Avainsana-arkisto: viikon kahvila

Viikon (perniöläinen) kahvila: Opaliina

Kesäkahvilat ovat aina kiva juttu. Siksi laitoin Opaliinan korvan taakse jo keväämmällä, kun kävin Murenassa bloggaajille järjestetyssä illanvietossa. Siellä Veronika Eriksson oli kertomassa omasta perniöläisestä kesäkahvilastaan, Opaliinasta.

Opaliinassa09

Kesäkahviloilla on aina monta valttia hihassaan. Ensinnäkin kesäkahvilat ovat aina sesonkikahviloita: konsepti saa olla yksinkertainenkin, kunhan kakut ovat erityisen hyviä, miljöö on houkuttava ja palvelu on luokseenkutsuvaa. Toisekseen, kesäkahviloilla on yleensä luonnon vehreys ja aurinko puolellaan. Useimmat kesäkahviloista sijaitsevat järven rannalla, muuten vehreällä paikalla tai historiallisesti arvokkaassa miljöössä niin, että jo ympäristö itsessään tuo kahvilaan ihanaa tunnelmaa.

Muunmuassa näistä syistä kesäkahvilat ovat usein huippupaikkoja. Niin myös Opaliina. Vanhan Perniön aseman seudulla sijaitseva kahvila on täynnä maalaisromantiikkaa, ja ratamestarin talon ulkosaunaan pystytetty kahvila henkii viihtyvyyttä ja kesäistä tunnelmaa. Kakut ja muut kahvilan tarjottavat maistuvat, palvelu pelaa ja ulkona kelpaa istuskella kesäpäivää vaikka pidempäänkin. 

Opaliinassa07

Opaliinassa tarjotaan lähellä tuotettua purtavaa: kakkuja, vohveleita, kevyitä lounaita ja täytettyjä leipiä. Juomaksi voi valita esimerkiksi itsetehtyä raparperimehua. Murkinat tarjoillaan koristelliskuvioisilta posliinilautasilta ja juomat kuohujuomalaseista. Hopealusikat on etsitty ja kiillotettu isoäidin kätköistä (näin sanoo mielikuvitukseni) ja resepteissä on yhdistetty vanhaa perinnettä ja uusinta uutta.

Opaliinassa05

Porkkanakakkua, mustikkapiirakkaa, sitruuna-juustokakkua. Herkut ovat Opaliinassa moninaiset. Kotoisasti katetulla terassilla viihtyy kuin kotonaan ja tuulisella kesäsäällä voi istuutua kesäsalonkiin, jossa saattaa kuulla jopa livemusiikkia.

Opaliinassa04

Itse kahvilan nurkista löytyy myös monenlaisia tuliaisviemisiä, esimerkiksi kahvilassakin tarjoiltavaa raparperimehua kesäjanoon tai vaikka sitruunarisottoa lounaspöytään. Nämäkin valikoimat ovat aseteltuna juuri sellaisiin hyllyköihin, joita meistä monet ovat nähneet mummulassa pienenä. 

Opaliinassa03

Opaliinassa02

Samalla visiitillä voi poiketa tien toisella puolella sijaitsevaan Maurin Makasiiniin, jossa on runsain mitoin pengottavaa kaikille kirpparifanaatikoille. Kiva kesäreissu vähän pidemmänkin matkan päästä, mutta pitäkää kiirettä: Opaliina on avoinna ainoastaan kesällä, tänä vuonna 13.8. asti. 

Kannattaa seurata Opaliinan sivuja Facebookissa, kahvilatoiminnan ohella luvassa on myös brunsseja sekä Chill Out -yökahvila! 

