Avainsana-arkisto: throwback

Throwback: vuonna 1999

Tittiditii! Millenium ja vuosituhannen loppu häämötti edessä 17 vuotta sitten. On jälleen kerran aika muistella vanhoja.

Vuosi 1999 oli monessa suhteessa merkityksellinen. Päätin peruskoulun, siirryin lukioon, tein ensimmäisen kunnollisen ulkomaanreissuni. Ainakin jonkin mittapuun mukaan elämä alkoi kunnolla.

Alkuvuosi kului vielä peruskoulussa oppivelvollisuuden viimeisiä kursseja suorittaen. Kun kevät ja kesäloma koitti, lähdin kielikurssille englantilaiseen rannikkokaupunkiin. Kolmen viikon irtiotto kotioloista alkoi pikavisiitillä Pariisissa ja jatkui muutaman päivän kuluttua Brightonissa.

Ulkomaat olivat näyttäytyneet minulle tähän hetkeen asti kiillotettuna paratiisina: kuvittelin, että ulkomailla on jotain todella paljon ihmeellisempää kuin Suomessa. Muistan vieläkin pettymyksen katkeran maun, kun pääsimme perille kapisen pariisilaishotellin huoneeseen. Kadut olivat likaisia, ruoka ihan tavallista eikä kaikki ollutkaan kuin Disneyn sadusta. Suurin kauhun hetki koitti kuitenkin vasta ensimmäisenä iltana Brightonissa, kun pääsimme isäntäperheen luokse. Perheen äiti otti meidät vastaan sätkä huulessa tupakkapilven keskellä, kokolattiamattojen kyllästämässä, törkyisessä asunnossa. Hirvitti.

Loppujen lopuksi kielikurssi oli kuitenkin oikein onnistunut ja täynnä kivoja muistoja. Kävin elämäni ensimmäisen (ja ainakin tähän asti ainoan) kerran Lontoossa, ihastuin erääseen kielikurssilla olleeseen poikaan (ei sillä että olisin uskaltanut tehdä asialle mitään), ja kirmasin tyttöjen kanssa pikkukivien täyttämällä rannalla iltamyöhään, kaikista varoituksista piittaamatta.

1999

Syksyn koittaessa aloitin lukion Loimaalla ja koulunkäyntikin oli pitkästä aikaa hauskaa, vaikkei ehkä kovin menestyksekästä. Syksy toi mukanaan ensimmäisen seurustelusuhteen, viikonloput Lallintalolla ja Goldencapin päärynäsiiderin (yök). Lalliksella kierrettiin kehää tanssilattialla, eikä kukaan valittanut, vaikka Daruden Sandstorm soi repeatilla. Daruden lisäksi autossa ja mankoissa soi Freestyler, Bad Touch ja Baby One More Time.

Vaikka tämä taitaa mennä seuraavan vuoden puolelle, on pakko nostaa yksi aikakauden parhaista biiseistä. En tiedä mahtoiko Sonique jäädä parin hitin ihmeeksi, mutta tämä on timanttia.

Niin, ja alkoihan vuosituhannen viimeisenä vuonna myös Salkkarit! Seurasin sarjaa silmä tarkkana pari ensimmäistä vuotta, lähinnä koska Saku oli niiiiiiin ihana.

Kaveripiirikin heitti vuosituhannen vaihteessa volttia suuntaan jos toiseen. Uusia tuli, vanhoja jäi, pitkälti myös lukioon siirtymisen takia. Luulen, että ne, joiden kanssa aloitin vuoden 1999, eivät olleet messissä enää seuraavana vuonna, ainakaan kovin tiiviisti.

Vuosi päättyi jossakin Loimaan suunnalla olevissa, epäilemättä hauskoissa bileissä, joiden jälkeen räjäyteltiin raketteja Loimaan torilla. Tai siis muut räjäyttelivät, minä vain katselin. En itse asiassa muista vuosituhannen vaihteesta mitään erityistä, mutta sen muistan, että vuosi 1999 oli edeltäjiään selvästi hauskempi ja iloisempi. Epävarma teini-ikä otti sykäyksen kohti itsenäisempää, itsevarmempaa ja iloisempaa elämää.

