Tuoksuvia rutiineja syksyyn

Syksy on hiipinyt pikkuhiljaa lempivuodenaikojeni joukkoon. Ennen syksy oli vain masentava muistutus kesän loppumisesta ja lähestyvän talven tulosta, mutta nykyään fiilisten syksyä aivan eri tavalla.

Tällä viikolla aurinko on paistanut lämpimästi, vaikka lämpötila onkin jo välillä laskenut lähelle nollaa. Syksy myös tuoksuu taivaalliselta, ja entäpä nuo syksyn sävyt puissa… Kauneutta parhaimmillaan.

Olen ihminen, joka ei pidä rutiineja ikävyytenä, vaan pikemminkin  jopa lohdullisena asiana. Kun on rutiineja, on jotakin mihin luottaa. Että tietyt asiat tapahtuvat kerrasta toiseen, vaikka muuten elämässä saattaisi mennä  toisin kuin tilasi.

Vuodenajatkin ovat yhtä toistuvaa kiertokulkua, jotka seuraavat toisiaan. Syksyllä tulee aina ennen pitkää kylmä, joka tarkoittaa sitä, että rutiinien mukaisesti hiivin viimeistään pimeän tullen kotiin, viltin alle ja teekupin ääreen. Tällaiselle kotihiirelle se on enemmän kuin mieluisa ”harrastus”, ja jotenkin tähän samaan kastiin sopii myös hyväntuoksuiset purnukat.

Ovelana aasinsiltana pääsenkin sanomaan muutaman sanan noista voiteista, joita tilasin itselleni muutama viikko sitten syksyn iltoja piristämään!

Dermosilin tuotteet ovat tuttuja jo murrosiästä lähtien, ja niitä on tullut ostettua silloin tällöin näihin päiviin asti, koska valikoimassa on paitsi kivoja, myös hinta-laatusuhteeltaan sopivia tuotteita. Joitakin tuotteita olen ostanut uudelleen ja uudelleen kerta toisensa jälkeen, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla tuurilla jotain ihan uutta.

dermosil5

Tilasin kaksi erilaista kosteusvoidetta, joista molemmissa on voimakas tuoksu: Primo-sarjan vaniljantuoksuinen vartalovoide on hyvinkin täyteläistä ja voimakkaan vaniljantuoksuista. Olen mieltänyt tämän aika vahvasti saunanjälkeiseen jalkojenrasvaushetkeen :D Ei tätä toisaalta kiireen keskellä aamulla tee mieli lätkiäkään, imeytyminen kestää sen verran kauan.

Toinen tuoksuvainen on Shea-sarjan body cream, joka sekin on voimakkaan tuoksuinen ja korvaakin itsellä hyvin hajuveden arkena. (Varsinkin kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa itselleni uutta hajuvettä). Tuoksu on tosiaan aika voimakas, ja vaikken yleensä makeistä tuoksuista pidäkään, niin tämä yllätti. Kosteuttaakin kivasti, mikä on tietysti pääasia.

Mukaan ostoskoriin eksyi myös aika jännä, puolukantuoksuinen kasvonaamio, vähän riskillä valittu heräteostos. Puolukan tuoksu ei nimittäin ole tuoksuista ehkä se mieluisin, enkä varsinkaan osaa yhdistää sitä kosmetiikkaan. Siksi halusinkin kokeilla, onko tämä mistään kotoisin. Tuoksu on todellakin erittäin puolukkainen, mutta se ei toisaalta  jää iholle leijumaan voimakkaasti käytön jälkeen. 

dermosil4 Ostin myös muutaman suihkusaippuan. Toinen niistä, Dermosilin shower and bath oil, on kevyesti mandariinintuoksuinen ja jännä suihkukaveri: tuo öljy tuntuu aluksi vähän hankalalta ja ”tahmealta” saippuoida, mutta sitten se muuntuukin iholla tosi nopeasti ihan toimivaksi. Ja tuon öljyn ansiosta ihokaan ei kuivu kovin herkästi.