Opaliinassa01

Opaliina Cafe & Puoti

Raitkorventie 2B

25520 Perniö as.

Opaliinan kotisivut

Opaliinassa08

Viikon kahvila: Kuiro

Pitkästä aikaa viikon kahvila! Täytyy myöntää, että kahviloissa käyminen on hiljentynyt viime aikoina. Johtuuko se sitten kesän saapumisesta vai hullumaisesta kesäkiireestä, sitä en tiedä.

kuiro02

Tämä viikonloppu on ollut kuitenkin pilvinen, joten munkkikahvit kuulosti eilen lauantaina enemmän kuin hyvältä idealta. Jos satutte piipahtamaan Saloan, suosittelen testaamaan Kuiron leipomokahvilan. Raikas ja tilava kahvila, jossa vaikuttaa olevan aina elämää, aamusta iltaan. Suosion takana piilee varmasti paitsi pitkät perinteet, myös kilpailukelpoiset hinnat. Ja tietysti hyvät tuotteet!

kuiro06

kuiro04

Olen itse toistaiseksi pysytellyt makeissa kahvipullissa, mutta suolaistakin riittää yhden vitriinin verran. Munkkien, pullien ja viinereiden lisäksi myynnissä on ainakin tuoretta leipää, kakkuja ja pikkuleipiä. Juomaksi voi nauttia mm. haudutettua teetä tai erikoiskahveja. Ja hinnat ovat mielestäni hyvin kohtuulliset: eilen porkkanakakku, munkki, kahvi ja haudutettu tee kustansivat yhteensä n. 8 €.

kuiro05

Kuiron leipomo sijaitsee osoitteessa Helsingintie 5, kivenheiton päässä Salon torilta. Aukioloajatkin sopivat meistä useimpien kalentereihin: arkisin kahvila palvelee kellon ympäri aamukuudesta alkaen sekä lauantaisin 7–15.

kuiro03

Kuiron kahvila

Helsingintie 5

24100 Salo

Avoinna arkisin 6–18, lauantaisin 7–15

http://www.kuironleipomo.fi/

 

Viikon kahvila: Café Qwensel

Onnistuin pelastamaan arkistojen kätköistä yli kolme vuotta vanhan blogikirjoitukseni Café Qwenselista. Koska kyseessä on yksi Turun perinteikkäimmistä kahviloista, voin todeta, että mikään ei ole oikeastaan muuttunut kolmessa vuodessa – onneksi.

Liitän siis vanhan tekstini tähän, se saattaa kuitenkin olla monelle uudemmalle lukijalle vielä tuntematon. Kuvat ovat uusia, vaikkeivat ne tekstin takatalviteemaan istukaan. Vanhat kuitenkin olivat, hmmm… aika kamalia ;)

Fortunakorttelin uumenissa: Cafe Qwensel

(Alkuperäinen teksti 9.4.2013)

Haluatko hypätä hetkeksi 1700-luvulle? Jos vastasit myöntävästi, lähde kävelemään pitkin Läntistä Rantakatua. Poikkea Auransillan kupeessa, Apteekkimuseon kohdalla Fortunakortteliin, ja tepastele opasteiden perässä sisäpihalle. Askeleet kadulta sisäpihalle kestävät noin kaksikymmentä sekuntia, mutta muutos on niin iso ja äkkinäinen, että sitä ei voi olla huomaamatta. Jätä jälkeesi autonhurinat ja ihmisvilinät. Nauti rauhasta.

Apteekkimuseon kahvila Qwensel Fortunakorttelin sisäpihalla on sopiva aikamatka kaupungin vilskeestä maaseudun rauhaa muistuttavaan miljööseen. Qwenselin talo on Turun vanhin omavaraistalouden ajalta säilynyt porvaristalo 1700-luvulta. 

Tänään, kun itse tepastelen kohti Qwenseliä, on odotus talven loppumisesta huhtikuun liki puolessa välissä kova. Lunta on maassa, tiet aamuisin yön jäljiltä jäässä, ja ihmiset tarpovat hampaat irvessä. Sisu on jo ehtymässä, mutta odotuksen voimalla jatketaan tarmokkaasti eteenpäin. Cafe Qwensel tuo ainakin itselleni ensimmäisenä mieleen kesän ja edes ajatuksen siitä, millaista tässä paikassa tulee silloin olemaan. Kesäisinä lomapäivinä Qwensel on epäilemättä suosionsa huipulla, mutta tänne on kiva piipahtaa myös takatalven keskellä. Aurinko paistaa punaiseksi maalattua puuseinää vasten, ja vesipisarat tippuvat räystäiltä. Kyllä se kevät on tulossa.

cafeqwensel02

Kahvilan ovesta sisään astuessa voi pitkä ihminen joutua kumartumaan. Kello kilahtaa uuden kahvila-asiakkaan merkiksi, ja reipas kahvilamyyjätär ilmestyy tiskin taakse esiliina päällään. Tarjolla on tänään mm. kirsikkapiirakkaa, suklaakakkua, norjanmunkkeja ja sitruunamarenkileivosta. Tarjottavat makeat ja suolaiset vaihtelevat päivittäin, mutta valikoimaa on silti moneen makuun. Taattuja kahvilatuotteita ilman sen kummempia nykyajan trendejä.

