Avainsana-arkisto: kissa

Kissan elämää ja elämää kissan kanssa

Niin kauan kuin muistan, on elämääni kuulunut kissa. Jo silloin kun synnyin, meillä oli kotona musta Söpö-kissa. Söpö oli minua vuotta vanhempi, ja eli tosi pitkän elämän, aina siihen asti kun olin itsekin jo yläasteella.

Söpö ei jäänyt suinkaan ainoaksi kissaksi, vaan jo sen aikana kotonamme asusti välillä muitakin kissoja. Asuimme maalla rauhallisella paikalla, minne eksyi metsän siimeksistä milloin mitäkin eläimiä, silloin tällöin myös muiden hylkäämiä kesäkissoja tai hurjia villikissoja. Osa kissatuttavuuksista jäi lyhyeksi, mutta oikeastaan niin kauan kunnes muutin kotoa pois, meillä oli kissa. Myös kotoa muutettuani kissoja on riittänyt, mutta niiden kanssa on tietysti tullut touhuttua vain silloin, kun on muutenkin käynyt kotiseuduilla pistäytymässä.

Pitkän kissahistorian  vuoksi oman kissan hankinta oli lopulta aika nopea päätös. Tiesin jo valmiiksi, mitä kissa vaatii. Uutta oli vain se, että tulisin tällä kertaa kasvattamaan kissan kerrostalossa. Tähän asti kaikki kissat kun olivat saaneet painella päivät pitkät vapaina ja yötkin mennä hiiriä saalistaen. Tämä seikka on välillä aiheuttanut pientä ahdistustakin: tavallinen maatiaskissa valjaissa kiinni on edelleen omaan silmään vähän surullinen näky, ja oma asuntokin on aika pieni kissan seikkailuja ja juoksukohtauksia varten. Toisaalta oma kissani on tottunut näihin olosuhteisiin pienestä pitäen.

Upi09

Mutta takaisin kissan hankintaan. Aloin selailla kissanmyynti-ilmoituksia viime vuoden loppupuolella, eikä mennyt kauaakaan, kun löysin kohtuuhintaisen ja luotettavalta vaikuttavan ilmoituksen, jossa myytiin mustaa luovutusikäistä maatiaiskissaa. Sain tämän yksilön lopulta vähän tuurin kautta – se oli menossa jo toiseen kotiin, kunnes kaupat olikin peruttu, ja kisu jäi vaille kotia. Kävin moikkaamassa pientä rääpälettä kasvattajan luona, ja siellä se raukka kyhjötti: pentueen viimeisimpänä, yksinäisenä ja surkeana mustana kasana. Mustan kiiltävän turkin seasta erottui ainoastaan pallona kiiltävät silmät. Kymmenen minuuttia myöhemmin olin sopinut Upin noutoajan muutaman päivän päähän.

Upi04
Musta pantteri.

Kissa on siitä helppo lemmikki, että sen ylläpitoon ei tarvitse oikeastaan muuta kuin ruokaa, hiekkalaatikon ja kodin, jossa on paitsi turvallisia paikkoja että virikkeitä leikkimiseen. Alku on silti aina hankala: Upi kyhjötti pari ensimmäistä päivää enimmäkseen TV-tason takana. Mitä niihin virikkeisiin tulee, niin oman kokemuksen mukaan paras leikittäjä on oikea ihminen. Itse ostin kiipeilypuun (jossa Upi on kiitettävästi sekä kiipeillyt, nukkunut että terottanut kynsiään) ja muutamia leluja, mutta parhaat leikkikalut ovat silti usein jotakin jota kertyy nurkkiin tavallisessa elämässä: suklaalevyn foliopaperit, lahjanarut, Kinder-munan muovipallot. Kalliisiin leikkikaluihin ei siis kannata panostaa, vaan siihen, että viettää lemmikin kanssa itse aikaa.

Upi01
Myös elävät kukat ovat erityisen mukavia pureksia ja vetää perässään.

