Vuosi Bullet Journalin kanssa – mitä olen oppinut?

Muistiinpanojen kirjoittaminen on ollut läpi ikäni tapa jäsentää omaa elämääni, pitää langat käsissä, saada vähintään teoriatasolla suunnitelmat valmiiksi ja toteuttaa suunnitelmat näiden pohjalta todeksi. Erilaiset vihkot ja listat ovat olleet tapa oppia, priorisoida, aikatauluttaa ja suunnitella. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Bullet Journalista noin vuosi sitten, halusin kokeilla sitä oitis.

bulletjournal01

Ne, joille Bullet Journal ei ole vielä tuttu juttu, kärryille päästäkseen kannattaa käydä katsomassa esimerkiksi tämä video tai Bullet Journal -sivusto. Idea on jalostunut monella aivan alkuperäisestä, yksinkertaisesta ajatuksestaan: monille Bullet Journal on ajanhallinnan ja kalenterin ohella myös keino toteuttaa itseään piirustusten ja washi-teippien muodossa. Itse innostuin Bullet Journalista pitkälti tämän Hesarin artikkelin pohjalta.

Yksi painava syy ostaa jälleen yksi uusi muistiinpanovihko lisää oli toive siitä, että kaikkien niiden lukuisten, puoliksi täysien ja eri aiheilla täytettyjen vihkojeni sijaan minulla olisi vain yksi, johon voisin kerätä kaikki ideani, suunnitelmani sekä kaiken sen sekalaisen, päätä jatkuvasti kuormittavan must do -listan. Tapanani oli ennen todella ottaa aina yksi vihko eri aihealueille. Yhteen suunnittelin sisustusjuttuja, toiseen rakensin täydellistä vaatekaappia, kolmatta käytin tavallisen kalenterin tapaan, ja niin edelleen. Bullet Journalista kuultuani ensimmäinen ajatus oli, että niinpä tietysti, niin yksinkertaista! Ei valmiita kalenterinäkymiä, (joista puolet jää kuitenkin täyttämättä), ei kymmenen eri vihkon sarjaa. Vain yksi, kaikenkattava vihkonen.

bulletjournal2

Aloitin hankkimalla laadukkaan vihon, johon on mukava kirjoittaa. En ostanut varsinaista Bullet Journaliksi tarkoitettua sivunumeroitua vihkoa, vaan laadukkaan, pehmeäkantisen Leuchtturm1917-vihon ja kasan vanhoja kunnon Stabilo-kyniä.

Tähän väliin on pakko sanoa, että rakastan paperituotteita. Vihkoja, kyniä, koristepapereita, kyniä, tarroja. Harvemmin edes uskallan astua Sinooperiin, etten tule hassanneeksi sieltä kilokaupalla paperitavaraa. Siksi pelkän laadukkaan vihon ja toimivien kynien hankkiminen oli minulta hyvin maltillinen panostus Bullet Journalin käyttöönotossa. Hakkasin kanteen nimeni dymolla ja aloitin, vapaalla tyylillä.

bulletjournal3

Nyt olen käyttänyt Bullet Journalia noin vuoden. Tämä järjestelmä on syrjäyttänyt kaikki muut lukuisat vihkoni, joihin ennen kirjoittelin omia ajatuksiani. Oma vihkoni muistuttaa vain kaukaisesti systemaattista kalenteria, sillä sen sisällä on ennen kaikkea listoja. Olen tehnyt toki joka kuukaudelle sivun tai aukeaman kokoisen kuukausinäkymän, johon olen merkinnyt pääosan tärkeimmistä menoista ja tavoitteista, mutta ensimmäisestä Bullet Journalistani löytyy tuskin lainkaan esimerkiksi päivänäkymiä. Se johtuu osittain siitä, etten käytä Bullet Journalia työjuttuihin lainkaan, niihin minulla on aivan eri systeemit, jotka taas koen toimivaksi niissä olosuhteissa. Toki voisin hyvin kokeilla Bullet Journalia ensi vuonna myös töissä, mutta ehdottomasti erillisessä vihkossa: haluan nimittäin pitää henkilökohtaiset asiat ja työjutut visusti erillään.

