Viikon kahvila: Café Qwensel

Onnistuin pelastamaan arkistojen kätköistä yli kolme vuotta vanhan blogikirjoitukseni Café Qwenselista. Koska kyseessä on yksi Turun perinteikkäimmistä kahviloista, voin todeta, että mikään ei ole oikeastaan muuttunut kolmessa vuodessa – onneksi.

Liitän siis vanhan tekstini tähän, se saattaa kuitenkin olla monelle uudemmalle lukijalle vielä tuntematon. Kuvat ovat uusia, vaikkeivat ne tekstin takatalviteemaan istukaan. Vanhat kuitenkin olivat, hmmm… aika kamalia ;)

Fortunakorttelin uumenissa: Cafe Qwensel

(Alkuperäinen teksti 9.4.2013)

Haluatko hypätä hetkeksi 1700-luvulle? Jos vastasit myöntävästi, lähde kävelemään pitkin Läntistä Rantakatua. Poikkea Auransillan kupeessa, Apteekkimuseon kohdalla Fortunakortteliin, ja tepastele opasteiden perässä sisäpihalle. Askeleet kadulta sisäpihalle kestävät noin kaksikymmentä sekuntia, mutta muutos on niin iso ja äkkinäinen, että sitä ei voi olla huomaamatta. Jätä jälkeesi autonhurinat ja ihmisvilinät. Nauti rauhasta.

Apteekkimuseon kahvila Qwensel Fortunakorttelin sisäpihalla on sopiva aikamatka kaupungin vilskeestä maaseudun rauhaa muistuttavaan miljööseen. Qwenselin talo on Turun vanhin omavaraistalouden ajalta säilynyt porvaristalo 1700-luvulta. 

Tänään, kun itse tepastelen kohti Qwenseliä, on odotus talven loppumisesta huhtikuun liki puolessa välissä kova. Lunta on maassa, tiet aamuisin yön jäljiltä jäässä, ja ihmiset tarpovat hampaat irvessä. Sisu on jo ehtymässä, mutta odotuksen voimalla jatketaan tarmokkaasti eteenpäin. Cafe Qwensel tuo ainakin itselleni ensimmäisenä mieleen kesän ja edes ajatuksen siitä, millaista tässä paikassa tulee silloin olemaan. Kesäisinä lomapäivinä Qwensel on epäilemättä suosionsa huipulla, mutta tänne on kiva piipahtaa myös takatalven keskellä. Aurinko paistaa punaiseksi maalattua puuseinää vasten, ja vesipisarat tippuvat räystäiltä. Kyllä se kevät on tulossa.

cafeqwensel02

Kahvilan ovesta sisään astuessa voi pitkä ihminen joutua kumartumaan. Kello kilahtaa uuden kahvila-asiakkaan merkiksi, ja reipas kahvilamyyjätär ilmestyy tiskin taakse esiliina päällään. Tarjolla on tänään mm. kirsikkapiirakkaa, suklaakakkua, norjanmunkkeja ja sitruunamarenkileivosta. Tarjottavat makeat ja suolaiset vaihtelevat päivittäin, mutta valikoimaa on silti moneen makuun. Taattuja kahvilatuotteita ilman sen kummempia nykyajan trendejä.

Teen tilaukseni, ja istahdan nurkkapöytään. Huoneen kaksi muuta pöytää ovat varattuja. Kello on jo lähestymässä neljää, kahvilan sulkemisaikaa, enkä itsekään ehtisi jäämään kahville tänään pidemmäksi aikaa. Harmi, sillä täällä voisi lepuuttaa sieluaan pitkän kaavan mukaan. Vaihtaa rauhassa kuulumiset vanhan ystävän kanssa, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan. Käydä ensitreffeillä. Käydä keittolounaalla. Vaihtoehtoja riittää!

Qwensel on rauhallinen paikka, vaikka asiakkaitakin on. Paikan viihtyvyydestä kertoo jotakin se, että viereisen pöydän lähtöä tekevä rouva kiittää henkilökuntaa erikseen loistavasta palvelusta ja laadukkaista tuotteista. Toisessa pöydässä istuvat saksalaisturistit ovat hekin varmasti kuulleet kehuja museokahvilasta, koska ovat paikan löytäneet. 

Suomen kahviloissa pöytiintarjoilu on harmittavaisen harvinaista, mutta täällä palvelu pelaa. Ja vieläpä erityisen viehättävällä tavalla. Saat tarjottimen, johon on aseteltu oma pieni kahvipannu, sekä vanhanajan kuppi tasseineen, sokerikkoineen ja kermakkoineen päivineen. Ja sitruunainen marenkileivos. Arvostan.
cafeqwensel03

Qwensel saa plussaa ihastuttavasta tunnelmasta, hyvästä palvelusta, hyvänmakuisesta leivoksesta ja pöytiintarjoilusta. Ainut miinus epäkäytännöllisestä pikkuruisesta kahvikupista, jonka korvasta ei saa kunnolla kiinni. Kahvia saa kupin pienuuden vuoksi kaataa  jatkuvasti lisää.

Kahvila Kisällillä (juttu tämän linkin takana) ja Qwenselillä on mielestäni paljon yhteistä. Molemmissa on vaalittu vanhaa, pitäydytty pitkälti alkuperäisessä sekä sisustuksen että kahvilatarjonnan suhteen ja molemmissa on oma, rauhallinen tunnelmansa.

Tämä paikka pitää Turussa piipahtavan, ja varsinkin asuvan, kokea. Ässäkokemus kesäisenä päivänä, kun aurinko paistaa, linnut laulavat, kukot tepastelevat pihalla ja elämä hymyilee. Kesäisin sisäpihalle on tietysti pystytetty pöytiä ja tuoleja. Tässä paikassa saattaa myös kaupunkilaislapsilla riittää ihmettelemistä: maalaisidyllin omaisiin oloihin matkustamista ei tarvitse lähteä kaukaa hakemaan. Yksi Turun helmistä kahviloiden joukossa, ehdottomasti!
cafeqwensel01Näin kolme vuotta viisaampana todettakoon, että nykyään kahvilan aukioloajat ovat hieman pidemmät: Qwensel palvelee päivittäin klo 10–18. Kevään uutta on myös se, että Qwenselissä järjestetään keskiviikkoisin Afternoon tea -kattauksia, joka sisältää pieniä makeita ja suolaisia herkkuja teen kera. Menkää viihtymään!

Cafe Qwensel, Läntinen rantakatu 13 b,
Apteekkimuseon sisäpiha
http://www.cafeqwensel.fi/

 

 

 

One thought on “Viikon kahvila: Café Qwensel”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.