Salossa: Lahja ja Herkku Murena

Sain viime viikolla kutsun Salon Lahja ja Herkku Murenan 5-vuotissynttäreille. Kauppa ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta kuulosti mielenkiintoiselta, joten päätin ilmoittautua. Olin viilettänyt koko samaisen päivän työn merkeissä Helsingissä. Olin töiden jälkeen rättiväsynyt, mutta onneksi päädyin lähtemään vielä illaksi tähän pikkuputiikkiin, joka sijaitsee Salossa aivan torin varrella. Mikä paikka!

Tämä julkaisu sisältää nyt paljon kuvia, sillä oli vaikea valita, mitä kaikkia kuvia ottaisi mukaan. Murenassa oli vieri vieressä niin ihanan näköisiä purnukoita ja pusseja, että oli vaikea saada kuvatuksi kaikkea mitä olisi halunnut. Kaikki oli niin kaunista, oli kyse sitten elintarvikkeista, astioista tai lasten puuleluista.

lahjajaherkkuMurena06

Jo pelkkä vierailu Murenassa oli ilo silmälle, varsinkin kun itse satun olemaan heikkona kaikkeen, joka on kivasti pakattu.  Tästä kaupasta olisi todellakin voinut ostaa yhtä jos toista, kaikkea maailman parhasta pestosta aina silitysveteen

Tässä siis se maailman paras pesto. Onko tuttu? 

lahjajaherkkuMurena12

lahjajaherkkuMurena13

Sen lisäksi, että Murenassa on todella laaja valikoima laadukkaita ruoka-aineita ja arjen ilahduttajia, on kaupassa myös kevyt ja kodikas tunnelma. Katsokaa nyt tuota kananmunahyllyä, eihän tuollaisia ole enää missään!

5-vuotissynttäreiden kunniaksi meille bloggareille oli katettu pöytä täyteen herkkuja.  Mieleen jäi erityisesti raikkaat salaatit, sitruunajuustokakku sekä jännät pähkinäsuklaapalat.

lahjajaherkkuMurena01

lahjajaherkkuMurena07

lahjajaherkkuMurena08

lahjajaherkkuMurena09

lahjajaherkkuMurena11

Tarjoilujen lisäksi Murenaan oli saapunut myös Murenan yhteistyökumppaneita Malmgårdista, Cafe Opaliinasta sekä Mathildedalin kyläleipurista. Myös näissä kaikissa paikoissa voisi käydä kesäretkellä, suosittelen tutustumaan kotisivuihin ylläolevien linkkien kautta!

lahjajaherkkuMurena14

lahjajaherkkuMurena15

Murenan viisivuotiseen historiaan mahtuu myös hauska perinne, nimittäin Perjantaikassi: joka perjantaiksi suunnitellaan kassi, jonka sisältä löytyy resepti sekä kaikki tarpeelliset ainekset yhteen viikonlopun ateriaan. Aika ihana idea! Aikaisempia Perjantaikassin sisältöjä voi käydä kurkkimassa täältä. 

Jos asutte ajomatkan päässä Salosta, käykää ihmeessä tässä putiikissa. Jos taas matka Saloon on liian pitkä tai haluatte muuten vain kurkistaa Murenan tarjontaan, kannattaa klikata Murenan verkkokauppaan. Verkkokauppaan kannattaa tutustua erityisesti nyt toukokuun ajan: koodilla SANTSIKUPPI10 saa 10% alennuksen kertaostoksesta. Verkkokaupasta kannattaa katsoa aiempien vinkkien lisäksi ainakin Malmgårdin kaurahiutaleet (kaupan ostetuin tuote),  pyykkietikka (tätä ovat monet monet vuolaasti kehuneet) sekä lasten erilaiset ruokailuvälineet(ylisöpöjä). Verkkosivua selatessa huomaa, että Murenan valikoima on todella laaja: koko kaupan valikoimaan kuuluu yhteensä yli 4 000 eri tuotetta. 

Käykää, ihastukaa. Verkkokaupassa tai livenä. Itse tulee vietettyä nykyään yhä enemmän aikaa Salon suunnalla, joten Murenaan tulee poikettua epäilemättä  jatkossakin. 

Kivaa viikonloppua! :)

/Riikka

lahjajaherkkuMurena16

lahjajaherkkuMurena02

lahjajaherkkuMurena04

lahjajaherkkuMurena05

Herkku ja Lahja Murena
Horninkatu 11 B 2, Salo
Avoinna:
Ma–To 10–17
Pe 10–18
La 9.30–15
Joka kuukauden viimeinen torstai ”late shopping” 10–20

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.