Vaikka kissa on hyvin itsenäinen eläin, kaipaa sekin seuraa ja huolenpitoa. Upi on sylikissa, joka vaatii rapsutteluja ja paijaamista: jos ei itse ymmärrä antaa huomiota, se tulee hakemaan sen vaikka väkisin. Upi on silti paljon yksin, olenhan kaikki arkipäivät töissä ja joskus yönkin poissa. Olen kuitenkin pitänyt ehdottomana sääntönä, että vuorokausi on maksimiaika, mitä Upi saa olla yksin.

Upi06
Upin lempipaikka varsinkin pentuvaiheessa.

Upi on kaikista kissoistani ehkä se sosiaalisin. Urhon kiintymys on välillä jopa huvittavaa, sillä se ei ainakaan vielä oikein viihdy omissa oloissaan, jos samassa asunnossa on joku muu paikalla. Upi tunkee usein erityisesti omaan syliini (tai naamalle), haistelee aina kaikki vieraat laukkuineen ja kenkineen ja seuraa minua välillä jopa rasittavuuteen asti pitkin nurkkia. Kun päivän päätteeksi nousen parvelle nukkumaan, Upi jää pää kenossa katselemaan sohvan selkänojalle ja tuijottaa korvat pystyssä kunnes hiljenen. Sitten se asettuu itse jonnekin lämpimään paikkaan käärölle (tai aloittaa öiset seikkailunsa – ja minä laitan korvatulpat korviin).

Upi03
Ensimmäisiä ulkoilukertoja, häntä jalkojen välissä.

Upi viihtyy hyvin eri-ikäisten ihmisten seurassa, myös lasten, ehkä siitä johtuen, että se on tottunut siihen alusta asti. Upi on tottunut myös matkustamaan kopassa, vaikka se sitä nykyään inhoaakin. Koppaan huokuttelu on yhtä taistelua. Mutta kukapa ahtaassa tilassa viihtyisikään? Juna on Upin mielestä yksi pirun keksintö, auto on siihen verrattuna huomattavasti mukavampi vaihetoehto. 

Upi05
Miksi kissat tykkää mennä pöydillä?

Olen aika lässy kissan kasvattaja, pitäisi olla tiukempi. Periaatteessa Upi ei saisi mennä pöydille, syödä kukkia tai tehdä muitakaan tuhmuuksia. Toisaalta kissan juoksevan veden juomista lavuaarista on vain niin hauska seurata, etten malta toruakaan. Ja välillä jään vain tuijottamaan, miten se kissa voi olla niin pitkä. Upi muuten viihtyy usein myös takajaloillaan, mikä on ehkä vähän outoa.

Upi07
Upi epämiellyttävän eläinlääkärikäynnin ja korvahuuhtelun jälkeen. Kuin uitettu rotta.

Upi08

Onhan välillä niitä hetkiä, kun ilman kissaa olisi helpompaa. Esimerkiksi silloin, kun haluaisi kutsua kissa-allergisen ystävän kylään. Tai kun on lähdössä  reissuun pidemmäksi aikaa, ja pitää etsiä joku kissavahdiksi. Tai kun haluaisi pitää kämpässä kukkia, mutta kissa repii maljakot nurin.

On se silti aika ihana.

Upi10

Joulu kuvina

Kotiuduin juuri takaisin Turkuun. Huomasin, että muutama lumihiutale oli eksynyt joulukaupunkiin sinä aikana kun olin poissa. Nappasin taksin  rautatieasemalta, ja olin muutamassa minuutissa kotiovella.  Urho tuijotti silmät kiiluen, kun ajoimme Käsityöläiskadulta Rauhankadulle, Mikaelinkirkon ja lopulta Förin ohi. Urho on ajellut taksin kanssa herroiksi jo useamman kerran, sillä en tällä(kään) kertaa jaksanut kantaa painavia kasseja ja Urhon kantokoppaa kävellen kotiin asti. Tuolle pikkuherralle on tapahtunut paljon uutta ja jännittävää viimeisten neljän päivän aikana, sillä se pääsi temmeltämään sille eksoottisiin maalaismaisemiin. Nyt kotiin päästyä maanmatkaajaa odottikin melkein heti ikkunalaudan lempipaikka viltteineen.

