Piispankadun Fika

Kesä vilahti ohi ilman, että olisin testannut yhtä Turun uusimmista kahviloista, Fikaa. Tänä viikonloppuna kesä palasi kuitenkin takaisin, joten oli aika nauttia vielä viimeisistä terassi-ilmoista.

Fika_ulkoa

Fika_ostokset

Fika_sisältä

Fika avautui Piispankadulle kesäkuun alussa. Kahvila tarjoilee kahvin, kakkujen ja piiraiden lisäksi keittolounasta, myös lauantaisin. Bongasin vitriinistä heti myös gluteenittomia ja vegaanisia vaihtoehtoja, ja kuulemani mukaan kaikki tarjottavat tehdään itse. Itse valmistetut tuotteet huokuttelevat aina enemmän, joten tähän paikkaan pitää ehdottomasti palata maistiaiskierrokselle! ja maisteltavaa riittää, kuten kuvasta näkyy.

Fika_vitriini

Fika_kahvila

Nappasin terassille mukaan omenalimun ja palan suolaista piirakkaa, sillä oli lounasaika. Pala tosin on vähän mitättelevä määrite, sillä lautaselle saamani sieni-sipulipiirakka oli ennemminkin möhkäle, hyvä kun mahtui lautaselle :) Korvasi siis hyvin lounaan!

Fika_terassilla

Tuo omenainen limonadi oli jännittävän makuista, ja kotoisin jostakin Keski-Suomesta (katsoin etikettiä, mutten tietenkään muista enää mitä siinä luki). Ai niin, Fikalla on myös A-oikeudet, joten valikoimissa on mm. muutamia siideri- ja olutmakuja!

Fika_juomat

Fika_juoma

Ensi kerralla pitää maistaa siis kahvia sekä jotakin makeaa kakkua. Voin kuvitella että Fika sopii mainiosti myös syksyn ja talven tunnelmointiin, ja asiakaspaikkojakin on kahdessa eri huoneessa.  Löydät Fikan Sibelius-museota vastapäätä, ja kahvila on auki tiistaista perjantaihin 10-17, viikonloppusin11-16. 

Fika_kahvit

Fika_pannut

Järjestelijän paljastuksia, osa 2: vaatekaappi

Järjestelijä täällä taas, iltaa! Pääsen kirjoittelemaan jälleen lempiaiheestani, ja tällä kertaa vaatteiden järjestelystä, säilytyksestä, hankkimisesta ja kierrättämisestä. Mulla on itseasiassa pieni pakkomielle tähän vaaterumbaan. Ei niinkään siis ostosten tekoon (okei, välillä siihenkin) vaan siihen järjestelypuoleen.

Vielä puolitoista vuotta sitten omistin vaatekaapin, jossa oli vähän kaikkea:

  • Kourallinen hyviä vaatteita. Sellaisia, joita käytin viikoittain.
  • Kasa mekkoja, joita tulin käyttäneeksi (hyvällä tuurilla) kerran tai kaksi vuodessa.
  • Kulahtaneita T-paitoja kotikäyttöön, siivoukseen, puutarhan hoitoon ja ties mihin ”likaiseen työhön”.
  • Vaatteita, jotka olivat sopivia viisi kiloa sitten.
  • Vaatteita, jotka näyttivät tosi kivalta, mutta jotka jostain syystä eivät päätyneet ikinä päälle.
  • Vaatteita, jotka olivat aikanaan maksaneet tosi paljon, ja jotka halusin säilyttää vaikken niitä enää käyttänytkään.
  • Puseroita, joista puuttui yksi nappi. Neule, joka oli ratkennut kainalosta, mutta oli muuten tosi kiva. Siis rikkinäisiä vaatteita.

Sitten luin Rinna Saramäen Hyvän Mielen Vaatekaapin, josta jo mainitsinkin aiemmassa järjestelyä käsittelevässä postauksessani. Se oli mielestäni aivan hurjan inspiroiva kirja. En oikein malttanut lukea sitä loppuun, sillä halusin niin kovasti aloittaa vaatekaapin sisällön karsimisen.