Toista suihkugeeliä, Blossomia, en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta tuoksu on ainakin mieluisa! Myös käsisaippua odottelee vielä omaa vuoroaan, mutta tuote on entuudestaan tuttu ja hyväksi havaittu. Pesen käsiäni ”koko ajan”, ja tämä on ollut mielestäni saippua, joka ei kuivata käsiä kuten jotkin toiset aineet. Vieläkin tärkeämpi seikka on kuitenkin tämän saippuan pirtsakka tuoksu!

dermosil3

Viimeisenä paketin pohjalla oli vielä Dermosilin deodorantti ja kasvovoide, molemmat Dermon Vitamin E -sarjasta, kuten muuten myös edellä mainittu käsisaippua. Molemmat ovat sellaisia helppoja, neutraaleja ja turvallisia.Turvallisia ja neutraaleja, joten helposti myös vähän tylsiä: ei suuria wau-elämyksiä, mutta jotakin, mihin voi luottaa. :)

Siinä olivat he. Jotenkin tuo tuoksuva kosmetiikka on jotakin, joka houkuttaa syksystä toiseen, vähän kuten tuoksukynttilätkin. Näillä sopii lätkiä menemään iltojen viiletessä!

Suuri kahvilakierros

Blogini alkoi aikoinaan turkulaisista kahviloista. Meni melko pitkä aika ennen kuin kirjoitin ylipäätään mistään muusta kuin kahviloista tai kahvilla olemisesta.

Tällä hetkellä mulla on sellainen fiilis, että pölisen kaikesta muusta paitsi niistä kahviloista.

Carre

Fika

jokiranta02

Sitten kävi vielä niin onnettomasti, että edellisessä blogialustassa kirjoittamani jutut hävisivät kuin pieru Saharaan. En jää nyt selittelemään tai surkuttelemaan miksi niin kävi. Kävi miten kävi, männyttä ovat. Nyt onkin siis suorastaan pakottava tarve tehdä uusi kierros Turun kahviloissa. Eivät nuo kahvilat muutenkaan ole jotakin joka pysyisi  vuodesta toiseen staattisessa tilassa: uusia putkahtaa samalla kun osa laittaa lapun luukulle, ja vähintään valikoimat tai sisustukset muuttuvat ajan saatossa. Ehkä se uusi kahvilakierros ei siis ole muutenkaan hassumpi ajatus.

fabbes

Aula

Tästä lähtee siis! Kuppiloiden ohella on jatkossakin juttua myös Turun ravintolatarjonnasta (jos on varaa). Nyt onkin oiva tilaisuus heittää ehdotuksia tai toiveita! Mikä Turun kahviloista tai ravintoloista kiinnostaa tällä hetkellä eniten?

jokiranta

Järjestelijän paljastukset, osa 3: koristeet, härpäkkeet ja tilpehöörit

Mitä tavaroita kaikkien koteihin kertyy kaikkein herkimmin? Mitä ihmiset yleensä tuovat lahjaksi? Mitä kirjahyllyt ja laatikostot usein ovat pullollaan? Koriste-esineitä, erilaisia härpäkkeitä ja tilpehöörejä. Kaikkea Mariskooleista tuikkuihin ja Kanariansaarten matkamuistosta viisi vuotta vanhoihin joulukortteihin. Katosta roikkuvia enkelikoristeita. Pyykkipoikia, joihin voi ripustaa pyyhkeen.

Härpäke on kaikista kodin tavaroista se vaikein, koska sitä kertyy nurkkiin erittäin salakavalasti. Varsinkin naisilla. Jokin esteettisesti kaunis saattaa hypätä silmiin kaupassa aivan hetken mielijohteesta ja sitten se onkin jo aivan pakko saada kotia kaunistamaan.

Kuten jo aiemmissa järjestelypostauksissa kerroinkin, olen aina ollut kova keräilemään tavaraa, mutta toisaalta olen jo pitkään inhonnut kaikkea koristetavaraa. En voi sietää tavaroita, joilla ei ole selvää funktiota. Siksi esimerkiksi posliinikoristeet ja juuri ne pyykkipojalla ripustettavat pyyhkeet ovat saaneet melkein repimään hiuksia päästä. Miksi ihmeessä pyyhe, jossa oletuksena on jo valmiiksi jokin ripustin, tarvitsisi vielä välikappaleeksi ankkakuviolla koristellun pyykkipojan? En ymmärrä.

