Avainsana-arkisto: puhelin

Kun elän ilman puhelinta

Jouduin pahaa aavistamatta viikko sitten puhelimettomaksi.

Olin vielä lomalla. Käyskentelin  kotona, ja olin juuri lähdössä Turkuun tapaamaan ystävääni, kun se tapahtui. Otin puhelimen latauksesta, avasin Forecan sääsovelluksen katsoakseni sääennusteen, ja tööööööööt. Ruutu pimeni, ja hetken päästä näytölle jäi junnaamaan LG:n logo. Life’s good!

No ei sillä hetkellä ollut. Myönnän kernaasti, että ilman puhelinta olo hermostutti ja teki olon levottomaksi.

Yritin sammuttaa puhelimen väkisin, bootata, irrottaa akun, buutata uudelleen, irrottaa akun, irrottaa SIM-kortin. Ei inahdustakaan. Etsin Youtubesta, jos LG:lle olisi olemassa jokin salainen boottauskomento. Ei ollut. Ei auttanut muuta kuin lähteä autolla matkaan ja hoitaa ongelma myöhemmin. Huvittavinta tarinassa on, että viikko sitten, kun en ollut ehtinyt tottua ajatukseen puhelimettomuudesta, pakkasin mukaani tabletin ja mokkulan, jotten joudu maailmalla vallan ilman internettiä menemään. Tämähän saattaisi olla juuri se päivä, kun maantierosvot kaappaavat auton tai eksyn matkalla Salosta Turkuun.

Kuulostaa surulliselta, tiedän, mutta luultavasti moni muu osaa samastua tunteeseen. Tajusin itse hyvin nopeasti, millainen puhelinaddikti minusta oli vuosien saatossa tullut. En kuitenkaan miettinyt asiaa vielä tuolloin sen enempää. Menin ystäväni luokse, missä sielläkin vielä varmuudeksi irrotin puhelimesta osia ja pakkasin puhelinta uudelleen siinä toivossa, että se heräisi. Ei herännyt. Ei auttanut muu kuin kiikuttaa puhelin huoltoon. Vaikka korjaus menikin takuun piikkiin, oli luvassa ainakin viikko ilman puhelinta.

Nyt se viikko ja reilukin on vierähtänyt. Pakko myöntää, että ilman tablettia olisin ollut muutamassa tilanteessa hukassa. Esimerkiksi silloin, kun lähdin työreissulle Espooseen, ja jouduin suunnistamaan paikkaan, jossa en ollut ennen käynyt. (Olen maailman huonoin suunnistaja. Jos ei olisi ollut Google Mapsia,  olisin ehkä joutunut ostamaan paperikartan).  Päänrapsuttelua vaati sekin, kun yritin miettiä, miten laitan äidilleni viestin, että olen kunnossa vaikka puhelimeni on kiinni. Lähes kaikki muut tavoittaa joko sähköpostilla tai Messengerillä, onneksi. (Niin, ja totesinhan jo, että Android-puhelimeni ja Macin iPadini vaativat toisistaan poikkeavan SIM-kortin, joten en voi sitäkään kautta hyödyntää puhelintani.)

170816_03

Sitten on tietysti liuta muita hetkiä, jolloin olen hapuillut puhelintani taskusta. Silloin, kun pitäisi näyttää mobiililippu junan konduktöörille. Tai kun tsekkaisin henkilökohtaisen sähköpostini työpäivän aikana. Kaikkina niinä hetkinä, kun olisin halunnut ottaa kuvan jostakin. Kuvaan ilmeisesti kaikkea ja koko ajan, ja aina vain kännykän kameralla.

Kaiken tämän ymmärrettyäni aloin pohtia, että ehkä tämä puhelimettomuus onkin blessing in disguise. Ehkä nyt on korkea aika todella ymmärtää, kuinka paljon aikaa puhelin päivästä nielaisee. En tavallisesti soittele henkilökohtaisia  puheluita juuri nimeksikään, mutta Whatsapp, Google Maps, nettiselain sekä lukuisat muut sovellukset ovat päivittäisessä käytössä enemmän kuin kehtaan myöntää. Kyse ei ole vain somen selailusta, vaan paljon laajemmasta kokonaisuudesta, jossa ihmisen elämä helpottuu puhelimen myötä kuin huomaamatta. Yksinkertaisesti: kaikki löytyy puhelimesta.

170816_02

Niin kätevä kuin tuo laite onkin, niin se saa meidät myös tyhmentämään itsemme ja tekemään itsestämme kiireisiä. Miksi kohentaisin suuntavaistoani, kun voin niin helposti etsiä reitin, seurata sitä ja tietää vielä etukäteen, kuinka kauan kävely paikasta A paikkaan B kestää? Matkan pituuden perusteella voin miettiä, mitä kaikkea ehdin tekemään matkan aikana puhelin kourassa: ainakin näpytellä kaksi sähköpostia, 3 tekstaria ja laittaa Instaan kuvan.