/Riikka

Throwback: vuonna 1998

Hypätään tänään vuoteen 1998, josta siitäkin on muuten jo 18 vuotta aikaa.  Voihan huokaus. Siis kahdeksanT-O-I-S-T-A vuotta. Olin tuolloin 14-vuotias tyttö. En ollut vieläkään puhjennut kukkaan.  Olin edelleen niin vaivaantunut ja ujo, että ulkoinen olemus puhui puolestaan.

Ja en, en ole laittamassa tänne kuvaa 14-vuotiaasta itsestäni. 8. luokan luokkakuvassa näytän nimittäin siltä, että olisin juuri lyönyt hanskat tiskiin elämän suhteen. Tai käynyt viisi minuuttia sitten oksentamassa. Jossain määrin vuosi 1998 taisikin kulua vahvassa epätoivossa. Sumussa.

Teini-ikäiset tytöt ovat kyllä hassu asia. Kaikki se epävarmuus, itsensä inhoaminen, ihailemiensa ihmisten mielistely, tyhmille asioille kikattaminen ja jatkuva ylianalysoiminen vie kyllä mehut kenestä tahansa. Noh, naisilla se ylianalysointi toki jatkuu hamaan loppuun asti.  Ja kai se tuomiollinen teini-ikä on vain pakko käydä läpi. Näin jälkikäteen voin onnitella itseäni, etten hairahtanut tekemään mitään ihan älyttömyyksiä, kuten potkimaan mummoja tai aloittamaan tupakoimista. Toisaalta, en ollut ikinä se rohkea teini, joka olisi uskaltanut puolustaa kiusattuja tai vastustaa vääryyttä.

Mutta siirrytään syvällisistä asioista pinnallisiin! Mainitsin jo vuoden 1997  Throwbackissa Titanicin, joka itse asiassa tuli Suomen elokuvateattereihin vasta 1998. Ja tämän elokuvan kävin tosiaan katsomassa elokuvateatterissa  jopa kahdesti. Samana vuonna elokuvateattereihin putkahti myös Armageddon, joka oli ihana lähinnä Ben Affleckin takia.

Vuodelta 1998 muistan erityisesti Demi-lehden, Spice Girlsien hajoamisen ja Radiomafian Leilan ja Annukan. Vapaa-ajasta 90% kului sarjojen, leffojen tai musiikin kuuntelun parissa, uskoisin. Siinä samassa vuodatin paperille epäilemättä todella hienoja ajatuksia ja elämänviisauksia.

Vuonna 1998 tehtiin paljon oikeasti hyvää musiikkia, jota en tosin vielä tuolloin osannut arvostaa. Vasta muutamaa vuotta myöhemmin soitin levyt puhki Beastie Boysia, Massive Attackia, The Cardigansia, Manic Street Preachersia ja The Verveä.

Vuonna 1998 sen sijaan kuuntelin E-typeä, S.O.A.P.:ia  ja Ace of Basea. Eikö olekin hauskaa, että melkein kaikki 90-luvun populaarikulttuurin biisit olivat joko jumputijumputi tai sitten letkeän notkealla poika-/tyttöbändibiitillä varustettuja poppibiisejä? Vuonna 1998 yksi ehdottomasti parhaista biiseistä oli mielestäni Waldo’s Peoplen You Drive me crazy. Vitsit tätä kuunneltiin, tanssittiin ja hoilattiin satoja ellei tuhansia kertoja. Joskus oli siis myös kivaa, vaikka pääasiassa varsin ankeaa.

Tuolloin pinnalla olivat myös klassista musiikkia sivuavat Enigma ja Era, joiden kuuntelu oli jopa teini-ikäiselle aivan normaalia. Mahtui tuolle vuodelle myös maailman ärsyttävin lällätys, Emilian Big Big World.