Toisaalta muutamilla koristeilla on oma paikkansa kotona. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa olevasta puulinnusta en luopuisi kuuna päivänä. Mutta se ei olekaan mikä tahansa koriste, vaan puulintu, joka on välillä rinta rottingilla, toisinaan pää painuksissa. Linnulla on irrotettava pää, ja se on oikeasti mulle tärkeä. Ei sen takia, että sen pää irtoaa, vaan sen takia, että se voi myötäelää mun kanssa. Ja onhan se nyt muutenkin aika sympaattinen.

puulintu

Toiset ihmiset rakastavat tavarapaljouden keskellä elämistä, minä taas yritän päästä koko ajan kaikesta mahdollisesta ylimääräisestä eroon.  Tavaran karsiminen tulee taas pian ajankohtaiseksi, sillä olen jälleen muuttamassa, tällä kertaa hyvin paljon nykyistä pienempään asuntoon. Tavaraa ei kannatakaan raahata perässä väkisin, vaan pistää ennemmin hyvä kiertämään sinne missä sitä tarvitaan.

Jos edessä on suursiivous tai vaikkapa juuri se muutto, ja tavaran karsiminen on toiveissa, kannattaa urakalle varata kunnolla aikaa. Kiireessä tehty siivous ei toimi ainakaan itsellä, koska silloin laitan ”paniikissa” kaiken turhankin ennemmin varastoon kuin kierrätykseen. Mieti siis ihan rauhassa. Jos et muista, milloin jostakin tavarasta olisi viimeksi ollut hyötyä tai iloa, laita se pois. Hyöty ei siis tarvitse olla konkreettinen: eihän tuo puulintukaan mitään saa aikaiseksi, mutta siitä tulee hyvä mieli. Funktio selvä!

pöytälaatikko

Pahimpia ovat tällaiset lipastolaatikot, sillä ne ovat oikeita magneetteja keräämään sisäänsä kaikenlaista tilpehööriä. Nyt näyttää aika hyvältä, mutta usein ei todellakaan näytä. Lykkään tähän laatikkoon erittäin helposti kaiken ylimääräisen pois silmistä, tavaroita, lippuja ja lappuja ”joihin voin sitten myöhemmin palata”. Uggh…

Kannattaa silti hankkia erilaisia laatikoita ja lokerikkoja, joihin pikkutavarat voi lajitella. Pelkkä lipaston laatikko on aika nopeasti yksi sekasotku. Toinen juttu on paperi ja erinäiset asiakirjat. Digitaalisena aikakautena voi aika hyvin luottaa siihen, että melkein kaikki löytyy jostain tietokannasta sähköisessä muodossa. Viisi, viisitoista tai viisikymmentä vuotta vanhoja laskumappeja ei lähinnä kukaan halua katsella ”sitten joskus”.

kotona

Omasta mielestä koti vähällä mutta kivalla tavaramäärällä on paras koti. Sellaisessa ei muuten yleensä ole mikään edes hukassa. Ja silloin kun mikään ei ole hukassa, ei tarvitse menettää hermojaan niin usein.

Yritän päästä muuttolaatikkopuuhiin mahdollisimman pian, jotta ehdin sitten katsomaan joka ikistä tavaraa silmästä silmään ja kysymään itseltäni, että tarvitsenko todella. Tuskin tarvitsen.

Hetki, jona vinksahdin

Tapahtuuko tätä kenellekään muulle? Lähdet pahaa aavistamatta Stockmannin kauneusosastolle kaupoille, tiedät tasan tarkkaan mitä olet hakemassa. Oikea puteli löytyy nopeasti, mutta kassalla sinulla onkin yhden tuotteen sijasta kolme.

Mulle käy näin toisinaan. Onneksi suhteellisen harvoin nykyään, ehdinhän juuri hehkuttaa, miten karsin kaiken kosmetiikan minimiin ja ostan vain tarpeeseen… Onneksi näistä kaikki kolme ovatkin olleet ahkerassa käytössä heti ensimmäisen viikon aikana.

