Avainsana-arkisto: kylpyhuone

Meidän talossa: kylpyhuone ja sauna

Tajusin tuossa vähän aikaa sitten, etten ole tainnut täällä blogissa esitellä meidän uutta taloa vielä lainkaan? Uskallan sanoa vielä uutta, koska olemme asuneet tässä vasta kahdeksan kuukautta.

Ajattelin tehdä esittelyn huone huoneelta, ja loogisesti päätin aloittaa kylpyhuoneesta. Okei, ei siis ehkä se paras vaihtoehto aloitukseen, mutta tuo osa talosta sattuu olemaan se, jonka tilansäilytystä juuri viimeksi mietin ja jonka samalla myös pesin. Toisin sanoen, nyt jos koska tuosta tilasta  kehtaa ottaa myös jotakin kuvamateriaalia… :D Samassa tilassa sijaitsee myös sauna, joten esittelen myös sen tässä samassa postauksessa.

Yleisesti tässä talossa asumisesta voin sanoa sen verran, että olemme viihtyneet täällä todella hyvin! Piha on kesäisin mahtava ja sisällä on tilaa kaikkiin tarpeisiin – ja enemmänkin. Ostimme tänne heti muutettuamme muutamia pakollisia huonekaluhankintoja, kuten uuden sängyn ja sohvan, mutta muuten olemme sisustamisen osalta ottaneet rauhallisesti. Sen sanelee tietysti pitkälti tilin saldo, mutta toisaalta on hyvä katsella taloa ja sen toimivuutta ihan kaikessa rauhassa, eikä vain suinpäin ostella uusia mööpeleitä nurkkiin tai porata reikiä seinään sinne tänne. Nuo valinnat saattavat ajan kanssa osoittautua vääriksi ja ainakin itseä harmittaa nykyään äärettömästi hukkaan heitetyt rahat – tai ne turhat naulat tapetissa. Oikeastaan vielä yli puolen vuoden jälkeenkin tavarat ja jopa huonekalut etsivät edelleen omaa paikkaansa, ja tietysti huoneiden funktio ylipäätään elää ja tulee elämään tilanteen mukaan koko ajan.

Mutta se siitä pohjustuksesta, esittelen kylppärin nyt sellaisena kuin se tällä hetkellä on. Kylpyhuone ja sauna ovat siitä helppoja, että siellä ei hirveästi sisustella, vaan se on se mikä on. Kunnes päättää rempata. ;)

kylpyhuone_jälkeen

Kylpyhuoneemme on kahden suihkun suihkutila. Kylppäri ja sauna sijaitsevat talon toisessa päädyssä kodinhoitohuoneen ja kulmahuoneen välissä, ja kylpyhuoneesta on käynti sekä kodinhoitohuoneeseen että kulmahuoneeseen ja sitä kautta terassille.

Läpikulku on ainakin tähän asti vaikuttanut hyvältä ratkaisulta, sillä se tarkoittaa sitä, että saunasta voi helposti mennä terassille vilvoittelemaan ja toisaalta pesulle mennessä voi heittää likaiset vaatteet suoraan kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneen vieressä on myös vessa, joka sekin on hyvä lisä kylppärin välittömään läheisyyteen.

Kaksi suihkuamme ovat molemmat jatkuvassa käytössä, sillä käymme usein suihkussa tai saunassa kaksin tai kolmin, ja silloin on kiva olla kaksi erillistä suihkua.

Tähän kylpyhuoneeseen on valittu Moran suihkuhanat, joissa on ylhäällä sadesuihku ja sen lisäksi tavallinen käsisuihku. Sadesuihku on kätevä silloin tällöin, mutta itse käyn usein suihkussa hiuksia kastelematta ja silloin siitä ei ole hyötyä. Toisaalta toinen R suihkuttelee melkein aina sateen alla, joten ne ovat kuitenkin jatkuvassa käytössä. Ja kivahan tuo ”sade” on silloin kun ne hiukset pesee tai on juuri palannut vaikka hikisenä lenkiltä. :)

kylpyhuone01

Suihkuhuoneeseen tulee luonnonvaloa pienestä ikkunasta, ja suihkuttelua suojaamaan on rakennettu tuollaiset suihkuseinät. Jos jotakin muuttaisin tässä kylpyhuoneessa, olisivat ne varmasti nuo seinät: ne näyttävät etäältä katsottuna kivoilta, mutta käytännössä niitä on työläs hoitaa ja pitää puhtaana. En ole toistaiseksi onnistunut puhdistamaan niitä hohtavan kiiltäväksi, vaan pinta jää aina sameaksi ja kalkkisaostumia on joka kolossa. Jo taloon muutettuamme yritin hinkata näitä suihkuseiniä puhtaaksi useammallakin aineella ja kalkinpoistoaineilla, tuloksetta (vinkkejä otetaan vastaan).

