Avainsana-arkisto: reseptit

Helppoa arkiruokaa

Arkiruoka, voisiko yksinkertaisempaa ja mukavampaa asiaa ollakaan?

Tunnen itseni aika hölmöksi – missä vaiheessa aloin kuvitella, että ruoanlaittoon menisi tolkuttomasti aikaa, rahaa ja hermoja? Toki arjenkin tunnit saa kulutettua hellan ympärillä hääräilyyn ja rahat tuhlattua erikoisiin ja toiselta puolelta maapalloa raahattuihin raaka-aineisiin. Yksinkertaisin ja helpoin on kuitenkin melkein aina parasta. Niin kuin esimerkiksi tämä salamikiusaus. Raaka-aineet saa kaupasta muutamalla eurolla,  ja laatikko on valmis uuniin parhaimmillaan kolmessa minuutissa.

Mitään uutta tässä reseptissä ei tietenkään ole. Mutta jos siellä sattuu olemaan joku muu kaltaiseni, joka on unohtanut kuinka helppoa ja halpaa arkiruoan teko voi olla, tässä helppo keino saada juonesta kiinni.

Resepti on niin yksinkertainen, että tässä on liki mahdoton epäonnistua.

Salamikiusaus

(alkuperäisen reseptin löydät täältä, tässä oma sovellettu versio)

  • n. 500g peruna-sipulisekoitusta (pakastealtaalta/perunoita ja sipulia itse lohkottuna)
  • 2 porkkanaa
  • 0,5 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria jauheena
  • 200 g salamisuikaleita (tai kinkkua, broileria tms.)
  • 2 prk ruokakermaa

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Kaada peruna-sipulisekoitus isoon vatiin (sekoitusvaihe onnistuu helpommin vadissa kuin uunivuoassa). Jos et käytä valmista sekoitusta, niin pese, kuori ja pilko perunat, sipulit ja porkkanat. Heitä sekaan suola ja mustapippuri, lopuksi salamisuikaleet.

arkiruokaa02

Kaada sekoitus uunivuokaan ja lorauta päälle ruokakermat. Laita uunin alatasolle 45-60 minuutiksi. Jos käytät kiertoilmauunia, 45 minuuttia riittää yleensä hyvin. Jos pinta alkaa palamaan, kannattaa sekoitella kiusausta välissä. Kiusaus kannattaa pitää uunissa kuitenkin vähintään 40 minuuttia, muuten kerma ei ehdi imeytymään kunnolla ja kiusaus jää vetiseksi. Tee kiusauksen kaveriksi raikas salaatti. Nauti arkiruoasta!

arkiruokaa01

Lohi-raparperipasta

Viime viikonloppuna tuli kokeiltua raparperia aivan uudessa yhteydessä, nimittäin pastassa. Bongasin tämän reseptin naistenlehden palstalta, ja ajattelin jakaa sen täälläkin, oli nimittäin aika raikas ja herkullinen yhdistelmä. Ja kivan kesäistä vaihtelua siihen tuikitavalliseen lohipastaan. Kuvaukset jäivät pahasti puutteelliseksi ja lopputulos on todellista kotikokki-tasoa, mutta älkää antako sen häiritä. Jos tästä tuli hyvää jo meidän vähän puutteellisilla aineksilla (valkkari korvattiin vedellä jne.) niin alkuperäisreseptillä ei voi mennä pieleen.

Raparperi-lohipasta

400 g lohta

4-5 raparperinvartta (itse käytin vain kaksi)

1 punasipuli (tavallinenkin menee paremman puutteessa)

2 valkosipulinkynttä

2 rkl voita

1 dl valkoviiniä (tai vettä…)

2 dl kermaa

1 dl tillisilppua

1 tl suolaa

1/4 tl mustapippuria

5 dl pastaa

2 l vettä

  1. Kuutioi lohi, pilko raparperit pieniksi paloiksi (yht. 5 dl), pilko sipulit.
  2. Sulata voi ja paista sipulisilppua pari minuuttia. Lisää mukaan raparperit ja hauduttele pari minuuttia lisää. Lisää mukaan neste.
  3. Seuraavaksi sekaan kerma, hauduta taas 5 minuuttia. Lisää lopuksi lohet, kypsennä muutama minuutti ja lisää lopuksi tillisilppu ja mausteet.
  4. Keitä pasta ja sekoita lopuksi kaikki sekaisin.

Annoksesta riittää vähintään neljään annokseen ja valmistus kestää puolisen tuntia. Enjoy!

raparperipasta