Mietitäänpäs tarkkaan: meillä kaikilla on varmasti ne suosikkivaatteet, joissa viihdymme kaikista parhaiten. Miksei siis pukeutua sellaisiin vaatteisiin aina? Okei, verkkarit, jotka ehkä moni vaihtaa päälleen aina kotiin päästyään, eivät sovi useimpiin työyhteisöihin, eikä jakkupuvussa voi tepastella ihan joka tilanteessa, vaikka kuinka haluaisi. Mutta ne tilanteet, joita meillä elämässämme on, ansaitsevat kaikki sellaisen vaatekerran, jossa on aidosti kiva olla.

Tilanteita on toki monia, mutta harvemmin arkinen elämä on niin monimuotoista, että siihen tarvitsisi täydellisen garderoopin aina golf-asusta punaisen maton gaalaillallisiin. Ainakin oma elämäni pyörii oikeasti aika pitkälti aivan arkisessa elämässä: töissä, kavereiden kanssa vapaalla, ja suuri osa ajasta myös kotona, koska olen kotihiiri. Siksi esimerkiksi se, että ostin pari vuotta sitten aina uuden mekon milloin mihinkin kissanristiäisiin, oli hyvin lyhytnäköistä. Oikeasti olisin tarvinnut lisää vaatteita arkielämään, jota vietin 95 % ajasta.

Tuon kirjan luettuani tein aika raivopäisen remontin omaan vaatekaappiin. Tuijotin joka ikistä vaatetta silmästä silmään ja mietin, tykkäänkö siitä tarpeeksi. Tuleeko käytettyä vai eikö? Sopiiko omalle kropalle vai ei?  Onko liian kulunut vai onko fiksattavissa pienellä säädöllä? Olen ehkä joskus maininnutkin, mutta jos innostun tekemään jotakin, niin vien koko homman vähän överiksi. Ja niin kävi tässä vaaterumbassakin. Mutta siistiä tuli!

Syksy 2015

Rinnan kirjassa oli paljon asiaa vaateteollisuuden nurjasta puolesta ja siitä, miten paljon vaatteet nykyään kuormittavat maapalloa. Vaikken itse edelleenkään boikotoi mitään vaateketjua aivan erityisesti, pyrin ostamaan vaatteet nykyään niin, ettei kaappiin päätyisi niitä vaatekappaleita, jotka ovat nukkavieruja ja saumoista vääntyneitä kahden pesun jälkeen. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta olen kehittänyt itselleni vähän kalliimman maun,  jotta säästäisin rahaa pitkässä juoksussa. Nykyinen taktiikkani on siis ostaa vähän kalliimpaa ja laadukkaampaa, mutta kokonaisuudessaan vähemmän vaatekappaleita. Kun vaate maksaa enemmän, sen ostamiseenkin kuluttaa enemmän aikaa ja harkintaa.

Toisaalta yksi suurimmista ongelmista on nykyään se, että vaatteet hinnasta ei voi päätellä enää mitään. Kallis voi olla laadultaan huono, ja toisinpäin. Vaatteen käyttöikää ei voi valitettavasti ennustaa, mutta toki materiaaleista voi päätellä jotakin. Hyvän Mielen Vaatekaapissa paneudutaan myös erilaisiin tekstiileihin, mistä olin erityisen iloinen. Kirjasta saa kaiken lisäksi irrotettua taiteltavan muistivihon, jota kannan edelleen kukkarossa mukana. Siihen on lueteltu yleisimpien materiaalien plussat ja miinukset. Kätevää!

riikka

Mitä vaateostoksilleni on sitten tapahtunut käytännössä viimeisen puolentoista vuoden aikana? Olen tehnyt sekä hyviä että huonoja ostoksia. Ensinnäkin sain pakkomielteen suunnitella itselleni nopeasti TÄYDELLINEN vaatekokoelma, josta löytyisi kaikki tarpeellinen. Sorruin (kirjan hyvistä vinkeistä huolimatta!) ajatukseen, että vaatekaapissani tulisi olla tietyt jutut, kuten siisti kynähame. Löysin toki siistin ja aivan hyvälaatuisen kynähameen, mutta käyttökerrat ovat reilun vuoden aikana jääneet yhden käden sormilla laskettaviksi. Vaikka hame on hyvä olla olemassa, on se omaan tyyliini ehkä kuitenkin liian ”hieno”. Oma tyylini kun on jotakin hillityn ja klassisen sekä tyttömäisen tennaritytön välimaastosta.