Heureka! Siinä missä puhelin helpottaa suunnattomasti elämäämme, se myös halvaannuttaa meidät ja luo meille kiireen. Aivojen ei tarvitse enää pinnistellä jokapäiväisissä asioissa, sillä puhelin tekee sen puolestamme. Samalla kaikki ne asiat, joita puhelimesta haemme, vievät myös aikaa. Aika paljonkin, jos testimielessä laskisi kellon kanssa.

En kiellä monien oivallisten sovellusten tärkeyttä itselleni, jatkossakaan. Onhan se nyt oikesti paljon fiksumpaa, että se mobiililippu kulkee puhelimessa mukana, sadetutkasta voi tarkistaa, tarvitseeko sontsaa ja ne sähköpostit voi lukea muualtakin kuin kodin pöytäkoneelta.

Itse toivon kuitenkin löytäväni sen kuuluisan keskitien.

Kun on ollut pakko, olen odottanut ulkona, ja katsellut edessä olevaa maailmaa. Kuullut paremmin ääniä, haistanut tuoksuja, katsonut ihmisiä. Olen elänyt pieniä hetkiä epätietoisuudessa, koska en ole voinu tarkistaa, olenko oikeassa paikassa, mitä kello on tai olenko varmasti muistanut ajan tapaamiselle oikein. Onneksi vierellä on ihminen, joka voi silti iltaisin laittaa herätyskellon soimaan puolestani. Olen joutunut monissa tilanteissa näkemään suurempaa vaivaa, ja haastamaan myös aivojani, kun kaikki ei olekaan enää tarkistettavissa tai varmistettavissa.

Älypuhelin on mahdollistanut jokaisen sekunnin hyötykäytön, mutta samalla se on vienyt myös jotain pois. Onko jokainen odottava sekunti käytettävä näytön katsomiseen, oli siellä sitten Facebook, Iltalehti tai mikä tahansa sovellus tai sivusto? Onko se aina merkityksellisempää kuin se, mitä on sillä hetkellä silmien edessä?

LG G4 – Kelpo elämänkumppani

Ajattelin löpistä muutaman sanan uudehkosta puhelimestani. LG:n G4 on ollut hyppysissä nyt nelisen kuukautta, joten uutuudenviehätyksissä sanonut ylisanat eivät puske enää niin helposti läpi, ja toisaalta olen päässyt paremmin sinuiksi uuden ”elämänkumppanin” kanssa. Voin nimittäin myöntää, että puhelin on mulle yksi materialistisen elämäni tärkeimmistä asioista. Vietän puhelin kourassa vähän liiankin paljon aikaa. Toisaalta hoidan paljon myös työasioita puhelimella (jollaista laatua tämäkin laite on), joten on oleellisen tärkeää, että käsissä on laite, joka on ominaisuuksiltaan helppo, toimiva ja mielellään sellainen, joka ajattelee välillä jopa mun puolestani (kuulostaa siis ihanteelliselta puolisolta).

LG2

Takana on muistini mukaan neljä iPhone-vuotta, joten siirtyminen Androidiin kieltämättä hirvitti aluksi. Jos toisenlainen järjestelmä ei sovikaan omaan makuun tai sen käyttäminen tuntuu hankalalta? Toisaalta olin aika kyllästynyt iPhonessa esimerkiksi verrattain huonoon kameraan, joka ei uudemmassakaan mallissa ollut aivan sitä mitä toivoin. LG:n puhelinten kameroista taas olin kuullut pelkkää hyvää. Kamera olikin yksi ehdottomasti suurimmista vaikuttimista lopullisessa päätöksenteossa.

Tästä ei nyt tule millään tasolla teknistä tuotearviota, sillä en osaa siitä teknisestä puolesta edes kirjoittaa. Sanon siis vain omia huomioita, joita puhelinta käyttäessä on tullut vastaan.

No ensinnäkin se kamera. Yksi sana: loistava. Puhelimen kamera on melkein korvannut järkkärin, sillä tällä puhelimella vaan yksinkertaisesti saa todella hyviä kuvia. Ennen ongelmana oli juuri se, että tykkään räpsiä kaikesta kuvia, mutta en jaksa kantaa järkkäriä joka paikassa. Puhelimen kamera taas ei ennen ollut kovinkaan hyvä, ja ainoat edes kohtalaiset kuvat sai otettua todella hyvässä valaistuksessa. Nyt kuvaaminen on todella vaivatonta ja esimerkiksi alla olevat kuvat on otettu ihan automaattiasetuksilla. Peruskameran lisäksi puhelimessa on mahdollisuus myös manuaaliasetuksiin, jossa ISO-arvoa, suljinaikaa jne. voi säätää.

