustuolissa lukea.

Tätä kalenteria sen sijaan voin ihailla seinällä koko vuoden. Sain sen graafikkoystävältäni Annikalta joululahjaksi (samainen kalenteri löytyy myös täältä). En ole vielä päättänyt, pidänkö kalenterin puhtaana läpi vuoden, vai merkitsenkö siihen joitakin tärkeimpiä juttuja. Aika näyttää.

2016_seinäkalenteri

Elämäntaparemonttien sijaan kannatan pieniä korjausliikkeitä. Ei tulisi mieleenkään luvata vaikkapa suklaalakkoa, koska rakastan maitosuklaata. Ja miksi kieltäisin itseltäni jotakin mitä rakastan? Sen sijaan totean, että Riikka, yksi levy viikossa riittää ihan hyvin.

Upille sanon, että älä varasta mun suklaita. Se rakastaa noita konvehtien rapisevia ja kiiltäviä papereita. Lopulta mä saan suklaat, Upi paperit. Win-win. 

Urho050116

Voin myös parhaan yritykseni mukaan kävellä kaikki lyhyet matkat, jolloin sää on edes siedettävä, lukea vuodessa edes viisi kirjaa, muistaa syödä vitamiinitabletteja silloin tällöin ja käyttää hammaslankaa kerran viikossa. Realistiset tavoitteet eivät tietysti ole yhtä jännittäviä kuin koko elämän mullistavat ja täyskäännöksen tekevät, mutta uskaltaisin väittää, että ne ovat kauaskantoisempia.  Pieni onnistuminen, iso ilo!

riikka060116

Kohti vuotta 2016

Vuosi 2015 on lopuillaan, ja uusi alkamassa. Muutoksen vuosi, ainakin minulla. Enpä todellakaan aavistanut vuosi sitten tulevan vuoden kynnyksellä raketteja katsellessa, mitä tuleman pitää.

Paljon tapahtui, hyvässä ja pahassa. Vuosi sitten olin vielä harjoittelijana, kuitenkin samassa yrityksessä, mutta nyt kourassa on vakkarityöpaikka ja kivoja työtehtäviä. Töiden osalta vuosi 2015 olikin varsin onnistunut, jopa nousujohteinen. Vuosi sitten asuin vielä edellistä edeltävässä asunnossa, itse asiassa melko lähellä tätä paikkaa, missä asun nyt. Sitten keväällä tuli muutto, ja taas syksyllä toinen muutto. Juuri tällä hetkellä, nyt kun vuotta 2015 on enää muutama tunti jäljellä, näyttää elämä valoisalta. Yhtä valoisalta kuin asuntoni, jonka olen koristellut  kymmenillä kynttilöillä ja Clasulta löytämälläni valojohdolla. Skippasin joulukoristelut tänä vuonna kokonaan, koska en –öh– päässyt siihen pisteeseen ajoissa, että olisin kaivanut koristeet varastosta. Talven valot ovat siitä kätevät, että ne saavat olla päällä paljon loppiaista pidempäänkin. Valaista, kunnes kevät valaisee.

valot

Kevät. Kun viime keväänä makasin päiväkausia sairaalassa ja murehdin kiivaasti, mikä minua vaivaa, olin peloissani. Muistan katselleeni ikkunasta ulos, ja ajatelleeni että täällä sitä ollaan, vankilassa. En voinut tehdä muuta kuin maata aloillani ja odottaa. Silloinen koti näkyi melkein sairaalan ikkunasta, mutta oli silti niin kaukana. Itkin silkasta tietämättömyydestä, mutta välillä myös kivusta. En ikinä unohda elämäni kamalinta tutkimusta, jonka suoritti eräs vaalea, polkkatukkainen hurja. Sillä oli paksut punaiset sukkahousut ja olemus kuin vanhojen Bond-leffojen naiseverstillä, sillä jolla oli kengänkärjissä myrkkyä. Kengänkärjestä en saanut, mutta unohtumattoman tutkimuksen, jonka mielekkyyden kuuli takuulla myös koko muu osasto. Saan tosin kiittää tätä naiseverstiä, sillä hänen ansiostaan sain lopullisen diagnoosin ja oikeat lääkkeet. Senkin tämä vuosi opetti: välillä pitää sattua niin helvetisti, että pääsee eteenpäin.

