Avainsana-arkisto: minimalismi

Materialismin ja minimalismin välissä – mikä on sopivasti?

Iltaa.
Nyt on korkea aika jakaa nämä lokakuussa kuvatut kuvat, joissa syksyn väriloisto on vielä parhaimmillaan. Ilma on ollut nyt marraskuussakin vielä monena päivänä erityisen kaunis(ei tänään), mutta lehdet alkavat olla lopullisesti poissa pelistä.

lokakuu09

Olen miettinyt viime aikoina paljon tavaraa ja sen merkitystä elämässäni. Sitä mitä materiaali minulle merkitsee ja mitä se minulle tekee. Ensin meinasin taiteellisesti verrata näiden kuvien vaahteranlehtimerta omiin materialistisiin houkutuksiini, mutta enpäs sitten vertaakaan. Puiden lehdillä kun on ihan oikea tehtävä ja tarkoitus tässä maailmassa, samoin niiden tippumisella. Oma materialismini taas liittyy sellaisiin käsitteisiin kuin turhamaisuus ja pinnallisuus. Molemmilla sanoilla aika ikävä kaiku. Materialismissa ei ole kyse elämästä ja kuolemasta, kuten noilla puilla lehtineen. Siinä on kyse houkutuksille altistumisesta, tavaramaniasta, ylipäätään siitä, että jokin tavara tuottaa hetkellistä mielihyvää.

lokakuu10

Minussa asuu sekä materialisti että (pieni) minimalisti: toisaalta takaraivossani on koko ajan kytevä ajatus siitä, että tavaraa ei saisi olla liikaa ja kaikkia ostoksia pitäisi punnita huolella. Kammoksun sellaista omaisuutta, minkä olemassaolon olen unohtanut tai mikä nököttää jossakin kaapissa tyhjänpanttina. Ahdistaa, jos ostan epähuomiossa jonkin tavaran, joka minulla itse asiassa jo on. Siis jo se ärsyttää, jos ostan uuden valkopippurin, vaikka sellainen itse asiassa maustekappista jo löytyi. Pääasiassa olenkin aika tietoinen kotimme tavaroista, eli siitä, mitä minulla on ja missä nuo tavarat sijaitsevat. Kierrätän itselleni turhaksi jääneet tavarat herkästi eteenpäin, mutta toisaalta pyrin siihen, ettei hutiostoksia ylipäätään syntyisi. Rapatessa roiskuu, eli tottakai niitä vahinkoja silti välillä tulee.

lokakuu07

Toinen puoleni taas saa suurta mielihyvää uusista tavaroista: loppujen lopuksi rakastan materiaa, sitä isoa röykkiötä joululahjoja.  Ostointoni menee sykleissä: ensin innostun vaatteista ja himoitsen tiettyjä vaatekappaleita, kuten kenkiä, huiveja, juoksutrikoita ja mitä ikinä. Yhden aallonharjan laskeuduttua kiinnostus siirtyy kosmetiikkaan. Kuolaan punasävyjen, seerumien, kynsilakkojen ja tuoksusaippuoiden perään. Jos oikein innostun, haluaisin ostaa  tietyn kosmetiikkasarjan koko kavalkadin. En toki osta. Mutta ostaisin, jos olisi rahaa. Jossain vaiheessa kiinnostus siirtyy kohti sisustusta ja kaikkea kotiin liittyvää. Verhot, tyynyt, nojatuolit, tuoksukynttilät, pöytätabletit, uusi astiasarja… Sitten on tietysti kaikki ihanat paperitarvikkeet, joihin minulla on erityisen kummallinen suhde. Kirjat. Sarjat. Pesuaineet. Monet tavarahaaveista toki jäävät vain haaveeksi ja hyvä niin. Pakko se silti on myöntää: olen aika materialistinen ihminen.

lokakuu06

Joskus ostin paljon ajattelemattomammin, nykyään jo harkitsen. Koen siis jossain määrin kehittyneeni kuluttajana. Itse asiassa jopa välttelen kauppoja yhä useammin: poissa silmistä, poissa mielestä. Verkkokaupat ovat  usein (väsyneenä) petollisia, vaikka tietyissä jutuissa pidän edelleen kivijalkaputiikeista enemmän. Toisaalta, verkkokaupoissa on se hyvä puoli, että ostoskoriin voi kerätä hulluna tavaraa, ja sitten lopulta poimia joukosta muutaman suosikin ja palauttaa loput tavaroista rekkiin.

lokakuu02

En ole se ihminen, joka rohmuaa kotinsa kaikki nurkat täyteen purkkia ja nyssykkää – pikemminkin mitä vähemmän näkyvillä olevaa tavaraa, sen parempi. Ja se tavara mitä on, haluan pitää siististi järjestyksessä (totuus on välillä toinen, heh). Tavarahulluuteni on siis jossain määrin hallittua, mutta totta puhuakseni sitä hallitsee se, milloin rahapussin pohja alkaa pilkottaa. Olen joskus miettinyt, että kuinka vaikeaa olisi olla lottovoittaja, kun voisi yhtäkkiä ostaa mitä vaan.

Koska minussa on sekä vahva materialistinen puoli että myös se, joka ei haluaisi kotiinsa yhtään turhaa tavaraa, herättää näiden kahden piirteen yhteensovittaminen joskus ristiriitoja. Mikä olisi sopivasti, missä menee kultainen keskiväylä?

Olen yrittänyt hallita kulutusta esimerkiksi sillä, että tietyt vaatekappaleet ostan mahdollisimman laadukkaina, mutta kaikkiin vaatteisiin ei tämäkään filosofia istu: koska kaikkeen kyllästyy, on laadukkaasta vaatteestakin iloa vain rajallisesti, vaikka vaate olisi ikuinen. Ihminen vaan kaipaa vaihtelua, ja siksi laadukkaiden juttujen ostaminen kannattaa vain tiettyjen juttujen kohdalla. En voi sanoa, ettenkö ajattelisi laatua lähes kaikkien tavaroiden kohdalla vähän, mutta monissa jutuissa siitä voi tinkiä. Toisaalta jo se, että ylipäätään miettii omia kulutustottumuksiaan, on jo askel oikeaan suuntaan.

Mietin tässä hetken, että mikä nyt sitten oli tämän kirjoituksen pointti. Kai se, että välillä se oma turhamaisuus ärsyttää, välillä sitten taas tajuaa, että vaikka elämässä on todellakin paljon tärkeämpiäkin juttuja, tarjoaa nämä tavarat niitä arjen pieniä iloja. Onko se sitten kuitenkaan niin paha olla vähän materialisti?

/Riikka

Takki: Vila
Panta: Lindex
Kengät: Tamaris

lokakuu05

Kuvat: Linda Piiparinen