Ja hei! Vuonna 1998 markkinoille ja varsinkin omaan kaveripiiriini eksyivät myös ensimmäiset kännykät, erityisesti 5110 vaihtokuorineen.  Silloin pelattiin matopeliä tai lähetettiin kiertoviestejä, joihin oli muodostettu joku hassunhauska kuvio kirjaimista ja numeroista. Itse en omistanut vielä 1998 kännykkää. Ei ollut Radiolinjan liittymää eikä monta markkaa maksavia tekstiviestejä. Miettikää: jokaisesta tekstiviestistä todella maksettiin aina erikseen. Silloin kaikki oleellinen mahtui siihen 160 merkkiin.

Aurinkoa kohti, sillä pikkuhiljaa myös oma elämä alkoi kirkastua vuosituhannen viimeisen vuoden saapuessa. Ensi kertaan ja vuoteen 1999,

/Riikka

Throwback: vuonna 1997

Ajattelin ensin, että olisin tehnyt näitä Throwback-julkaisuja parin-kolmen vuoden välein. Sitten aloin pohtia vuosituhannen viimeisiä aikoja. Näennäisesti lyhyt neljän vuoden ajanjakso, kaikki neljä vuotta silti tyystin erilaisia. Nykyään vuodet muistuttavat yhä enemmän toisiaan, mutta tuolloin ei todellakaan ollut sama asia olla seiskaluokkalainen kuin kasiluokkalainen. Kaikki musiikkimausta kavereihin, vaatteisiin ja sosiaaliseen statukseen saattoi vaihtua päälaelleen – siksi loikka vuodesta 1996 vuoteen 1999 tuntui mahdottomalta ajatukselta.

Jatketaan siis vuodesta 1997. Siirryin  yläasteelle, lapsuudesta teini-ikään. Miten sitä 14-vuotiasta itseään nyt kuvaisi. Tasapitkä pitkä polkka, flanellipaitis koko vuoden päällä, silmissä viattomuus ja ujous, kasvoissa lapsen pyöreyttä. Ei liene vaikea uskoa, etten ollut mikään luokan raggari.

Riikka 1997

Totta puhuen yläasteikä herättää edelleen lähinnä kiusaantunutta ahdistusta. Kaikki se keskenkasvuinen lapsellisuus, epävarmuus ja vaivaantuneisuus – kuka nyt oikeasti haluaa palata tuohon aikaan edes ajatuksen tasolla?

Suurimmat sosiaaliset suhteeni muodostin vuonna 97 kirjekavereiden kanssa, joita minulla oli parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kymmeniä. Joka päivä kotona odotti lähes poikkeuksetta kirje tai useampi. Taisi sieltä välillä tulla joku lehtikin, MeKaks, Sinä&Minä tai Suosikki.  Tyttöporukalla kierrätettiin vihkoja, joita kutsuttiin slämäreiksi tai slameiksi. Kirjepapereihin, kyniin ja postimerkkeihin kului suuri määrä markkoja. Oli mulla sitten myös ihan oikeita kavereita. Niiden kanssa hengailtiin, hihiteltiin nurkissa, puitiin salaisuuksia ja oltiin vuoroin yökylässä.

Yhteiskunnallisesti ikimuistoisin tapahtuma vuodesta 1997 on Prinsessa Dianan kuolema. Oli sunnuntai, istuin kotini sohvalle, laitoin telkkarin päälle, ja siinä se oli. Moottoritietunneli, betoniseinät ja yksi rusinaksi musertunut auto. Seurasin uutisia silloin tarkasti, koska kuten jo aiemmin mainitsin, kuninkaallisissa oli 90-luvulla jokin taika. Jossakin varaston laatikoissa pitäisi edelleen olla kirja ”Tribute to Diana, princess of Wales”, epäilemättä myös jokin tarkoin sommittelemani leikekirja.