Vietin joulun tänä vuonna lapsuusmaisemissa. Olin Alastarolla poikkeuksellisesti jo aatonaattona, usein joulun viettoon on nimittäin päässyt siirtymään työesteiden vuoksi vasta aattona. Nyt aloitin loman kuitenkin jo keskiviikkona. Astuin Urhon kanssa aamulla  junan pienenpieneen lemmikkivaunuun, ja perille päästiin jo hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Ovat muuten aika pieniä nuo lemmikkivaunut. 12 paikkaa, ja keskiviikkoaamun pikkuhytissä 3 koiraa, 5 kissaa, yksi vauva ja kaikkien näiden äidit ja isukit. Urho meinasi ensin heittää tassut tiskiin kokonaan, mutta rauhoittui onneksi nopeasti. Jo tuntia myöhemmin olimme perillä, ja siellä äiti leipoi pullaa.  Kaivoin esille lainaksi saamani järkkärin ja aloin napsia kuvia. Sen jälkeen kaivoin esiin hyvin aikaa kestäneen piparkakkutalon. Kolmatta vuotta porskuttaa jo, eikä vieläkään muuta tuhoa kuin sokerikuorrutteiden satunnaista tipahtelua.

joulupulla

piparkakkutalo

Aatonaaton jälkeen koitti luonnollisesti aatto, ja kesäistä joulumaisemaa saapui koristamaan kuusi, josta Urhokin lajilleen ominaisesti innostui. Mutta ei kaatanut, eikä tukehtunut havuihin. 

joulukuusi03

joulukuusi01

urho&joulukuusi

Urholla on tapana istua takajaloillaan varsinkin leikkiessä. Sama asento oli erityisen sopiva myös kuusta raapiessa.  Hyvä, että edes kuusen vierellä rentoutui, muuten tuo ensimmäinen vuorokausi oli nimittäin vähän levoton. Niin paljon nurkkia koluttavana, kaksi eri kotia… Olimme nimittäin sekä veljelläni että vanhemmillani. Siksi ilme oli puolet ajasta suurinpiirtein tämä…

urho03

Pieni nenä nuohosi jokaisen ovenpielen ja maton reunan moneen kertaan. Uusia ääniä, kuten esimerkiksi tulen sytyttäminen uuniin ja sitä seuraava kipinöiden lentely. Ja joka puolella isoja ikkunoita täynnä uusia maisemia ulkomaailmasta, josta Urho ei tiedä mitään.

urho02

pianonsoittaja lauluenkelit

Maisemia katselin itsekin. Ulkona näytti kylmältä kesältä. Jouluvalojen ja vihreän ruohon yhdistelmä oli koominen, mutta aurinko sentään paistoi.

ulkona

Kahdentoista aikaan katsottiin perinteisesti joulurauha. Olen  osallistunut tuohon tilaisuuteen paikan päällä vain kaksi kertaa, joten tämä on se itselle perinteisempi ja tutumpi tapa aloittaa joulu.

joulurauha

Lisää perinteitä.  Joulupuuro.

joulupuuro

tonttupari

Olen joskus vuosia, vuosia sitten tehnyt omin kätösin nämä kaksi tonttua. Ovat ihan uniikkeja, tehty from scratch. Torso (jos sitä sellaiseksi voi tässä tapauksessa kutsua) on neulottu itse, täytetty vanulla ja vaatteet töppösistä liiviasuun ommeltu itse. Nuo hiuksetkin sain jotenkin istutettua päähän. Mistä lie tullut kipinä tuollaisten tekemiseen, mutta niitä katsellessa tulee olo, että ehkä pitäisi ruveta neulomaan ja ompelemaan enemmän. Saisi joskus jotain näkyväistä aikaiseksi.

