Vaateprojekti 332 – uusi kausi alkamassa, mitä opin?

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa aloittamassani 332-projektissa on kääntymässä uusi lehti, sillä kaksi kuukautta on melkein kulunut, ja on aika päivittää vaaterekin sisältö. Kaksi kuukautta sitten valitsin kaikkien olemassaolevien vaatteideni joukosta 33 vaatetta, ja loput pakkasin isoon pahvilaatikkoon. Tästä linkistä pääset lukemaan vaateprojektin 332 ensimmäisestä osasta.

Miten projektini on sujunut tähän asti? Kivasti! Olen jopa yllättynyt siitä, kuinka paljon 33 vaatteen kokonaisuus on helpottanut arjen vaatepähkäilyjä ja erityisesti sitä, ettei kotiin kerry enää aivan niin helposti epämääräisiä vaatekasoja. Ja jos kertyykin, takaisin ruotuun pääsee helposti. Olen myös ihminen, joka pukee vaikeuksitta samat vaatteet päälle parinakin päivänä peräkkäin eikä ainakaan jaksa aamuisin käyttää minuuttikaupalla aikaa miettien minkä vaatteen haluaisi sillä kertaa pukea päälleen. Tässäkin suhteessa 33 vaatteen valikoima sopii minulle erinomaisesti.

332_projekti_01

Pidän kaikkia 33 vaatetta vaaterekissä henkareissa. Koko vaatetarjonta on siis silmien edessä yhdellä vilkaisulla. Näiden vaatteiden lisäksi käytössä on toki alusvaatteet, treenivaatteet, asusteet sekä kaikki ulkovaatteet, joita ei ole laskettu mukaan. En laskenut 33 vaatteeseen myöskään niin sanottuja kotivaatteita, joita käytän aktiivisesti juuri kotona, mutten oikeastaan muualla.

Entä miten tämä projekti on vaikuttanut shoppailuun? Ei näköjään mitenkään, sillä ostan uusia vaatteita edelleen todella harvoin. Uusien vaatteiden joukossa on tasan yksi T-paita. Kapeampi valikoima ei siis houkuttanut kaupoille sen enempää kuin normaalistikaan. Toisaalta osasin nyt selkeämmin kaivata vaatevalikoimasta sellaisia vaatteita, jotka puuttuvat kokonaan, esimerkiksi yläosa yhdelle kivalle hameelle. Myös housuja minulla on muutamat liian vähän.

vaatekaappi01

Kuuma kesä teki sen, että alkuperäinen vaatevalikoima oli auttamattomasti väärä, se nimittäin sisälsi liian paljon pitkähihaista tai liian hiostavaa vaatetta. Jouduin siis tekemään joitakin vaihtureita niin, että otin mukaan esimerkiksi shortseja. Niitä käytinkin lopulta enemmän kuin kolmena viime kesänä yhteensä. Myös ohuet T-paidat ja topit sekä mekot olivat tänä kesänä kovassa käytössä. Vähälle käytölle jäi kaikki pitkähihaiset ja farkut.

syysvaatteet

Nyt syyskuun alkaessa varaudun siis syys-lokakuun vaatevalikoimaan: pitkät farkut, pitkähihaiset paidat, kerrospukeutuminen ja neuleet ovat jälleen tervetulleita. Kaikki shortsit, ohuet topit, suurin osa mekoista sekä ohuet housut joutavat pahvilaatikkoon. Marraskuussa lähdemme Mauritiukselle, ja hellevaatteet pitää joka tapauksessa kaivaa uudelleen esiin, siksi vaihdan vaatevalikoimaa ainakin toistaiseksi kahden kuukauden sykleissä. Se myös sopii paremmin Suomen vaihtelevaan ilmastoon. Syyskuun alku kun voi olla lämpötilaltaan aika erilainen kuin marraskuun loppu!