Ongelma oli siis ehkä siinä, että haluaisin pukeutua myös tyylikkään elegantisti, mutta se ei vaan istu omaan persoonaani. Muutamien hutien ohella olen ostanut liudan todella kivoja vaatteita, ja laittanut kierrätykseen suurimman osan vanhan vaatekaappini sisällöstä.

En halua vihjata, että vaatekaappi tulisi ensin putsata kaikesta vanhasta ja ostaa tilalle toimivia yksilöitä. Tosiasia oli kuitenkin se, että suurin osa vaatekaappini sisällöstä täyttyi sellaisista vaatteista, joita alussa luettelin: vähällä käytöllä olevia, kivoja muttei tyyliin sopivia, liian pieniä, ratkenneita, ja ah, pahimpia kaikista: kulahtaneita KOTIVAATTEITA.

Oikeasti, kuinka usein niitä muodostaan menneitä T-paitoja ja muita ”siivouskuteita” käyttää? Jätin kaappiin kaksi T-paitaa, joista molemmat ovat sellaisia, että niillä kehtaa avata ovenkin, jos tulee yllätysvieraita. Aloin miettiä, että jos kerran vietän ratkaisevan ison osan elämästäni omassa kodissani, eikö siellä voisi myös pukeutua kivasti? Kaapissani on siis edelleen kotivaatteita, mutta ei niin kulahtaneita. Entisajoista poiketen ostan nykyään myös vaatteita, joissa on tarkoituskin olla vain kotona.

Nykyään omistan ehkä noin 40 aktiivikäytössä olevaa vaatekappaletta. Väljä ja puhdas vaatekaappi on ihana asia, ja jos et ole vielä kokeillut, niin suosittelen lämpimästi. Se on ihan totta, että päällepuettavaa löytää paljon helpommin, kun on vähemmän mistä valita.

Teen nykyään myös listaa a) siitä, mitä, millaisia ja minkähintaisia vaatteita ostan (eli paljonko rahaa kuluu esim. kuukaudessa) b) siitä, mitä uusia vaatteita todella tarvitsisin. Tietoinen pohdinta on auttanut ainakin omalla kohdalla. Toki heräteostoksia tulee edelleen joskus tehtyä, eikä vaatteiden ostamisesta tarvitse tehdä rakettitiedettä, mutta suunnittelu on hyvä keino pitää homma hallinnassa.

Ah, mä voisin siis paasata tästä aiheesta vaikka miten pitkään, mutta veikkaan, että sitä ei kukaan jaksaisi lukea loppuun asti. Olisikin hirmuisen kiva kuulla teidän muiden kokemuksia vaatekaappirumbasta. Onko vähempi parempi? Onko laadukkaita vaatteita nykyään vaikea löytää?

Kuvat: Mari H

090915_03

 

Domino – vanha teatteri herää henkiin

Yksi ehdottomista Turun kulttuurisyksyn piristäjistä on vanhan Domino-teatterin avautuminen. Domino on koko 12-vuotisen turkulaisuuteni aikana ollut yksi lempipaikoistani Turussa. Totta puhuen olin tippa linssissä, kun Kinokopla vuosia sitten lopetti elokuvanäytökset Dominossa, eikä teatteriin ilmaantunut aikoihin korvaavaa ohjelmaa.  En voisi siis olla iloisempi, kun legendaarinen sali on jälleen auki yleisölle!

Mikä Dominossa sitten vetää puoleensa? 50-luvun nostalgia on jotenkin maagista, ja vaikkei itselläni luonnollisesti ole henkilökohtaista kokemusta siitä, millaista elämä on 50-60-luvulla ollut, olen aina pitänyt aikakautta erityisen kiehtovana. Vierailu Dominossa on siis kuin aikahyppy menneisyyteen. Isossa teatterisalissa tuoksuu edelleen se tietty vanhan tuoksu, ja teatterisalin tuoleissa on ajan patinaa. Käytävän varrelta löytyy edelleen alkuperäinen lippukassa ja vastapäiseen vitriiniin on kerätty muistoja menneiltä vuosilta.