Jälkeenpäin pohdin taas kerran, kuinka onnekas olen kun olen terve. Oma sairasteluni oli lopulta lapsen leikkiä, vaikkei se siltä sillä hetkellä tuntunutkaan. Vaikka kuinka kiittäisi onneaan, ei omasta terveydestä ole varmasti ikinä tarpeeksi kiitollinen. Aina se muuttuu jossakin välissä itsestäänselvyydeksi. On kai hyvä, että sen tiedostaa edes toisinaan. Sillon kun kävelee töihin, vaikka kadulla sataisi vettä vaakatasossa. Mielummin vettä vaakatasossa kuin jalattomana, ja niin edelleen. Kun asiat laittaa perspektiiviin, muuttuu maailma aika paljon kivemmaksi paikaksi.

upi

Maailma muuttui myös aika paljon kivemmaksi, kun hankin tuon mustan mörön syksyllä. Se puree, repii, tärvelee mun hienon sohvan ja riehuu kuin mielipuoli, mutta kiva se on silti.

Monena hetkenä tänä vuonna olen miettinyt itsenäisyyttä ja yksin oloa. Olen aina pitänyt ympärilläni pienen kehän, jonka sisälle kyllä harvat pääsevät, mutta jonka pidän mielellään itselläni tietyn osan ajasta. Yksinkin on välillä hyvä olla, vaikkakaan ei liian pitkiä aikoja, eikä yksinäisyys ole kivaa pysyvänä olotilana. Vaikka jokainen meistä on tässä maailmassa yksin, on elämä silti hienompaa jaettuna. Ympärillä kannattaa pitää mahdollisuuksien mukaan kaikki ne ihmiset, jotka siinä itse haluaa pitää, mutta toisaalta ne, jotka siihen haluavat myös jäädä. Vaikka elämä on usein täynnä velvollisuuksia, on se myös täynnä vapauksia. Vapaus tehdä elämästä oman näköinen. Joskus kannattaa tehdä jotakin ylimääräistäkin ihan muuten vaan ja muiden hyväksi, sillä se usein singahtaa takaisin, ennemmin tai myöhemmin.

Ellikin sen sanoi:

Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo, me ollaan samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa, joten rauha nyt, tää maailma on vihaan kyllästynyt.

Ripustin seinälle jo merkin tulevasta vuodesta, jonka sain ystävältäni Annikalta joululahjaksi. Onnellista tulevaa vuotta kaikille!

2016

Joulu kuvina

Kotiuduin juuri takaisin Turkuun. Huomasin, että muutama lumihiutale oli eksynyt joulukaupunkiin sinä aikana kun olin poissa. Nappasin taksin  rautatieasemalta, ja olin muutamassa minuutissa kotiovella.  Urho tuijotti silmät kiiluen, kun ajoimme Käsityöläiskadulta Rauhankadulle, Mikaelinkirkon ja lopulta Förin ohi. Urho on ajellut taksin kanssa herroiksi jo useamman kerran, sillä en tällä(kään) kertaa jaksanut kantaa painavia kasseja ja Urhon kantokoppaa kävellen kotiin asti. Tuolle pikkuherralle on tapahtunut paljon uutta ja jännittävää viimeisten neljän päivän aikana, sillä se pääsi temmeltämään sille eksoottisiin maalaismaisemiin. Nyt kotiin päästyä maanmatkaajaa odottikin melkein heti ikkunalaudan lempipaikka viltteineen.

Vietin joulun tänä vuonna lapsuusmaisemissa. Olin Alastarolla poikkeuksellisesti jo aatonaattona, usein joulun viettoon on nimittäin päässyt siirtymään työesteiden vuoksi vasta aattona. Nyt aloitin loman kuitenkin jo keskiviikkona. Astuin Urhon kanssa aamulla  junan pienenpieneen lemmikkivaunuun, ja perille päästiin jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Ovat muuten aika pieniä nuo lemmikkivaunut. 12 paikkaa, ja keskiviikkoaamun pikkuhytissä 3 koiraa, 5 kissaa, yksi vauva ja kaikkien näiden äidit ja isukit. Urho meinasi ensin heittää tassut tiskiin kokonaan, mutta rauhoittui onneksi nopeasti. Jo tuntia myöhemmin olimme perillä, ja siellä äiti leipoi pullaa.  Kaivoin esille lainaksi saamani järkkärin ja aloin napsia kuvia. Sen jälkeen kaivoin esiin hyvin aikaa kestäneen piparkakkutalon. Kolmatta vuotta porskuttaa jo, eikä vieläkään muuta tuhoa kuin sokerikuorrutteiden satunnaista tipahtelua.

joulupulla

piparkakkutalo

Aatonaaton jälkeen koitti luonnollisesti aatto, ja kesäistä joulumaisemaa saapui koristamaan kuusi, josta Urhokin lajilleen ominaisesti innostui. Mutta ei kaatanut, eikä tukehtunut havuihin. 

