Viikon lounaat

Koska ruoka on edelleen monien mielestä kiinnostava puheenaihe, päätin kerätä viikon lounaat yhteen. Mitä söin, missä söin, ja oliko hyvää.

Ehkä näistä joku jonkin vinkinkin saa poimittua – tai muistaa, että ai niin, tuokin paikka on olemassa. Lounaspaikkoja Turussa nimittäin riittää, hyviäkin. Usein ainakin itse palaan kuitenkin aina niihin samoihin tuttuihin. Ja niihin, joihin matkaa työpaikalta on korkeintaan kaksi minuuttia, vaikka kunnon happihyppely lounaan ohessa tekisi varsin hyvää. Jospa tässä siis tekisi itsekin samalla tietoisesti vähän erilaisia valintoja.

Tässä tämän viikon lounaat, olkaa hyvä!

Maanantai – Piece of Cake

Maanantaina suuntasimme Katjan kanssa Kauppahalliin. Kauppahalliin on kätevä suunnata lounaalle ennen kaikkea sen vuoksi, että yhdessä paikassa on monta lounasvaihtoehtoa mistä valita. Kukkarosta löytyi täysinäinen kantiskortti Piece of Cakeen, joten valikoin listalta broileripastaa kermaisella yrttikastikkeella.

PieceofCake

(Ruoasta on kyllä vaikea ottaa hyvännäköisiä kuvia.)

Piece of Caken pasta-annos oli todella iso. Paikan lounaat saa aina puolet pastaa, puolet salaattia -periaatteella, joka on mielestäni erittäin tervetullut vaihtoehto lounasaikaan. Liian usein pastalounaissa ei nimittäin ole vihanneksista tietoakaan. Pastaa oli silti todella reilusti, salaatti tuoretta ja pastakastike hyvää, broileri ainoastaan oli vähän kuivaa (=terveellistä? :D). Lounaan kanssa saa muuten aina leipomon omaa tuoretta leipää, josta isot pointsit.

Tiistai – Kellariravintola

kellariravintola

Hehee, kuvien laatu senkun paranee… En tajunnut Kellariravintolan buffet-pöytää kiertäessä asetella ruokaa kauniisti, mutta karusta näkymästä huolimatta lounas oli erittäin hyvä. Melko monipuolinen salaattipöytä ja lämpimänä ruokana mm. perunamuusia ja lihapullia. Lounaan ei todellakaan tarvitse olla mitään erikoista piiperrystä, päinvastoin omia suosikkeja ovat usein rehellistä kotiruokaa muistuttavat annokset. Muutenkin Kellariravintola on hyvin rauhallinen ja mieluisa paikka lounastaa: reilusti tilaa ja oma rauha, vaikka ravintolassa paljon väkeä käykin. Lounaan hintaan kuuluu usein myös herkullinen jälkiruoka, joka oli tällä kertaa laskiaispulla. Saattoi muuten vaikuttaa lounaspaikan valintaan… 

Keskiviikko –Taco Nito

 taconito

Keskiviikko oli hoppupäivä, ja lounas sen mukainen. Söin lounaan työpisteellä, enkä siinä hötäkässä paljon lounaskuvia miettinyt. Mutta lounas oli siis Taco Niton pitkään kypsytettyä possua burriton sisällä lisukkeineen. Tässä paikassa on guacamole josta tykkään ja tarpeeksi miedot kastikevaihtoehdot, ettei mun suu pala. Taco Niton maut ovat mielestäni aika mainiot, joten haen sieltä usein lounaan siinä tapauksessa, että pitää olla jotakin nopeaa.

Torstai – Eatos (Helsinki)

12736762_10153442119571915_1069377917_o

Burritot jäi päälle! Torstaina olin kouluttautumassa Helsingissä, ja kävimme ennen koulutuksen alkua Elielinaukion Eatos-nimisessä meksikolaisravintolassa. Tällä kertaa lautaselle eksyi chicken fajitas. En edes muistanut, että olin syönyt juuri edeltävänä päivänä burriton, tervetuloa dementia… Lopulta tuli kyllä annoskateus työkavereiden lautasia katsellessa, quesadilla pinaatilla ja sipulilla näytti paljon paremmalta. Rauhallinen lounaspaikka, jonka asiakaspalvelu oli erityisen lämminhenkistä.

Perjantai –Di Trevi

di-trevi

Perjantaina söin viikon parhaan lounaan Di Trevissä: feta-parsakaalipastaa pinjansiemenillä ja rucolalla. Ai että oli hyvää, no olihan tuo vissiin myös kermakastikkeessa. Tosi maittava annos, vaikkei siinä salaattia ollutkaan (sitä saa lounaaseen sisältyvästä salaattipöydästä). Olen syönyt Di Trevissä sekä hyviä että huonoja lounaita, tämä yllätti kyllä positiivisesti.

Arkilounaat olivat siinä. Viikonloppuna söin tortilloja ystävien luona, Rustica-pizzaa uudistuneessa Denniksessä sekä itse tehtyä lasagnea. Ensi viikolla voisikin sitten skipata ainakin ne meksikolaisravintolat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.