Domino_syksy2015_03

Domino avaa pelin tänä syksynä Americo! -näytelmällä Rasilan veljesten voimalla. Erkki Saarelan ohjaama veijaritarina on tuttu 15 vuoden takaa, kun Jukka ja Kimmo Rasila esittivät samaisen näytelmän, silloinkin Turun Kaupunginteatterissa. Tarina kertoo ronskin humoristisen tarinan Amerikan valloitusretkestä, joka on itse asiassa yhden miehen monologi. Tässä näytelmässä veljekset kuitenkin hengästyttävät toisiaan mitellen tarinankerronnan kuninkuuslajista. Katsojakin saa siis jäädä haukkomaan henkeään, sillä sanoja ei tästä näytelmästä jää uupumaan!

Domino_syksy2015_05

Reilut 500 katsojaa vetävä sali tarjoaa klassiset puitteet syksyn esitykselle. Luvassa on paitsi teatteria myös konsertteja ja komediaa. Domino haluaakin houkutella katsojia teatteriin vanhaan Broadway -teatterin tyyliin ja pitää kynnyksen kulttuurista nauttimiselle matalalla. Dominossa kahvi juodaan pahvimukeista ja Domino-leivoksen saa nauttia vaikka katsomon puolella.

Domino_syksy2015_02

Teatterille tehtiin kesän aikana kasvojenkohotus vanhaa kunnioittaen. Saniteetti- ja naulakkotilat uusittiin, ja teatterisaliin rakennettiin näyttämö nykyaikaisine valo- ja äänitekniikoineen. Myös aulatiloja on otettu laajemmin käyttöön, jotta kahvinsa voi nauttia vaihtoehtoisesti vanhojen filmitähtien seurassa. Muuta muutosta katsoja ei teatterissa juuri huomaakaan – ja hyvä niin!

Domino_syksy2015_04

Oi ihana Domino, me tulemme näkemään vielä useasti tämän syksyn aikana. Omat täsmävinkit syksyn kattauksesta: Jazzminster Abbey – Jennie Storbacka, Vieraissa-klubi sekä Club 27.

Tutustu Dominon tarjontaan täällä

Jutellaanpas laukuista

Siitä on useampi vuosi aikaa, kun keräsin yksi kaunis päivä kaikki laukkuni röykkiöksi lattialle, karsin kasasta raa’asti omat suosikit ja heitin loput kirppislaatikkoon. Sittemmin tuostakin karsinnasta on lähtenyt useampi laukku pois, ja nykyään kotoa löytyy enää kahdeksan laukkua: työlaukku, Matkuri, musta ”fiinimpi” käsilaukku, vaalea isompi laukku, värikäs kesälaukku, Marimekon pussukka, pikkuruinen ruskea olkalaukku sekä käsintehty hopeinen laukku. No, olihan sitä jo siinäkin.

Laukkujen kanssa on kuitenkin käynyt vähän samoin kuin kaiken muunkin tavaran kanssa: en kaipaa kuin muutaman hyvän. Laukut tahtovat silti olla vähän ikuisuusprojekti, sillä en ole nuukuuksissani raskinut ostaa vielä kovin montaa laukkua, joihin voisi olla 100% tyytyväinen. Ja tyytyväisyys tarkoittaa siis sitä, että laukku kestää kovassa käytössä pienen ikuisuuden ja sopii mahdollisimman moneen tilanteeseen.

Kuvissa oleva Marimekon olkalaukku on ollut yksi parhaista lahjoista, joita olen ikinä saanut. Se on käytössä joka arkipäivä.

marimekko5

Käytän tätä töissä päivittäin, siis ihan jokaikinen työpäivä. Läppäri oli aluksi vähän nafti mahtumaan siihen suojakuoren kanssa, mutta ajan kanssa se on asettunut tähän laukkuun juuri sopivasti, ja läppäri tuo itseasiassa tälle olkalaukulle sopivasti ryhtiä. Laukku kulkee välillä mukana muuallakin, usein esimerkiksi viikonloppureissuilla, sillä sisään mahtuu aika kiitettävästi tavaraa. Nahka on kestänyt päivittäistä käyttöä loistavasti,  laukkuparkani nimittäin lojuu usein myös lattialla tai kastuu sateen yllättäessä. Ei tunnu missään!