joulukuusi03

joulukuusi01

urho&joulukuusi

Urholla on tapana istua takajaloillaan varsinkin leikkiessä. Sama asento oli erityisen sopiva myös kuusta raapiessa.  Hyvä, että edes kuusen vierellä rentoutui, muuten tuo ensimmäinen vuorokausi oli nimittäin vähän levoton. Niin paljon nurkkia koluttavana, kaksi eri kotia… Olimme nimittäin sekä veljelläni että vanhemmillani. Siksi ilme oli puolet ajasta suurinpiirtein tämä…

urho03

Pieni nenä nuohosi jokaisen ovenpielen ja maton reunan moneen kertaan. Uusia ääniä, kuten esimerkiksi tulen sytyttäminen uuniin ja sitä seuraava kipinöiden lentely. Ja joka puolella isoja ikkunoita täynnä uusia maisemia ulkomaailmasta, josta Urho ei tiedä mitään.

urho02

pianonsoittaja lauluenkelit

Maisemia katselin itsekin. Ulkona näytti kylmältä kesältä. Jouluvalojen ja vihreän ruohon yhdistelmä oli koominen, mutta aurinko sentään paistoi.

ulkona

Kahdentoista aikaan katsottiin perinteisesti joulurauha. Olen  osallistunut tuohon tilaisuuteen paikan päällä vain kaksi kertaa, joten tämä on se itselle perinteisempi ja tutumpi tapa aloittaa joulu.

joulurauha

Lisää perinteitä.  Joulupuuro.

joulupuuro

tonttupari

Olen joskus vuosia, vuosia sitten tehnyt omin kätösin nämä kaksi tonttua. Ovat ihan uniikkeja, tehty from scratch. Torso (jos sitä sellaiseksi voi tässä tapauksessa kutsua) on neulottu itse, täytetty vanulla ja vaatteet töppösistä liiviasuun ommeltu itse. Nuo hiuksetkin sain jotenkin istutettua päähän. Mistä lie tullut kipinä tuollaisten tekemiseen, mutta niitä katsellessa tulee olo, että ehkä pitäisi ruveta neulomaan ja ompelemaan enemmän. Saisi joskus jotain näkyväistä aikaiseksi.

Jouluaatto jatkui perinteiden mukaisesti viemällä kynttilät hautausmaalle, menemällä joulukirkkoonkin pitkästä aikaa, ja sitten ruokaa, lahjoja ja kahvittelua. 

joulupöytä02

enkelioriste

joulutortut

Illan tullen siirryin vanhempien mukana heidän kotiinsa, missä Urhon lempipuuhaa oli ehdottomasti kangaspuilla kutominen. :)

kangaspuut02

kangaspuut

Kangaspuissa riitti langanpätkää, jolla leikkiä ja hauskoja koloja joihin hypellä. Silmät vaan kiilsivät lankojen takaa.

tuli

kahvipannu

maitokannut

Vanhempani muuttivat hiljattain remontin kohteena olleeseen vanhaan, vuonna 1926 rakennettuun taloon. Tuo koti on täynnä pieniä arkkitehtuurisia yksityiskohtia, joita ei enää tänä päivänä taloihin rakenneta.  Kuka esimerkiksi nykyään rakentaisi tuollaisen muutaman neliön välihuoneen (näkyy alla heikosti), jossa ei ole kuin ovi kellariin?

näkymä_keittiöön

Juuri nämä yksityiskohdat ovat kuitenkin melkein parasta koko rakennuksessa, jota olen ihaillut koko ikäni. Rakennus on kulkenut äitini suvussa kautta aikojen, ja se oli isoisoisäni kuoleman jälkeen vuosikymmeniä asumattomana. Kun korjaustyöt sitten lopulta aloitettiin, riitti talossa tekemistä.  Nyt se on kuitenkin vihdoin herännyt henkiin. Kakluuneja on lähes joka huoneessa, ja kaikessa korjaustyössä on pyritty mukailemaan rakennuksen vanhaa henkeä. Sisävessat ja sauna toki tehtiin, sillä sellaisten rakentamisesta ei ole aikoinaan ollut puhettakaan. 

Rakennus on siis korjattu sekä vanhaa että nykyajan vaatimuksia kunnioittaen.  Iso piha ja jokinäkymä tekevät talolle lisää oikeutta varsinkin kun kesä tulee. Sitä odotellessa!

enkeli

Kuten tuolla alkupuolella nopeasti mainitsin, sain Canonilta ennen joulua lainaan Canon EOS 6D:n 24-105mm f/4L IS USM -objektiivilla. Kaikki kuvat on kuvattu sillä. Koen olevani itse edelleen todella noviisi kameran käyttäjä, ja olen varma etten kertakaikkiaan osaa ottaa täyskennokamerasta kaikkea irti, mutta kivoja kuvia sillä joka tapauksessa saa aikaan. Pitää nyt lomalla kuvata myös täällä omassa kodissa ja lähteä ehkä myös Turun kaduille. Meikäläinen nimittäin viettää lomaa ensi viikon! Kuullaan!