Hullu järjestelijänainen

Siivoaminen ja ennen kaikkea JÄRJESTELY on ollut aina aika iso osa omaa elämääni. Kuulostaa jo lähtökohtaisesti aika hullulta, mutta tämä on täyttä totta. Siivoaminen on mielestäni usein aika kivaa, ja järjestely se vasta kivaa onkin. Olen järjestellyt maallista omaisuuttani ties mihin järjestykseen: kirjat aiheen mukaan, cd-levyt aakkosiin, vaatteet henkarille tummimmasta vaaleimpaan. Lista on loputon. Asiaan liittyy myös monia epäloogisuuksia, sillä kotini ei todellakaan ole aina supersiisti. Koen järjestelemisen joka tapauksessa todella terapeuttisena puuhana, samoin siivoamisen. Siksi se toistuukin kerta toisensa jälkeen ilman sen suurempia ponnisteluja.

konmari

Kun sitten kuulin useammasta suunnasta mielenkiintoista kohinaa KonMarin siivousoppaasta, mielenkiintoni heräsi. Kirja eheyttävästä järjestelystä ja siivouksen voimasta? Kyllä kiitos! Lukaisin kirjan läpi innoissani parissa-kolmessa päivässä. Monet ovat kuvailleet kirjaa suorastaan käänteentekeväksi, mutta omaa elämääni se ei ihan mullistanut sentään, johtuen ehkä juuri siitä, että siivoaminen ja järjestely on minulla ”verissä”. Monia erinomaisia pointteja kirjassa sen sijaan oli, vaikka se monissa kohdin menikin aika överiksi. Välillä kirjasta paistoi läpi japanilainen kulttuuri, jota oli pakko aika ajoin tirskahdella – en esimerkiksi itse tästä eteenpäin(kään) tervehdi kotiani saapuessani sisälle tai kiitä vaatteitani ja laukkujani hyvin sujuneesta yhteistyöstä – sukkien taittelusta puhumattakaan. Kirjan syvempi olemus: se, että tavaranpaljous ei tee meitä onnelliseksi – on mielestäni kuitenkin aivan totta. Kun omistaa vain itselle tärkeää ja olennaista, on kaikin puolin kivempi ja rauhallisempi olo. Lopputuloksena on sellainen koti, jossa on itsellä hyvä ja onnellinen olla.

Järjestely alkoi itselläni jo aivan lapsuudessa. Olin kai aina se hiljainen lapsi, joka tykkäsi touhuta omiaan omassa huoneessaan, ja keksi puuhaa vaikka pyyhekumien järjestelystä. Muistan, miten pikkutyttönä järjestelin oman huoneeni uuteen uskoon useamman kerran vuodessa. Siirtelin huonekaluja omin nokkineni paikasta toiseen. Työnsin hyllyjen ja sängyn alle mattoa, jottei lattia naarmuuntuisi, ja hinasin mööpeleitä paikasta toiseen katsomalla, miltä mikäkin missä näyttäisi. ihme, etten sentään ikinä kaatanut mitään huonekalua päälleni. Tykkäsin puuhastella yksinäni, ottaa kaikki tavarat kirjahyllystä pois ja järjestellä ne hieman eri tavalla. Saman tein vaatteille ja pöytälipaston laatikoille. Itse huonekalut pysyivät vuodesta toiseen samoina, mutta uudelleenjärjestelyllä ne sai näyttämään aina vähän ”uusilta”.

Olin pienenä myös ahkera keräilijä. Ala-asteella keräsin lehtileikkeitä idoleistani (näitä kansioita on lapsuudenkodissa vintit täynnä), ”pikkupapereita” (ainakin 80-luvulla syntyneet tietävät mistä puhun), tarroja ja Kinder-munien yllätyksiä. Aikuisempana siirryin cd-levyihin, elokuviin, kirjoihin, astioihin… Keräily on pysynyt elämässä vuodesta toiseen jossakin muodossa, ja tavoitteena on aina ollut saada keräily johonkin lopputulokseen. Saada se puuttuva osa kirjasarjasta tai yhtä kahvikuppia uupuva astiasto täydennetyksi. Jopa hieman ärsyttävää, koska se puuttuva osa saattaa olla joskus suhteettoman hintainen (mutta pakkohan se on silti saada).

Välillä tulee sellainen olo, että taidan olla vähän erikoinen, oikea hullu järjestelijä-keräilijänainen. Mutta erikoisuus sallittakoon. Ei sitä varsinkaan enää tässä iässä vaivaudu miettimään, onko pöhkö vai ei. Sitä on mitä on.

