Avainsana-arkisto: 90-luku

Parhaat trillerit tehtiin 90-luvulla

Ennen oli paremmin – ainakin jos pitää panna järjestykseen oikeasti ihokarvat nostattavia jännäreitä.

Katsoin jo nuorena paljon leffoja, itse asiassa silloin paljon enemmän kuin nykyään. Kotona keräännyttiin hyvin usein viikonloppuiltaisin telkkarin ääreen ja katsottiin yhdessä elokuvia. Jo silloin tykkäsin psykologisista trillereistä, ja sain jo yllättävän nuorena katsella sellaisia yhdessä äidin tai siskojen kanssa. Näissä elokuvissa ei ollut raakaa väkivaltaa, vaan jännitys ja pelko rakennettiin psykologialla pelaten: musiikilla, valoilla, varjoilla ja silloisten näyttelijöiden eleillä ja ilmeillä menetti usein yöunensa.

Listasin omat suosikit kultaisen 90-luvun parhaista trillereistä. Mukaan livahti myös pari yksilöä aikajanan ulkopuolelta, mutta tarpeeksi läheltä kuitenkin. Tästä lähtee!

Fatal Attraction (1987)

Aloitetaanpa kasarileffalla, joka me katsottiin itse asiassa juuri viime viikolla. Äärimmäisen creepy leffa, ennen kaikkea siksi, että Glenn Close vetää aivan pirullisen pelottavan roolisuorituksen varatun miehen viettelevänä kaistapäänä. Näin myöhemmin ajatellen on ihme, että olen ylipäätään ”selvinnyt” tästä elokuvasta ilman suurempia traumoja silloin joskus 90-luvulla. Tosin muistan, että kylpyhuonekohtaus ja  Closen mielipuolinen hymy jäivät kyllä kummittelemaan silloinkin erittäin pitkäksi aikaa. Löytyy Netflixistä.

Sleeping With the Enemy (1991)

Kylpyhuoneen tasainen pyyherivistö  ja eineshyllyn aakkostetut rivit menevät nurin, kun Julia Roberts päättää feikata kuolemansa ja karata väkivaltaisen aviomiehensä luota kohti parempaa elämää. Hyvin perinteinen juonen kehittyminen, jonka lopussa odottaa armoton hyvän ja pahan välinen lopputaistelu. Jännitystä nostatetaan loppua kohden, mutta tietysti täysin ennalta-arvattavasti. Miksei leffojen pahikset muuten ikinä ysärileffoissa kuole siihen ensimmäiseen laukaukseen?

The Hand That Rocks the Cradle (1992)

Jokaisen äidin painajainen on tietysti Peyton, miehensä ja lapsensa menetyksestä seonnut lapsenvahti, joka päättää kostaa menetyksensä harvinaisen kylmäverisellä tavalla. Tässä leffassa on aidosti yllättäviä juonenkäänteitä (toki ei enää kymmenennen katsomiskerran jälkeen…) ja Rebecca De Mornay vakuuttaa jäisellä katseellaan. Hänelle koittaa leffassa muuten suhteellisen karu loppu.

Misery (1990)

Yksi sana – tai okei, kolme: Kathy Bates ja Hobbling. Voi jestas tuo nainen osaa näytellä kamalaa akkaa. Todella erityyppinen leffa tämän listan muihin elokuviin verrattuna, mutta ansaitsee kyllä ehdottomasti paikkansa tällä listalla. Juuri elokuvan psykologinen puoli ja Annien  psykoottinen mieli nostavat kyllä kaikki ihokarvat pystyyn tätä leffaa katsellessa. Hyi.

Single White Female (1992)

Ehkä astetta vaisummat roolisuoritukset, mutta kyllä siitä 15 sentin piikkikorosta tulee  edelleen vaan tämä leffa ekana mieleen. Kaunis Bridget Fonda ottaa pahaa aavistamatta alivuokralaisen, joka lupaavan alun jälkeen osoittautuukin melko karmivaksi tapaukseksi. Ehdoton 90-luvun klassikko!

The Silence of the Lambs (1991)

Tämä nyt on selvä valinta, ehdottomasti yksi 90-luvun parhaista elokuvista missä tahansa genressä mitattuna. Tässä leffassa paha ei saa lopussa palkkaansa eikä pelastaja pelmahda paikalle hädän hetkellä. Oscarit poksahtivat Uhrilampaille jopa viidestä eri kategoriasta: parhaasta elokuvasta, parhaasta miespääosasta, parhaasta naispääosasta, parhaasta ohjauksesta sekä parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta. Eikä aika ole edelleenkään ajanut tämän ohitse, toimii täydellisesti, vaikka elokuvan teosta on jo 26 vuotta aikaa.

Basic Instinct (1991)

Yksi verisimmistä ja samalla ehdottomasti eroottisin tämän listan elokuvista. Sharon Stone hoiti homman kyllä viimeisen päälle kotiin viettelevänä ja vaarallisena vamppina. Tämä leffa pitäisi katsoa uudelleen, sillä viime kerrasta on epäilemättä kymmenen vuotta aikaa.

What lies beneath (2000)

Viimeinen leffoista meneekin jo vähän Milleniumin puolelle, mutta tämä on yksi parhaista psykologisista trillereistä kautta aikojen, ja siksi tämä oli pakko ottaa mukaan. Tässäkin on mukana ammeita, ovennarinaa ja sumua; siis hyvin perinteisiä elementtejä. Ai että, ne toimivat tässä hyvin. Puistattavan hyvä!

Puuttuuko listalta joku 90-luvun helmi? Tai onko 90-luvun jälkeen tehty oikeasti pelottavia psykologisia trillereitä? Jos on, niin kertokaa mullekin. :)

/Riikka

Parasta ennen

Rakastan 90-luvun musiikkia. Rakastin sitä jo silloin, kun asiasta puhuminen oli vielä vähän noloa, eli silloin kun ysärimusiikki ei ollut vielä muodissa.

En juuri käy nykyään yökerhoissa, mutta jos kävisin, olisin intsinä lähinnä siitä kaikesta ysärimusiikista, jota baareissa nykyään soitetaan. Tai enhän mä tiedä soitetaanko, kun en käy, kuvittelen vain. Tai sitten sekin villitys on jo ohi.

Vaikka radion kuunteleminen on nykyään lähinnä kanavalta toiselle surffailua ja edes sen yhden hyvän biisin metsästystä, voi onneksi luottaa Retroperjantaihin ja Yle X:n Parasta ennen! -iltoihin. Radio Novan ysäri-illassa kuulee takuulla Pandoraa ja DJ Boboa, kun taas Yle X soittaa myös valtavirrasta poikkeavaa settiä.

Oma ysärilistani on luonnollisesti paras, mitä maasta löytyy. Tätä kuuntelen usein: kotona, junamatkalla, lenkillä ja missä tahansa missä tekee mieli retroilla. Extrasuperhypermageeta retroperjantaita itse kullekin!

/Riikka

spotify:user:rimami:TheBeatAndWorstOf90’s

Yle X:n Parasta ennen! perjantaisin klo 20–22

Radio Novan retroperjantai klo 19–23