marimekko1 En ole ainakaan tähän päivään mennessä saanut hinkua säästää jotakin luksuslaukkua varten, sillä sijoitan sellaiset rahasummat mielummin muihin juttuihin. Ei sillä, ettenkö usein kuolaisi Pinterestissä Célinen Box-laukkua…   Niin kauan kuin oma hintahaitari laukkujen suhteen pyörii kuitenkin sadoissa eikä tuhansissa euroissa, katselen suosiolla esimerkiksi Marimekon tai Samujin laukkuvalikoimaa. Molemmissa miellyttää yksinkertaisuus ja kauniit värit. Inhoan kaikkia ylimääräisiä rimpsurämpsyttimiä ja glitteriä laukuissa, joten mitä yksinkertaisempi laukku, sitä parempi!

Tavoitteena onkin uudistaa vähän nykyistä kokoelmaa,  sillä usea mun laukuista on käytössä liian harvoin syystä tai toisesta. Esimerkiksi vaalea isompi laukku on kyllä kiva, mutta sen sisältä ei ikinä löydä mitään. Aika iso miinus.  Ne laukut, joihin olen tyytyväinen, ovat tämä Marimekon työlaukku, musta ”juhlalaukku” (sillä on myös tunnearvoa), hopeiseen käsintehtyyn pikkulaukkuun (koska uniikki, käsintehty ja ihana) sekä Marimekon viininpunaiseen nahkapussukkaan, joka toimii sekin melkein aina ja kaikkialla. Ainut isompi puute on sellainen keskikokoinen olkalaukku työlaukun ja pikkulaukkujen välimaastosta. Myös Matkuri on nähnyt jo niin paljon kilometrejä ja ottanut iskua, että se kaipaisi ehkä uudistusta. 

Mitenkäs muilla: enempi kivempi, vai onko jollain muullakin lähtenyt turhat laukut kirppikselle? Olisiko teillä muuten suosituksia laukuista, joiden hinta ei nouse ihan pilviin, mutta jotka ovat kuitenkin yksinkertaisen tyylikkäitä ja laadukkaita?

marimekko7

Kuvat: Katja

Pink Vanilla Desserts – Amerikka Turussa

Poikkesin pari viikkoa sitten Marin kanssa Pink Vanilla Desserts -nimiseen jälkiruokaravintolaan. Paikka oli minulle ennestään vieras, vaikka amerikkalaistyylinen jälkkäripaikka on ehtinyt olemaan auki jo useita kuukausia Wiklundin naapurissa.

pinkvanilladesserts2

Hoi kaikki pienten lasten vanhemmat: viekää perheenne ensi kerralla tähän kahvilaan. Olisin ollut 5-vuotiaana aivan haltioissani, sillä tämä on oikea prinsessan/prinssin paratiisi. Pinkkiä, lilaa ja muutenkin paljon iloisia värejä ja lasten leikkipaikkoja. Muistakaa kiivetä yläkertaan kiertelemään, sillä siellä on runsaasti lisää tilaa. Piipahda myös, jos pidät erittäin paljon erittäin makeista jutuista. Kuppikakut ovat viimeisen päälle kuorrutettuja ja makuja on moneen lähtöön. Kannattaa kokeilla myös paikan sitruunajuomaa, joka oli ihanaa ja kirpeää. Omia limonaateja on muutamassa eri maussa, muuhun juomapuoleen en ole ennättänyt tutustumaan. pinkvanilladesserts3

pinkvanilladesserts4

Mietin, että mitä tässä paikassa oli ennen tätä, sillä tila itsessään on kiva ja varsinkin kivalla paikalla: yläkerran ikkunoista näkee suoraan kauppatorin vilinän. Ei nyt ihan jokirantanäkymät, mutta eihän jokirantakaan näissä syksyn sateissa ole täysin parhaimmillaan.

pinkvanilladesserts5

Vaikka todella makeat kuppikakut eivät olleetkaan aivan omaan makuuni, niin huvittaisi kyllä testata mm. paikan amerikkalaista aamupalaa tai muita suolaisia herkkuja. Ja käydä juomassa sitä limonaatia.

Pink Vanilla Desserts

Kauppiaskatu 9a

avoinna: arkisin 10-20, la 10-19, su suljettu.

Lauantaina aamupala klo 10-12