Olen kuitenkin huomannut, että kerääminen, järjestely ja siivoaminen ovat kasvattaneet ympärilleen usein kehää, jolle ei ole loppua. Toisin sanoen: vaikka kuinka järjestelisi, on koti usein vähän sotkuinen, sillä lopulta tavarat eksyvät omilta paikoiltaan, joukkoon eksyy lisää uutta tavaraa, ja äkkipikaistuksissa ostetut tilpehöörit ovat lopulta vain tiellä.  Vaikka lopulta edessä onkin taas perinpohjainen järjestely ja siivoaminen, jonka jälkeen voi katsella tyytyväisenä ympärilleen, ei kierteelle vain ole loppua. Siksi esimerkiksi huutokaupat ja kirpputorit ovat minulle oikeastaan paikoista pahimpia, sillä siellä jos missä tulee ostaneeksi asioita hetken mielijohteesta. Kyse ei ole rahasta, vaan siitä, että tavaraa kertyy aina vaan enemmän ja enemmän.

kirjahylly

Olen luonteeltani materialisti, ja myönnän sen auliisti. Pidän kauniista tavaroista, ja usein haluan ostaa niitä itselleni. Olen tehnyt kuitenkin viimeisen vuoden-kahden aikana suuren harppauksen eteenpäin luopumalla aikamoisesta kasasta maallista mammonaa kierrätysten, myymisen ja lahjoitusten avulla. Siksi KonMarin kirja olikin itselleni niin ajankohtainen, sillä siinä tavarasta luopuminen on se olennaisin osa siivoamista ja karsimisen kautta asiat loksahtavat kohdilleen.

KonMari ei ole kuitenkaan se kirja, joka sai itseni ajattelemaan keräilijä-järjestelijäluonnettani ja sen negatiivisia puolia syvemmin. Se tapahtui jo reilu vuosi sitten, kun luin Rinna Saramäen Hyvän Mielen Vaatekaapin. Vaikka siinä käsitelläänkin ainoastaan vaatevalikoimaa, on kirjan sanoma saanut miettimään myös muuta omistamaansa tavaraa. Kirjan luettuani olen pienin askelin päässyt kohti sellaista vaatevalikoimaa, jossa ei ole mitään turhaa, pelkästään käytössä olevaa ja itselle sopivaa. Vaatteiden lisäksi olen pistänyt kiertoon suurimman osan dvd-kokoelmastani, lähes kaikki cd-levyni, paljon kirjoja, astioita joille ei ole käyttöä ja varsinkin sellaista pientä tilpehööriä, jota takuulla kerääntyy jokaisen kotiin.

Olen myös huomannut, että mitä enemmän tavaraa karsii, sitä nopeammin huomaa kodistaan nekin asiat, jotka voi edelleen laittaa kiertoon. Kun uhraa tarpeeksi ajatusta kaikelle omistamalleen, alkaa alitajuntaisesti kiinnittää niihin huomiota. Tauluun, josta ei ole oikeastaan ikinä pitänyt. Koruihin, jotka ovat ihan kivoja, mutta eivät päädy ikinä päälle. Kirjoihin, joita ei tule ikinä lukeneeksi. Koristetyynyihin, joilla ei ole mitään virkaa.

Oma haasteeni on viime aikoina ollut pidättäytyä niistä moninaisista ostamisen mieliteoista, joita eteen tulee päivittäin. On hyvä pitää mielessä, että kaikkea ei tarvitse omistaa, joskus voi vain ihailla tavaroita kaupoissa. Siinä säästää paitsi selvää rahaa, myös omia hermojaan huomatessaan, että jätti jonkin turhan tavaran onneksi kauppaan. Tässä minulla on edelleen tekemistä, ja välillä tulee pieniä repsahduksia. Vaatteiden kanssa olen kuitenkin päässyt jo niin pitkälle, että olen oikein ylpeä. Oikein ahdistaa, jos eteen  tulee tilanne, jossa pitäisi ostaa jokin vaate hetken mielijohteesta. Lähtee vaikka reissuun, ja tajuaa että pukeutui kuitenkin liian köykäisesti ja olisi pakko ostaa joku lämmittävä neule, jota ei ehkä lopulta niin montaa kertaa tule käyttäneeksi.  Vaatteista voisin kirjoittaa vaikka miten paljon, mutta taidan säästää niille ihan oman postauksensa.