Jouluaatto jatkui perinteiden mukaisesti viemällä kynttilät hautausmaalle, menemällä joulukirkkoonkin pitkästä aikaa, ja sitten ruokaa, lahjoja ja kahvittelua. 

joulupöytä02

enkelioriste

joulutortut

Illan tullen siirryin vanhempien mukana heidän kotiinsa, missä Urhon lempipuuhaa oli ehdottomasti kangaspuilla kutominen. :)

kangaspuut02

kangaspuut

Kangaspuissa riitti langanpätkää, jolla leikkiä ja hauskoja koloja joihin hypellä. Silmät vaan kiilsivät lankojen takaa.

tuli

kahvipannu

maitokannut

Vanhempani muuttivat hiljattain remontin kohteena olleeseen vanhaan, vuonna 1926 rakennettuun taloon. Tuo koti on täynnä pieniä arkkitehtuurisia yksityiskohtia, joita ei enää tänä päivänä taloihin rakenneta.  Kuka esimerkiksi nykyään rakentaisi tuollaisen muutaman neliön välihuoneen (näkyy alla heikosti), jossa ei ole kuin ovi kellariin?

näkymä_keittiöön

Juuri nämä yksityiskohdat ovat kuitenkin melkein parasta koko rakennuksessa, jota olen ihaillut koko ikäni. Rakennus on kulkenut äitini suvussa kautta aikojen, ja se oli isoisoisäni kuoleman jälkeen vuosikymmeniä asumattomana. Kun korjaustyöt sitten lopulta aloitettiin, riitti talossa tekemistä.  Nyt se on kuitenkin vihdoin herännyt henkiin. Kakluuneja on lähes joka huoneessa, ja kaikessa korjaustyössä on pyritty mukailemaan rakennuksen vanhaa henkeä. Sisävessat ja sauna toki tehtiin, sillä sellaisten rakentamisesta ei ole aikoinaan ollut puhettakaan. 

Rakennus on siis korjattu sekä vanhaa että nykyajan vaatimuksia kunnioittaen.  Iso piha ja jokinäkymä tekevät talolle lisää oikeutta varsinkin kun kesä tulee. Sitä odotellessa!

enkeli

Kuten tuolla alkupuolella nopeasti mainitsin, sain Canonilta ennen joulua lainaan Canon EOS 6D:n 24-105mm f/4L IS USM -objektiivilla. Kaikki kuvat on kuvattu sillä. Koen olevani itse edelleen todella noviisi kameran käyttäjä, ja olen varma etten kertakaikkiaan osaa ottaa täyskennokamerasta kaikkea irti, mutta kivoja kuvia sillä joka tapauksessa saa aikaan. Pitää nyt lomalla kuvata myös täällä omassa kodissa ja lähteä ehkä myös Turun kaduille. Meikäläinen nimittäin viettää lomaa ensi viikon! Kuullaan!

Urho tuli taloon

Luonani on asustanut nyt pari viikkoa tuollainen pieni musta pallero. Nimesin sen Urhoksi, jos se vaikka suostuisi seisomaan urhoollisesti mun rinnalla. Urho on ollut pääasiassa hirvittävän kiltti, mitä nyt pari kertaa on pissailtu väärään paikkaan. Esimerkiksi traakkipuun juurella on kauhean kiva pissiä. Tämä hassu kissa merkkaa reviiriään muutenkin ahkerasti, kauhea kaapiminen oman ruoka-astian vierellä. Olen yrittänyt sanoa, että se lihahyytelö ei ole oikein mun juttu.

IMG_3770
Kuva:MariH

urho03

IMG_3828
kuva: MariH
IMG_3842
Kuva: MariH

Urho on päivällä paikasta toiseen sinkoileva musta mörkö, illalla kehräävä lämpöpatteri. Ja kuten näette, Urho osaa nousta pystyyn ja heittää lungisti yläfemmat. Paras tyyppi!
urho02

urho04

urho01 Osan kuvista otti MariH.