clinique_huulipuna

Tässäpä tämä heräteostos. Kukapa toisaalta  voisi vastustaa herkullisena kiiltävää punaa pimenevässä syyssäässä? Cliniquen Punch Pop on juuri sopivan pirteä, pysyy alkutuntumalta hyvin eikä kuivata huulia. Sitten kun myyjä vielä punasi huuleni tällä sävyllä ja totesi perään, kuinka hyvin punan sävy syventää omaa silmienväriäni, oli puna myyty, samoin minä. Olen niin helppo…

estee.lauder

Toinen pienoinen heräteostos oli tämä Estée Lauderin Double Wear -huultenrajauskynä, vaikka vaaleahko rajauskynä olikin tarkoitus ostaa jossakin vaiheessa. Olisin tietysti voinut etsiä kaikista maailman rajauskynistä vähän edukkaamman vaihtoehdon, mutta toisaalta tämä rajaus jumahti huulille siihen malliin, ettei ostosta ole ainakaan vielä tarvinnut katua.

Clinique_allabouteyes

Sitten vielä se juttu, mitä alunperin lähdin ostamaan: Clinique All about eyes concealer. Luin tästä Erikan Nude-blogista, ja vaikutuin niin kovasti, että päätin hankkia vähän tyyriinpuoleisen peitevoiteen itsellenikin. Omat silmänaluset ovat ilman väsymystäkin melko tummat, joten kunnon peitevoide on usein paikallaan. Tämä pieni tuubi maksoi paljon, mutta toisaalta en ole vieläkään tottunut puristamaan tätä purkkia tarpeeksi vähän, jotta sitä ei tulisi liikaa kerralla.  Ainetta tarvitsee siis kerralla todella, todella vähän. Peittää loistavasti, eikä kuivu sellaiseksi kuivaksi ryppykököksi.

Kuukauden kosmetiikkabudjetti meni näihin kolmeen tuotteeseen yhdessä hujauksessa, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen! Punakuvat eivät vielä tähän postaukseen ehtineet, mutta ovat kyllä tulossa. ;)

Kivaa tiistai-illan jatkoa kaikille!

Still Alice

Käväisin viikonloppuna nopeasti R-kioskilla, ja ihan sattumalta tulin katsoneeksi leffahyllyä. En ole ikuisuuksiin vuokrannut ihan oikeaa levyä, koska Netflix, mutta nyt silmiin osui samantein Still Alice, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Leffa jäi mieleeni viime talven Oscar-gaalasta, jossa Julianne Moore nappasi kyseisen leffan naispääosasta Oscarin. Olen aina pitänyt Mooresta: hyvä näyttelijä ja kauniisti ikääntyvä nainen.

Still Alice… Tässä leffassa oli erittäin mielenkiintoinen aihe, Alzheimerin tauti. Kiinnostava, mutta samalla ahdistava, sillä muistisairaus on yksi ikävimmistä taudeista, johon ihminen mielestäni voi sairastua. Tauti on järkyttävä paitsi itselle, myös lähipiirille, enkä oikein tiedä kumpi olisi pahempi: sairastua itse, ja vähitellen huomata oman muistin rappeutuminen vai seurata vierestä, kun oma äiti, veli, puoliso tai ystävä liusuu henkisesti tästä maailmasta pois.

Moore onnistui mielestä erinomaisesti kuvaamaan sitä ahdistusta, raivoa ja epätoivoa, jota tautiin sairastunut varmasti kokee. Huomata itse, ettei enää muista miksi lähti paikasta A paikkaan B, ei muista missä oman kodin vessa on tai keitä omista illallisvieraistaan on jo tervehtinyt. Millaista häpeää se itselle tuottaa ja miten läheisten hyysäys käy hermoon. Mooren vastanäyttelijä, aviomiehen roolia vetävä Alec Baldwin ei mielestäni yltänyt roolissaan kovinkaan kummoiselle tasolle, mutta miehen rooli olikin jätetty elokuvassa aika ohueksi.

Elokuvassa oli mielenkiintoista myös se, miten fiksu ja tieteellisesti ansioitunut henkilö käsitteli omaa sairauttaan ja pyrki kaikin tavoin kuntouttamaan omaa muistiaan ja olemaan itse perillä siitä, miten tauti etenee. Kaikkea ei voi silti ennakoida, suunnitella ja järkeillä, kuten elokuvassakin kävi ilmi.

Hyvää draamaa, pitkästä aikaa! Pitääköhän sitä useammin käydä vuokraamassa se aito levy, jospa niitä hyviä leffoja tulisi siten enemmän vastaan…