Joka tapauksessa, nykyisessä Bullet Journalissa en ole tarvinnut päivätasoa sen vuoksi, että päiväkohtaiset, henkilökohtaiset menoni mahtuvat vallan hyvin kuukausinäkymään. Työasioissa päiväosio sen sijaan olisi ehdoton. Toisaalta, monet sellaiset päivän arkiset askareet, jotka toistuvat kerrasta toiseen (vaikkapa lakanoiden vaihto tai imurointi) tai henkilökohtaiset muistutukset (soita äidille tai tapaa ystävää) vaatisivat nimenomaan päivätason kalenterin. Ensimmäinen Bullet Journal -vuoteni on siis selkeästi ollut siirtymävaihetta, missä tietyt asiat säilyvät edelleen digitaalisessa kalenterissa, vaikka useimmat asiat voisi hyvin keskittää Bullet Journaliin.

bulletjournal

Toki olen tehnyt tämän vuoden aikana omassa bujossani monia juttuja, jotka teen ehdottomasti toisin ensi vuoden aikana. Monet näistä jutuista ovat vain käytännön viilausta, mutta matkan varrella on huomannut kokemuksen kautta, mitkä asiat voisi toteuttaa toisin.

Omasta Bullet Journalista löytyy sivuja mm. seuraavilla otsikoilla:
  • ei vahvasti aikaan sidottu to do -kotona (liittyi muuton jälkeisiin juttuihin, kuten ”etsi ja ripusta verhot”)
  • Blogistatistiikkaa sivulla kävijöistä ja seuraajamääristä (kuukausittainen seuranta)
  • uudet bloggaus-ideat
  • kuukauden suosikit (jälleen blogia varten)
  • astiasto + millä astioilla haluaisin täydentää kokoelmaa
  • juoksukalenteri (koska olen juossut, kuinka pitkän lenkin, juoksuaika ja keskisyke)
  • painon seuranta (ei todellakaan päivittäin, pikemminkin kuukausittain)
  • ostoslistat
  • pohjapiirustuksia talon eri huoneista ja sisustussuunnitelmia
  • suunnitelmia ja puuhaa kesälle
  • budjettisuunnitelma kodin isommille ostoksille (ruohonleikkuri, laitteistojen huollot, tikapuut, pihakalusteet jne.)
  • remontointi-ideoita
  • blogin isojen suuntaviivojen ideointia
  • Kuukauden menot
  • Ostoslista (vaatteet)
  • Kirjoja, joita haluaisin lukea
  • Aamusivut (tajunnanvirtaa)

Yksi asia, mitä saatan ottaa käyttöön ensi vuonna tai seuraavassa kuussa, on viikkoaukeaman käyttö: en jakaisi aukeamaa suoraan eri päiville, vaan kirjaisin siihen ylös kaikki asiat, jotka pyrin saamaan tehtyä tuon viikon aikana.  Bullet Journalissa on se mahtava puoli, että ei ole sidottu mihinkään tiettyyn kaavaan koko vuoden ajaksi, vaan voit tosiaan kokeilla erilaisia kuukausinäkymiä vaikka joka kuukausi (tai viikko), jos tuntuu, että jokin tietty metodi ei toimi.

Bullet Journal ei tosiaan ole syrjäyttänyt digitaalista kalenteria kokonaan, ja toisaalta tietyt menot haluan edelleen säilyttää siellä, jotta esimerkiksi puolison kanssa on helpompi pysyä kärryillä toisen menoista ja mitä minnekin voi sopia. En ole myöskään kokenut taakkana vihkon kantamista mukana, sillä Leuchtturm on kevyt vihko!

Yksi kiva juttu Bullet Journaliin liittyen on myös se, että siitä jää muisto. Vuodenvaihteessa vaihdan uuteen vihkoon, ja vanhan siirrän muistojen joukkoon, mistä sitä on (ehkä) hauska selailla vuosien päästä: tuo vihkonen kuvaa kuitenkin aika paljon sitä aikaa, milloin se on kirjoitettu.