Meitä ihmisiä on niin moneen lähtöön, että monelle KonMarin radikaali tapa luopua suurimmasta osasta tavaraansa olisi varmasti järkytys. Jos itsellä on kuitenkin ahdistava ja kaaoottinen olo omassa kodissaan, suosittelen kirjan lukemista, samoin Hyvän Mielen Vaatekaapin lukemista. Koska oma projektini on vielä pahasti kesken, niin palaan aiheeseen uudestaan aivan pian. Suurennuslasin alle on nimittäin joutunut jo vaatteiden ohella esimerkiksi kosmetiikkavarasto. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Viikon biisi

Klikkasin eilen töissä Spotifyn päälle ja ensimmäistä kertaa eteeni ilmestyi Suositellut-soittolista. Oli hiukkasen hämärä olo avata ohjelma puoliksi ajatuksissaan ja nähdä ekana oma pärstä ”levynkantenä”. No tämähän oli nyt se juttu, josta kuulin viime viikolla: Spotify taikoo viikoittain eteen soittolistan, jossa on oletuksena musiikkia, josta juuri sinä pidät.

Ensituntumalta Spotifyn Suositellut-lista osui ja upposi. Ei nyt ihan kaikki biisit, mutta olin oikeasti yllättynyt kuinka moni kappale oli just sellaista, mitä toivoinkin siihen hetkeen. Oli vanhoja tuttuja ja täysin uusia. Erityyppistä, ihan laidasta laitaan. Jotkut algoritmit  siellä joillain ohjelmistokaiffareilla surraa nyt aika hyvin, ainakin tähän suuntaan.

Tässä yksi parhaista biiseistä, mitä löysin eilen omalta listalta. Ennestäänkin tuttu, johon jäin nyt aivan totaalisesti koukkuun. Kannattaa katsoa videokin, aika väkevä.

Viikon guilty pleasure: Norlie & KKV – Ingen annan rör mig som du. Mennään vähän eri sfääreihin äskeisestä, mutta minkäs teet: tässä biisissä on vaan aivan tautisen tarttuva kertis. Jos kesä olis tullut, olis tämä ollut se kuumien kesäöiden hitti. Tämä on vähän kuin 2010-luvulle päivitetty Vill Ha Dig: en mä ruotsia niin puhtaasti osaa, mut sen verran ymmärsin, että jotain tuhmia tässä puhutaan ;) 

Viikon lounastärpit

Uusi viikko, tällä kertaa ensimmäinen elokuinen. Ajattelin heittää pari lounastärppiä Turun keskustassa ruokaileville, sillä olen syönyt näissä ravintoloissa toistuvasti hyvää lounasta. Ei ole muuten ihan itsestäänselvyys, sillä usein muuten hyvien ravintoloiden lounaat tuottavat pettymyksen.

Pure Foodin

Pure Foodinista olen hakenut lounaan sekä mukaan että syönyt paikan päällä. Lounaan runko (puffet-pöytä) on päivästä toiseen pitkälti samanlainen: muutamaa erilaista salaattia pohjalle, kurkkua, tomaattia, kuskusta ja ituja, erilaisia kasvistahnoja, fetaa ja pähkinöitä. Tämän lisäksi lounashintaan kuuluu lisätäyte, jonka saa valita listalta. Itse otan yleensä lohta tai halloumia. Vaikka salaatin sisältö on pitkälti toistuva, on siinä kuitenkin usein jotakin erilaista, ja ennenkaikkea: kokonaisuus on jotakin sellaista, mitä ei muualta Turusta tahdo löytyä. Ehkä kirkkaimpana plussana näen sen, että lounas on TODELLA täyttävä. Kun syö Puressa, ei nälkä ehdi yllättää juurikaan ennen iltaa. Hintaan kuuluu myös kahvi, jonka voi ottaa vaikka mukaan, jos lounastunti uhkaa venyä liian pitkäksi.

Pure Foodin, Eerikinkatu 7bA, 20100 Turku

Pure Foodin

Roots

Olen viime aikoina käynyt useamman kerran myös Kauppahallissa Rootsin lounalla, missä sielläkin on tarjolla kivaa kasvisruokaa. Vaikken kasvissyöjä olekaan, tykkään usein kokeilla erilaisia kasvisvaihtoehtoja, sillä olo niiden jälkeen on usein jotenkin ravitumpi ja vähemmän ähky. Rootsin lounalla on yleensä pari-kolme eri vaihtoehtoa. Hintaan  kuuluu ehkä vaatimattoman näköinen mutta taivaallisen makuinen leipä, jota en voi ikinä vastustaa. Rootsin hassu ”the thing”: vuoronumeron sijaan mukaansa saa eläinfiguurin, kuten kengurun tai kirahvin.