Teen tilaukseni, ja istahdan nurkkapöytään. Huoneen kaksi muuta pöytää ovat varattuja. Kello on jo lähestymässä neljää, kahvilan sulkemisaikaa, enkä itsekään ehtisi jäämään kahville tänään pidemmäksi aikaa. Harmi, sillä täällä voisi lepuuttaa sieluaan pitkän kaavan mukaan. Vaihtaa rauhassa kuulumiset vanhan ystävän kanssa, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Käydä ensitreffeillä. Käydä keittolounaalla. Vaihtoehtoja riittää!

Qwensel on rauhallinen paikka, vaikka asiakkaitakin on. Paikan viihtyvyydestä kertoo jotakin se, että viereisen pöydän lähtöä tekevä rouva kiittää henkilökuntaa erikseen loistavasta palvelusta ja laadukkaista tuotteista. Toisessa pöydässä istuvat saksalaisturistit ovat hekin varmasti kuulleet kehuja museokahvilasta, koska ovat paikan löytäneet. 

Suomen kahviloissa pöytiintarjoilu on harmittavaisen harvinaista, mutta täällä palvelu pelaa. Ja vieläpä erityisen viehättävällä tavalla. Saat tarjottimen, johon on aseteltu oma pieni kahvipannu, sekä vanhanajan kuppi tasseineen, sokerikkoineen ja kermakkoineen päivineen. Ja sitruunainen marenkileivos. Arvostan.
cafeqwensel03

Qwensel saa plussaa ihastuttavasta tunnelmasta, hyvästä palvelusta, hyvänmakuisesta leivoksesta ja pöytiintarjoilusta. Ainut miinus epäkäytännöllisestä pikkuruisesta kahvikupista, jonka korvasta ei saa kunnolla kiinni. Kahvia saa kupin pienuuden vuoksi kaataa  jatkuvasti lisää.

Kahvila Kisällillä (juttu tämän linkin takana) ja Qwenselillä on mielestäni paljon yhteistä. Molemmissa on vaalittu vanhaa, pitäydytty pitkälti alkuperäisessä sekä sisustuksen että kahvilatarjonnan suhteen ja molemmissa on oma, rauhallinen tunnelmansa.

Tämä paikka pitää Turussa piipahtavan, ja varsinkin asuvan, kokea. Ässäkokemus kesäisenä päivänä, kun aurinko paistaa, linnut laulavat, kukot tepastelevat pihalla ja elämä hymyilee. Kesäisin sisäpihalle on tietysti pystytetty pöytiä ja tuoleja. Tässä paikassa saattaa myös kaupunkilaislapsilla riittää ihmettelemistä: maalaisidyllin omaisiin oloihin matkustamista ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan. Yksi Turun helmistä kahviloiden joukossa, ehdottomasti!
cafeqwensel01Näin kolme vuotta viisaampana todettakoon, että nykyään kahvilan aukioloajat ovat hieman pidemmät: Qwensel palvelee päivittäin klo 10–18. Kevään uutta on myös se, että Qwenselissä järjestetään keskiviikkoisin Afternoon tea -kattauksia, joka sisältää pieniä makeita ja suolaisia herkkuja teen kera. Menkää viihtymään!

Cafe Qwensel, Läntinen rantakatu 13 b,
Apteekkimuseon sisäpiha
http://www.cafeqwensel.fi/

 

 

 

Viikon kahvila: Cafe Ankka

Kesä on täällä, ja sen myötä myös kesäkahvilat! Tai siis, kesään on ilmeisesti tulossa nyt jonkinlainen tauko, mutta kesäkahvilat ovat joka tapauksessa kaivaneet terassituolinsa varastosta. Yhä useammassa kadunkulmassa on mahdollisuus pitää kahvitaukoa ulkona.