Kuten tuolla aiemmin totesin, ensimmäinen vuosi Bullet Journalin kanssa on ollut kokeilevaa vaihetta: kaikki itse kirjoittamani asiat olen saanut yksien kansien väliin, mutta osa päivittäisistä suunnitelmista ja varsinkin yhteiset menot ovat edelleen digitaalisessa kalenterissa tai seinäkalenterissa. Itse asiassa, nyt kun luin uudelleen tuon Hesarin artikkelin ja katsoin Bullet Journal -videoita, tajusin itsekin kuinka kaukana olen vielä Bullet Journalin aivan alkuperäisestä ideasta. Katsotaan, millainen ensi vuodesta tulee!

Mitenkäs teillä, onko bujoilu vienyt mennessään? :)

/Riikka

14 vastausta artikkeliin ”Vuosi Bullet Journalin kanssa – mitä olen oppinut?”

  1. En ole lähtenyt tuohon hommaan vielä ollenkaan, mutta kovasti on ollut mietinnässä. Nyt minulla on käytössä arkeen oma ja blogijuttuihin oma. Nämä pitäisi järkevästi saada yhdistettyä.

    1. Moikka Susanna ja kiitti kommentista!
      Joo, vähän totuttelua BJ vaatii, mutta ainakin itse olen ollut tyytyväinen erityisesti tuohon yhden vihkon taktiikkaan. Sisällysluettelon kanssa pystyy erottelemaan vihkoon eri ”alalajeja” kätevästi, tai sitten voi vaikka aloittaa vihkon toisesta päästä arkijutuilla ja toisesta päästä blogijutuilla ;) /Riikka

  2. Kyllä vaan on bujoilu vienyt mennessään niin, että aloitin sen ympärille bloginkin. Tuntuu, että nyt bujoilun aloittamisen jälkeen sisäisen kaaoksen järjestyessä jaksaa panostaa enemmän myös ulkoisen kaaoksen hallitsemiseen. Jään siis seuraamaan blogiasi!

    Paperitavara on ihanaa, ja voisin asua kirja- ja paperikaupoissa.

    1. Moikka Anna, ihanaa että kiinnostuit blogistani :) Pitääpä käydä tutustumassa sun blogiin myös!
      Ihan varmasti on vaikutusta sillä, että saa yhden kaaoksen taltutettua, jaksaa panostaa paremmin muuhunkin.

      Naurahdin tuota sun kirjakauppakommenttia, niin totta! :D Niissä shoppailu on/olisi myös äärimmäisen rentouttavaa ja terapeuttista, mutta ihan kaiken mahdollisen paperitavaran ostaminen vaan ei ole kovin järkevää tai ainakaan edullista ;)
      /Riikka

  3. Kuulostaa mielenkiiintoiselta järjestelmästä. Ihan liika asioita pitää kännykän uumenissa eikä se ainakaan minulla ole ihan toimiva juttu. Ennen kun itselläni oli kunnon kaleteri pystyin ehkkä paremmin kartalla joten tätä voisi olla mielenkiintoista edes kokeilla.
    https://styleheaven-marjorie.blogspot.fi/

    1. Moikka Marjo ja kiitos kommentista :) Joo, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ainakin itselläni mahdolliset muistutukset ja piipaukset puhelimesta vain lisäävät levottomuutta ja on koko ajan sellainen olo, että kaikki on levällään. Suosittelen lämpimästi perinteisen kalenterin uudelleentestausta :) /Riikka

  4. Kiitos mielenkiintoisesta julkaisusta! Olenkin etsinyt sopivaa kalenteria itselleni, täytynee hankkia tuollainen :)

    1. Kiva kuulla että kiinnosti! :) Tässä kalenterissa on se hyvä puoli, että mikä tahansa tavallinen vihko käy ;)
      /Riikka

  5. Mä nostan hattua kaikille Bulletia tekeville, on siinä hommaa :) Varmasti myös koukuttavaa! Itse en ole vielä siihen lähtenyt, vaikka kovasti kiinnostaa kuitenkin! Ehkä ensi vuonna sitten.

    1. Kiitos kommentista Taru! Kannattaa ihmeessä kokeilla, siihen jää helposti myös koukkuun. :) /Riikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.