Telkkarista katselin Kotikatua, Teho-osastoa ja Tuttu Juttu Show’ta. Viimeksi mainitussa olin jopa yleisössä kerran, hah. Leffoista ekana tulee mieleen tietysti Titanic, jonka kävin katsomassa elokuvissa jopa kahdesti… Oli ilmeisen hyvä siis.

Vuoden 1997 musiikkimakuani kuvastaa ehkä parhaiten Apulanta ja Tehosekoitin. Vaikken ulkoiselta olemukseltani muistuttanut edes etäisesti kapinallista, pitkäsoitot Ehjä ja Köyhät syntiset soivat tiuhaan tahtiin cd-soittimessa.  Nuo yläastevuodet olivat kyllä siitäkin kummallisia, että musiikkimaku saattoi vaihtua hetkessä toiseen laidasta toiseen. Tuttuja nimiä kaikille: Spice Girls, Paradisio, Princessa, Hanson, Daze. Tuohon vuoteen mahtuu kaikkiaan älytön määrä ikivihreitä hittejä, kuten Macarena-rallatus. Alla olevan sinkun ostin kymmenellä markalla.

Ostin tuona vuonna myös cd-levyn, jonka nimi oli Tribute to Diana. Se oli täynnä hempeitä slovareita. Ei ollut paljon poikia, joiden kanssa tanssia niiden tahtiin. Vaikeaa se olisi ollutkin, ensin olisi nimittäin pitänyt uskaltaa puhua jollekin pojalle, tai edes katsoa päin.

Voi 1997, onneksi menit jo aikoja sitten.

Throwback: vuonna 1996

Tänään muistellaan kahdenkymmenen vuoden takaista aikaa, vuotta 1996. Tuntuu hurjalta sanoa, että on edes elänyt niin pitkään, että muistaisi ajan 20 vuoden takaa – onneksi se ei niin selvässä muistissa olekaan.

Vuonna 1996 olin 13-vuotias, autuaan tietämätön tulevien vuosien yläasteahdistuksista ja teini-iän tunnekuohuista. Täysi lapsi vielä, en edes varhaisteini. Vedin koulussakin 90 prosenttia ajasta kollarit päällä, eikä meikistä ollut vielä puhettakaan. Nämä Seiskan koulukalenterit sen sijaan olivat erittäin kovassa huudossa.

koulukalenteri

Vuonna 1996 tietokoneet ja varsinkin internet olivat vielä harvinaisia juttuja – ainakin siellä missä minä asuin. Muistelen silti, että tuona vuonna kirjoitin ensimmäiset viestit chatissä, tietysti jonkin tuikituntemattoman ja satunnaisen ihmisen kanssa, jonkun joka sattui olemaan samaan aikaan jossakin muualla tietokoneen ääressä, ja jonka kanssa en enää sen koommin chattaillut. Olihan tarpeeksi ufoa, että tietokoneella sai ylipäätään yhteyden toiseen ihmiseen. Siinä sitä sitten hihiteltiin tietokoneen ääressä, yleensä muutaman tyttökaverin kanssa. Kummallisia taajuusääniä vikisevä modeemi saapui kotiin vasta seuraavana vuonna. Netissä sai roikkua vain muutaman minuutin kerrallaan, sillä joka minuutista maksettiin erikseen. Vähän niin kuin tekstareista muutama vuosi myöhemmin.

Musiikkirintamalta muistan erityisesti  XL5:n, Nylon Beatin ja Movetronin. Silloinen hyvä ystäväni voitti jostakin radioarvonnasta XL5:n sinkun nimmareilla, ja vähänks olin kateellinen. Aikakone oli silti parempi, ja on muuten edelleen. Sanoisin jopa, että Aikakoneen Odota on yksi niistä harvoista suomalaisen popmusiikin ja koko 90-luvun hiteistä, joka kuulostaa vielä tänäkin päivänä hyvältä.