LG_kuvat

En pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä valokuvaajana, mutta aivan susihuonoja kuvia tällä puhelimella ei helposti edes saa. Voidaan siis puhua älypuhelimesta isolla Ä:llä. Havainnollistaakseni kaiken tämän otin itsestäni pari selfietä meikittä. Pieni kynnys laittaa nämä kuvat, mutta ajattelin urhautua, sillä tämä todistaa erinomaisesti paitsi etukameran tarkkuuden myös ”kauneusfiltterin” maagisuuden.

Lg etukamera

Jep. Vasemmalla siis minä – meikittä, väsyneenä ja kalpeana. Oikealla taas minä kaksi sekuntia myöhemmin, ilman sen enempää yhtään mitään voiteita tai meikkejä. Etukameran ”kauneusfiltteri” on kuitenkin täysillä, joten kaikki ikävät piirteet on pyyhitty pois ja näytän kuvassa jotakuinkin siltä kuin toivoisin meikittä näyttäväni :D Sitten kun naamassa oikeasti on meikkiä, niin tämä dollface-filtteri on jo vähän liikaa (alla), sillä iho tosiaan on filtterin kanssa kuin vauvan pylly. Kätevä kuitenkin silloin kun elämä, silmäpussit ja turvotus potkii päähän ja itselleen valehtelu auttaa pääsemään yli pahimmasta kriisistä. :)

selfie3

Tässä julkaisussa käytetyt kuvat – paitsi nuo joissa olen kännykkä kourassa – on otettu puhelimellani. Itse asiassa hyvin monet blogissani näkyvät kuvat on otettu puhelimellani. Toki tuo laite on paljon muutakin kuin kamera, vaikka sen hienous ehkä kiilaakin koko laitteen parhaaksi ominaisuudeksi. Tykkään kovasti myös itse puhelimen ulkonäöstä: nahkakuorista, isosta näytöstä ja pienestä kaarevuudesta, joka takaa sen, että vaikka puhelin tippusi maahan, niin välitöntä tuhoa ei niin helposti synny.

LG1

Puhelimessa on myös liuta fiksuja ominaisuuksia, joilla puhelin neuvoo käyttäjäänsä: se esimerkiksi ehdottaa turhien tiedostojen ja käyttämättä jääneiden sovellusten poistoa. Tai laittaa Spotifyn automaattisesti päälle, kun laitan kuulokkeet laitteeseen kiinni. Myös itsekseen pyörivä kunto-ohjelma, joka laskee päivän aikana otetut askeleet tai poljetut kilometrit, on näppärä. Yhtenä päivänä se tosin laski, että olisin kävellyt 64 kilometriä. Hmph.

iPhonen jälkeen kesti hetken totutella siihen, että puhelimessa ei ole sitä yhtä kaiken kattavaa näppäintä, vaan esimerkiksi näytön aktivointi tapahtuu tuplaklikkaamalla itse näyttöä tai painamalla puhelimen takana olevaa näppäintä. Takana olevan näppäimen yllä ja alla on lisänäppäimet, joilla saa säädettyä esim. äänenvoimakkuutta. Alanäppäimellä saa myös kameran lepotilasta päälle ennätysajassa (en muista kuinka nopeasti). Aluksi puhelimen takana olevaan näppäimeen oli hankala tottua, mutta nyt sitä ei tarvitse enää edes miettiä. Olen pitkälti luopunut näytön tuplaklikkauksesta, koska se ei valitettavasti aina toimi. Toinen juttu, josta olen joutunut luopumaan, on kännykän käyttäminen yhdellä kädellä, koska peukalo ei vaan yllä usein isolla näytöllä tarpeeksi pitkälle asti :D

LG3

Ainut asia, jota olen iPhonesta jäänyt kaipaamaan, on todella simppeli muistio, sillä olen ihminen joka kirjoittaa kaiken muistiin: kauppalistan, to do -listoja, mitä kirjoja pitää muistaa lukea, mitä leffoja katsoa… LG:n versio on aivan liian monipuolinen ja hankala, tai sitten en ole vielä hokannut sen hienoutta.  Toki yksinkertaisen version voisi ladata sovelluksena, mutta puhelimen oma muistio ei ole mieluinen. Pitänee perehtyä siihen oikein ajan kanssa.

Kokonaisuudessaan olen LG:n puhelimeen erittäin tyytyväinen, enkä vaihtaisi takaisin iPhoneen. Epäilen, että puhelimessa on vielä paljon kaikenlaisia ominaisuuksia, joiden hyödyntämistä en ole edes tajunnut käyttää. Kelpo kumppani siis. I think we’re gonna be very happy together. ;)