Roots, Turun Kauppahalli, Eerikinkatu 16

Roots kauppahalli

Cafe Art – Kaikkien kahvila

Olen kiertänyt turkulaisia kahviloita ristiin rastiin viime vuosien aikana. Olen juonut suodatinkahvia, makeita kaakaoita ja erikoisempia kahvisekoituksia satunnaisessa järjestyksessä. Aika monessa sortunut myös kakkuihin, korvapuusteihin, suolaisiin leipiin ja pikkuleipiin. Kahvilat ovat itselleni sitä pientä arjen piristystä, jolla on väistämätön vaikutus kukkaroon – mutta joka on silti sen arvoista.

Cafe Art Cappuccino

Jotta rahoilleen saisi sitä kuuluisaa vastinetta, on oma maku kahviloiden suhteen tietysti jalostunut, ja kiikutan luuni mieltymysten mukaan niihin hyväiksi havaittuihin paikkoihin. Hyvä voi olla monella tavalla: yhdestä saa parhaat kahvit, toisesta herkullisimmat leivokset. Kolmannessa tuntee olevansa kuin kotonaan ja neljännessä saa olla aina omassa rauhassaan.

Cafe Art

Cafe Art on vakiinnuttanut asemansa turkulaisten kahviloiden joukossa. Sen asemaa on vaikea edes horjuttaa, sillä Artin kahvi ja puitteet nyt vaan sattuvat toimimaan. Jos ulkona paistaa aurinko, on kovin mutkatonta pysähtyä hetkeksi Artin terassille. Jos ulkona sataa kaatamalla, on helppo pelastautua Artin sisälle tunnelmoimaan. Oikeastaan ainut asia, joka Artissa ärsyttää, on se että parhaat ikkunapaikat on usein varattuna ja vitriiniä on vaikea ohittaa valikoimatta sieltä juustokakkua tai muuta herkkua.

Harvassa ovat kuitenkin ne kerrat, kun Art olisi ollut niin täynnä, ettei sinne mahdu lainkaan. Kahvila pitää sisällään yhä uusia huoneita ja hiljaisempia sopukoita. Vasta hetki sitten löysin Artista kokonaisen uuden huoneen, jota en ollut aiemmin hokannut. Terasseineen Art tuntuu vetävän puoleensa lähes satapäisen asiakasjoukon. En tosin ole sen paremmin laskenut asiakaspaikkoja.

Aurajoki

Artin palvelutiski hiljenee vain harvoin, ja varmasti sen vuoksi palvelukin on sangen tehokasta. Ei erityisen sydämellistä, mutta tehokasta. Sitä sen kai pitää ollakin, kun ovesta vaeltaa sisään jatkuva asiakasvirta. Kassa laskuttaa, ja barista hakkaa vieressä tasaiseen tahtiin cappuccino-kuppia puista pöytää vasten. Kun linjasto hetkeksi hiljenee, innostuu baristakin hetkeksi jutustelemaan asiakkaan kanssa vallitsevasta säätilasta – ja tietysti kaikkien aikojen surkeimmasta kesäsäästä. Suurin osa asiakkaista tuntuu kuitenkin tyytyvän tehokkaaseen toimintaan, jossa tavara tulee ulos sutjakkaasti ja takuuvarmasti.

Artin taika piilee uskoakseni oikeasti laadukkaassa kahvissa, kelpo tarjottavissa, tunnelmallisessa miljöössä joen rannassa sekä siinä, että se sopii ihan kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihmisolennoille. On arvokkaassa jakkupuvussa asioivia rouvia, Turun parasta kahvilaa googlanneita turisteja, pillifarkkuihin pukeutunutta nuorisoa ja pohdiskelevia taiteilijasieluja.

Yllättävän moni kahvittelee myös yksikseen, viettää laatuaikaa itsensä kanssa. Osa hörppää kahvinsa parissa minuutissa, monet saattavat uppoutua keskusteluun tuntikausiksi. Kaikissa kahviloissa se ei onnistu. Artissa ei tunne olevansa ikinä yksin.

Turun kahvipaahtimo Cafe Art