Luulen, että sileäpintainen suihkuseinä olisi yksinkertaisempi pitää puhtaana, puhdistamista niissä toki riittää aina. Suihkuseinä on kuitenkin hyvä apu pitämään vesi pienellä alueella ja onhan sillä kylpyhuoneessa myös sisustuksellinen merkitys.

kylpyhuone_jälkeen02

Laatoitus on seinässä pääosin isoa valkoista laattaa, johon on suihkunurkkauksissa yhdistetty harmaata laattaa koristuksineen. Olen siitä iloinen, että laatoitus on pitkälti tasaista (tuossa keskiosan koristelaatassa on vähän kohokuviota), sillä mitä tasaisempi, sitä helpompi se on pitää puhtaana. Seinälaatat kun keräävät yllättävän paljon likaa lyhyessäkin ajassa: se tuli taas todistettua, kun harjasin laattoja eilen puhtaaksi sienen kanssa. Erityisesti tuo harmaa väri on puhtaanapidon kannalta armollinen. Valkoisessa lika toki näkyy nopeasti, mutta onneksi seinän valkoinen ei ole kuitenkaan valkoisista valkoisin sävy.

Säilytyksen osalta kylpyhuone on aina yksinkertainen huone: suihkussa ei tarvita muuta kuin pesuaineet. Siksi myös säilytystilat ovat vähäiset ja yksinkertaiset, pari suihkukoria seinien kulmassa sekä tuo keskellä oleva teline, jonka toinen R porasi juuri tänään seinään. Kulmien korit eivät riittäneet enää kaikille puhdistusaineille (lue: minun purnukoilleni), joten purkit löysivät tiensä aina suihkuseinien päälle ja ikkunalaudalle. Se ei taas siisteyden ja puhtaanapidon kannalta ollut kivan näköistä, joten nyt tuon uuden suihkuhyllyn myötä kaikki mahtuvat siististi samaan paikkaan. Loistavaa!

kylpyhuone_jälkeen01

Tässä näkyy vielä paremmin tuo suihkun ”rakenne”, ja kuten kuvasta näkyy, tätä hanaa on vaikea saada hohtavan kirkkaaksi (taas kerran, se kalkki). Tuossa hanassa on myös turhan paljon kohtia, joihin se kalkki oikein jämähtää kiinni. Käytännön tasolla tämä ei tietysti ole ongelma, vaan pulma on lähinnä esteettinen.

kylpyhuone_ennen06

Suihkutilan lattia, joka taitaa näkyy parhaiten tuolla aivan ensimmäisessä kuvassa, on vaaleanharmaata karheapintaista laattaa. Värinsä puolesta myös lattialaatta antaa jonkin verran anteeksi, mutta karheaa laattaa on hieman vaikeampi saada lastan kanssa kuivaksi kuin ”tasaista” vastaavaa.

Kokonaisuudessaan kylpyhuoneemme on kuitenkin erittäin toimiva kokonaisuus. Kahden suihkun ansiosta koskaan ei ole tarvinnut tapella suihkuvuoroista ja maanläheisten sävyjen vuoksi suihkutilaa ei tarvitse olla joka viikko jynssäämässä.

Jos taas remontoisin kylpyhuoneen nyt uudelleen,

  • harkitsisin suihkuseinän syvennyksiä, joihin saisi mahtumaan kaikki pesutuotteet (tyylikäs vaihtoehto)
  • valitsisin lattialaatan, joka ei ole karhea (kuivuu nopeammin ja mielikuvissa pysyy paremmin puhtaana?)
  • valitsisin ohuet suihkuseinät, joissa on tasainen pinta (puhtaanapito, selkeän yksinkertainen ulkonäkö)
  • valitsisin suihkun, jossa on mahdollisimman vähän yksityiskohtia (kulmia, joihin kalkki pääsee ”jämähtämään”).

Mutta nyt on aika siirtyä saunaan.

sauna_01

Saunastamme pidin ensisilmäyksellä, niinkuin toki monesta muustakin asiasta tässä talossa. Sauna oli kuitenkin jotenkin erilainen kuin muissa taloissa, ja onhan tuo melko hulppean kokoinen kahden-kolmen ihmisen taloudelle.

Erityisen kiva juttu meidän saunassa on sen muoto: kaksi puolta, jotka muodostavat yhdessä puolikaaren. Tänne mahtuu väljästi ainakin kuusi ihmistä saunomaan, tarvittaessa enemmänkin. Myös tuo ylälauteen alla oleva taso on kiva, siihen voi siirtyä jos löylyt tuntuvat liian kovilta. Erityisesti lapset viihtyvät siinä hyvin.

Muuta kivaa: oma vesipiste saunassa (pieni iso asia!) ja ledit tunnelmavalaistuksena. Jos saunasta pitäisi keksiä jokin miinus, olisi se ehkä kiukaan turvallisuus: varsinkin pienille lapsille kiuas on liian helposti saavutettavissa.  Saunan ulkonäkö toki kärsisi, jos tuohon nyt laittaisi jonkun laudan eteen…

sauna02

Sellainen kylpyhuone ja sauna meillä! Mitäs tykkäätte?

Otan kiitollisena vastaan kaikkia vinkkejä, joiden avulla olette helpottaneet kylppärin puhtaanapitoa, erityisesti tuon kalkin suhteen. Näitä vinkkejä odotellessa annan omani: kokeilkaa Universal Stonea siivouksessa. Toimii lähes kaikkien pintojen puhdistukseen, yhdeksän kymmenestä liasta on lähtenyt tällä puhdistuskivellä. Teki hyvää jälkeä myös kylppärissä, paitsi sen kalkin suhteen. Tätä olen käyttänyt jo vuodesta kivi ja miekka, ja ne purkit, jotka olen ostanut, ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Riittoisa, tehokas, luonnonmukainen, yksinkertaisesti paras puhdistusaine!

/Riikka

Universal_stone