Kun ostan vaatteet(kin) Lidlistä

Tähän on tultu – ostan vaatteetkin jo Lidlistä.

Ajauduin tähän tilanteeseen täysin vahingossa. Aina ennen katsoin ruokaostosten yhteydessä niitä Lidlin keskellä olevia tavaralaareja hyvin epäilevästi. Tiedättekö; niitä, mihin Lidleissä on aina sijoitettu kaikki sadeasuista akkuporakoneisiin. Kaikenlaista krääsää, ajattelin.

Lidl_mekko07

Halikon Prisman viereen avattiin viime vuonna uusi Lidl, paljon edeltäjiään valoisampi ja avarampi. Aloimme tehdä ruokaostokset pääosin siellä, ja pikkuhiljaa ajauduin myös sinne hallin keskiosaan. Ensin löysin alusvaatteet. Alkkarit, sairaan hyviä. Nilkkasukat, oikein kivoja. Tällä viikolla päädyin ostamaan jo mekkojakin.

Lidl_mekko06

Lidlin valikoima on siitä hauska, että ikinä ei oikein voi varmasti tietää mitä löytää. Toisin kuin perinteisissä ruokamarketeissa, Lidlistä saattaa lempituorejuusto olla joskun loppu ja tilalla jotakin vähän samantyyppistä muttei kuitenkaan samaa. Sama juttu vaatteiden kanssa: samaa valikoimaa tuskin on enää seuraavalla kerralla kun astelet kauppaan.

Hintataso on sen verran edullinen, että kun löytää jotakin, jonka tuntee (tai luulee tuntevansa) oikeaksi, se kannattaa ostaa. Sovittamaan Lidlissä eipysty(ainakaan toistaiseksi), mutta palautusoikeus toki on. Edellispäivänä ostinkin surutta kaksi mekkoa ja kaksi toppia, koska tiesin että täyssusiostoksen voi palauttaa ja ensi kerralla mekot on loppu. Toinen mekoista on tämä maksimekko, toinen oli khakinvärinen polvipituinen  mekko. Mekkojen ja toppien yhteissumma huimat 25 euroa.

Lidl_mekko03

Lidlin vaatteiden hintaa ja alkuperää pohtiessa mieleen tulee tietysti, että ketähän tätäkin kolttua tuottaessa on riistetty. Oma vastuullisuuteni vaateteollisuuden epäoikeudenmukaisuutta kohtaan kiteytyy kuitenkin siihen, että olen vähentänyt vaateostosten tekoa viime vuosina huomattavasti: Mukaan ei siis lähde joka viikko (tai edes joka kuukausi) viiden euron (liian) halpoja vaatekappaleita. Toiseksi: Lidlin vaatteet ovat omien tähänastisten kokemusteni kertakäyttökamasta, joka menisi kahden käyttökerran jälkeen roskiin.

Lidl_mekko01

Mitä te löysitte viimeksi Lidlistä? :)

Rentouttavaa sunnuntaita,

/Riikka

Salon iltatorilla

Kävin tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä Salon Iltatorilla. Torilla, joka muuten äänestettiin viime vuonna Suomen parhaaksi.

Salon tori on hämmentävä paikka. Yleensä se ammottaa tyhjyyttään, mutta erityisesti viikonloppuaamuisin tori täyttyy kahvittelijoista Salon torin kolmen kesäkahvilan terasseille. Kesän koittaessa tori elävöityy muutenkin torimyyjien ja jäätelökioskien voimin. Mutta mitä tapahtuu kesätorstaisin? Tori täyttyy ruuhkaksi asti ja parkkipaikat loppuvat keskustasta: salolaiset taaperosta mummuihin kokoontuvat torille kiertämään kojuja, syömään torilettua, ostamaan tuoreita vihanneksia ja kuuntelemaan musiikkia.

saloniltatori01

saloniltatori04

saloniltatori05

Salon iltatori on ehdoton perinne, mistä uskoakseni monet niin entiset kuin nykyiset salolaiset sekä kesäasukkaat ja naapurikuntienkin asukkaat pitävät kiinni. Mukava kesäfiilis torilla ehdottomasti onkin, ja hyvällä säällä torilta saa paljon kerralla irti: voi viettää aikaa ystävien kanssa, ostaa tuoreet vihannekset, juuri kukkaan puhjenneet amppelit ja tehdä vielä löytöjä lukuisilta torimyyjiltä, joita Salon iltatorilla on aina torin täydeltä. Terassilla voi juoda kahvit tai syödä muuta toriruokaa, jota sitäkin löytyy moneen makuun.

saloniltatori06

saloniltatori03

saloniltatori07

Iltatori ei olisi kuitenkaan iltatori ilman livemusiikkia, joka liittyy kiinteänä osana Salon iltatoreihin. Tänään lavalla viihdytti hassu mies Stig.

saloniltatori08

saloniltatori09

saloniltatori10

saloniltatori11

saloniltatori02

Hienoa on mielestäni se, että perinne on säilynyt samantyyppisenä Salossa jo vuodesta 1982, ja vielä kivempaa on se, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus nauttia livemusiikista ja toritunnelmasta keskellä kaupunkia.  Olen itse vielä vähän turisti Salossa, mutta näin lyhyen ajan täällä asuneena on ilo nähdä keskusta vihdoin täynnä eloa ja iloa.

Torilla tavataan,

/Riikka