Syys-lokakuussa ajattelin kiinnittää enemmän huomiota vaatteiden monipuoliseen käyttöön, eli siihen että samoissa vaatteissa jumittamisen sijaan käyttäisin koko valikoiman hyödyksi. Henkareilla käyttämättöminä roikkuvat vaatteet ovat niitä kaikkein kalleimpia ja myös niitä, jotka vievät turhaan tilaa, jos niitä ei käytetä lainkaan. Jos jotakin vaatetta ei siis tule käytettyä kahden kuukauden aikana kertaakaan, kannattaa sen kierrätystä harkita.

henkarit

Laskin huvikseni , kuinka paljon 33 vaatetta voi kahden kuukauden aikana keskimäärin käyttää, olettaen ettei vaatteita vaihtele kesken päivän. Teoreettisesti laskettuna jokaisen vaatteen käyttökerta on vain 1,8 kertaa (61 päivää jaettuna vaatemäärällä). Tämä tosin on vähän ontuva laskukaava, koska suurin osa vaatteista on ylä- tai alaosia, eikä kukaan pue päälleen vain paitaa tai housuja. Valikoimasta housuja on kolmet, bleisereita tai neuletakkeja (sellaisia, joita ei voi yksinään käyttää) kolme, hameita kaksi, yläosia tai mekkoja loput. Käyttömäärissä lähemmäksi päästään siis jakamalla päivät pelkillä yläosilla (61 /25), jolloin yhden vaatteen käyttökerraksi saadaan 2,4. Tämä laskukaava kertoo karua faktaa siitä,  kuinka vähän ehdimme todellisuudessa käyttää vaatteitamme, päiviä kun on vuodessakin vain 365.  Ja tässä laskukaavassa vaatteiden määrä on vieläpä rajattu 33:een. Voisi olla aika mielenkiintoista tehdä tukkimiehen kirjanpitoa siitä, kuinka paljon kutakin vaatetta tulee oikeasti käytettyä vaikkapa vuoden aikana.

332-projektin parhaat puolet ja oivallukset:

  • 332 säästää aikaa, kun kaikki käytettävät vaatteet ovat yhdessä ja samassa paikassa. Vaatekasoja ei kerry niin helposti, kun vaatteet ovat helposti hallittavissa. Rekistä löytyy vaatteelle aina vapaa henkari, kun rekissä säilyttää 33 henkaria. Aikaa säästyy, kun a) vaatteiden valintaan ei mene liikaa aikaa, b) vaatteiden ainaiseen järjestelyyn ei mene ylimääräistä aikaa ja c) myös vaatehuolto on selkeämpää.
  • Projektin myötä huomaa myös vaatevalikoimansa puutteet helpommin. Esimerkiksi sen, jos joihinkin tiettyihin housuihin ei ole olemassa sopivaa yläosaa tai toisinpäin.
  • 333:n kautta voi bongata myös täysin uusia vaateyhdistelmiä, joita ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Kun alaosia on vain muutamia, tulee harkinneeksi vaihtoehtoja monipuolisemmin.
  • Ihminen ei tarvitse kovin paljon vaatteita. Tärkeintä on, että niitä on joka vuodenaikaan ja sopivassa suhteessa keskenään: tarpeeksi housuja suhteessa yläosiin, tarpeeksi monikäyttöisiä yläosia suhteessa vaikkapa hameisiin, ja niin edelleen. Niin, ettei talvella tarvitse palella tai kesällä paahtua hengiltä.
  • Jos vaatteita on paljon, tai itse asiassa, vaikkei niitä edes olisi paljon, saa ne paremmin käyttöön, kun osan vaatteista sulkee kokonaan käytöstä muutaman kuukauden ajaksi. Kaikilla on ne omat suosikkivaatteensa, mutta kun ne laittaa tauolle, tulee puettua päälle välillä muutakin. Näin voi myös löytyä uusia lemppareita! Näin huomaa myös aika nopeasti, jos ei oikeastaan pidä jostakin vaatteesta lainkaan: se seilaa rekissä käyttämättömänä tai päätyy kerrasta toiseen pahvilaatikon pimeyteen. Tällaiset vaatekappaleet kannattaa laittaa pikimmiten kierrätykseen omaa vaatevarastoa tukkimasta.

Parin kuukauden kokeilun pohjalta voin suositella tätä lämpimästi kenelle vaan, joka haluaa selkiyttää oman vaatekaappinsa sisältöä. Annan mielelläni myös lisävinkkejä, saa lähestyä sähköpostilla tai laittamalla yksäriä Instassa.  ☺️

/Riikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.