1996 oli myös kotimaisen Jyrki-ohjelman kulta-aikaa, joka näin jälkikäteen ajateltuna oli todellinen aikansa ilmentymä. Huippusuosittu ohjelma, joka poiki lukemattoman määrän muita jatkeita, kuten Jyrki Electric Circuksen ja Jyrki Countdownin. Katselin Jyrkiä itsekin, mutta huomattavasti useammin Merlose Placea. Pakko mainita myös Niin sanottu elämäni, jonka yhdistän pikemminkin vuoteen 1997, mutta johon nuoren tytön oli erittäin helppo samaistua. Tämä sarja oli yksinkertaisesti paras.

Minulla oli todellisia vaikeuksia löytää kuvamateriaalia vuodelta 1996. Suurin osa kuvista on edelleen viimeisimmän muuton jäljiltä varastossa, joten en nopealla etsinnällä löytänyt oikein muuta kuin tämän. Ehkä vuodelta 1995, mutta ei liene niin tarkkaa. Muistan edelleen kuvassakin päällä olevat mustat trumpettihousut. Tämän kuvan vaatetus on itse asiassa aika tyylikäs. Voin kertoa, että se ei aina ollut vuonna 1996.

 riikka1996

Throwback: vuonna 1993

Throwback vähän myöhästyi, mutta tässä se tulee! Nyt muistellaan vuotta 1993.

Tarja Smura valittiin Miss Suomeksi, Bodyguard ja Takaa-ajettu pyörivät leffateattereissa. Lippu sinne leffateatteriin maksoi ehkä 30 markkaa.

Kaija Koo mietti, kuka keksi rakkauden. Sain itse nauhoitettua Kaija Koon C-kasetin joltakin ystävistäni, ja voi pojat, että sitä kasettia kuunneltiin. Täytin itse 10 vuotta, ja opettelin koulussa englannin alkeita. Oikeastaan osasin alkeet ennalta, olinhan katsonut jo vuosia Kauniita ja Rohkeita. Oh Ridge!

Katsoin telkkarista Gladiaattoreita, Ruusun aikaa, Onnenpyörää – ja tietysti Metsoloita ja Puhtaita Valkeita Lakanoita. Aivan ehdottomat lempparit noilta vuosilta. Ja TODELLAKIN löytyy molempien sarjojen DVD-boxit laatikosta.

Pitää myöntää, että olin aikomoinen television suurkuluttaja vuonna 1993. Selkeimmät muistot liittyvät oikeasti näihin tv-ohjelmiin, ja suuri osa illoista kuluikin epäilemättä telkkarin ääressä. Olin läpi ala-asteiän erityisen kiinnostunut kaikenlaisista julkkiksista, ihan poliitikoista misseihin ja eri tv-sarjojen näyttelijöistä elokuvatähtiin. Lapsuudenkodin vinteiltä löytyisi varmasti vino pino kansioita täynnä lehtileikkeitä. Sellainen yksinäinen puuhailija mä olin jo silloin, ja olen osittain edelleen.

Todistetusti kävin ainakin kerran vuonna 1993 laivalla. Kuvan asussa muuten pari hittiä tuolta vuodelta: pöyräilyshortsit, joita oli ihan ok käyttää joka paikassa ja vitivalkoiset pitsitennarit nilkkaan rypytetyillä polvisukilla. Harmi, että vaivoin näkyvät kuvassa… Saman vuoden hitti taisivat olla myös tutti-korut? Kuka muistaa? ;)

riikka1993

Sellaista siis vuonna 1993. Entäpä se musiikki?  Kaikki muistavat tuolta vuodelta Haddawayn ja Ace of Basen hitit, mutta kuka muistaa Jordyn? Tämä maailman nuorin soolorap-artisti kuvastaa mielestäni hyvin tuota 90-luvun hämmentävää musiikkikattausta, jossa mikään ei ollut erikoista.