Avainsana-arkisto: H2Ö

H2Ö – ensikertalaisen tunnelmia

Aloitin viikko sitten heinäkuun viimeisen viikonlopun suuntaamalla kohti Turun vanhaa telakka-aluella ja H2Ö:tä. Kaikkea voi kokeilla kerran, ja tällä kertaa listalla oli festarit ihan itsekseen. Vaikka viihdynkin vallan mainiosti keskenäni kahviloissa ja voin käydä esimerkiksi leffassa yksin, tämä jännitti vähän etukäteen. Että mitä mä siellä sitten oikein teen, haahuilen eestaas itekseni vai?  No, aivan niin, eikä se ollut edes vaikeaa näillä festareilla, sillä nekemistä oli paljon. Onneksi vastaan tuli sentään muutamia tuttujakin, mutta muuten viiletin illan ihan itsekseni tunnelmaa haistellen.

Erikoista tähän tapahtumaan osallistumisessa oli myös se, etten ollut perehtynyt siihen millään tavalla etukäteen. En tiennyt H2Ö:stä etukäteen oikeastaan muuta kuin että sellainen festari järjestettiin viime vuonna ekaa kertaa ja että se on sellainen vaihtoehtomusiikin ja hipstereiden paikka. Myönnän auliisti, että olen sen verran valtavirtaa, etten tiennyt esimerkiksi esiintyjistä ainuttakaan etukäteen. Kaikki muukin oli uutta. Veikkaisin, etten liiottele hirveästi sanoessani, etten ollut aivan festarin kohderyhmää. Sukelsin vähän oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

H2Ö

En ole mitenkään kokenut festarikävijä, mutta rohkenen silti sanoa, että H2Ö erottuu selkeästi muista Suomen festareista. Enkä usko, että havaintoni johtuu pelkästään siitä, että vaeltelin alueella paitsi yksin myös selvinpäin. H2Ö oli persoonallinen, intiimi ja monin paikoin myös erittäin tunnelmallinen. Jotenkin paljon yhteisöllisempi kuin muut festarit, eikä perisuomalainen perskänneily jäänyt jälkimauksi tästä tapahtumasta. Omaa fiilistä nostatti erityisesti Veistämöön luotu tunnelma: isot himmelit, värjätyt”risut” sekä muu katosta riippuvat jutut (joille tämä kuvailuni ei varmasti tee oikeutta). Niin ja Gaggui Kaffela, josta leijaili sieraimiin taivaallinen kahvin tuoksu!

H2Ö

H2Ö

H2Ö

Vaikka Veistämön lava oli esteettisesti itselleni se mieluisin, oli festareilla paljon muutakin erikoista nähtävää. Lavasteiden luomisessa oli todellakin nähty vaivaa ja taidetta oli ihan joka puolella. En mä niistä niin kauheasti ymmärtänyt. Mutta osa oli kyllä tosi hienojakin.

H2Ö

Kuuntelin Veistämöllä myös eniten keikkoja illan aikana: Mirel Wagneria sekä Burning Heartsia, joita molempia minulle suositeltiin etukäteen. Pidin molemmista, varsinkin Burning Heartsista. Yleisesti ottaen festareiden hienointa antia on kuunnella bändejä, joista ei ole ikinä kuullutkaan ja löytää joksus sattumalta uusia suosikkeja. Mirel Wagner oli myös hyvä, tosin hänen keikkansa kärsi ajoittain äänentoisto-ongelmista, kun joltain toiselta lavalta kantautuva mökä hälvensi tunnelmaa Veistämöllä.

H2Ö veitsämö

H2Ö veistämö

Mainitsemani festarialueen persoonallinen ja intiimi tunnelma konkretisoitui esimerkiksi lavojen edustalle tuoduilla sohvilla ja muilla hengailupaikoilla, joissa istuskella. Yleensä festareilla voi nimittäin istua joko anniskelualueen pelkillä tai paljaassa maassa. Myös ruokakojuja oli kiitettävä määrä, tosin oma valinta ruoan suhteen ei mennyt aivan putkeen. Onneksi tilanteen korjasi Gaggui Kaffelan cappuccino ja taivaallinen banaani-mascarpone-kuppikakku!

H2Ö

Gaggui Kaffela

20150724_192652_HDR

Se mikä H2Ö:ssä oli ehkä parasta, oli se kuinka pienehkön kävijämäärän myötä myös kaikki toiminta – ruokajonot, vessajonot, paikasta toiseen liikkuminen ja lopulta itse alueelta poistuminen – oli todella vaivatonta (toisin kuin Ruisrockissa, missä suuri osa päivästä kuluu sisäänpääsyä, juomaa tai vessahelpotusta odotellessa). Sääkin suosi festarikävijöitä koko perjantain pienellä onnenkantamoisella.

H2Ö H2Ö

Kun aurinko alkoi laskea ja jalkani väsyä, siirryin kohti rantaa odottelemaan seuraavan vesibussin saapumista. Sielläkään ei ollut jonoa, ylläriylläri. Vesibussimatka telakka-alueelta keskustaan oli auringonlaskussa aika mahtava, ja herkästä kesäfiiliksestä oli ihana nauttia ja katsella jokivarren maisemia taas pitkästä aikaa joelta käsin.

H2Ö

Lopulta olin kai oikeassa – ei H2Ö aivan oma paikkani ollut, mutta se oli silti ilo kokea. Kuuntelin hyvää musiikkia, näin tonneittain itsestäni seuraavan sukupolven iloa ja energiaa, paljon ihmisiä, joihin en törmäisi missään muualla. Voisin kai sanoa, että tunsin oloni ehkä vähän tädiksi sen kaiken nuoruudesta pursuavan ilon keskellä, mutta eihän tuo iästä ole kiinni, vaan sielusta. Oma sieluni vaan taitaa vaeltaa jossakin aivan muualla.