Yksi legendaarisimmista kesäkahviloista Turussa lienee Ankka Martinsillan kupeessa. Kahvila on auki silloin kun on – kotisivuja, Facebook-sivuja tai muutakaan infoa esimerkiksi aukioloajoista on turha kaivella.

CafeAnkka03

Se, mikä Ankassa viehättää ja vetää monina kesäpäivinä pienen ja vanhan kioskikahvilan pöydät täyteen, lienee paikan munkit ja autenttisuus. Monet kehuvat Ankan munkkeja jopa Turun parhaiksi, ja vaikken itse nostaisi näitä nyt aivan tuolle alustalle, niin munkit ovat ainakin aina tuoreita ja kotona tehdyn makuisia. Hinnatkaan eivät päätä huimaa, munkin ja mehun saa alle kolmella eurolla. Ankkaan kannattaa kuitenkin varata käteistä, kortit eivät kelpaa.

CafeAnkka02

Ankkaan on helpoin poiketa silloin, kun sattuu siellä nurkilla muutenkin huinimaan. Tällä hetkellä Ankka on kätevästi oman työmatkan varrella, joten kahville voi poiketa ex tempore. Jos paistaa, on Ankka todennäköisesti auki. Ja jos pilvistyy, on Ankan luukku kiinni. Se sataa koht kumminki… 

Viikon kahvila: Design Hill Café

Tällä viikolla eksyn Turun kahviloista Salon suuntaan ja Design Hilliin. Tämä kahvila nimittäin on ehdottomasti kaikille seuduilla asuville poikkeamisen arvoinen, ja siksi haluan nostaa sen mukaan Viikon kahvila -sarjaani.

Design Hill sijaitsee Halikossa Vaskiontien risteyksessä, ja on oiva pysähdyspaikka Turusta Saloon tai Helsinkiin matkatessa. Design Hill on kokonaisuutena isohko myymälä, jonka keskellä on kahvila. Vaikka kahvilaa ei ole erotettu mitenkään omaksi kokonaisuudekseen, toimii konsepti yllättävän hyvin. Ainakin, jos paikka on suht hiljainen, kuten se tällä viikolla oli. Itse myymälässä on myynnissä iso joukko eri tuotemerkkejä, kuten Marimekkoa, Nansoa, Finlaysonia ja Arabiaa. Kaupassa vaikuttaa kaikkein vahvimpana sisustustuotteet, mutta mukaan mahtuu myös kosmetiikkaa ja vaatteita.

Entä kahvilan tarjonta? Kahvilan vitriinit ovat täynnä belgialaissuklaita, makeita kakkuja, erilaisia torttuja ja suolaisia vaihtoehtoja. Annokset ovat jo itsessään taideteoksia, mutta sen lisäksi myös kiitettävän isoja. Makeannälkä tulee takuulla taltutetuksi. Kahvi on hyvää, samoin palvelu – tilaus tehdään kassalle, mutta siitä eteenpäin kahvilassa on pöytiintarjoilu.

designhill03

Pöytään kannettiin tällä kertaa cappuccino, kaakao, marja-kaurapaistos-hässäkkä sekä porkkanakakkua. Pelkän juoman kanssa saa tarjottimelleen jo monenlaista ekstraa: valkosuklaaseen dipattuja viinirypäleitä, suklaakonvehtia ja värikkäitä karkkeja, eikä tilattu leivos tai kakkukaan ole ikinä pelkkä annos, vaan koristeltu ja viimeistelty kokonaisuus.

designhill01

Kahvitauko Design Hillin kahvilassa on elämys, jos vain arvostaa kaunista asettelua ja söpöjä yksityiskohtia. Kun mautkin ovat vielä kohdillaan, haluaa tähän kahvilaan poiketa väkisinkin silloin tällöin.

/Riikka

designhill02

Design Hill

Vaskiontie 418, Halikko

Avoinna:

arkisin 9–19

lauantaisin 9–18

sunnuntaisin 12–19

Vinkki: eniten ajankohtaista tietoa irtoaa Facebook-sivulta!